Valovuoden päästäkin

En minä ole koko viikonloppua istunut pöytäni ääressä näppäimistöä puhdistaen. Taputtanut pohjaan ja katsonut, kuinka leikkaamani kynnet putoilevat esiin. Sinne ne siis katoavat. Tuskin lienen ainoa, joka säikähtää aina kynnet leikattuaan, että muutama sormi on taas jäänyt matkan varrelle. Kynsiä kun löytyy aina korkeintaan seitsemän kappaletta.

Olisivatkohan pyykkiprosessiin kadonneet sukatkin jotenkin siirtyneet näppäimistöni uumeniin.

Näppäinhattujen irrottaminen on tavanomaista hankalampaa, sillä käytössäni on läppäreistä tuttua saksitekniikkaa hyödyntävä Macallyn iceKey-näppis.


icekey

Leivänmurut ovat toki triviaalia sisältöä näppäimistölle, mutten olisi ikinä uskonut löytäväni sieltä noin paljoa silmäripsiä [toistakymmentä] tai hiuksenpätkiä. Kai tämä kuvaa, mitä teen koneeni ääressä. Haron hiuksiani ja pyyhin kyyneltyviä silmiäni yrittäessäni keksiä blogattavaa.

Saavuin tähän katsomasta Diiliä ja kohta kurkkaan Gusun. Nostalgia on nykyään kovin lyhyttempoista, kuten olettaa sopii. Olin reilu vuosi sitten ensimmäisissä ysäribileissä [en kirjoita jysäristä mitään] ja Salatut elämätkin on kai ehditty uusia kahteen kertaan. Jasperillakin oli aikoinaan kuvitelkaa jakaus keskellä päätään. Sittenkin viime Diili-jakson Juhanan muistelu oli kokonaan oma lukunsa.

Mietin, oliko sattumaa, että Lenny Kravitzin albumia mainostettiin Diilin katkolla. Vieläpä samaisella Are You Gonna Go My Way? -biisillä, jota, niisk, Juhanakin tapasi aina fiilistellä niin herkän valkoisista iPod-kuulokkeistaan ja jota tämänpäiväisessä jaksossa soitettiin useaan otteeseen.

Minussa ei ehkä ole miestä tappamaan blogiani, mutta olen sentään niin kova jätkä, että käytän iPodia mustien kuulokkeiden kanssa. Näin kukaan ei pysty päältä arvaamaan, että olen oikeasti sisimmässäni cool. Sattuu sydämeen joka askeleella.

Hesarin Nyt-liitekin kirjoitti valkoisista cool 'o keista fashion-statementinä vain [tähän jokin uskottavasti tuhahdettava ajanmääre, esim. valovuoden ] myöhässä.

En sitten saanut tätä valmiiksi, vaan katsoin Gusun tässä välissä. Ei välttämättä ole hyvä idea näyttää standuppia tuolla tapaa pätkittynä. Fiilis jää välittymättä eikä homma toimi. Livenä se pitäisi nähdä [olen taas menossa katsomaan]. Jutut kun harvoin ovat niin loistavia, että yksinään kantaisivat. Esimerkkinä vaikka Hartwallin raivostuttavat vesimainokset, joissa yritetään olla trendikästä aikuiseen makuun ja imetään vähälaktoosista jääpuikkoa mummulan portailla.

Kaikki me uskottavat ihmiset tiedämme, että vettä tulee hanasta.

Se on jotain ihmeen hienoa. Kyllähän sen vielä ymmärtää, että bittejä virtaa piuhaa pitkin. Mutta että jotain oikeaa ja konkreettista, tuosta vain. En edes yritä ymmärtää, kuinka homma toimii jopa sähkökatkon aikana.

Näppäimistön puhdistamiselta ehdin myös pohtia muita tärkeitä asioita. Kuten nimimerkin Sun äitis kohtaloa. Sedis jo ehti epäilemään häntä minuksi hieman kuin Kysyn vaan aikoinaan veikkaili itseään vuoroin !Absolute Truthiksi vuoroin Visa Kopuksi. Mietin, että äidin menemisiä olisi helpompi seurata, jos hän postaisi kaikki kirjoittamansa kommentit myös omaan blogiinsa. Hän kun ei ilmeisen kiirellisenä ihmisenä ole lainkaan ehtinyt omaansa perustaa. Voisi sitten yhdellä silmäyksellä nähdä, missä tapahtuu jotain oleellista. Jos ei onnistuttu saamaan Vaanilaan kommenttilaatikkoa, niin kai edes Äidille blogi.

Kun nyt blogeista tuli puhe tai kirje, niin todetaan, että kaikki Tommin kehujat ovat aivan oikeassa. Tämänpäiväinenkin kirjoitus täyttä asiaa.

Itseironian puute on jumalten rangaistus voittajille, ja siksi suosittelenkin kaikille siirtymistä metodiseen alemmuudentunteeseen, mieluiten jo tänään.


Charles M. Shulzkin sanoi viisaasti, että kaikki huumori liittyy epäonnistumisiin ja surkeuteen. Lukuunottamatta keisiä koomisen upeista naisista.

Olen tässä viimepäivät kantanut mukanani aiemmin mainitsemaani Juoppohullun päiväkirjaa. Olisin varmasti todella uskottavan ja herkän kuldyrellin näköinen kulkiessani nenä kiinni kirjassa.

Ellei kirjan joka sivua olisi kuvitettu Graalin keihäs ja malja -aiheisin töherryksin.

Tuo on sellaista perussettiä, jota lukee paremman puutteessa. Esimerkiksi huomattuaan, että Kysyn vaanin arkistot eivät ole päivittyneet moneen aikaan. Jotenkin kirjan tarina, jossa vastapäisen talon naapuri ottaa megazoomilla valokuvia sankarin käsin – vieläpä armottomassa kännissä – kirjoitetusta päiväkirjasta, julkaisee niitä netissä ja sivuilla käy kymmeniä tuhansia ihmisiä päivässä, tuntuu suuruudenhullulta.

Melkein yhtä hullulta kuin Diililäisen Kidean visio tai missio [eivät itsekään olleet aivan varmoja, kumpi], jonka mukaan viiden vuoden kuluttua puolet suomalaisista harrastaa neulomista. Pelasin JCP:n kanssa kivi-paperi-sakset-matsin ilman kiveä ja hävisin. Minä olen sitten se tämän talouden neuloja.

Perustelivat sentään, että eipä olisi kaksikymmentä vuotta sitten arvannut, että ihmiset tarvitsevat kännyköitäkään. Noin on tietenkin hyvä perustella ihan mitä tahansa. Toinen melkein yhtä käyttökelpoinen perustelu on, että onhan sitä käyty kuussakin.

Olen myös samaa mieltä Kidean kanssa, että Pikku-G on takuulla trendsetterien aatelia viiden vuoden kuluttua.

Jou mä oon pikkugee,
kakskytkaks vee,
sanon teille että, niinku
jee, jee, jee.


Pidin JCP:n kanssa pikaisen strategiapalaverin [Vanhanen ei päässyt paikalle] aiheena Glogenda2009: Kuinka tuplata PA:n päivittäinen asiakasvirta vuoden 2009 loppuun mennessä. Päädyimme villalankoihin. Neuleblogit ovat niin blogibissneksen menneisyyden, nykyhetken kuin tulevaisuudenkin ainoa substanssirikas toimiala.

Kauppislaiset puhuvat jatkuvasti substanssista. Vähään samaan tapaan kuin PA naisista. Kaihoisasti ja toivoen, että ehkä minullakin, joskus. Kumpi liekään epätodenneköisempää.

Kyllä minä tiedän, ettei valovuosi ole ajan yksikkö.

4 on viitsinyt kommentoida:

Jos näppiksestäsi putoaa siniharmaa lampaankuvalla koristettu sukka, se on minun.

3/20/2005 11:21:00 ip.  

Neuleblogi on ajan valovuoden kaksikko.

3/20/2005 11:48:00 ip.  

Olen imarreltu saamastani huomiosta! Uskottavuuden nimissä blogin perustamista pitää kuitenkin lykätä ainakin kesään. Muutenhan näyttää aivan liian ilmeiseltä, että olen sinä (joka ensin keksii ehdottaa ja sitten vielä viitsii toteuttaa).

Vesijohtovedestä
Prinsessan tavoin minäkin vietin lapsuuteni maalla. Meidän perheen erikoisuus oli, että kummatkin mummolat olivat Helsingissä. Siellä äiti näytti vesitornia ja sanoi, että vaikka tulisi sähkökatko, niin vesi kyllä nousee mummolle kolmanteen kerrokseen, kun se on säilötty noin ylös. Mihinkähän se vesi nykyään säilötään, kun vanhoissa versitorneissa on vain kituvia ravintoloita ja Lintsin isoon säiliöönkin kaavaillaan hiihtoputkea ja viihdekylpylää?

3/21/2005 07:33:00 ap.  

Jep, jos minulta kysytään parasta asiaa Suomessa niin se on hanasta tuleva, raikas, juomakelpoinen vesi.

Maistuu hyvälle eikä tarvi raahata lähimmältä huoltikseltä 8 litran kanistereissa sitä. Ja huoneenlämmössä ollut pullovesi maistuu lämpimältä muovilta... oi sitä v*tutusta kun aamulla huomaa että jääkaapissa ei ole yhtään vettä.

3/21/2005 08:28:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds