Irroita ajoissa

Tuotteessa on tärkeää, että siitä pääsee iloitsemaan mahdollisimman nopeasti ostamisen jälkeen. Hankalat pakkaukset [ja rintaliivin soljet – olen kuullut (ei täällä viattomissa blogeissa sellaisia. minä en hyväksy seksiä ennen avioeroa.)] ovat tuskaisia tunnelman tappajia, kun uutta objektia haluaisi hypistellä heti omaan rauhaansa päästyään.

Teknisen laitteen ollessa kyseessä erityisen tärkeää on, että uutuudessa on jotain, josta voi iloita heti. Ei riitä, että laite on yleisesti ottaen laadukkaampi tai kymmenen prosenttia edellistä nopeampi. Jotain konkreettista tarvitaan. Se voi olla vaikka automaattisesti toimivat taustavalaistut näppäimet. Kukapa powerbookisti ei olisi aarteensa kotiin saatuaan sulkeutunut ensimmäiseksi vaatehuoneen pimeyteen fiilistelemään.

Tai se voi olla PowerBookin sarana, jossa on aivan eri tatsi kuin muovisessa iBookissa [paitsi minulla, onnettomalla, jolla se natisee ja paukkuu]. Kukapa powerbookisti ei olisi heilutellut näyttöään edes ja takaisin, hiljempaa ja kovempaa vain siksi, että se tuntuu hyvältä [ihan totta, kaikki tekevät niin, eikä siinä ole mitään hävettävää].

Myös Mac minissä iloitsemaan pääsee heti. Käyttäjä huomaa välittömästi, että koneen mukana ei tule näyttöä ja voi riemuita, ettei suotta maksanut jostain, jota ei välttämättä olisi tarvinnut ja ennen kaikkea päässyt itse valitsemaan. Riemumieli jatkuu, kun huomataan, ettei laatikossa ole myöskään näppäimistöä ja hiirtä. Taas uusi ja Macissa ennennäkemätön ominaisuus, jota juhlia.

Sama juttu iPod shufflessa. Käyttäjää riemastuttaa, että toisin kuin rupisista kilpailijoista, laitteesta puuttuu näyttö. Koska näyttö on kuitenkin ihan turha puolen tai yhden gigatavun laitteessa, ei tullut suotta maksaneeksi moisesta komponentista, ja laitteestakin saatiin pienempi.

Vaan kuka lohduttaisi uusimpaan PowerBookin päivittänyttä? Uutena ominaisuutena ovat kahdella sormella tapahtuva vieritys, jonka sai sittenkin myös vanhempiin malleihin. Bluetooth 2, jolla ei tee vielä mitään. Ja sensori, joka osaa irrottaa lukupään kovalevystä huomatessaan koneen olevan putoamassa.

Onko onnettoman käyttäjämme todella pakko pudottaa kone, jotta hän saa riemun uudesta lelustaan? Olo on kuin henkivakuutuksen ottaneella; hirveä hinku hypätä parvekkeelta.

Teimme PA:n laboratoriossa pikakokeen. Pudottelimme viittä uutta PowerBookia 0,5:n, 1,0:n, 1,5:n, 2,0:n ja 2,5:n metrin korkeuksista ja tarkkailimme kiintolevyn pysäyttimen toimintaa.

Hyvin toimi.

Koneet tosin vääntyivät pudottelun seurauksena aika pahasti. Ilmeisesti alumiini ei todellisuudessa ole niin lujaa kuin ensituntumalta vaikuttaisi.

Puoli metriä ei tehnyt vielä mitään. Metristä pudotetussa koneessa havaittiin pieniä, kakkosluokan vaurioita.



Puolestatoista metristä pudotettu kone sai näyttönsä takapintaan mystisen kolhun.




Kahdesta metristä pudotettu kone sai lieviä vaurioita saranaansa [tämä kone pudotettiin muista poiketen kansi aukinaisena].



Kahdesta ja puolesta metristä pudotettu kone vääntyi varsin häiritsevästi näytön vierestä.




Ylipäänsä voidaan todeta jatkuvat valitukset nykytekniikan kestämättömyydestä perättömiksi. Jos tämänkertaisia tuloksia verrataan PA labin vuonna 93 suorittamaan edelliseen tutkimukseen, havaitaan jo silmämääräisesti, että tuolloin pudotettu PowerBook vaurioitui vastaavasta kahden ja puolen metrin pudotuksesta huomattavasti vakavammin.






Kaikkien powerbookisten riemuksi JCP on viimein saanut valmiiksi pitkään aikaa työn alla olleen sarjakuvan uutuusominaisuuden hyötykäytöstä. Pahoittelut kaikille nörteille: tämä sarjis ideoitiin ennen kuin tiedettiin, että liikesensoria voitaisiin käyttää myös pelien ohjaamiseen.

Onnittelut sinulle, joka huomasit, että väitetty kahdesta metristä pudonnut kone oli oikeasti titaaninen, vanhemman mallinen laite! Vääntyneiden PowerBookien kuvia on tuskaisen vaikea löytää mistään.

Klikkaamalla aukeaa versio, jonka teksteistä saa selvää [Joy of Tech on oiva geekkisarjakuva, ketkä eivät tienneet]. JCP, may the stage be yours:

[esikatselukuvan kaistakapasiteetti on näemmä loppunut kesken (mitäs olette niin lukuisat), mutta tuota kuvaa klikkaamalla avautuu edelleen varsinainen sarjakuva]


joy_of_mac

5 on viitsinyt kommentoida:

Muistaakseni joku väitti eilen, että päivitystahti vähän hidastuu, kun on vähän koulukiireitä. Sen jälkeen on ilmestynyt kolme postausta. Kiire on suhteellista.

Hauska testi. Eniten pidin pienistä kakkoluokan vaurioista.

Sarjakuva on varsin profssisti piirretty. Sano JCP:lle terveisiä, että kovasti hän on kehittynyt. Minusta sitä viimeisen kuvan tekstitystä kannattaisi vielä tiivistää. Ja onkohan saved sittenkään paras verbi siihen tarkoitukseen.

Kaiken kaikkiaan hieno tuotos kuitenskii, ja taas minulla on aihetta ylpeyteen!

4/05/2005 02:41:00 ap.  

Siis tietenkin kakkosluokan vaurioista!

4/05/2005 02:44:00 ap.  

Joo, ei tosiaan ollut tarkoitus, mutta kun se nyt vaati postaamista heti, kun kuva viimein saatiin valmiiksi. Olen sentään ajoissa hereillä tänään, joten homma on hallinnassa.

4/05/2005 07:07:00 ap.  

. . . lisäksi sinun powerbookilla voi paistaa kananmunia, toisin kuin minun ibookilla!

4/05/2005 03:52:00 ip.  

“Hankalat pakkaukset [ja rintaliivin soljet – olen kuullut…]”

Hei, hampaat. Hampaat!

“…ovat tuskaisia tunnelman tappajia, kun uutta objektia haluaisi hypistellä heti omaan rauhaansa päästyään.”

Kukahan on se neroton patti, joka on kehittänyt sen nykyisen pikkuvempainten muovisen pakkausmallin, jota ei saa auki muutoin kuin leikkaamalla koko sen pakkauksen reunan vähintään yhtä kanttia vaille kokonaan pois ennen kuin sen saa auki? Paitsi, että tekisi mieli lyödä koko vempain seinään kun ei siihen meinaa päästä käsiksi, sitä pakkausta pilkkoessa meinaa silpoa sormensa saksiessa syntyvillä terävillä reunoilla.

4/06/2005 09:32:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds