Kai jotkut ovat kiinnostuneita siitä, kuinka lämmintä ulkona on, kun sitä radiossa ja ties missä jaksetaan toistella.

Meillä kotona opetettiin, että säätiedotteessa ei ole muuta oleellista informaatiota kuin tuuli. Toki matalapainetta oli syytä toivoa, sillä silloin tuulisi kovempaa.

Katsoin siis, että tällaisella kelillä hiuksia on turha kuvitella kiinnittävänsä jotenkin hillitysti päätä myöden vaan antaa niiden seistä pystyssä niin kuin luonnollista on. Päälle vedin pitkäliepeisimmän takkini. Vastatuuleen käveleminen on minun juttuni.

Hiukset, jotta hulmuisivat.
Liepeet, jotta liehuisivat.
Helmat, jotta heiluisivat.

Tuntuuko joskus, että on pakko
nostaa kädet ylös?


***

Jossain kohtaa uudistuksen jälkeen väitin Satasta tuoreemman näköiseksi kuin Metroa, mutta typerät pääkirjoitukset ja liiallisiin mittoihin paisunut tekstaritulva ovat saanet minut kääntymään Metro-tyypiksi jälleen. Tänään kakkossivulla kerrotaan, että suomenruotsalaiset tekevät vähemmän rötöksiä kuin suomensuomalaiset. Koska rikollisiin ei voi koskaan suhtautua kyllin rajusti, esitän, että suomen kielestä luovutaan, niin saadaan tämäkin asia kuntoon.

Saku Koivu valittiin vuoden ulkosuomalaiseksi. Sitkeistä huhuista huolimatta on pakko todeta, että minä en ole Saku Koivu. Tämä tarkoittaa edelleen, että minua ei valittu. Sen ainoan kerran, kun olisin ollut ehdolla.

Tittelin voi saada ulkomailla asuva suomalainen – – joka on menestynyt erityisen hyvin omalla alallaan ja vaalinut suomalaista kulttuuriperintöä.

Höh, minähän olin juuri tuollainen. Saksan tunnetuin suomalainen huumoriblogaaja.

Kehuivat kilvan kirkuvan oranssista paitaani tänään töissä. Juntit. Eivätkö he lukeneet lehdestä, että kirkkaat värit ovat tänä syksynä out. Olisivat kehuneet hillittyjä mustansävyisä housujani.

***

Katalle tiedoksi, että pääsin viimein eilen eroon varpaankynnestäni. Se oli tuskaisaa, mutta kestettävä oli. Nyt sattuu paljon vähemmän, eikä hajukaan ole enää yhtä järkyttävä. Uskon saaneeni aavistuksen siitä, miltä kalmot lemuavat.

Aika äkkiä opin tosin kävelemään varvastani vältellen. Se on varmaan hyväksi, sillä äiti tapasi aina moittia, että kävelen liiaksi varpaillani. Isä taas valitti, että laahustan. Minä olisin voinut keksiä varpaisillaan suoritettavan moonwalkin, mutta ei sitten.

Varsinaisesti kävelin varpaillani kuittallakseni äidilleni, mutta hän kieltäytyi muistamasta sitä. Hän sanoi joskus aiemmin, että minun tulisi kävellä varpaillani, jotta lättäjalkani korjaantuisi. Enää minulla ei ole lättäjalkoja, joten kai se auttoi.

Varpaani on toki edelleen ruumiini rumin osa, mutta pahanhajuisin kohta on siirtynyt omalle paikalleen.

Jos olisi listaajaihmisiä, voisi olla virkistävää listata ruumistaan vaihteeksi pahanhajuisuuden perusteella. Mutta minä en ole.

***

Tislaajaihmiset sen sijaan... Äh, piti kommentoida Jorma Ollilaa. Jotenkin se vain tuntuu oikealta meille Olli-Pekka Kallasvoille. Minusta on aika yllättävää, että Ollila tarttui nuorten miesten alkoholinkäyttöön, kun nuoret miehethän nyt ovat käyttäneet alkoholia maailman sivu, eikä tässä minun nähdäkseni ole suurta muutosta tapahtunut [Jorma kuitenkin yleensä piittaa suunnattomasti minun näkemyksistäni.].

Virkanaiset taas, he ovat ymmärtääkseni riskiryhmässä.

Vaikka olihan siinä mukana tuo syrjäytymispuoli. Henry varmaan sanoisi, etteivät naiset voi syrjäytyä, kun voivat koska vain mennä baariin noutamaan miehiä. Mutta kuka kantaisi huolta meistä maailman hylkäämistä älyköistä.

Äh, ei minulla mitään hätää ole. Ja onhan minulla sitä paitsi tuo tv-lupatarkastaja. Se ei jätä, tänäänkin lähestyi kirjeellä.

***

Urheilun puutteestakaan en oikein tiedä, kun minusta tuntuu, että kaikilla on hirveä kuntoilubuumi. Myönnän, olen sikäli surkuteltava peelo, että minullakin on hirveä hinku hyppiä paikasta toiseen. Harmittaa suorastaan, että varpaani toipuminen kestää näin tolkuttomasti.

Tietenkin jotkut väittävät että ennen kuin oli polttomoottoriautoja ja kännyköitä, niin silloin sitä juostiin, mutta tuskin Ollila tätä tarkoitti sanoa.

Eiköhän tämä ole tässä taas. Huomenna menen katsomaan Ville Klingaa livenä.

Palataan, päätin kuin pahainen paleeni. Minne muka tai mihin. Kiertämään kuumaa puuroa.

Minä ja elovenamietteeni. Itsesuggestio on vääriin käsiin joutuessaan vaarallinen työkalu.

Mitäs se Alamäkeen sanoikaan aiheesta: selitetään jotain ympäripyöreää, jota ulkopuolisen lukijan on lähes mahdotonta ymmärtää, mutta kun kirjoittajan on ihan packo edes jotenkin vihjailla omasta ihq-olostaan, joka siis on niin henkilökohtaista ettei siitä voi kertoa suoraan.

Niin, tuo oli mauste, minä mitään ole suggeroinut. Tuon lauseenkin keksin jo vuonna 2003.

***

Tulee sittenkin ottaa huomioon, etten juuri nukkunut viime yönä. Mokasin vähän tenttiin lukemiseni, kun en tajunnut, että toisestakin kirjasta pitäisi lukea niin pitkä pätkä. Möllötin mukavuusalueella ja luin kirjaa, joka minun kaiken järjen mukaan tulisi osata jo muutenkin.

Puoli kuuden aikaan aamulla herätessäni löysin päästäni sentään hölmön rytmin ja tein siitä lorun.

Totuus on kun
nyt sinusta piittaan,
niin kaikille toisille
kintaalla viittaan.

En vaatia sitä
voi sinulta kyllä,
mutta jos haluat pitää
tän yllä,

niin sinä
samalla tavalla toimi,
sillä jos löytyy matosta
vieras loimi,

en jaksa mä
soppaasi hämmennellä,
vaan ongelmat ratkaisen
kämmenellä.

Tuo tuntui aamulla ihan järkevältä. Koekin tuntui vastaavasti aikanaan ja jälkeenkin vielä ihan hyvin menneeltä. Nyt vain pelottaa, etten tainnut olla ihan järjissäni.

***

Tapasin tänään tulevia opiskelutovereitani. Menin vahingossa avaamaan keskustelun yhden überbeiben kanssa, joka yllättyi niin, ettei tajunnut edes loukkaantua.

Sukupuolijakauma oli sikäli edullinen, että oli aika saavutus, että olivat saaneet arvottua minut pelkkiä miehiä sisältäneeseen ryhmään johdantokurssin projektiin.

***

Ei ole oikein flow päällä, joten tyydyn puolivillaiseen mainostamiseen. Guy Kawasakin blogin seuraaminen oli itselläni jäänyt vähän vähemmälle viime kuukausina, ja huomasin vasta viikonloppuna tämän inspiroivan puheen. Jos teillä on joskus ylimääräinen puoli tuntia aikaa, niin katsokaa ihmeessä.

Tuskin maltatte lopettaa, vaikka Guy menee kymmenen minuuttia yliajalle.

Ja käykää nyt Markonkin luona, kun on huomannut lisätä linkin tänne.

***

Linkataanpa tuo kuvakin nyt viimein, kun aiemmin unohtui. Siivosin nurkista Songin asiakaslehtiä kuten kuka tahansa kunnon lihansyöjä, kun katseeni kiinnittyi kansien tiukkasävyiseen otsikointityyliin. Hyvinpä on Kawasakin polarisointiopit omaksuttu.

P1020555.JPG

Mieleeni muistui tilanne, jolloin olin hyvin hauska. Väki nauroi jo valmiiksi jonkun kertomalle edelliselle jutulle, kun keksin neronleimaukseni. Se veisi alkuperäisen ajatuksen astetta pidemmälle, ylitse ja ympäri yhtäaikaisesti ja – olin varma siitä – räjäyttäisi pankin. Kokosin itseni naurultani ja suuni äärimmilleen venyttäen aloitin lauseeni ensimmäisen kirjaimen artikuloinnin saadakseni jutun ulos riittävällä selkeydellä, jotta jumittava juhlakansa sen kykenisi vastaanottamaan.

Se on sillee samalla tavalla ku pakkauksissa lukee, että tää on vaan tarjoiluehdotus, lohkaisin.

Ja tapahtui juuri niin kuin olin kuvitellut. Remakka oli mieletön. Eikä minulla ole enää mitään havaintoa, mihin tuo liittyi. Mutta tietäkää, että ratkaisu on olemassa. On olemassa juttu, joka toimii loistavasti tuolla tavoin loppuun niitattuna.

Ja jos minun tapani olisi sääliä sanoja, niin säälisin kyllä tarjoiluehdotus-rukkaa. Sitä ei ikinä käytetä missään järkevässä tilanteessa. Ainoastaan pakkauksien kansissa jotenkin teennäisen tuntuisesti urpoille kertomassa, että kaurapuuroon lisätyt katkaravut eivät tosiaan kuulu hintaan.

***

Vaikka nyttemminhän olen tylsä virkamies ja loiston päivieni muisto hiipuu takaraivossa. Enkä tiedä, onko m-irk-videon näyttäminen oppilaille hyväksyttävää, mutta kyllähän se nyt kuuluu jo yleissivistykseen.

Minulla on lounaslipukkeita. Ja saattaa olla, että jonain päivänä vielä uimalippujakin. Tsihihii, sanoi sisäpiirivitsi.

***

Sain pitkästä aikaa meiliä Juhana Helmenkalastajalta, jonka postituslistalle Sellisti minut aikoinaan lisäsi. That's what friends are for.

Juhana kertoi turunlinna.fi-keissistään. [en ole vieäkään edennyt elämässäni kyllin pitkälle, että voisin kirjoittaa keissin yhdellä ässällä] Helmis yllättyi jokunen vuosi sitten huomattuaan, ettei Turunlinnalla ollut omaa nettisivua. Ja turhautui huomattuaan vähän aikaa sitten, ettei vieläkään. Ja päätti hankkia domainin omiin nimiinsä ennen kuin kukaan pornompi ehtisi sitä tehdä.

Ja eikös joku peelo kirjoittanut asiasta tuohtuneena Turun Sanomain toimitukseen, jossa joku tane nimeltään Lauri Inna – jota yhden teorian mukaan vain harmitti, että hänen nimensä oli niin lähellä Linnaa olematta kuitenkaan aivan – kirjoitti aiheesta katkeran artikkelin, kuinka tv-tyrkky – –

Äh, minähän tässä tuon paraikaa ilmaista mainosta Helmenkalastajalle, jonka vastine oli asiallinen. Kuinka pääsikään lipsahtamaan. Tarkoitukseni oli pohtia, olinko minäkin täysi idiootti, kun en heti rekisteröinyt työvoimatoimisto.fi-osoitetta, kun kerran tiesin, että ihmiset sitä etsimällä tulevat tähän blogiin.

Nykyään osoite on olemassa, eivätkä tuenhakijat joudu enää arvaamaan mol.fi-osoitetta.

Ei minään dissauksena työttömiä kohtaan. [Minähän olen sitä paitsi yhteiskunnan hierarkiassa teidän alapuolellanne.] Tarkoitus oli sanoa tuenhakija, sillä ei kai kukaan koskaan ole työvoimatoimistosta töitäkään saanut.

***

Kata kyseli, olenko jo tai vasta ehtinyt tutustua The Smithsien tuotantoon. Pikaisesti, enkä täysin ymmärrä Vt:n kommentteja, kun minusta tämäkin kuulostaa siltä, että se kuulostaisi vielä paremmalta, jos mukana olisi soittimia.

Minun pitää kuunnella lauluja sanojen kanssa, niin pääsen ehkä paremmin kiinni. Olen niin visuaalinen, etten oikein saa hahmotettua kappaleita, ellen lue sanoja samalla.

Kävi ilmi sekin, että Oskari, jonka kerroin mainostaneen Farin Urlaubia, omistaa myös kaikki Smithsien levyt. Kovia jätkiä tommoiset.

Hän halusi mainita, että olen muka ihan Hatful Of Hollow -levyn kansikuvapojan näköinen. No, Oskari saattaa olla vähän auditiivisempi tyyppi...




***

Kiitos kysymästä, minusta on ihan hauskaa, että Atrian pekoni on nimeltään suomalainen pekoni, kun HK:n on Amerikan Pekoni.

Kuten sekin, että Amerikan ja American muistuttavat toisiaan.

***

Ai mitä muuten kuuluu. No, varpaani on edelleen tuskaisen kipeä.

En muista, kerroinko, kuinka teloin sen kaksi viikkoa sitten ultimatea pelatessani. Vaihdoin niin äkkinäisesti suuntaani, että varpaani pakkautui vasten kengänkärkeä niin, että kynteni vastaavasti mursi vallinsa edestään.

Alkuajat se oli harmittoman näköinen, mutta kohtuuttoman kipeä. Nyt se myös näyttää rivolta verisine rantuineen. Eikä kukaan kommentaattori noteeraa urhoollisuuttani ja timmiä sporttisuuttani vaan tyytyy toteamaan, että taisivat kynnet olla vähän liian pitkät vai.

No kai ne olivat.

[Katsokaa, hei, Google-mainoksiani – ja koskekaa ja – pelkkiä kunto- ja ravintolinkkejä.]

Kun minä en ole käyttänyt sandaaleja sitten paluuni. Eivät kynnet silloin näy. Ja kun minä olen enemmän visuaa

Tällä varpaalla on niin tuskaisaa liikkua nopeasti, että ilman polkupyörää olen myöhästyä bussista ja kaupungillakin uhkaa tapahtua, että joku kävelee minua kovemmin. Enkä ole vuosiin ollut niin allapäinen, että näin olisi päässyt käymään.

Näin äsken ensi kertaa eläissäni tv-lupatarkastajan ihan silmästä silmään ja hampaasta hampaaseen – paitsi että häneltä sellainen puuttui. {Onpa tämäkin taas, kajota nyt tv-lupatarkastajan henkilökohtaisuuksiin.}

Kerroin, että olen nörtti, enkä tarvitse sen enempää televisiota kuin paperilehtiä kuin naisiakaan. Hän sanoi, että luulen vain ja että sittenhän voin päästää hänet yhtä hyvin sisälle. Ja harmitti, sillä olisin mieluusti päästänytkin, mutta muistin, että JCP:n siivessä on yksi kappale vanhaa matkatelevisiota hyllyssä. Siinä ei ole antennijohtoa eikä se juuri näy ilman. Se ei ole edes seinässä. Mutta onpa olemassa, joten vaikeuksiahan siitä olisi tullut.

Kysyin, vaikuttaako se tarkastuskäyntien intervalleihin, jos näytän, että laitetta ei ole, mutta hän ei kai ymmärtänyt kysymystä – tai ainakaan minä en vastausta.

Toivotin miehen matkoihinsa ja hän lupasi, ettei tämä jäisi tähän.

***

Ukrainan lentokoneonnettomuuden jälkeen otsikoissa luki, että suomalaismies kuoli. Pitää paikkansa.

Ei, minä en tiedä, mitään tuossa lento-onnettomuudessa kuolleesta, mutta otsikko tuntui vaihteeksi typerältä.

***

Minä sain tietokoneeni jälleen huollosta ja nyt viimein kaikki pelaa. Olen viettänyt aikaani asentelemalla ohjelmia uudestaan ja noutamalla tavaraa viime kuukausina sinne tänne tekemistäni jemmoista. Olen lykännyt niin monta asiaa siihen sitkuun, että saan koneeni kuntoon, etten enää jaksa muistaakaan kaikkea.

Mutta julkaistaan nyt vaikka muutama typerä valokuva matkan varrelta.


P1020312.JPG

Tämä on jostain kaiken kansan digikuvauslehdestä, jota selasin kirjastossa. Kuudentena kohtana kaipasivat mukaan pekonia sylkevää sampoa.

P1020539.JPG

Sama mainoslause sopii mainiosti veroilmoituksen kanteen.


P1020544.JPG

Jos se fakta, että näyttö on OLED-teknologiaa ei vielä riitä pelastamaan musiikkitoistinta, niin onhan mukana myös HDD-suijausjärjestelmä. Mitähän sitä suijauttaisi.


P1020546.JPG

Pahoittelut heijastuksesta. Kuka on niin sydämetön julmuri, että menee varastamaan ovikellon Vapaakirkon ovesta?


P1020547.JPG

Englanti on tietysti cool, mutta kun minusta olisi niin kaunista sanoa suomeksi juovu mausta. Vaikka varmaan tämäkin tulisi kääntää tule känniin maun ansiosta. Antti osaa varmasti selittää.

***

Ei pysty, huomaan mielentilani järkkyneen. Ikinä en enää avaa ovea. Laitan siihen lapun, että soittakaa puhelimella, ovikello on varastettu.

Ettäkö oikein kaksi kertaa päivässä. Kyllä sitä nuorena jaksoikin, mutta onhan tämä tällainen aika vallatonta.

Piti tulla vielä hieman pohtimaan viattomuuden vallankumousta. On tunnettu tosiasia, että seksi on out – sehän nähtiin viimeistään euroviisuissa.

Siinä minä olin tiskaamassa astioita – sillä JCP:n mielestä lasien tiskaaminen on kaikkein tuskaisinta ja minä suurin syyllinen, kun en ymmärrä, että samaa lasia voi huoletta käyttää viikko kaupalla, jos nyt yleensä mitään lasia tarvitsee – kun havahduin huomaamaan, että YLE Q:lla vastikään loppunut kappale oli ollut varsin tenhoava.

[Kyllä te tiedätte, kuinka havahdutaan keskeltä lasinsirpalekasaa, kun pesuvaahtoa on lennellyt joka paikkaan – mikä oikeastaa on noiden ikkunoiden ja seinien kannalta ihan hyvä vain.]

Toimittaja kertoi sen olleen Pipettes-yhtyeen kappale Pull Shapes ja yllätyksekseni tältä kesältä eikä jostain The Supremesien ajalta. En tiedä, ehkä tuota on soitettu kaikkialla jatkuvasti, mutta minä en ole huomannut Sunrise Avenuen seasta.

Mutta käykää nyt katsomassa kaikki te, jotka saatte kylmiä väreitä Downtownista.

Youtubesta löytyy myös Russ Meyerin elokuvan kohtaus, johon musiikkivideo pohjaa.

***

Ja voi, kyllä minä ymmärrän, että kyseessä on tuotettu muovikuori ja rahat pois hölmöiltä [olisi ollut myynnissä iTunesissa, vaan maltoinpa vielä], mutta perin hurmastuttavaa yhtä kaikki.

Kyseessä ei tietenkään ole mikään yksittäistapaus. Katsokaapa vaikka, mitä päivän Ilta=Sanomatkin uutisoi. Kyllä, Christina Aguilera todella luopui intiimilävistyksestään [ei sillä, että tässä olisi mitään, mitä me sisäpiiriläiset emme olisi tienneet jo jonkin aikaa].

– Lävistykset kuuluvat menneisyyteeni. Tämä on uusi imagoni, hän kertoi MTV:lle.


***

Sinänsä Aguileran intiimilävistys oli nähdäkseni aikoinaan huvittava metafora. Kun tähti möyri mudassa mahdollisimman niukasti verhottuna ja kun muuta paljastettavaa ei enää ollut, niin uhosi, että onpa mulla vielä yksi läväri, jota ette näekään. Ja peitti kädellä suunsa. Ja sanoi, että vieläkin on.

Se on vähän kuin elämäänsä tilittävä blogaaja uhoaisi, että tää on hei vaan tällaista show'ta, että on mulla oikeesti erikseen yksityinenkin päiväkirja.

Tämä on oikeasti hyvin kausittaista. Voisi luulla, että hetken hiljaa olemalla saisi kummasti uutta asiaa, mutta minulla tapaa mennä toisin. Ajatuksia syömällä kasvavasta nälästä; nyt vietetään paastoa yhtä kaikki.

[Minä sanon puhuessani yhtenään yhtä kaikki, kun kaikki muut sanovat jatkuvasti kuitenkin. Minulle kun on opetettu, että kuitenkin on käytännössä aina turha sana.]

Nämä hetket on hyvä käyttää muiden blogien suositteluun. Jo pitkään on tarkoitukseni ollut mainita Pyhä yksinkertaisuus. Se päivittyy hieman harvakseltaan ja sisältää ajoittain hivenen hankalaselkoista tajunnanvirtaa, mutta ansaitsee sittenkin enemmän kuin kaksi tilaajaa.

Toinen suosteltava on eilen löytämäni Alamäkeen-blogi. Sitä pitää parikymppinen nuorukainen [mistä näitä riittää], joka on menneisyydessään harrastanut muun muassa Kysyn vaanin diggailua, joten kyse on oltava kaikin puolin fiksusta tyypistä. Teksti on kevyen nokkelaa ja muistuttaa minua siitä, millaiseksi temppuiluksi tämänkin blogin kirjoittaminen on mennyt.

Tuolta löysin tieni vielä mainontaa käsittelevään Toista maata -julkaisuun. Eiköhän näillä taas hetki pärjäillä.


***

Siivosin hyllyäni ja törmäsin Ylioppilaslehteen vuodelta 2004. Olin säästänyt sen, sillä siinä oli se blogijuttu. Numero ilmestyi syyskuussa, joten tämäkään julkaisu ei ollut silloin vielä seuranamme. Jännää lukea asiasta näin jälkeenpäin hieman eri näkökulmasta. Ja olihan siinä Jere Majavan kuvakin.

Huvitti, kuinka blogien nimet oli paperiversiossa taitettu näyttämään linkeiltä, mutta nettiversiossa ei linkkejä käytetä.

Hupsuin oli silti lause: Sunnuntailistoja tekevät nykyisin kaikki. Sunnuntailista, kamoon, toihan on niin kaks vuotta sitten.

***

Taannoin jäi puimatta Iltalehden rakkausrunotempaus. Sinne sai lähettää kolme omaa runoaan, jotka sitten julkaistiin internetissä. Paitsi, että minun runojani ei julkaistu. En minä tiedä, ei missään sanottu, että pitäisi ilmoittaa oikea nimi. Tuhansia niitä tuli, enimmäkseen kamalaa kuraa kuten aina, ja Arno Kotro valitsi kymmenen finalistia ihmisille äänestää.

Kisan aluksi julkkikset saivat luoda omat tekstinsä, ja moinen tapaa olla erityisen riemastuttavaa, kuten silloisen Karpelan taannoin Matti Vanhaselle kirjoittama onnittelurunokin osoittaa. [se oli huvittavampi kuin muistinkaan]

Euroedustajani Eija-Riitan runo oli nähdäkseni aikas hyvä. En kai minä nyt voisi äänestää henkilöä, joka ei osaa edes runoa kirjoittaa.

Kuka antoi sinulle tuon vallan minuun?
Ihoni palaa sisältä käsin,
sydän lyö rytminsä laimin,
kurkussa pulloharja,
kynsissä sähköä
muistan sukupuoleni.
Näen ne tähdet,
joista puhutaan,
keskinkertaisuus ja kohtuus pakenevat kauhuissaan.
Unohdan piin likiarvon
ja äkkiä muistan mitä Aristoteles tarkoitti akrasialla.
Kerro heti kuka sen antoi.
Etsin hänet käsiini,
vaadin selityksen,
kiitän.

Joo, no olisi sen ehkä voinut jakaa säkeistöihin. Lähinnä minua huvitti tuo muistan sukupuoleni -säe. Minullekin käy ajoittain niin.

Ja niin kuin minun tekisi mieleni dissata Heinäluoman tekelettä, niin tuo katua-sanan kenties tahaton kaksoismerkitys oikeastaan pelastaa tämän:

Rakkaus on Satua
– yhteistä latua
ei tarvitse katua.


***

Olen ollut poissa niin, ettei ole tullut mainittua mitään Kari Rajamäen englannintaidottomuudestakaan. Ennen vanhaan, kun koulussa ei vielä opetettu puhumaan englantia, aika käytettiin kaiketi Lauri Viidan lukemiseen. Siksi moni tuntuu osavaan älykkäästi kertoa eräästäkin miehestä, joka osasi viittä kieltä, mutta jolla ei ollut mitään sanottavaa.

Jonkinlainen energian säilymisperiaate -oletus tuntuu olevan sisäänrakennettuna ihmisiin. Että jos osaa kieliä, on luultavasti muilta osin idiootti. Että jos pärjää koulussa ei osaa urheilla tai on vähintään sosiaalisesti kyvytön. Että jos on hyvännäköinen, on tyhmä. Palataan ajatukseen syömällä kasvavasta nälästä ja todetaan taas, että epäreilun usein ne, jotka ovat hyviä jossain, ovat hyviä vähän kaikessa muussakin.

Kun minä kuulen, että Rajamäki ei osaa edes englantia, minä en ajattele, että hyvä, luultavasti hän on sitäkin etevämpi huoletimaan EU:n turvallisuuspolitiikasta. Mutta ehkä jotkut tosiaan miettivät noin.

Olen tässä jälleen lueskellut muutamaa top-listan kärkipään mainstream-blogia. Ja huomannut yhden kiinnostavan lieveilmiön: idiootit kommentaattorit.

Voi, varjeltukoon tämä blogi ikuisesti julkisuuden kiroilta.

***

Ja katselen, kuinka tämäkin taipuu niin kovin arkipäiväiseksi. Kuinka minulla ei ole mitään sanottavaa Jarkko Laineen edes menosta.

Kuinka edellinenkin kappale tuo mieleeni vain ajatuksen, että banaaliseksin astuessa kuvioihin tavataan ottaa ero.

***

Viime kerralla ajattelin kirjoittaa vähän musiikista, mutten sitten selvinnyt sinne asti. Olen nyt elellyt jonkin aikaa ympäriinsä ja kuullut joka paikassa Sunrise Avenuen Fairytale Gone Bad -kappaleen. Siis sen, jonka vanha kansa tuntee nimellä Fairytale Destruction ja sellaisena versiona, joka rokkaa eikä ärsytä.

Minusta on kovin koomista, kuinka jossain päätetään, että tästä tehdään tämän kesän uutuusjuttu ja tätä biisiä on radioiden soittaminen ja sen sellaista. Ja kovin hupsua, kuinka laulaja-Samu on videossa stailattu näyttämään ihan Rasmuksen Laurilta.

Vaikka blogimaailmahan toimii aivan samalla tavalla. Joskus vielä.

***

Saapa nähdä, mitä tapahtuu, kun Meat Loafin Bat out of Hell III julkaistaan viimein kymmenen vuoden odotuksen jälkeen pyhäinpäivänä [ja saa nähdä, saako Meat Steinmanilta oikeuden käyttää tuota nimeä]. Tiedän, että on vähän typerää perustaa erillinen blogi näille jutuille, jättää se päivittämättä ja jauhaa tätä täällä, mutta koen tehtäväkseni varoittaa teitä. Vaikka Steinman ei olekaan mukana kuin muutamalla kappaleella, tästä saattaa silti tulla iso juttu, joten on hyvä olla selvillä ennakkoon.

Youtubessa on mm. traileri ja making of.

Ja huomatkaa, että on coolia diggailla Bat ouf of Helliä. Tuoreimman Q-lehden [as in 'qool'] kansijuttu on nimeltään Guilty Pleasures – 115 records it's ok to love. BooH on itseoikeutetusti listan ykkösenä [pdf, 5 Mt].



Somehow, the whole was even mightier than its already heaving parts, hence the 10-minute title track where a man watches himself die; For Crying out Loud, perhaps the most full-on, gut-wrenching ballad ever recorded and the sheer, onanistic frustration of All Revved up with No Place to Go. There was nothing like it in 1977. There has been nothing like it ever since.

Kuinka osaavatkin poimia juuri oikeat hi-lightit, vaikka suuri yleisö osti levyn tietenkin Paradise by the Dashboard Lightin takia, kertq siinä oli sitä sexii.

***

Jos luulitte, että Celine Dion oli viimeinen Steinmanin It's All Coming Back to Me Now:n sinkauttaja, olitte väärässä. Meatin IACBTMN-duettoversio on BooH III:n ensimmäinen sinkku, ja sille on tehty jo videokin. Mukavaltahan tuo kuulostaa ja on huomaavaisesti leikattu pari minuuttia alkuperäistä lyhemmäksi, sillä kukapa enää nykyään jaksaisi yli seitsenminuuttisia kappaleita.

Minusta on hienoa, kuinka ovat saaneet studiossa Meatin äänen parsittua siedettäväksi, vaikka livekunto on vuosia ollut vallan kauhea. Hauskaa sekin, kuinka videon tarinassa on ovelasti vältetty muutoin väistämättä mieleen hiipivä pedofilia-ajatus. Typerää sen sijaan, että kappaleen loppu on menty mokaamaan. Alkuperäisversiossa – kuten myös Dionin coverissa – lopussa lauletaan And if we..., jonka jälkeen piano sanoo vielä kerran tididi-dididii.

Jotta kaikki peelot voivat kysyä, että mitä tididi-dididii oikein tarkoittaa.

Uudesta versiosta tämä on jätetty pois.

***

Mainitsen vielä, että innostuin viime viikolla kuuntelemaan aikoinaan Oskarin kautta löytämääni Farin Urlaubia. Etenkin kappale Alle dasselbe on kovin mainio. Saksan Greenday, sanoisin.

[JCP sanoi, että ei tosiaankaan.]

Aivan oikein havaittu, päivitystahtini on ollut viime aikoina hitaanlainen. Syynä ei ole, että olisin hurahtanut Eric Kinz -uskovaiseksi, vaan tämä on enemmänkin puhdistautumisriitti. Pieni pidättäytyminen tekee hyvää.

Samalla tavalla kuin hekumallisen amazonin esittäessä vaateitaan voi purra huulta ja kiristää siveysvyötä, joskus on hyväksi olla ihan hiljaa vain – korkeintaan nostaa vasen polvi leuan alle ja huojua edestakaisin – kun kaikkialla uutisoidaan Dannystä.

***

Petja pyysi
minua kertomaan, mitä tekisin, jos saisin yhtäkkiä 50 000 euroa tavallisen blogitekstipalkkioni lisäksi.

Ja huomasin, että olen kai aika onnellinen, sillä minä en tunne hirveästi tarvitsevani mitään. En, vaikka, en luultavasti koskaan elämässäni ole ollut näin vähävarainen.

En minä kaipaisi uutta tietokonetta, kun Apple ei enää valmista 12-tuumaisia kompakteja laitteita. En minä kaipaisi uutta kännykkää, kun ymmärtääkseni markkinoilla ei tällä hetkellä ole olemassa yhtä ainoata hyvää. [Ehkä 50 000 eurolla voisi palkata jonkun selvittämään asiaa.] En minä kaipaisi uutta iPodiakaan, kun vuosi sitten ostamani on edelleen paras, mitä on.

Minun tarpeeni ovat – ah ja voih – niin kovin henkisiä. Tietenkin voisin laittaa koko summan ruusuihin ja lähteä metsästämään naisia. En ole ostanut ruusuja moneen vuoteen, mutta jos oletetaan, että tuollaisessa köntässä niitä saisi 2,5 euroa kappale, niin saisihan sillä sentään 20 000 ruusua.

Ja naiset katsoisivat, että toi vitun friikki tyrkyttää mulle 20 000 ruusua ja juoksisivat karkuun. Eivätkä ruusut elä kovin kauaa, joten minulla olisi hirveä kiire operaationi kanssa.

***

Skootterin minä voisin ostaa. Hienon retrourbaanin Vespan ja hölmönnäköisen kypärän. Ja loput rahat laittaisin säästöön. Niin tylsä minä olen.

Lapsena kun kerrottiin Jeesuksesta ja talentin maahan kaivamisesta, minusta tarina oli ihan epäreilu. Kun oli kerran käsketty pitää talentista huolta ja yksi tyyppi kaivoi sen maahan ja piti siitä huolta niin kuin määrä oli, niin ei kun vain lähdettiin valittamaan, että kas kun et pelannut rahalla.

Kun tehtävä ei ollut hakea sijoitukselle maksimaalista tuottoa, vaan pitää huolta, että se säilyy, niin helvettiäkö siinä valittamaan. Ei tuohon aikaan sitä paitsi ollut vielä olemassa inflaatiota. Ei varmana.

Oletettaen, siis, että minulle kerrottiin tarinan lähtökohdat oikein. Epätodesta tunnetusti mitä tahansa.

***

Niin, laittaisin loppurahat säästöön odottamaan päivää, jolloin viimein olen valmis perustamaan tappajajänisrobotteja valmistavan yhtiöni.

Tappajajänisrobottibisnes on näin näppituntumalta nuori eikä alalla ole juuri kilpailua. Tämä on tietenkin harhaa. Sillä kuten Petjakin toteaa, tappajänisrobottien puuttuessa kilpailijaksi nousevat tappajamarsurobotteja valmistavat yhtiöt. Ja niin edelleen. Lopulta kilpailijoina ovat kaikki maailman palkkamurhaajat.

Mutta ei hätää, alkupääomani turvin minulla on varaa rakentaa kyllin suuri armeija tappajajänisrobotteja, että ne menevät ja hoitavat kaikki maailman palkkamurhaajat pois pelistä ja

Yhdet vielä ja sitten lasku... -humala.

Anteeksi, jätkät ja ystävättäret, tuo saattaa olla vanha juttu, mutta keksin sen vasta äskettäin. Minun kaverini häipyivät ja minä jäin sivistyneesti kotiin. Ehtiihän noita ääriälykkäitä keskusteluja jatkaa vielä tuonnempana.

***

Paineet tähänkin merkintään olisivat melkoiset, jos antaisin moisen häiritä. Päiväkirjamerkintäni sai villiä suitsutusta naislukijoilta, minkä jälkeen olin varma, etten enää ikinä kirjoittaisi mitään, jotten vain pilaisi kaikkea. Vaan eikö mitä, Quimki-mokoma meni kehumaan vielä seuraavaakin merkintää.

Joten viimeistään tätä tekstiä ei olisi mitään syytä ikinä julkaista.

Äh, minä yllätyin tänään huomattuani, ettei edes ystäväni ole niin laskelmoiva kuin olisin kuvitellut, joten antakoon mennä jälleen.

***

Sittenkin unohdin viime merkinnässäni kommentoida Selibaattipäiväkirja-uutisointia. Kaikkialla kerrotaan Birdyn uutuusteoksen pohjaavan tämän vuosia pitämään nettiblogiin.

Mikä hitto on nettiblogi. Jos blogi on lyhenne sanoista web log eli löyhästi suomeksi verkkoloki, niin – edelleen – mikä hitto on nettiblogi.

Etuliitteellä on tapana määritellä perässä tulevaa sanaa. Siten Euromarket määrittelee market-sanaa siten, että.. Äh, huono esimerkki. Mutta siis, öö, erotuksena mistä nettiblogi on nimenomaan nettiblogi?

Vastaa minulle, STT. Tiedän, että yksi teistä lukee tätä aina joskus!

STT:n valmiskaura, jota sekä Metro, että 100 pokkana painoivat kuin omana haastatteluinaan sisälsi peräti lainauksen, jossa Birdy mukamas puhui nettiblogeista. Ei tasan varmana kukaan blogaaja ikinä käyttäisi termiä nettiblogi yhtään mistään.

Eihän?

Ei sillä, että olisin täysin kohderyhmääkään. Minä en ymmärrä, mitä uutta on ajatuksessa, ettei naisten tarvitse välttämättä jättää jälkeään maailmaan lapsien muodossa. Minä olen hölmöyksissäni luullut tätä yleisesti hyväksytyksi faktaksi jo e-pillerin keksimisestä lähtien.

Ja sittenkin, jos satut olemaan nainen, joka ei aio hankkia lapsia, niin voit – snif – unohtaa minut, sillä minä ylitsekäymättömässä itsekkyydessäni aion, kyllä.

Minä, joka olen sikäli innostunut jättämään jälkiä, että olen signeerannut asentamani kaapelihyllyn kannattimen ruotsalaisessa ydinvoimalassa.


***

Olin tänään statistina elokuvassa. Ihan vain siksi, että tuotantotiimillä ei ollut varaa palkata minua puherooliin.

Minun puheroolini kun tapaavat olla kalliita, sillä joku joutuu aina duppaamaan ne, jotta muutkin ymmärtäisivät.

Olin hieman pettynyt ohjaajaan siltä osin, ettei hän täysin tarkkaan viitsinyt kertoa meille, onko meidän lupa puhua kahvilassa taustalla istuessamme vai ei. Käytännössä loppujen lopuksi ääni otettiin niistä lähikuvista, joissa meitä ei näkynyt. Ja kuva niistä laajemmista kuvista, joissa olimme hiljaa.

Improvisoin sentään tytön, jonka kanssa olin mukamas leikisti kahvilla, kanssa, että hän lukisi kirjaa ja minä ähkisin vieressä, jolloin emme joutuisi juuri puhumaan. Ah, piinallinen ähkiminen, onko olemassa paremmin minulle sointuvaa luonneroolia.

[Ei se ollut minun ideani. Ymmärrän kyllä, että kaikki elokuva joskus näkevät ilkkuvat, että vähänks tää on epärealistinen, että mitä ihmettä tuo muka tekee tytön kanssa kahvilla.]

***

Eikä minulla ollut mitään muuta tällä erää. Taidan mennä nukkumaan tästä pikkuhiljaa.

Pitääpä aloittaa onnittelemalla Pitkämäkeä. Hopea on, kuulkaa, hieno asia. Semminkin, kun finaalipäivän lehden kannessa luki, että Pitkämäki ainoana keihäsmiehenä finaaliin. Ei ole helppoa naiselle hävinneellä.

Tämänpäiväisen Satasen pääkirjoituksessa joku urpo jaksaa jälleen inistä, kuinka suomalaiset eivät ikinä voita tiukoissa paikoissa, mutta muunmaalaiset tekevät sen joka kerta. Kannattaa muistaa, mitä Talouselämän alati viisas Pekka Seppänen kirjoitti jo kauan sitten: muunmaalaisia on huomattavasti enemmän kuin suomalaisia, joten muunmaalaisen onnistumistodennäköisyyskin on moninkertainen.

Kaikkiaan Satasen kolumnit ovat sen sortin rävellyksiä, etten ymmärrä, kuinka ammattitoimittajat kehtaavat niitä omalla nimellään julkaista. Metrossa on sentään jokunen kelvollinen kirjoittajakin. Sekä humoristi Maija Dahlgren.

Huvittavana voisi pitää sitäkin, että Sanoma osti Metron pois kuleksimasta. Lehti vaikka.

Ai niin, tänään Kampin keskuksen uutisruudun talousosiossa otsikoitiin Väitös: älypuhelimet tulevaisuudessa pienempiä ja monipuolisempia. Alla oli kahden lauseen juttu, jossa kerrotiin yhdessä lauseessa, että älypuhelimet ovat vastaisuudessa nykyistä pienempiä ja toisessa, että ovat mokomat myös toiminnoiltaan monipuolisempia.

Minä haaveilen, että minunkin väitökseni uutisoitaisiin joskus yhtä näyttävästi: Väitös: No Shit!.

***
Nyysin vanhempieni luota himahimahimasta Easy Shopping -lehdykän – joka muistuttaa Kuponkiuutisia, mutta ei ole fyysiseltä formaatiltaan yhtä raivostuttava – huomattuani sivulla kymmenen ironisen aukeaman jutun tämän numeron Easy Shopping -henkilö Mika Myllylästä, joka hehkuttaa aloittaneensa uuden elämän urheiluvaatteiden kehittäjänä.

"Kilpauran jälkeen tavallinen arki maistuu makealle", Mika toteaa ja jatkaa: "Kun elää huippu-urheilijan elmää, ei aikaa normaalille arjelle juuri jää."

Hihii, hassut viisastelijat vaihtaisivat arjen viinaan.

***

Minun uusista oppilaistani yksikään ei ole jättänyt laittamatta kuvaansa irc-galleriaan. Ihqua.

***

Olin eilen seuraamassa ständuppia Bakersissä. Lottaa emme nähneet, sillä intialaistyyppinen illallisemme venähti. Naisihmisten city-shoppareilla sai kaksi ateriaa yhden hinnalla. Kommentoin, etten ole koskaan kuullut miehestä, joka moisen kortin omistaisi, ja sanoivat, että minä kyllä voisin hommata, kun minulla on kerran jo vaaleanpunainen lompakkokin.

Shadesh, Tarkk'ampujankatu 18. Saatan suositella etenkin puoleen hintaan.

***

Niin, minä olin eilen seuraamassa ständuppia Bakersissä. Ja täytyy myöntää: hivenen pettynyt. Olenhan minä toki katsellut Pablo Franciscoa ja muita kovia jätkiä sitten viime näkemän. Ja Ze Frankia. Mutta ei sekään asiaa auta, että heittivät ihan vakavissaan [sic] samaa juttua kuin vuosi sitten keväällä, kun viimeksi kävin lajia ihmettelemässä.

Kelatkaa nyt, jätkät, jos minäkin toistelisin täällä puolitoista vuotta vanhoja juttuja. Liisankadun pekoni. Öh.

Ilan päättänyt Sami sentään beatboxaili oivasti.


***

Elokuvissa kohtauksen tunnelma tapaa vaihtua hyvin nopeasti aivan toiseksi kuin alunperin. Samalla tavalla kuin elämässä ei koskaan tapahdu.

Ja yhtäkkiä oloni oli hyvin tukala ja typerä ja tunsin itseni liki väinöäjäksi, vaikka kaikki on järkevästi ajatellen hyvin normaalia ja minä vain viattomasti kotimatkalla.

Toivottavasti se ei ollut hän. Ja jos oli, niin toivottavasti ei nähnyt minua. Ja jos näki, niin toivottavasti ei keksinyt ajatella mitään yhtä älytöntä.

***

Mutta piti sanomani, että rantalentopallo on varsin esteettinen laji. Hehee, niinku est ja etiikka, tajuuttekste, latinistijätkät. Jury on sittenkin yhä ulkona naisten pyykkilautavatsakysymyksessä.

Kannattaa poiketa Kampin keskuksen edustalle huomenna, kun vielä pelaavat. Aukiolle, jota ymmärtääkseni kukaan ei kutsu Narinkaksi, niin kuin vuosi sitten keväällä lupasin.

Silloin, kun kävin viimeksi seuraamassa standuppia.

***

Poikkesin eilen ensi kertaa Kampin kerroksiin ja pidin. En tietenkään typeristä liukuportaista, jotka pakottavat asiakkaat vaeltamaan ympäriinsä ja saavat heidän sikäli turhautuneiksi, etteivät piruuttaankaan osta mitään.

Vaikka ostinhan minä. Poikkeseni Clas Ohlsonille etsimään munakelloja ja poistuin tarjoushintaisen ruuvimeisselisetin kanssa.

***

Tänään sain viimein armaan näyttöni takaisin Intiasta palanneelta lastenvahdilta. Kirjoituspöytäni alkaa olla kunnossa. Hankin myös seinälleni hienon Campari-pellejulisteen turvatakseni painajaiseni jatkossakin. Minuun on iskenyt hurja pesänrakennusvietti.



{Äh, miksei sinuun voi iskeä pesänmetsästysvietti niin kuin kaikkiin tavallisiin miehiin.}

***

Niin, minä säteilen ympärilleni ja muutan ympäristön jossain mitassa kaltaisekseni. Minun luokkani olivat aina kilttejä ja hyviä koulussa. Ja nyt oltuani vuoden poissa kaikki ystävämokomani ovat yhtäkkiä menneet pariutumaan. Kaikenlaista.

Tikanpojat. Ja puut. Ja puute.

{Mielesi tekisi kuitenkin.}

Niin, tekisi. Se tekisi suurtekoja ja urotöitä. Mutta minä en.

Jos olisin pikku-G, räppäisin sydäntä riipivästi:

Jos ei mitään laita peliin,
ei voi mitään myöskään voittaa.
Välill' saattais kannattaa
peiliin katsomista koittaa.

Hiton teinit, jotka eivät ymmärrä koittaa- ja koettaa-sanojen eroa.

[Ok, tajusin vinkin. Meemiin osallistuminen saa välittömästi kaksi tilaajaa päättämään päivänsä.]

Sellisti arveli aikoinaan, että olisin harjoitellut ennen kuin aloitin blogini. Ja tottahan se on. Ennen blogin kirjoittamista pidin yksityistä päiväkirjaa. Homma oli sikäli hölmöä, että kirjoitin juttua, joka ei suoraan ollut soveliasta julkaistavaksi, mutta sisälsi silti nähdäkseni ajoittain niin onnistuneita katkelmia, että teki mieli jakaa ne korostaakseni erinomaisuuttani.

Yhden teorian mukaan elämän tarkoitus on oman erinomaisuutensa korostaminen, mutta me blogaajat voimme tietenkin tuhahtaa moisille väitteille.

Ratkaisuna aloin julkaista kotisivullani mukamas satunnaisia, todellisuudessa tarkoin valikoituja, katkelmia päiväkirjastani. Blogaamisen aloitin huomattuani miettiväni enää noita lainattavaksi kelpaavia katkelmia ja ajateltuani, että voisin yhtä hyvin perustaa blogin, johon en muuta kirjoittaisi.

Niin tämä touhu alkoi, mutta todellisuudessa en kirjoita tänne itsenäni, vaan kyse on viime kädessä show'sta. Se on hyvä asia, sillä minusta tämä ei ole nettipäiväkirja, koska en kerro elämästäni, vaan tapahtumista, jotka perustuvat siihen. Ja se on huono asia, koska täältä puuttuu suuri määrä tunteita, asennetta ja hyviä lauseita, joita ennen vanhaan tapasin tekstiini sisällyttää.

Ajan antaessa myöten kirjoitan edelleen silloin tällöin myös henkilökohtaista päiväkirjaa oikeista ihmisistä oikeilla nimillä. Yleensä juovuspäiten kotiin saavuttuani tai onnistuttuani varastamaan joltakulta neidolta säälivän katseen tai pari. Ja juuri siksi ne ovat nähdäkseni niin hupaisia, että haluan nyt lainata mukamas satunnaisia katkelmia viime lukuvuoden varrelta ja miettiä, mitä jos minullakin olisi nettipäiväkirja.

***

Ja pitäisi ylipäänsä kirjoittaa enemmän näitä kotiinpaluuviestejä. Ja pestä myös hampaansa.

Kumpikohan minua mahtaa kiinnostaa enemmän kymmenen vuoden kuluttua. Ei kun en oikeasti tiedä.

'''

Ja hän otti vihkoni kuin sanakirjani normaalisti. Ja kirjoitti hajamielisellä katseellaan:

Ich liebe Management bei Perkele

Ja minähän toki vihaan sitä. Mutta kun homma ei toimi, on aika toimia. Ja jos se olisi ollut elokuva ja tilanne ainoalta oleelliselta osaltaan toinen, olisin vastannut Ich liebe dich.

Hymähdin.


'''

Hän sanoi, että olen muuttunut paljon viime vuosina. Kerroin, etten ole vaan tullut enemmän siksi, mikä olin.

'''

Kirjoitin eilen myös, etten ole varma, onko sittenkään kaikkien ongelma yleisesti, että he haluaisivat olla enemmän kuin ovat. Että kenties osa on jo – ja he todella ovat oikeasti juuri niin latteita.

'''

Hmm... huippukohtani uhkaa jäädä kovin vaimeaksi. Siinä unessa olimme lukion palo-oven luona ja. Äh, eipä tuosta oikein voimaa huo'u. Kuinka vain, heräsin hyvällä mielellä, virkeänä kahdeksalta ja luin katseeni Berliinin silhuettiin. TV-torni sykki rauhoittavana kaukaisuudessa.

'''

Vaikka totuus on jälleen kerran, että kaikki aktualisoitui vasta nyt.

Minulla ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä omaksua Mensch-Maschine-Interaktion-kurssin asioita torstain kokeeseen mennessä. Vaikka ymmärrän lukemani, minusta ei ole vastaamaan eksakteja termejä tenttaaviin aukkotäydennyksiin. Eikä minulla ole resursseja kerrata jälleen niin paljoa matematiikkaa, että selviäisin laskuosuudesta. Teoriapruju on sitäpaitsi siltä osin kovin vajavainen eivätkä laskarimuistiinpanoni ole kunnollisia, sillä en ehtinyt kirjoittaa enkä saanut selvää.

Niin, ratkaisut tapahtuivat kauan sitten. Totuus vain iskee aina yhtä lujaa.

'''

Eikä kömpelöä sillä tapaa, kuin ollaan jumissa salaisen ihastuksen äärellä. Vaan ainutlaatuisella tavalla kömpelöä. Sellaisella tavalla, että se on nautinnollista. Tietenkin, epämukavuusalueet laajennuksineen. Pitää sattua. Mutta yleensä vasta jälkeenpäin, kun on selvinnyt voittajana, kysynyt toista tanssiparikseen. Nyt nautin tilanteen piinaavuudesta vailla avannosta nousemisen endorfiinia.

'''

Jos tänne kerran kirjoitetaan vain naisista, niin tässä sitä mennään taas.


'''

Minähän olen niin mieleni kontrolloitavissa, että dissaan suuria rintoja ihan yleiselle mielipiteelle vittuillakseni.

Enkä siis siksi, että olisin vaatteita suunnitteleva homo.

'''

Eikä minulla ole mitään kiinnostusta häneen. Vaikka se piti sanoa, että hänellä on iloa – riemua suorastaan – hehkuvat silmät. Nykyään. Ei ihme, ettei halua puhua menneistä.

Hänellä sitä vastoin on. Hienoa. Hauskaa. Herttaista. Milloin helvetissä ajattelin ruveta kuolevaiseksi.

'''

However varattu, minä voin olla hänen ystävänsä. Ei naiminen voi eikä saa olla kaikki kaikessa.

Niin, ja ihan for the record, tällä hetkellä kuvittelen, että voisin naida xxx:kin, mutten voisi sietää häntä millään muulla tasolla.

'''

Etsin muka enkeliä, jonka langettaa, vaikka olen jo pitkään ymmärtänyt, että lajini säilymisen ainoa mahdollisuus on, että jostain tulee joku, joka ottaa ja vie.

Ja lupaan, etten vikise, vaan hihkun.

'''

Tänään pidin saksan esitelmäni enkä ollut valmistautunut kuin olisin halunnut. Olin tehottomassa mielentilassa, paniikissa ja tekemättömien asioiden loukussa, ja aika virtasi läpi sormien.

'''

Pitäisi järjestää jotain merkittävää ohjelmaa Suomeen, jotta ei harmittaisi. Ja kuka kertoisi minulle mitä merkittävää minulla on sielläkään. Nyt ollaan jälleen angstista kosmopoliittia.


'''

23.3.2006 21.12

Kirjoitin tuohon vahingossa vuosiluvuksi 2004.

Enkä tiedä, toivoisinko sitä.

(Tiedänpä: En.)

'''

Jonkin sortin höseltäjä. Kiltti tyttö, joka ei ole ujo, muttei toisaalta oikein osaakaan. Ja sittenkin huomaan dominoivani keskustelua, jota käydään kuitenkin saksaksi.

Jos sattuisi pitämään Maria Drockilan näköisistä naisista, hän olisi täydellinen.

'''

Makaan sängylläni, eikä enää satu minnekään. Tämänpäiväinen krapula taisi olla maailmanhistorian julmin, mutta mukana toki väsymystä liki kahden yön nukkumattomuudesta.

'''

Kuinka paljon olisikaan oltava, jotta voisi olla uskottavasti mitään mieltä mistään.

'''

Ja unohdin sanoa, kuinka kahvia juodessa tuijotti herkeämättä silmiin. Ja teki vastaamisen helpoksi. Läsnä.

'''

Minä lueskelin äsken sen kesän seikkailujeni loppuviikoista. Ja liikutuin kuten minulle aina käy. Niissä loistaa aurinko. Suloinen alakuloisuus. Itsetarkoituksellinen yksinäisyys ja lohduttoman aidosti teeskennelty kurjuus. Kuinka nuorena jaksoinkin pihdata ja säästellä. Kuinka maltoin puhua pelkkää ruotsia koko reissun ajan, kun nykyään vaihdan englantiin aivan liian usein.

'''

Ja jostain syystä halusi näyttää, missä asuu. Yksinänsä. Mutta nyt emme mene ylös, sillä en ole siivonnut.

'''

Join kaksi lasia viiniä ja huomaan, ettei VR:n lukeminen enää oikein suju. Jos tähänkään asti. Se proffa vaikuttaa leppoisalta, kai se läpi päästää.

'''

Tuu vaan, hän puhui minut ympäri.

'''

Perheyhteys
. Voi saatana ja huh huh.

'''

Minun täytyy rakentaa pakkomielle. En kestä enää ilman. Pakomielle edes.

'''

Vittu minä mitään mennyt nukkumaan. Minä googlasin [yhtä nimeä] ja mietin, etten osaa päättää kuinka suhtautua.

'''

Perheen perustamisen toimintaympäristö. Voi saatana.

'''

Ja kun toisaalta näen ihmisiä, jotka eivät tiedä mistään mitään. Jotka kyselevät hermeettisistä arvioista, kun kyse on taskin analysoinnista eivätkä tajua mitään julkisen avaimen salauksista tai edes tiedostojen helvetin suurusluokista. Ja ovat kuitenkin jostain kummasta syystä oikeissa töissä.

'''

Minua alkaa vituttaa tämä baareissa pyöriminen. Sisällötöntä soopaa. Monta ihmistä, joille sanoa hei. Ja hei hei. Eikä mitään muuta. Miten menee.

Vittu, kerronko.

'''

Ja mietin huvittuneena, että katso nyt, olisit jättänyt äijäsi himaan, niin ei olisi tarvinnut kastua koko päivänä. Että seuraa minua ja kaikki on hyvin.

'''

Enkä minä tiedä, mitä tarkoitan sanoessani, että joku tanssii viattomuudellaan tenhoavasti, mutta niin hän teki. Hyppeli jotenkin valtaisalla intensiteetillä, mutta hänen kasvoiltaan ei heijastunut tavanomainen, horny biatch -ilme vaan silkka riemu.

'''

Minä olen tietenkin kateellinen, kun kaikenmaailman kielitaidottomat idiootit, jotka eivät sosiaalisestikaan minun silmääni näytä päteviltä, noin vain ilmaiseksi tulevat päässeeksi joka paikkaan.

'''

Satuin hänen parikseen, ja hän on koomisen upean naisen ruumiillistuma. Tiedättehän, 180 cm pitkä ja sorja. Pyörryttävät mustat hiukset, joutsenlampisilmät ja naurava naama. Kuorrutuksena sensuelli alttoääni.

'''

Olen ajoittain lukenut jälleen vanhoja meilejä ja vakuuttunut tekstieni voimakkuudesta. Niistä kuultaa aivan eri vimma kuin blogistani.

'''

Ei, ei synny. En jaksa lukea tätä tekstiä viiden vuoden kuluttua.

'''

Tai ne, jotka vouhottavat, ettei pidä luottaa kuin itseensä. Totta hitossa pitää, muuten käy köpösti. Maailma perustuu luottamukseen, ja sen kieltäjät ovat kaikkien yhteisiä vihollisia.

'''

Että ei se sattumaa ole. Vaan että jopa minun monologini perustuvat jonkinlaiseen vuorovaikutukseen. Että ne ovat tuntuneet onnistuneilta vain, koska niihin on reagoitu siten. Ehkä hyvää hyvyyttään. Ehkä ihan oikeasti.

'''

Se kilttimäisyys ja mukamainen naiivius ja silti yhtäkaikkinainen tatsi ja ymmärrys. Kun se on fiksu likka ja kuorensa alla rok ja juuri sellainen enkeli, jonka utopioissani tahtoisin langettaa.

Minua pyydettiin vastaamaan kirjallisuuskyselyyn, ja vaikken meemeistä tavallisesti juuri perusta, tähän kuvittelen voivani vastata ilman, että Mitvit suuremmin alkaa minua dissata.

Siitähän blogaamisessa on viime kädessä kyse, Mitvitin tyytyväisenä pitämisestä.

Viime kesänäkin yksi tyyppi sanoi minulle, että vaikutan kovin lukeneelta. Ja se oli sikäli hupsua, että minä olen mitä tahansa muuta ylevää, mutta kovin lukenut en ole. Kymmenvuotiaana vielä olinkin, ehkä, mutten enää nykyään.

Olen hukannut keskittymiskykyni netin myötä ja kehittänyt pyhän sodan paperia vastaan, enkä usko, että jaksan innostua kirjoista ennen kuin Apple tuo markkinoille soveliaan iPodin ja kirjakauppalaajennoksen musiikkipuotiinsa.

***

1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:

Aika paljon sanottu, sanoisin. Taidan vastata Harri Sirolan Abiturientin, jonka luin kirjoitusten jälkeen pääsykokeita stressatessani ja kehitin pari vuotta kestäneen myöhäismurrosiän ajoin itsetarkoituksellisine erikoisuudentavoitteluineen. Olisi tietenkin parempi kokea moinen yläasteikäisenä, mutta minkäs teet.

Luin kirjan myös parina seuraavana keväänä samoihin aikoihin, ja kolmannella kerralla osasin jo nähdä sen puutteet. Silti väitän tuota edelleen suosikikseni, jos joku pitää poimia.

Sirolan muutkin kirjat kannattaa lukea, joskaan kalastusnovelleja en ole jaksanut.


2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran:

Näitä on monia. Sanoin joskus, että tykkään kiintyä paikkoihin. Vastaavalla tavalla tykkään lukea tuttuja kirjoja uudestaan. Minä, joka muka kohkaan uutuuden perässä.

Yläasteella luimme aikoinaan katkelman Laulusta tulipunaisesta kukasta, ja innostuin sen verran, että hankin kirjan käteeni ja jonkinlaisena riittinä luin sen parina seuraavana kesänä Tervasaaressa. Vaikka varsinaisesti siinä ei ole hienoa kuin juuri tuo yläasteella luettu kymmenes luku. Mutta se vasta onkin hieno.

Onnekkaasti kirja löytyy Project Gutenbergistä, joten pääsen lainaamaan kätevästi.

Kohisevan koski on kuuluisa koski, sillä se on ylpein ja äkäisin kaikista viisitoista-penikulmaisen Nuolijoen monista koskista.

Moision talo on kuuluisa talo, sillä sen isännät ovat aina ikimuistoisista ajoista tunnetut rikkaiksi, jäykiksi ja ylpeiksi kuin vaahtopäinen Kohiseva itse.

Moision tytär on kuuluisa tyttö, sillä kenenkään letti ei heilahda niin komeasti eikä kukaan nuorukainen ole voinut kehua saaneensa edes muruista hänen säihkyvien silmiensä säteistä.

Kyllikki on Moision tytön nimi--kellään muulla ei ole sellaista nimeä, eikä sellaista ole almanakassakaan, vakuuttavat ihmiset.


[– – ]



Seuraavana iltana tyttö oli taaskin puutarhassa. Silloin nuorukainen pysähtyi.

"Iltaa!" sanoi hän kohottaen hattuaan pikemmin ylpeästi kuin kohteliaasti.

"Iltaa!" kuului puutarhasta olkapään yli–pää kääntyi vain sen verran, että pieni nurkkanen silmästä näkyi maantielle.

Äänettömyys.

"Teillä on kauniita ruusuja!" kuului taasen maantieltä.

Se oli kohteliaisuus, mutta se kuului kuin taisteluun vaatimukselta–nuorukainen tiesi sen itse hyvin.

"Onhan niitä!" tuli puutarhasta sillä äänellä kuin että minä olen valmis, odotan vain jatkoa.

"Ajattelin pyytää yhtä niistä, muistoksi kulkijalle–tuosta punaisesta metsäruusupensaasta. Ellei paljona pidetä?"

Tyttö suoristausi:

"Ei ole ollut tapana Moision aidan yli kenellekään kukkia antaa–jos lieneekin tapa sellainen muualla!"

"Jos lieneekin tapa sellainen muualla?" kertasi nuorukainen itsekseen ja tunsi verensä kuohuvan. Hän tunsi äänensävystä mitä tyttö sillä tarkotti, ja hän tiesi että jotenkin tämäntapaiseksi heidän ensi kohtauksensa täytyisi muodostua, mutta sittekin häntä hämmästytti tytön ensi iskun häikäilemättömyys.

"Ei ole tapani joka aidan takaa kukkia pyytää", vastasi hän ylpeästi. "Eikä ole tapani kahdesti pyytää–jos lieneekin tapa sellainen muualla. Hyvästi!"

Tyttö hämmästyi, kääntyi päin ja katsoi nuorukaiseen: juuri sellaista hän ei sentään ollut odottanut!

Nuorukainen astui muutamia askeleita, mutta pysähtyi sitte äkkiä, hypähti reippaasti ojan yli ja nojausi puutarhanaitaan.

"Sanoisin vielä jotakin–jos lie lupa puhua?" sanoi hän ja katsoi tyttöä terävin silmin.

"Oma lupansa kullakin!" tyttö vastasi.

"Sanoisin vaan", jatkoi nuorukainen niin hiljaisen hillityllä äänellä, että se kuului miltei kuiskaukselta, "että jos te, neiti, joskus huomaisitte antaneenne ruusuillenne liian suurta arvoa, niin taittakaa se pyydetty kukka ja pankaa rintaanne. Ei sen tarvitse teitä nöyryyttää, se on vain merkki että voitte pitää kulkijaakin ihmisenä."

"Sen verran arvoa niille aina annetaan", tyttö vastasi ja katsoi nuorukaista suoraan silmiin, "että sen, joka uskaltaa niitä itselleen toivoa, sen täytyy uskaltaa muutakin kuin kukkia pyytää–sillä sellaista uskaltaa kuka kulkija tahansa."

Siitäpä onkin jo vuosia, kun tuon viimeksi luin. En muistanutkaan, että se on noin oiva. Ja osuva. Auts.

Pisin kirja, jonka olen lukenut kahdesti, on Kurjat.


3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:

Äh, tähän en osaa sanoa muutan kuin, että PowerBookini. Tulisi nyt edes huollosta, niin sekin olisi jo jotain.


4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon (giddy):

Öh, sikäli kuin hupakon ymmärrän, en tiedä minkään kirjan minusta sellaista tehneen. Mutta jos kysyttäisiin, mikä kirjailija sai sinut luulemaan itseäsi humoristiseksi, vastaan Jukka Parkkinen, jolta olen ominut pakkomielteeni nokkeluuteen.


5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin.

Olenko nyt ihan tylsä ja tunteetonkin, kun en ole koskaan itkenyt kirjan vuoksi. Ei kun olenpa, ala-asteen toisella tehdessäni läksyjä neljättä tuntia ja isän todetessa jälleen kerran, että olin laskenut väärin.

Ideana oli tarkistaa laskut mätsäämällä vastaukset sivun alalaidan kirjaimiin ja luoda näin järkevä lause. Päättelin kuvituksen perusteella, että lause voisi olla kaikki seurana. Oikea vastaus oli rukin surina, ja isä raivosi, kuinka voin olla noin kusipää, kun eihän kirjainten joukossa ollut edes eetä.


6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:

Minua ei sinänsä sureta, etten ole vielä kirjoittanut omaa kirjaani. Siitä ei olisi vielä tullut kovin hyvä. Enkä piruuttanikaan painaisi sitä paperille.

Sen sijaan on sääli, ettei Kysyn vaania ole suostuttu kustantamaan. Ketkä urvelot näistä asioista oikein päättävät.

Kamoon, joku Juoppohullun päiväkirjakin julkaistiin. Ja Päivi Hertzbergin Kuinka ihmeellinen tapahtuu.


7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:

Kovat jätkät sanoisivat tietysti Raamattu ja Koraani ja Taisteluni ja Kommunistinen manifesti, mutta eihän noita kirjoja voi mistään syyttää.


8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:

Nappasin kirjastosta mukaani Juha Ruusuvuoren Jurmon. Ruusuvuorelta olen lukenut aiemmin sattumalta vastaan tulleen Nokian nuoriso-ohjaajan, joka hiveli sikäli, että päähenkilö oli Nokian emootiotutkija tulevaisuuden Berliinissä.

Ja voisin minäkin olla.

Jurmoa en ole ehtinyt kuin yhden luvun, mutta arjen alkaessa perjantaina alkaa myös bussimatkailu, joten eiköhän tämä tästä.


9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:

Sinuhen olen aikonut lukea. Vaikka se on tuhottu äidinkielenopettajien pakkopullaleimalla, kuvittelisin, että se viehättäisi minua. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä osui mukaan viime kirjastoreissulla, sillä en ole koskaan täysin ymmärtänyt, mitä tuolla sanonnalla tarkoitetaan.

Jos nyt vaikka viimein tajuaisin.

***

Enkä aio taaskaan haastaa ketään. Vastatkaa, jos huvittaa.

[Hmm.. huomasiko joku, että kaikki mainitsemani kirjailijat ovat miehiä. Voisin mainita Raittilan ja Calvinonkin, mutta sekään ei parantaisi tilannetta. On niitä hyviä naiskirjailijoita varmasti olemassa. On on. Öö, Anja Snellmanin Paratiisin kartta oli hyvä. Ja Marja Kyllönen kirjoittaa Lyijyuumassa ihan[an] kreisiä kieltä.]

No hard feelings [but never underestimate the possibility of the soft ones]


Eino Makusella ei ole sähköpostia, ja saattaisi olla parempi, ettei minullakaan olisi. Milloin ajattelin ymmärtää, kuinka ihmisten kanssa on tapana kommunikoida.

***

Olen varmasti todennut aiemminkin, että Eino Makunen on kevyesti äijettävämpi kuin Kalervo Kummola.

Martin Saarikangas sitä vastoin on oikeasti ihan fiksu tyyppi ja suotta parjattu.

***

Mutta siirrytäänpä kevyempiin aiheisiin [tsihihii, katsokaa nyt tuota Eino Makusen kuvaa – on vähän hevii shittii].

– Tiedättekö, mitä aseintoilija sanoi vähätellessään sähkökäyttöistä lamautinta?
– Ei savua ilman taltu.


Kyllä, keksin jälleen ihka oikean vitsin. Olen tyystin pitelemätön tänään.

***

Aiemmin päivällä juttelin JCP:n kanssa kirjoituspöydänlaatikostani löytyneestä Nordea-kukkarosta. Hän tunki sen sisälle jotain ja sai kukkaron pinnan repeämään ja muistelin, kuinka joskus kymmenvuotiaana taikuria leikkiessäni olin tehnyt pohjasaumaan reiän, jotta saatoin tunkea taikasauvan siitä lävitse kuin se tulisi hihastani.

Ei, kun kuin se siis ei tulisi hihastani. Äh, menin sekaisin. Odottakaapa ihan rauhassa, niin aloitan alusta.

PA: Niin, tai no mitä nyt tollaisista raoista [en viitsi puhuessani käyttää heittomerkkiä] voikaan lävitse tunkea.
JCP: Niijust, kelaa, ku ois sellainen taikuri, joka..
PA: Ai, niinku vähän pedofiili tai jotain?
JCP: Niin, että tulkaas nyt lapset katsomaan, mitä taikurisedän kukkarosta löytyy.
PA: Mutta sillehän on nimikin: sehän on kalukukkaro!

PA: Vähän samalla meiningillä taikurisettiini kuului aikoinaan sellainen munakuppi.
JCP: Kuka haluaa tulla koittamaan sedän taikasauvaa?


Voih, miksei meillä ole omaa podcastia.

{Koska kukaan ei saisi selvää, mitä sanoisitte.}

[Ai niin.]


***

Mutta eikö ihan oikeasti ole surullista, että uusi Mac Pro näyttää samalta kuin Power Mac samoin kuin MacBook Pro näyttää aivan PowerBookilta? Tämä tarkoittaa, että ne ovat valmiita. Se on kuin Pää auen blogilistan kuvausteksti tai blogin tagline olisi säilynyt ikuisuuden samana.

Minusta valmius on tietenkin hyvin negatiivista ja tyytymättömyys tavoiteltavaa, mutta olen mesonnut tästä ennenkin [öö, ei kai se tämä ollut]. Ja paremmin. Etten sanoisi niin hyvin, että tämä asia alkaa olla loppuunkaluttu.

Valmis.

Jos lähdetään siitä, että aamuauringon upeutta ei voi ylistää kyllin.

Varoitan teitä. Koheesio... öö, mikä se adjektiivi on. Niin, tästä tekstistä ei välttämättä tule kovin koherentti. Relatiivilauseet, tsirp, tsirp.

Sori, jätkät, mutten voi kovin hyvin. Tai pysty.

Kun ne sanoivat, että se kanadalainen viski on ihan kauheaa, luulin, että puhuivat mausta, mutta tarkoittivatkin ilmeisesti seurauksia.

Ostin äsken kotimatkaevääki pullon jääsitrusta, mutten kyennyt juomaan sitä. Viilensi sittenkin miellyttävästi vatsaani, kun sitä sillä pitelin.

***

Eilen oli blogipiknik, ja minä kuvittelen edelleen, että minun tulee pysyä kaikkialla loppuun saakka. Ja täytyyhän minun, jos kerran Pni ja Kari Haakanakin, aikuiset äijät, kamoon. Isona minäkin rupean juuri tuollaiseksi.

Ja erityisesti minun tulee kiittää jatkojen ehtoisaa emäntää, jota joskus aikoinaan ensimmäisen kerran nähtyäni luonnehdin aurinkoiseksi tai jotain sen suuntaista. Ja onhan se. Väitti kohteliaasti lukevansa blogiani, joten helvetinkö järkeä minun oli sitä loppuillasta siteerata ääneen. No, Haakana ei kuitenkaan lue, ettei sillä.

Ah, hyvien ihmisten talot ovat hurmastuttavia. Sitä paitsi sillä oli Macci. Ja hyvää musiikkia. [Mikä toki minun sanomanani on lähempänä loukkausta kuin kehua.]

Oli hauskaa tavata myös Eräs Saara, Nikc ja Qimki, joita en ole ennen päässyt näkemään. Eräs Saara, johon tulee linkata, sillä muuten se lopettaa teidän blogienne tilaamisen. Vai koskiko se vain minua. Ja sepäs koskisi.

Anteeksi. Kari Haakana heitti muistaakseni aivan varmasti jotain oikeasti nokkelaa useampaan otteeseen, ettei sillä. Ja Pni korosti Ze Frankin jumaluutta.

Ai niin, ja tottakai myös Justin oli paikalla.

Minun sitä vastoin kannattaisi opetella olemaan hiljaa. Ja ilmeinen vastaus kysymykseen, etkö voisi puhua hieman hitaammin ja ymmärrettävämmin, on kieltävä.

Hei, etkö voisi olla vähän fiksumpi ja viehättävämpi. Duh, kai sitä oltaisiin, jos osattaisiin.

***

Alkuperäisellä piknik-paikalla ei ollut jäljellä kuin Sun äitis, Gorba ja minä, kun Mitvit [, joka on, hei, päivittänyt][hiljattain] saapui. Kelpasi siinä sitten luoda entreetä baariin. Ja minä mietin, että kyllä minäkin, katsokaas, olen kymmenen vuoden kuluttua aika cool.

Mikään blogitapaaminen ei tietenkään olisi mitään, ellei Schizo-Janne olisi saapunut paikalle. Muistan puhuneeni Puhakan uimahypyistä ja Esa Saarisesta, mutta sattuuhan sitä.

Että olisi saattanut kannattaa sinnitellä mukana edes siihen asti Marinadit ja muut.


***

Ja minä en tajunnut, että se oli Turisti. Ja oli sentään aivan alkuilta. Sori nyt, mutta kun detaljit hämärtyvät. Sekoitin tuossa kuukauis sitten myös Sörnäisen ja Herttoniemen, jos yhtään lohduttaa.

Kyllä, lankesin jälleen klikkailemaan oman blogini googlemainoslinkkejä. Ei saisi, mutta kaikkihan me salaa joskus.

En vain aivan täysin ymmärrä tätä touhua. Minä joskus kiusasin Oopaa täällä, että kyllähän hyvä tuote aina itsensä myy. Ei niin, mutta mitä järkeä on mainostaa surkeaa tai olematonta tuotetta. Hiljattain blogini kyljessä oli jonkin bisneblogin mainos. Klikkasin katsomaan, ja blogi oli päivitetty viimeksi maaliskuussa.

Vuotta en muista.

Tai tuo tämämpäiväinen Elisan mainos. Kehuivat, että nyt voin ilmaisen wapin sijaan maksaa 60 senttiä tarkistaakseni YTV:n aikataulut tekstiviestillä. Innosta väristen avasin linkin saadakseni lisätietoa. Ilmeisesti 404 ei sittenkään ollut palvelun puhelinnumero.

***

Julius uteli kommenteissa osastoani. Minun ei tule puhua näistä asioista täällä, sillä se tekee minusta vain epäkiinnostavamman. Niin epäkiinnostavan, että joudun hankkimaan blogilleni maksullisia linkkejä, kun en enää saa ilmaiseksi.

Katselin eilen kurssejani pitkästä aikaa. Viime vuonnahan otettiin käyttöön uusi systeemi neljine periodeineen ja kursseja myllättiin oikein urakalla uusiksi. Minä jätin kaiken taakseni kuin savuavat rauniot ja mietin, että pitää katsoa sitten.

Varsinaisesti olen jättänyt rästiin syyskursseja, sillä syksyisin en koskaan saa mitään aikaiseksi. Keväisin sitten sitäkin enemmän, kun täytyy paikata syksyn laiminlyönnit. Onnekkaasti uudessa ohjelmassa kurssit on siroteltu sikäli soveliaasti, että kuorma ei muodostu ylivoimaiseksi. Kolme kurssia syksyllä ja kolme keväällä. Ne kun tempaisen lävitse, niin kaiken pakollisen tauhkan tulisi olla kasassa. Sitten voin keskittyä kaikenlaiseen mielenkiintoiseen.

Sivu- ja pääaineesta en osaa sanoa mitään, kun en edes tiedä, missä laajuudessa ja kumpaan viime vuoden opintoni mahdetaan sisällyttää. Ensi vuoden on määrä olla mielenkiintoinen ainakin sikäli, että minun pitäisi aloittaa täällä. [hihhaa, mahdottoman ironinen konteksti täällä-linkille!][ai, ei vai.]

***

Unohdin kertoa viimeksi, että kävimme Kaivohuoneella. En tarkkaan tiedä miksi, mutta ihmisryhmä oli jokseenkin sitä mieltä, että se on niinku tasan ainoa vaihtoehto. En ole käynyt siellä remontin jälkeen, mutta en tarkalleen osaa sanoa, mikä olisi muuttunut. Baaritiskejä oli kenties lisätty, mutta tanssilattian pinta oli kovin kurja.

Kun pelkkä Campari maksoi yli viisi euroa ja gt liki kahdeksan, hihkuin mielessäni, että etkot olivat sentään olleet ilmaiset.

Joissain maissa on niin, että maksettuaan ensin jonkin verran sisään saa vastineeksi ostaa kohtuuhintaisia juomia. {Äh, ihme nihkeilyä, olisit etkoillut vähän intensiivisemmin tai et vain olisi noin hiton köyhä.}

Lavalla esiintyi joku wannabe-shakiratähtönen. Kyseessä sentään NRJ:n Bileet. Kinasin kaverin kanssa, oliko esitys playbackiä vai ei. Lopulta taivuin uskomaan, että playback on niin hankalaa feikata, että on helpompaa soittaa oikeasti.

Samalla periaatteella kerrotaan Jenkkien lentäneen lopulta kuuhun, kun se oli helpompaa niin.

Lavalla käytiin myös jokin hupsu pelimieskilpailu, jossa miehet pääsivät mittelemään iskurepliikkiensä teholla. Taso oli kaikkiaan surullinen – mennäänx hei meille nusC – mutta mitä tämä tällainenkin on, että voittajaksi selviytyi Tino Singhin näköinen hippiäinen, joka lupaili huonolla englannillaan naiselle, että laittaa tälle ruokaa ja pesee lattiat.

Eihän tuollaisen kuulu toimia, jos Justinin linkkaamaa Nice Guy -artikkelia uskoo.

Äh, tulevat ja vievät meidän naiset, saatana.

***

Pitääpä siirtyä tutustumaan piknikille ilmoittautuneiden blogeihin, niin voi välttää suurimmat noloudet. Sääkin näyttää suosiolliselta.

[hihii, alkometritestisana loppuu pkw]

Kun elokuu viimein koitti, rynnin ensi töikseni koululle päivittämään opiskelijatarraa ja jatkoin R-kioskille kautta ostamaan. Myyjä tarkisti korttini ja latasi pyytämäni kauden jouluun saakka. Kääntyi kohta puoleeni ja sanoi, että se olis sitten 340 euroa.

Nielaisin ja mietin, että minulla oli vielä hetki sitten lippu, jolla pystyi matkustamaan Kölniin ja Düsseldorfiin ja hintaakin vain puolet tuosta. Onhan se melkein sama saada matkustaa Espooseen ja Vantaalle.

[Toki matkustaminen onnistui usein myös ilman lippua, sillä saksalaiset ovat niin kurinalaista kansaa, että ostavat liput, vaikkei junassa aina konnaria olisikaan. Vastaavasti konduktööri unohti kerran, että olin jo näyttänyt lippuni. Sanottuani, että olette jo tarkistanut minut hän uskoi ja jatkoi matkaa.]

Iltapäivällä asiasta tuli puhetta JCP:n kanssa. Hän totesi ykskantaan minun maksaneen ylihintaa. YTV:n sivuilta löytyikin oivat lipunhintalaskuri, joka salli laskea, kuinka paljon tietyn mittaiset liput maksoivat vuonna 2005. Kätevää. Laskuri paljasti, että hinnat ovat nousseet, mutta lipustani tosiaan puuttui opiskelija-alennus.

[Kappas, tänään se löytyy enää Googlen välimuistista.]

Jatkoin R-kioskin kautta YTV:lle, jossa reippaan oloinen virkailijanuorukainen totesi, että matkakorttiani ei ole päivitetty ja siksi statukseni on nollaantunut. Sanoi, että sen voi tehdä siltä istumalta. Ojensin ajokorttini.

Ai, mutta sinähän asut näemmä Saksassa, mies totesi. Verdammt, tajusin. Sori nyt, mutta muissa kunnissa asuvilla ei ole oikeutta Matkakorttiin, hän totesi ja leikkasi omani kahtia. Öö, mitä minun 340 eurolleni nyt tapahtui, ihmettelin. Hän naurahti ja totesi, ettei niitä ollut koskaan ollut virallisesti olemassakaan, sillä kyse oli vähän niin kuin varastetusta tavarasta. Kertoi, että koska hän on hyvällä tuulella, ei tee minusta petosyritysilmoitusta ja muistutti, että jos joskus päätän muuttaa pääkaupunkiseudulle, voin ostaa itselleni ihkaoman Matkakortin viidellä eurolla.

***

No ei sentään. Mies ei leikannut korttiani ja laski minut menemään. Seuraavana päivänä käväisin maistraatissa ja uudelleen YTV:llä, jossa muuttivat kauteni opiskelijahintaiseksi ja tallensivat ylimääräiset 170 euroa arvoksi. Rahaksi sitä ei enää saanut, mutta virkailija lupasi, että voin ostaa arvolla seuraavan kauteni.

Eikä ole välttämättä huono asia, että kortilla on kerrankin kylliksi arvoa. Jatkuva riesa tuon miettiminen yöbusseilla matkatessa. En muista, paljonko yöbussit maksavat, mutta jos oletetaan hinnaksi viisi euroa, niin tuollahan matkustaa kotiinsa yli kolmekymmentä kertaa. Eiköhän sillä tämän syksyn pärjäile.

***

Paitsi että eilen oli keskiviikko eikä keskiviikkoisin kulje yöbusseja. Minä olin kuvitellut, että olemalla paikalla kahtakymmentä yli yksi ehtii vielä johonkin kotia kohti suuntaavaan bussiin.

Vaan eipä ehtinyt.

Yksi ainokainen lähti vielä vähän oikeaan suuntaan. Mikäpä siinä, eihän viisi kilometriä tarkoita kuin puolen tunnin rivakkaa kävelyä.

***

En ole tässä blogissa asiaa mainostanut, mutta lukekaa nyt ihmeessä, kuinka Steve Jobs kirjoittaa blogissaan Hillary Clintonista. Hillaryous.

[Ja tietenkin Hillaryous-sanaa googlatessani törmäsin sivustoon, jonka myymä krääsä on niin yli vedettyä, että kuvittelisin sitä parodiaksi, jos en paremmin tietäisi.]

***

Kävin kirjastossa ja lainasin pari romaania muistettuani jälleen, kuinka pitkiä bussimatkat tapaavat olla. Ah tätä vapautta, kun ei tarvitse teeskennellä enää lukevansa mitään saksaksi. Lainaustiskille oli otettu käyttöön vuoronumerosysteemi, jotta asiakkaat viimein ymmärtäisivät jättää henkilökunnan rauhaan ja käyttää automaatteja.

Lainasin myös The Smithsien bestof-levyn ja riemukseni Morrissey näyttää kansilehtisen takakannessa kauempaa vilkaistuna hupsusti minulta.

En sittenkään kyennyt kuuntelemaan levyä, kun tässä vanhassa laina-iBookissani ei ole kuin USB 1 -liitin eikä iPodini suostunut siirtämään tavaraa sen yli. Vaikka periaatteessa kuuluisi, joskin hitaasti. Äh.

Ja unessani olin Saksassa ja kirosin, miksi minä hölmö menin lainaamaan tavaraa kirjastosta, kun olen kuitenkin lähdössä Suomeen ylihuomenna.

Tervetuloa lukemaan tämän postauksen versiota 2.0. Kuten kaikki kakkosversion jutut, tämäkin on kovin kolea, vaikkakin paikoin keskeneräinen. Minun koneellani on edelleen tapana sammua yhtä arvaamattomasti kuin yhdellä ystävälläni.

Kaikki alkoi hyvin. Lähdin etsimään retroseksuaalista minääni rassailupuuhista, ja koska autoa ei ollut saatavilla, jouduin tyytymään polkupyörääni. Tarkoitukseni oli viimein vaihtaa fillarini takarengas. Varsinaisesti olin hankkinut renkaan jo ennen Saksan-reissuani, mutten koskaan saanut aikaiseksi.

Jossain Muumi-kirjassa on asiaan soveltuva vertaus, mutta toisin kuin kaikki luulevat, kyseessä ei ole Muumipappa ja meri. Kun kirjan viimeksi luin ruotsintunnille lukiossa, yritin varta vasten löytää, kuinka asia alun perin sanottiin, mutta turhaahan se oli – kuten toki valtaosa tekemistäni asioista. Jossain Muumi-kirjassa yhtä kaikki Muumi-pappa toteaa, että purjehtiminen ilman merikorttia on kummasti mielenkiintoisempaa kuin kortin kera.

Analogisesti pätevien työkalujen puute tuo kokonaan uuden luovuusaspektin perinteisiinkin miesten töihin.

Tiedättehän, kun työkaluna on vain puukko, niin kaikki ongelmat alkavat näyttää ranteilta.

Olisin tarvinnut suurempaa ruuvimeisseliä jalkajarrun irrottamiseen. Niin, pyörässänihän on jalkajarru, sillä äitin

Joten jätin pyörän miehekkäästi selälleen keskelle lattiaa ja ryhdyin askartelemaan kattovalaisimen asennuksen parissa. Valaisimessa oli sokeripala ja katossa pistoke. Nokkelana miehenä nyppäsin pistokkeen vanhasta valaisimesta. Mutta siinä pistokkeessapa ei ollutkaan maadoitusjohtoa, jota tosimiehen kutsuvat sen keltavihreän kuoren vuoksi keviksi.

Kaikki eivät tiedä, että verbi kevittää tulee juuri tästä.

Hetken pohdin, antaisinko moisen ämmämäisyyden häiritä uurastustani, mutta koska kauppareissu oli välttämätön kyllin pienen poran puutteen vuoksi, annoin periksi. Tarvitsin pientä poraa tehdäkseni reiän valaisimen kannatinosaan, jotta välttyisin poraamasta kattoon neljä reikää valaisimen kulmia varten. Niin retrolta ei sentään tuntunut, eikä minulla ollut kyllin pitkiä ruuvejakaan.

Hissimiehet tulivat vastaan rapussa ja mietin, että kova jätkä olisi tietenkin kysynyt heiltä poraa lainaan. Toisaalta he näyttivät aivan sellaiselta väeltä, joka kutsuu poraa poranteräksi [ja vastaavasti porakonetta poraksi], ja minusta nyt vain tuntuu vähän epäluontevalta puhutella tällaisia ihmisiä.

***

Vaan sitten otteeni herpaantui.

Yhtäkkiä huomasin ostaneeni polkupyörääni pumpun, joka pumppaisi ilmaan vain autoventtiilein varustettuihin renkaisiin.

Ja seuraavassa hetkessä seisoin Hemtexin alennusmyynnissä hipelöimässä pyyhkeitä.

Ja kotvan kuluttua taidekaupassa ostamassa Dalí-julistetta.

Ja seuraavassa hetkessä Alkossa huomaamassa, että Campari Mixxit olivat loppuunmyyntialessa. [En uskalla kirjoittaa hintaa näkyviin, sillä Suomen alkoholilainsäädäntö luultavasti kieltää sen.]

{Sitä ollaan niin kapinallista heti kun on kyse tärkeistä asioista.}

Kysyin – kuin pahainen ämmä – kassahenkilöltä, tarkoittaako loppuunmyynti koko maata vai vain tätä rukkaa liikettä. Ja hän, vaikka oli nuori ja nätti, osasi kertoa, että se koskee tosiaan koko Alkoa.

Ja mietin, miksi hän sanoi Alkoa, kun minä olin kysynyt maasta, kun eihän tässä maassa Campari Mixxiä kuitenkaan voida myydä muualla kuin Alkossa. Niin, ehkä hän tarkoitti, että sitä saisi vielä baareista. En kysynyt.

Campari Mixx, jolla perustelin itselleni, että saa Suomesta jotain sentään, mitä Saksasta ei löydy edes Kaufhaus des Westenin herkkuosastolta [siellähän myydään jopa Pandan lakumix-pusseja]. Mutta ei sitten. Vievät kuin Sedut.

***

Sain sittenkin tilanteen seis ja marssin kauppaan palauttamaan kelvottoman pumpun kuin mies. Jatkoin kotiin porineni ja kattopistokkeineni sekä suurempine ristipääruuvimeisseleineni. Ja vaihdoin renkaan ja temmoin valaisimen kattoon ja vaihdoin vielä eturenkaan sisäkuminkin vauhtiin päästyäni.

Ja kiinnitin julisteen seinälle.

***

Tohinoissani unohdin pakastimeen lykkäämäni Campari Mixxit liian kauaksi jäähylle, ja lopulta ne olivat kuin sellainen jäähile, joka pyörii karamellinvärisenä ja mauttomana uimahallien ja Burger Kingien kassoilla. Mutta tämä oli oikeastaan aika hyvää. Ja kepeän kesäistä. Voisin suositella kaikille, mutten tee sitä kahdesta syystä.

En ole ensinkään aivan varma, onko se sallittua enkä toisaalta halua, että tyhjennätte Alkot minun Campari Mixxeistäni.

orangemix


Hmm.. lasin logo näkyy vähän heikosti.

***

[5 uutta tilaajaa! Onko tämä joku sairas läppä vai? Mufasa, Mufasa, älä lopeta.]

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds