Luistin radalla

Olin yleisöluistelemassa. Muistanutkaan taas, millaista mahtavuutta luistelu parhaimmillaan on. Viilettää tuoreella jäällä hurjaa kyytiä.

Ja egoa hivelevästi katsella kompuroivia chileläisiä.

Minun ongelmani on, ettei minusta ole sosiaaliseksi kanssakävijäksi tuollaisissa tilanteissa. Olen sitten luistinradalla, uima-altaassa tai tanssilattialla, kadotan tilannetajun; silmieni fokus siirtyy viiteen kilometriin ja kytkeydyn totaalisen autistitilaan.

Olen huonoimmillani kaikessa, minkä osaan.

Minä, joka aina kavahdan kuullessani teorioita miesten putkinäiköisyydestä ja yhteen asiaan kerrallaan keskittymisestä. Tai niin kuin E. Saarinen sanoo, krokotiilinmetsästäjistä ja pesäbriljansista.

Minua turhauttaa aina, kun hän hankkii helppoja nauruja tuolla stereotypioista ammentavalla mies–nais-jutullaan.

Taluttava käsi on melkoinen lingua franca, mutta sitä kieltä en vieläkään osaa.

Mietin, että jos saisin joskus poikalapsen, laittaisin hänet treenaaman taitoluistelua. Osaisi sitten edes tehdä piruettaja, vaikkei kättä antaisikaan. Saisi sillä ainakin medianäkyvyyttä.

Ei sillä, luistimeni sentään olivat kasarikarmeudessaan niin coolit, että skitsojanneakin kävisi kateeksi [kämäinen kännykuva].



Mistä lähtien Fisherprice on tehnyt luistimia?

Jostain syystä tuli mieleen myös My First Sony -sarja. Mietin, että firman kannattaisi kiiren vilkkaa lanseerata My Last Sony -tuoteperhe kyrpiintyneille soon-to-be-ex-asiakkailleen.

***

Minulla on hirveästi tekemistä viikonloppuna, ja koekin tulossa, joten yritän olla päivittämättä kauheasti lähiaikoina. Koettakaa kestää ja lukekaa vaikka Tulppua [Tulkkuapa]. Silläkin uhalla, että minusta hänen jutuistaan paistaa jonkinlainen tekemisen maku. Jokainen humoristi on sittenkin hyvin tervetullut näinä ankeina aikoina, eikä minun näkemykseni perustu kuin kahden jutun otantaan.

Jos poraa koivuun reiän, tulee siitä mahlaa. Se on terveellistäkin mutta aika pahan makuista. Minulla tuli kerran syntymäpäiväkutsuilla yhtäkkiä nenästä verta ja sitä meni pikkuleipiin.



Älkää kysykö, miksi, mutta minulle tuli noiden muutaman Tulkun jutun jälkeen mieleen takautuma siitä, kun katsoin kerran lapsena Uppo-Nalle-ohjelmaa telkkarista. Olisiko ollut jokin tv-elokuva tai jokin. Noita kirjoja ei meillä luettu, mikä on luonut minulle jonkinlaisen sisäsyntyisen dissauksen koko juttua kohtaan.

Kamera kääntyi jonkin tytön huoneessa kohti seinällä ollutta kehystettyä valokuvaa. Ilmeisesti kuvakulma oli olevinaan Uppiksen silmistä. Ehkä silmissä oli kysyvä katsem sillä tyttö katsoi tarpeelliseksi selittää hieman. Se on Pertti Pasanen, hauskuuttaja, hän sanoi.

Ja minä mietin, että eikä ole. Että sehän on Spede.

Hauskuuttaja olisi kyllä aika hieno titteli vaikka käyntikorttiin. Taidan sittenkin pitäytyä haaveessani, että siinä lukee jonain päivänä besserwisser.

Vaikka periaatteessa olen suomenkielisten nimikkeiden kiivas kannattaja.

***

Tämä ei liity mihinkään, mutta tulipa tälllainen google-pommi vastaan.

Etsikääpä turhaa lehmää. Onnea vain Karpelalle palkinnosta. Jotkut vielä kehtaavat väittää, että hän olisi saanut kaiken jotenkin ansiotta.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds