Ehtivätkin jo kertoa, ettei Qtraxilla mitään musiikkia ollutkaan, mutta aiemmin päivällä huvitti tämän IS:n uutiselleen valitsema kuvitus.

eivoi




Vähän niin kuin jos olisi uutinen avatusta uima-altaasta ja kerrottaisiin, että siellä saa uida vain typerissä shortsheissa – hyi helvetti en ymmärrä väkeä, joka yrittää tunkea uimaan typerissä shortseissa – ja kuvassa allas olisi kuitenkin täynnä uimahousu-uimareita.

No, minua nyt huvitti tänään aika helposti, kun nukuin varsin lyhyesti. Keksin sentään puolilopullisen nimen diplomityölleni. Siinä on niin monta sanaa, että enää ei voi puuttua kaikkiaan kovin paljoa.

Trendikästä kirjoittaa tracks muotoon trax, tietty.

***

Perjantaina kävin Rautatientorilla luistelemassa, ja radio soitti Rhianna-nimisen artistin perustylsää kappaletta nimeltään Don't Stop the Music. Kyselin seuralaisiltani, mistä kappaleesta lopun jollotus oli tuttu, mutta eivät tienneet. Oletin, että jokin Michael Jacksonin tuotos.

Myöhemmin keksin, että sen on oltava Wanna Be Starting Something. Olihan se. Vertaa ensimmäisen videon kohtaa 4.45



toisen videon kohtaan 2.55.





Kelatkaa, meizi tunnisti biisin!

***

Niin, minun mielipiteeni uudistuneista muovipulloista. Pidin vanhasta suomalaisesta muovisesta Kokis-pullosta. Uusi muistuttaa ulkomaalaisia enkä ole koskaan pitänyt siitä. Fanta-pullo on vielä epäonnistuneempi, enkä pidä Pepsistäkään sen puoleen.

Tämä on siksi tärkeää{?}, että yleensä innostun uutuuksista jo niiden itsensä vuoksi.

Muutamat siideripullot sitä vastoin näyttävät suorastaan houkuttelevilta. Kunnes korkin avaa ja huomaa, että pullo lössähtää. Vähän samalla tavalla kuin voi käydä avatessan rintaliiv

Kun yksi englantia puhuva homo nimitti puoliskoaan sanalla partner ja mietin, että vanhaan hyvään aikaan se olisi ollut partner in crime, en tajunnut, että yhtä hyvin olisi voinut sanoa suomeksi rikoskumppani.

[Niin, minä siis kutsun vanhaa aikaa hyväksi ironisesti, sillä minulla ei optimistina ole muuta uskottavaa mahdollisuutta.]

***

Osallistunpa Kervån meemiin, jotta saisin Mitvitin hereille.

Minun bändini nimi on Westmeath Topic. Pidän tuosta nimestä. Albumin nimi on To Do Most Things. Pidä tuosta nimestä. Taidan lopettaa kaiken yrittämisen, kun arpomalla löytää valmiita vastauksia.

Kansikuva näyttää tuolta. Kuva on sen mallinen, että mukana on ilmeisesti sekä etu- että takakansi.





Kiitokset alkuperäiselle kuvaajalle.

Sinun bändisi nimi on tämän sivun otsikko.

Albumisi nimi koostuu tämän sivun viimeisen lainauksen neljästä viimeisestä sanasta.

Kansikuvasi taas on tämän sivun kolmas kuva.

[Pahoittelut tässä-linkeistä, mutta tässä nyt kävi näin.]

***

Olisikohan tästä meemiksi asti. Jos joku väsäisi tämän demon ympärille Facebook-ohjelman, sen voisi olettaa leviävän, mutta eivät yliopistot sellaista.

Tuo hullu nainen uhkasi tehdä minuun liittyviä noloja paljastuksia, joten minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyökätä ensin. Koska hallussani ei ole aitoa lapsuuskuvaa, täytyy tekaista se. Tässä minä olen nuorena.

vauva


Tässä minä olen valmiina valloittamaan eksotiikannälkäiset teiniho {mikä sinulle oikein tuli?}

tumma


Tässä minä olen tavallista fiksumman näköisenä.


it�inen


Tässä olen kypsänä teleyhtiön hallitukseen.


vanha





[Lisäys: äh, tämä on koukuttavaa.]

helena

Kuva.

Yritin kommentoida Sun äitisin edellistä oikeaa postausta, mutta ei se toiminut jostain syystä. Kun tarkemmin muistelen, tarkoitukseni oli kertoa, kuinka keksin, että maailmankansalaisjournalismi voisi olla yksi vähemmälle huomiolle jäänyt globalisaation epähedelmä.

Viisas filtteri siellä. Täällä ei onneksi sordiinoita suvaita.

Koulussa muuten ei koskaan kerrottu, kuinka genetiivi tulee muodostaa genetiivimuotosesta sanasta; saako sanoa Sun äitisin. Neuvottiin sanomaan varman päälle Sun äitis -nettipäiväkirjaverkkoblogin. Mokomat konformistit.

***

Vielä viime viikolla minulla oli ajatuksena keksiä jotain nokkelaa työnimellä: viaton blogaajanuorukainen valehteli päin persettä.

Tämä on tällainen leikisti känniblogaus, vaikka oikeasti olen varsin hyvissä voimissa enkä usko yltäväni krapulaankaan huomisaamuna. Katsokaa minua: en vilkuile näppäimistöön, ja tekstini on silti virheetöntä. Varsinaisesti en edes kykenisi vilkuilemaan, sillä lojun sohvalla niin alhaalla, etten yletä näkemään näppäimistöä.

Se on vähän sääli, sillä näppäimistöni on sentään valaistu. Juuri tällaisia hetkiä varten, joina istun pimeässä kirjoittamassa. Missä ovat kaikki naispuoliset fanini, joiden tehtävä on kommentoida ihastuneesti pimeässä hehkuvia nappuloitani.

Entä kaikki naispuoliset fanini, joiden tehtävä on jokin hieman mielekkäämpi.

Kuten eilen, kun Takkal paljasti, ettei kanna iPhoneaan kapakoissa. On jokseenkin strategista jättää laite kotiinsa, niin voi sitten huijata naisia kämpilleen katsomaan sitä.

Uutena vuotena yhdellä seurueeseen kuuluvalla oli housuissaan iPhone, mutta hänkin malttoi ihailtavan kauan ennen kuin kaivoi sen käsiinsä ja leikitteli sillä hellästi.

Paikalla ollut H.H. kärsi lievästä phoneskateudesta, avasi hänkin housunsa ja uhosi, että tämäkin ymmärtää useamman yhtäaikaisen kosketuksen päälle, suurenee ja pienenee sormia liikuttamalla ja osaa toimia niin vaaka- kuin pystyasennossa tai vaikka ylösalaisin.

***

Oikeasti H.H. ei ollut paikalla uutena vuotena. Taaskaan.

Aina vuoden alkaessa ymmärrän, että tämä on jälleen yksi vuosi, jona en ole kohtaava H.H:ta tahi Vt:tä. Lukioaikaan olisin halunnut, että tahi olisi negatiivinen tai siinä missä eikä on negatiivinen ja.

Mutta kuinka ynnä vertautuu sekään? Miksei koulussa opetettu mitään tarpeellista? Entä sitten poissulkeva tai, jolle kielemme ei systemaattisesti tunne termiä, vaikka joskus sanotaankin vai. Kuinka lainlaatijat ja -tulkitsijat lainkaan kykenevät olemaan yksikäsitteisiä, kun joutuvat sähläämään työkaluilla, jotka huonoudessaan vertautuvat lähinnä patjaibareihin.

Niin, uskallan sanoa sen: patjaibarit ovat huonoja.

***

Perjantaina sain sentään tavata muutaman tärkeän blogipersoonaan. Manguin tyylikkäästi tulla kutsutuksi Hallituskadun Annareetan pienimuotoiseen blogaajatapaamiseen. Itse emäntä oli sillä tapaa iloinen kuin voisi kuvitellakin, kaikkiaan hauska tapaus.

Dramaattisempaa tilaisuudessa oli sittenkin, että myös Kuritushuoneen Inkvisiittori hassuine varpaineen oli läsnä. Tai joku, joka esitti uskottavasti häntä.

Nyrkkisääntöhän on, että blogien kirjoittajat poikkeavat hämmentävästi blogien synnyttämästä mielikuvasta. Koska Inkvisiittori tekstiensä perusteella edustaa mitä tyypillisintä suomalaista mieshenkilöä, on tietenkin hyvin vaikeaa löytää ketään, joka uskottavasti esittää olevansa kirjoittajasta poikkeava.

Annis kertoi mankuneensa Inkvistä paikalle ahkerasti, ja lopulta tämä oli myöntynyt. Mieleeni muistuu, kuinka joskus uhosin selvittäväni, kuka kirjoittaa Yksiödraama-blogia, mutta eivät nämä aina ole niin helppoja juttuja. Viime yönä olisin kirjoittanut, että eihän se edes päivity enää, mutta olisinpa ollut väärässä.

***

Molly Malones oli minulle uusi ja sinänsä ihan kelpo paikka. Turhautti vain seistä lähteissä yli kymmenen minuuttia narikassa. En osannut varautua siihen, joten myöhästyin viimeisestä tavallisesta bussistani.

Kuusi minuuttia yli kahden lähti vielä yksi bussi oikeaan suuntaan, joten kapusin sen kyytiin. Kyllähän minä osasin pahaa pelätäkin, että kahden jälkeen lähtevä bussi maksaa rahaa, vaikka linjatunnuksessa ei N-kirjainta näkyisikään.

Mutta mietin taas, että voisi sen ehkä selvästi viestiä jossain. Mahtoi sitä kaveria turhauttaa, joka ensin odotti viimeistä bussia viisitoista minuuttia tyhjänpanttina, nousi sitten kyytiin ja sai kuulla maksullisuudesta, mutta ei enää ehtinyt juosta pankkiautomaatille.

On kaikkiaan huvittavaa, kuinka juuri kellään ei ikinä ole kylliksi arvoa matkakorteissaan, että voisivat nillä matkansa maksaa. Vielä huvittavampaa on, että kukaan ei tiedä, onko heillä arvoa, vaan kaikki kokeilevat ensin ja kaivavat sitten lompakostaan vitosen kuljettajalle. Kertoisikohan tämä, että systeemissä on jotain pielessä ja niin lataamisen kuin tilanteen tarkistamisen tulisi olla paljon helpompaa.

Parasta kuolevista tehtävässä tosi-TV:ssä on tietenkin, että turhat julkkikset eivät jää kitumaan mediaan enää sarjan päätyttyä.

Vaikka YLEn mukaan kyseessä ei olekaan tosi-TV, vaan dokumentaari. Kaikkiaan ohjelman haastateltu tuottaja antoi kovin epämääräisiä vastauksia Ilta-Sanomain paperilehden haastattelussa.

Milloinkohan termi paperilehti otettiin yleiseen käyttöön?

***

Kauppalehti kertoi seuraavaa:

Kovalaisen McLaren-talli myyty? | Uutinen | Kauppalehti Online


Toivottavasti Heikki sai tallistaan hyvät rahat. McLarenhan on Suomessa käsitteenä tyystin tuntematon ja ymmärretään vasta Kovalaisen kautta määriteltynä.

***
Ilta-Sanomien vetoomuksella menee näemmä hyvin. Minustakaan ei ole kivaa käyttää lapsia hyväksi. Voisin allekirjoittaa myös vetoomuksen, että puhdas hengitysilma on kannatettava asia. Vetoomuksessa puhutaan ongelmien ennaltaehkäisemisestä. Sitoutuvatko allekirjoittajat tekemään uhrauksia asiansa vuoksi? Saako veroja nostaa? Onko muunlaisilla vetoomuksilla mitään painoarvoa?

Etusivu - Ilta-Sanomat


Nettiadressien vastustaminen kategorisesti on jokseenkin hölmöä, mutta on kaikkiaan kiinnostava ilmiö, että asioista ei yhtäkkiä saisikaan tehdä liian helppoja, tai niiden painoarvo vähenee.

Tekstiviestivippiäkin voisi pitää nerokkaana innovaationa, joka tarjoaa ratkaisun arjen turhaumaan poistamalla lainansaamisprosessin tarpeettomat hankaluudet.

***

Ei minulla näköjään ole taaskaan kauheasti sanottavaa. Epävarmuutta, seinähulluuden määrästä ja hienovaraisia sivulauseita. Vähän niin kuin ennen vanhaan:


– joku vieras mies (uu..._vieras mies_) oli tullut hakemaan merviä tanssilattialle - matti oli tokaissut "jos menet, lyön"

– niin minäkin tapaan sanoa

– sitten ne vetävät minua turpaan

– ja vievät naiseni

– oivoi.

– onpahan jotain blogattav

– no et sinä vielä tuosta ole kovin monta postausta työstänyt. ja sinä väitit, että kaikki on sanottu

– sanoin sen vähän hienovaraisesti vihjaillen

– joskus helmikuussa 2005


Tärkeää on muistaa myös ystäväni minulle antama neuvo.


– opeta sun lapsille, että c-vitamiinit on c-pillereitä.

– ok, miksi?

– koska sitten ne saa koulussa debattia aikaan, et kyl meidän iskä näin sanoo, kun kaverit väittävät, että on olemassa vain e-pillereitä.


[Ei sillä, että sallisin kenenkään käyttää iskä-sanaa, jos joskus sattuisin lapsia saamaan.]


Ai niin, Mari kirjoitti viisaasti hakukoneoptimoinnista.

Kävi sillä tavalla, että oli tuttu ja turvallinen. Kaikin puolin oiva, fiksu ja tarkoituksenmukainen. Ja kaikki näytti selvältä tästä ikuisuuteen. Kaikki sujuisi suunnitelmien muk

Ja kävi näin.




Esiin käveli vaihtoehto, joka muistutti, mitä kaikkea olikaan puuttunut. Sellainen soveliaasti hapanimelä, horny angel, kaikki eikä mitään, jollaisiin aina joinain vuosisatoina törmää.

Kaikki pirstaksi ja uutta kohti. Juuri tätä oli haettu. Taakse jäänyt näytti naurettavalta. Mitä me oikein olimme ajatelleet.

Päivän miettimisen jälkeen palattiin tuttuun ja turvalliseen. Etupäässä lasten takia. Ja vähän myös vanhempien vuoksi.

Minä teen töissäni hassuja juttuja joskus.

Kohututkimuksen mukaan nuoret eivät enää tiedä eduskuntatalon tilavuuttaeivätkä välitä. Euroopan Unionin ja eduskunnan merkityksen vähenemisen myötä käsitys maailmasta on hämärtynyt, eivätkä tilavuudet tunnu muutenkaan oleellisilta, sillä kuopankaivajia löytyy Puolasta.

Vittuuks siit sitte, sitä paitsi siellähän on se kupoli ja takaa sen muoto on ihan hähmänen muutenki, summasi yksi haastateltu tuntojaan.

Siitä huolimatta mediassa tilavuudet ilmoitetaan yhä eduskuntataloina, ja monet tunnustavat yhä muuttavansa suuremmat tilavuudet mielessään ensin eduskuntataloiksi.

– Maitolitran vielä hahmottaa muutenkin, mutta Vuosaaren satamahankkeen tunneliprojekti vaatii kyllä jo eduskuntataloa, toinen haastateltu tunnustaa.

Nelieduskuntataloinen Vuosaaren tunneli on tilavuudeltaan yhtä suuri tulevan viihdekeskus Flamingon kanssa.

Eduskuntatalon virallisen määritelmän mukaan on sen

leveys noin 54 m, pituus noin 75 m ja tilavuus noin 106 000 kuutiometriä.

Portaikon huomioimisesta kellään ei ole tietoa. Korkeuden laskeminen jätetään lukijan harjoitukseksi. [Eivätkä ne teinit osaa sitäkään.]

{Vaan turhaanpa toivot, että sinua teinit lukisivat.}

Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi kirjoitin kiintiönokkeluuden ajatuksissa olemisen pohjalta, joten aika lienee kypsä seuraavalle.


Ajatukset luonasi
ja mieleni maassa

vieraassa.


***

Oikeasti minulla menee ihan hyvin. Olen jo päässyt yli siitä hämmentävästä tuloksesta, että ihmiset kuulemma ihan oikeasti uskovat, että kaikki johtuu etupäässä olosuhteista.

Tiedättehän, paskaako tässä blogaamaankaan, kun Hesari on kuitenkin luonut sellaiset olosuhteet, joissa vain keskimääräistä jollain tapaa paremmat blogit pärjäävät keskimääräistä jollain tapaa paremmin, saatana.

Blogimerkinnät ovat kuulemma liian rasvaisia ja tulevat liian suurissa annoksissa. Eikä millään ole mitään väliä niin kauan kuin henkilökohtainen Kuukkeli on voittamatta.

Toisaalla kerrotaan, että ylipainoisilla lapsilla on keskimääräistä huonompi kunto, ja tylsät blogit ovat keskimääräistä pitkäveteisempiä:

Blogaajat ovat varsin tarkkanäköisiä ja vertailevat omia kykyjään kavereiden kykyihin. Muita tylsemmin kirjoittava blogaaja voi jäädä toisten sisäpiirileikkien ulkopuolelle ja saada kolhuja itsetuntoonsa.

Maailma on paha paikka, ja loputkin käyttävät voimansa viisasteluun.

Niin, minä en tiedä, onko hyväksi itsetunnolle, että heikkouksia ei kohdata avoimesti. Minä olen umpisurkea integroimaan, mutta en anna sen häiritä. [Professori kyllä antaa.]

Istuin kerran yliopistolla Siltavuorenpenkereellä ja kuuntelin, kuinka joku varmaankin kasvatustieteilijä selitti ystävättärelleen tyytyväisesti ja huomiota herättävän kovaäänisesti, mitä eroa on itsetunnolla ja itsetuntemuksella. Ainakin kymmenen minuuttia hän paasasi, ja minä ihmettelin, kuinka joku jaksaakin jauhaa noin päivänselvää asiaa niin kauan.

Teki mieleni blogata, mutta en ehtinyt ennen lähtöäni. Paluumatkalla teki mieleni kirjoittaa pari meiliä, mutta uskon tekeväni kaikkien kannalta paremmin kirjoittamalla kännihuttuni tänne.

Otin seurakseni tilkan absinttia, kun en muuta löytänyt. Se saa kaiken musiikin kuulostamaan selittämättömästi hyvältä.

Ja tuo mieleeni, kuinka joskus blogissani tuskailin Saksan-kauteni lopulla, että pitäisi absinttikin vielä tuhota. Ja Hurina kannusti kommenteissa, että hörppää pois, äläkä siinä murehdi.

Hurina, jonka luona vietin vuosi sitten hauskoja uudenvuoden etkoja. Uudenvuoden, joka lopulta päihitti jopa Kölnissä vietetyn edeltäjänsä.

***

Enkä olettanutkaan, että tämänkertainen yltäisi aivan yhtä loistokkaaksi. Viime vuonna kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja sattui vielä hulppeita sattumuksiakin. Tänä vuonna suunnitelmat eivät olleet minun laatimiani eikä roolini ollut kuin sopeutua.

Kutsu illallisille tuli mitä loistavimpaan aikaan, ja ruoka oli kuin hienossa ravintolassa – paitsi että siitä vai vielä vatsansa täyteen.

Isäntä tunnusti suosikikseen Pastanjauhannan, joten terveisiä. Minäkin lukisin sitä mieluusti, mutta kukaan lähipiirissäni ei ehdijaksa laittaa ruokaa.

Tunsin olevani itsekin jonkin verran hengissä. Kohtuullisen nopea ja hetkittäisen skarppi. Ehkä minun kuuluisikin juoda vain skumppaa. Sain myös vahvistuksen hypoteesilleni, että oikistyypit ovat hyviä ja fiksuja silloin, kun eivät ole tylsiä.

***

Eikä minulla ole kamalasti sanottavaa mistään, mutta lainaan parhaiten soveltuvaa ensinnä mieleen tulevaa sanoitusta:

du und ich wie sind wie kinder
die sich lieben wie sie sind
die nicht lügen und nicht fragen
wenn es nichts zu fragen gibt
wie sind zwei und wir sind eins
und wir sehen die dinge klar
und wenn einer von uns gehen muss
sind wir trotzdem immer da


Käänsin tuon joskus näin:

Kahdestaan me niin kuin lapset
halki maailman käsikkäin
emme vaadi, emme pyydä
muuta kuin et juuri näin.
Oltiin yksin taikka kaksin
ei väliä niin sen,
vaikka erossakin oomme,
silti luokses leijailen.


***

Olen tutkaillut viime vuoden kaikkea ja ymmärtänyt sen onnistuneeksi. Seuraavasta ei ole odotettavissa yhtä hyvää, eikä sekään olen minun päätettävissäni. Enkä tunnustaudu kontrollifriikiksi, mutta turhaudun, kun en pääse vaikuttamaan mihinkään. Ja hetken mielijohteesta lainaan tähän satunnaisen katkelman viime vuodesta:

Hän sanoi jotain kovin epäkoherenttia ja abstraktia, josta en saanut otetta. Ehkä en vain jaksanut keskittyä kuuntelemaan miettiessäni, tulisiko tästä mitään. Tivasi minun näkemystäni asiaan, enkä ollut aivan varma, mistä edes puhuimme.

Niin, totesin. Olen minäkin katsonut ihmisiä joskus inauksen kateellisena ja ihmetellyt, miksi kaikki näyttää niin helpolta ja yksinkertaiselta, kun ei se minulla ikinä ole. Voi lohduttautua ajattelemalla, että etsii itse jotain suurempaa, josta heillä ei ole aavistustakaan. Vaikka oikeasti kyse lienee defenssistä. Ei ole mitään syytä olettaa, että onnen saavuttamisen vaikeus korreloi sen suuruuden kanssa – vaikka moinen reilulta tuntuisikin. Ei oma onni ole välttämättä millään lailla sen parempaa, vaikka sen löytäminen vaikuttaa suunnattoman hankalalta.

Hän nyökytteli ja totesi, että olen näköjään miettinyt kovasti niin kuin hän. Sanoi, että oletpa pohtinut paljon näitä juttuja.

Sanoin, että olen pohtinut paljon aivan mitä tahansa juttuja. Ja jokainen ajatus ja oivallus on tärkeä, vaikkei äng-äänteestä nipottaminen kenties aivan yhtä yleismaailmallisen relevanttia olekaan.

Ja yhtäkkiä hän pysähtyi jälleen. Miksi sä tykkäät musta? tivasi.

Niin.. olin kaksi sekuntia vaiti. Koska sulla on tissit ja perse – etkä lyö kovin lujaa.

[En minä noin sanonut.]

***

Törmäsin sattumalta äitini valokuvia penkoessani kuvaan, joka otettiin minusta viattomana aikana, jolloin lähdin Saksaa valloittamaan. Hiukseni olivat kohtuullisen ylikasvaneet, ja tuo on maailmanhistorian ainoa kuva, jossa se ei näytä kovin pahalta.

Einen guten Rutsch ins neue Jahr, niin kuin sanoa tavataan.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds