Valittujen sanojen toinen ja näillä näkymin viimeinen osa sisältää otteita, joissa on nähdäkseni jotain hyvää.

***

Sittenkin vierustoverini bussissa oli upeampi kuin koskaan, vaikka matkasihan hän kerran myös minua vastapäätä. Kotiinsa. Sattuman sadonkorjuujuhlain aikoihin. Silloinkin sain taistella keksiäkseni puheenaiheita. Hän jos kuka on lahjakas ampumaan ne alas kuin haaveeni, joita en tunnusta koskaan edes elätelleenikään.
Linkki


Enkä paikkaa valitessani ollut poikkeuksellisesti huomannut sitä häneksi. Häntä siksi, että voitaisiin heiluttaa. Hänen äänensä on enemmän kuin muistinkaan.
Linkki


Vaikka samoilla linjoillahan minä olen kuin kaikki muutkin miehet. Samoja asioita minä naisissa tuijotan: poskipäitä ja leukaluita. Kynsinauhoja ja kaulan kaarta.
Linkki


Minä olin kerran typertyneesti onnessani nähtyäni tytön.
Linkki


Hieman hirvittyneenä olen seurannut sivusta, kuinka tämäkin blogi on metamorfosoitunut jonkinlaiseksi puolivillaiseksi vitsinvääntöverstaaksi.
Linkki


– Mikä tuo on? Onko se ovikello? täti uteli.
– Ei, se on neekerin tissi, minä valistin.
Linkki


meillä oli kotona olohuoneessa paraatipaikalla sellainen matto, jonka päällä ei saanut maata eikä juuri istua – hyvä jos kävelläkään. Ettei menisi ryttyyn ja venyisi. Kirjoitin siitä saksanaineen ylioppilaskirjoituksissa.
Linkki


Matkalla kinasimme etu- ja takavokaaleista. Jotkut eivät olleet uskoa, että ä äännetään aata edempänä. Minulla on kummallisia kavereita.
Linkki


Minua viehättää ajatus kuuluisasta käsikirjoittajasta. Ärsyttää, kuinka elokuvia myydään ohjaajilla ja musiikkia artisteilla eikä kukaan tunne käsikirjoittajia ja biisintekijöitä.
Linkki


Perustelivat sentään, että eipä olisi kaksikymmentä vuotta sitten arvannut, että ihmiset tarvitsevat kännyköitäkään. Noin on tietenkin hyvä perustella ihan mitä tahansa. Toinen melkein yhtä käyttökelpoinen perustelu on, että onhan sitä käyty kuussakin.
Linkki


Nainen kaunis kuin sormus nimettömässään.


Pikkuhiljaa huomasin jälleen törmänneeni hyväsydämiseen überbeibeen. Niitä on sittenkin olemassa.
Linkki


Tänään mieleeni hiipi häilyvä epätoivo. Mitä jos suuri suunnitelmani sortuisikin. Yhtäkkiä huomasin rakentaneeni itselleni jonkinlaista henkistä välietappia, nousevaa kuuta ja osa-aikaista elämän tarkoitusta
Linkki


Unohdetaan tarkoituksella ajatus itseisarvoisuudesta, että myöhästyminen on syntiä, vaikka sen tekisi metsässä, jossa kukaan ei ole kuulemassa.
Linkki


Mietin, että into on toden totta piukassa tässä maailmassa. Siksi se pitää kaivaa esiin vaikka väkisin. Ja siinä istuin, tuolissani, kliseisenä kuin valtameren ääri. Kääntelin päätäni ja katselin hahmotelmaani – raakadata pursusi korvista.
Linkki


Sittenkin uskon, että tekniikka antaa ihmisille oivan tekosyyn mihin vain. Mutta minä nyt olenkin tällainen tek[n]osyyttäjä.

Ei sillä, että täällä mitään järin ihmeellistä, sittenkin tuntui, kuin joku tonkisi napaani punakahvaisilla pinseteillä. Minun on hyvin vaikea olla läsnä itseni kanssa samaan aikaan kuin olen paikalla.
Linkki


Tuntuu typerältä ensin nähdä vaivaa miettimällä, kuka kirjoittaisi mitäkin. Sitten lukea toisten tekstit ja huomata, että kätevin keino saada niistä siedettäviä on kirjoittaa koko roska itse uudestaan. Tämä on aika vaikeaa toteuttaa vaikuttamatta pikkumaiselta besserwisseriltä.

Joku paikallinen kylähullu korjaili aikoinaan pilkkuvirheitä mummoni hoitaman kirjaston kirjoihin.
Linkki


Tuotteessa on tärkeää, että siitä pääsee iloitsemaan mahdollisimman nopeasti ostamisen jälkeen. Hankalat pakkaukset [ja rintaliivin soljet – olen kuullut (ei täällä viattomissa blogeissa sellaisia. minä en hyväksy seksiä ennen avioeroa.)] ovat tuskaisia tunnelman tappajia, kun uutta objektia haluaisi hypistellä heti omaan rauhaansa päästyään.
Linkki


Epämukavuusalueelle hyppäämistä ja uusia aluevaltauksia. Hyvää tuuria plaseerauksessa ja oikein ajoitettuja pään nyökkäyksiä. Epäonnistuneita nokkeluuksia ja hämäräksi jääneitä viittauksia Liisankadun Pikkoloon.
Linkki


Miettikää nyt, jätkät, mikä olisi äijempi tilanne kuin pyöritellä päätään yli menneen laukauksen jälkeen. Kirota muka pettyneenä [samaan aikaan kuin takaraivon kommentaattori riemuitsee, että röh, nyt pelaa mies].
Linkki


Hän kiepautti juuri hiuksensa nutturalle. Taitavasti. Missä ne tuon oppivat? Viidennen luokan rättikässyssä?
Linkki


Minä mitään muuta
kuin vain
haaveideni loinen.
Linkki


Joskus pienenä otin lähtökohdikseni, etten usko aurinkorasvaan enkä hyttysmyrkkyyn, mutta saatoin olla väärässä ensimmäisessä.
Linkki


Kenties halusin ottaa kantaa Mediablogissa [etsikää linkki alempaa] esitettyihin väitteisiin, joiden mukaan miehet vain kommentoivat blogeissaan siinä missä naiset luovat uutta. Ei omasta elämästään kirjoitteminenkaan ole uuden luomista.
Linkki


Muisto on kaukainen ja lohduton. Mikään ei estä, muttei enää koskaan. Nykyisen maailman lattiat ovat tahmeita, täynnä lasinsiruja ja teräviä kyynärpäitä.
Linkki


Voih, taasko se PA halajaa imperfektissä. Et kai ole jälleen nähnyt unia.
Linkki


Vapun alla poljin lainatulla mustalla uudella Jopolla opiskelijahaalareissani, mustassa pikkutakissa ja keltaisessa kravatissa ja mietin, että olen joko varsin pellen näköinen tai sitten hiton cool.
Linkki


Kohdalle saavuttuani ymmärsin, etteivät valot niin kirkkaana palaneetkaan – nouseva aurinko se oli julkisivut valaissut. Joskus mietin, erottavatko kaikki kriitikot loistelamppuja aamuauringosta.
Linkki


Jos saa kaiken minkä haluaa, pelin henkeen kuuluu, että jotain on haluttava
Linkki


Sokeat on yksi erityisryhmä. Toinen erityisryhmä on Macintosh-käyttäjät. Maailmassa on paljon enemmän värisokeita kuin Macintosh-käyttäjiä. Silti Macintosh-käyttäjät valittavat aina, jos sivut eivät toimi heidän koneellaan. Macintosh-käyttäjät ovat hankalia ihmisiä.
Linkki


Minä,
joka tiedän mitä tahdoin
joka uskon vasta kun en enää näe.
Linkki


Moitti vain, mitä noi hirtettyjen ukkelien kuvat tossa veneen kyljessä on. Hän ei ymmärtänyt, että olin piirtänyt kyljen auki ja keulassa näkyi kuivumassa olevia purjehdusasuja. Minulla oli aikoinaan viisivuotiaana tapana piirtää ihmisistä myös luut näkyviin. Minulle on sittenkin aina ollut tärkeää, että asiat toimivat myös oikeasti.
Linkki


Niin vain juoksin bussiin, kun kerran satuin tietämään, että se lähtee minuutin kuluttua. Milloin ajattelin ymmärtää, että nyt on kesä.
Linkki


Minä kävin Biltemassa ja koin alkukantaisen modausvietin tutkiessani satulavalikoimia.
Linkki


Nyt haen dynaamiseen elämääni

sisällöntuojaa.

Jos olet perusihana ja pinkeä, suoraselkäinen ja sanavalmis, totuuden puolella ja todennäköisyyksiä vastaan sekä – –
Linkki


Jos sen sijaan Jonathan Ive suunnittelee iMacin, joilla IKEA somistaa kataloginsa työpöydät ja tekee niistä näin myyvemmän näköisiä, pidetään aivan luonnollisena, ettei IKEAn tarvitse enää maksaa rojalteja Ivelle, vaikka he käyttävät hänen luomaansa muotoa oman bisneksensä edistämiseen.
Linkki


Nykyään toki myös lapset ja koirat piippaavat, mutta luultavasti vain koska niiden päästämä ääni muistuttaa elektronisten laitteiden luomaa luonnollista piip-ääntä.
Linkki


Minä löysin sielustani uuden pehmeän paikan. Olen näemmä heikkona naisiin, jotka haluaisivat kyltymättömyyksiin asti hakata pesäpalloa.
Linkki


Minä en tiedä, kuinka jakoivat astiat ja kahvikupit eron jälkeen. Mutta kuplamuovin poksauttelu kuulemma lohdutti.
Linkki


Supersankarielokuvat puhuttelevat meitä, jotka elämme yhä illuusiossa, että pystyisimme olemaan enemmän kuin todellisuudessa olemme tai uskallamme olla.
Linkki


Samsoniten slogan Worldproof. Siinä on voimaa. Jonain päivänä minäkin vielä olen sellainen. James Bond -filosofiaa puhtaimmillaan.

Nykynuorten viisastelijoiden ainoa osaamisalue on itsetarkoituksellinen ylikriittisyys. He etsivät virheitä joka paikasta ja omaa erinomaisuuttaan pönkittääkseen hihkuvat aina suureen ääneen löytäessään sellaisen. Oli sitten kyse pilkusta thatin edessä tai käytettävyysheuristiikan laiminlyönnistä.

Hieman kuin jos joku väittäisi tämän blogin ainoan tarkoituksen olevan viihdyttää itseäni ja muita. Kuin täällä ei puhuttaisi vakavista asioista näennäisen huumorin rauhoittavassa viitekehyksessä. Kuin rivien välistä ei olisi luettavissa asennetta, sielua ja ajatusta.

Ja minkäs sille teet, kun koulussa tahkotaan pilkkusääntöjä niin kauan, että joku rukka oletttaa kyseessä olevan oikeasti merkitykselliseksi tarkoitettu asia ja suhtautuu siihen sen mukaisella tarmolla ja intohimolla.
Linkki


Mietin, että kenties jumala on varannut jokaiselle ihmiselle yhden satunnaisen toteutuvan toiveen. Minä haaskasin omani tuohon. Toivoin makkaran nenänpäähän, mutta jätin syömättä, kun en uskaltanut.
Linkki


Jotkut toivovat omistavansa isoina tai asap hopeisen sporttisen Audin. Minun haaveeni on, että minulla olisi joskus varaa ostaa sumeilematta pieniä lasisia Cocis-pulloja. Säilyttäisin niitä jäärouheessa ja siemailisin sitten kultivoituneesti.
Linkki


Moi, kivi sanoi. Hyi, äiti vastasi.
Linkki


Aiemmin olin käyttänyt muistisääntönä, että oma näkemykseni on objektiivinen.
Linkki


Minä kirjoitin jälleen maine-sanan meine, mutta uskon siitä olevan minulle hyötyä jatkossa. Ja jos Kiina-ilmiö syö kotimaanosani alleen, niin pitäköön funkinsa.

Eikä minun pyrkimykseni ole mikään muu kuin Abiturientissa mainittu: olla arvostettu sen vuoksi, etten halua ottaa vastaan arvostusta, jonka ihmiset minulle haluaisivat syytää.
Linkki


Tyylikäs Apple-frisbeeni, joka näyttää hyvältä, muttei toimi juuri lainkaan. Ironisesti jotkut väittävät samaa Applen tuotteista, mutta maailmassa nyt on aina jonkin verran joitakuita, jotka eivät ymmärrä asioita
Linkki


Mietin, korreloivatko ihmisen kompleksisuus ja älykkyys samalla tavalla [kuin etusormen ja sieraimen koko]. Onko jokaiselle annettu juuri sen verran kapasiteettia, että tämä sen oikein likoon laittamalla kykenee lopulta ymmärtämään itsensä?

Kaikki eivät ehkä ole syntyjään kyllin älykkäitä ymmärtämään kaikkea. He ovat kai niitä seesteisiä ihmisiä, jotka parhaimmassa tapauksessa ovat joskus elämässään onnellisia.

Kaverini sanoi, ettei mikään ole surkeampaa kuin olla tilanteessa, jossa ei ole mitään hävittävää. Ja tokaisin, että pahinta on, kun ei ole mitään voitettavaa. Kohta mietin, että eikö sitä tilaa juuri onnellisuudeksi kutsuta, kun ei enää halua mitään muuta.

En edelleenkään osaa päättää. Ja se tuntuu estävän minua alkamasta.
Linkki


Todellisuudessa juttu loppuu aina kaksikymmentä metriä ennen eroamispaikkaa, jolloin viimeiset metrit kävellään piinaavassa hiljaisuudessa. Uuttakaan juttua ei viitsi aloittaa, kun ei sitä kuitenkaan saisi valmiiksi.
Linkki


Ja lukiessani vanhoja juttuja, huomasin, että kaikissa hyvissä oli jokin tunne mukana. Usein muualta lainattu, toisilta ihmisiltä napattu, sillä harvoinhan minulle nykyään tapahtuu mitään, minkä antaisin kuohuttaa.
Linkki


Minä kirjoitin tekstin sen hetkisellä suosikkifontillani Klangilla – kaikki muut käsin.
Linkki


Oivallukset eivät valitettavasti kysy aikaa tai paikkaa. Tai siis kysyvät: oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa.
Linkki


Vastaan sattui myös teos nimeltään Kiria-suunittelu, kulttiopus viidensadan vuoden takaa. Siinä aikansa guru opastaa, kuinka kirjoihin tulee kirjoittaa eri tavalla kuin käsin on totuttu tekemään. Kirjojen kansien väliin ei pitäisi painaa mitään, minkä joku saattaa ymmärtää väärin – erityisen turmiollista on kaikkinainen sarkasmi sekä liian pitkät lauseet.
Linkki


Jäljitimme kaiken tarhaan. Jokainen meistä muisti nähneensä kuvan, jossa vuosi pyöri vastapäivään ja joulu oli ylhäällä.
Linkki


Mietin, että olin joskus aivan omaa luokkaani. Sitten jäin sille.
Linkki


Ja mikäpä olisi hienompi tunne kuin huomata unohtaneensa, mitä äsken ajatteli – ja antaa olla. Luottaa siihen, että kohta tulee uusi ja vielä parempi ajatus.
Linkki


Ymmärsin, että on parempi keskittyä ja jättää drinkkilasin sateenvarjo piirtämättä, ymmärsin, että määrää syntyy kopioimalla, mutta laatua keksimällä. Ymmärsin monenlaista triviaalia. Kuvaamataidon seiska oli ainokaiseni.
Linkki


Lienee sanomattakin selvää, ettei vastaavaa intoa olisi syntynyt vesiväreillä ja kynällä ja paperilla, vaikka joidenkin peelojen mielestä juuri tietokoneet tukahduttavatkin lasten luovuuden.
Linkki


Kävisi kuin kaikissa Irvingin kirjoissa, joissa saatetaan vaivihkaa kuvailla käytäväsiivoojan ulkonäköä ja mainitaan sitten ohimennen, että hän kohtaisi loppunsa ironisesti kaksikymmentä vuotta myöhemmin tukehtumalla lattiarättiinsä. Tyttö jäisi pysäkille, minä matkaisin uusiin seikkailuihin.
Linkki


Bussissa naisia, hiukset märkinänsä. Mitä olen muuta kuin kävelevä klisee?
Linkki


Sittenkin oivalsin jotain suurempaa: että orgasmi puuttuu useimmilta elämänaloilta. Siksi ei osata lopettaaa.
Linkki


Minä olin viisi ja protestoin äidille, että eiväthän nuo voi sanoa, mitä mieltä minä olen. Äiti sanoi, että voivathan he aina yrittää, mutta älä alistu.
Linkki


Vaan, että katsokaa, mitä ihminen on saanut aikaan. Ihmetelkää sukupolvemme kuulentoja.
Linkki


Joskus sanotaan, että ryhmä on yhtä heikko kuin sen heikoin lenkki. Minä sanoisin ennemmin, että ryhmä on yhtä heikko kuin sen enemmistö.
Linkki


Die Leute jammern “Ich fühl' nix,
woraus find' ich die nächsten Kicks?
So was neues zu erleben,
was auch leicht wär' auszugeben.”
Linkki


Kaikki eivät ole välttämättä ikinä eläissään kokeneet hyvän työn palauttemisen tuomaa riemua.
Linkki


Eli kun sanotaan ole hyvä, riittää, että tekee oman hyvänsä. Laupiaita ovat omahyväiset, sillä he tietävät, että hyvyys on armo sinänsä.
Linkki


Kulmikkaat lasit voi ostaa kuka tahansa uudistusta etsivä keskimääräisyys.
Linkki

1 on viitsinyt kommentoida:

Hyvä kirjailija on melkein aina PA lienee yhtä totta kuin kännissä tekee melkein aina mieli olla muualla ja keltainen lumi on melkein aina pahaa.

12/28/2005 01:29:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds