Kesällä gastina kerran

Yhtäkkiä huomasin kummasti ymmärtäväni natseja. Minä vain en tarvitse tuekseni kieroutunutta maailmankuvaa tunteakseni itseni übermenschiksi. Minulle riittää pitkä takki [vastatuulenpuuska on plussaa].

Kylläpä tuntuu coolilta istua aidolla afterwork-meiningillä Hakaniemen Rytmissä, yhdessä Helsingin harvoista avoimen wlanin kahviloista. Tilanne voisi muuttua uskottavammaksi vain, jos Skitso-Janne yhtäkkiä ilmestyisi vastapäiseen pöytään.

Tulin tänne evakkoon, kun kotona lakkasi netti toimimasta. Vika on luultavasti adsl-reitittimessä. Se naksuu. Joka toisen naksahduksen jälkeen yhteys katkeaa, joka toisen jälkeen palaa. Hermon katkeaminen ja pinnan palaminen korreloivat tämän kanssa, mutten ole vielä selvittänyt aukottomasti, kuinka.

Hesarin Sunnuntai-sivuilla irvailtiin jollain tasolla kehumalleni Esko Seppäsen globalisaatiokirjoitukselle. Että helisteli taidokkaasti sanoilla, muttei esittänyt yhtään konkreettista vaihtoehtoa. Tuo sai tietenkin minutkin näyttämään idiootilta. Mainitaan nyt, etten minä alunperinkään olettanut, että Seppäsellä olisi konkreettisia ratkaisuja esittää. Minä arvostin tekstiä ikään kuin hienona blogientrynä. Minullakaan mitään ratkaisuja millekään, olenpahan vain yksi viisasteleva sokrates, joka tietää vain, ettei.

Joku Jane-bändin neitonen on puolestaan tullut palkatuksi juontajaksi uuteen lasten musiikkilistaohjelmaan. Huvittavaa tässä uutisessa oli tietenkin, kuinka janelainen mainitsi pitävänsä kaikenlaisesta taiteesta: laulamisesta, tanssista ja juontamisesta. Jutun lopuksi kerrottiin vielä, että tyttö on käynyt ilmaisutaidepainotteisen lukion. Tekijänaisia, siis, eivät ne sinne telkkariin mitään epäpäteviä heitukoita palkkaa.

Luin jostain lehtileikkeestä suklaahoidosta. Ihmisen ihon peittäminen kauttaaltaan suklaaseen perinteisten savien ja muiden mömmöjen sijaan on ilmeisesti erityisen tarkoituksenmukaista. Jutun kuvatekstissä kerrottiin henkilön olevan kirjaimellisesti suklaassa.

Me kaikkia uusilmauksia tuntemattomat brontosaurukset luonnollisesti kummastelemme tässä vaiheessa, kuinka muuten voi olla suklaassa. Mitä se tarkoittaa noin vertauskuvallisesti.

Päätettäköön, että tästä lähin samaa kuin englannissa jonkun ollessa in deep shit. Sanottakoon tästä lähtien ttu mä oon suklaassa aina silloin kun voisi mennä paremminkin.

Keksin hiljattain jälleen uuden ilmauksen. Vaiheilin nimittäin, menisinkö Rytmin sijasta Soihtuun, Protu-piirien pyörittämään nuorisokahvilaan, mutta tämä sattui paremmin matkan varrelle.

Eli: tilanteessa, jossa mummot kieltätyvät antamasta rahaa rippikoulun asemesta Prometheus-leirin suorittaneelle lapsenlapselleen, voitaisiin puhua protusorrosta. [kyllä minä tiedän, että Protu tulee sanoista Prometheus-leirin tuki ja juttuni on näin ollen ontuva, mutta protu-sanaa nyt käytetään muutenkin vähän miten sattuu.]

Tuotakaan sanaa ei google tuntenut. Keksin jokunen viikko sitten mullistavan blogi-idean. Kyseessä olisi eräänlainen patenttitoimisto. Aina uuden nokkelan sanan keksiessään ja osoittaessaan, ettei google löydä siitä ainoatakaan ilmentymää, keksijä voisi ehdottaa sanaansa lisättäväksi listalle kaikkien nähtäväksi. Varsinaisesti kyse ei tietenkään ole blogi-ideasta. Wiki kävisi tarkoitukseen paremmin, mutta blogit ovat medisexympiä kuin wikit.


***

Paineita kertyy, ellei niitä pura. Voisin pikkuhiljaa siirtyä päivän aiheeseen. Minä olin tosiaan purjehtimassa Espoosta Suursaareen viime viikonloppuna. Kyseessä on Suomen suurin avomeripurjehduskilpailu, joten ei sinänsä tyystin mitätön juttu. Sitä paitsi suojelijana oli itse Tanja Karpela, joka tosin vielä perjantaina oli sairauslomallaan [ihmiset ihmettelevät, miksi nykyään kirjoitetaan sairausloma. mutta niin nyt vain kuuluu tehdä (näen räikeän demokratiavajeen). se mainitaan mm. blogauksen eettisissä ohjeissa. samoin kuin valehtelukielto.] eikä siten läsnä avaijaisissa.

Minä olen ylpeä saadessani olla keulagasti. Startissa se seisoo keulassa tähystämässä ja katsoo, ettei lähtölinjaa vahingossa ylitetä ennen aikojaan. Jos ylitetään, se on keulagastin vika, jos lähtö onnistuu, kiitellään kipparin strategista silmää. Tällä kertaa olimme niin pahasti myöhässä, ettei ollut mitään riskiä varastamisesta.

Kryssin eli vastatuulisouuden ajan keulagasti istuuu punttaamassa laidalla etummaisena ja ottaa vastaan valtaosan reippaan tuulen aiheuttaman aallokon nostamista pärskeistä. Jos se tekee tämän isältään perimissään ylisuurissa vaatteissa, se on läpimärkä kalsareita myöden alle viidentoista minuutin.

Yleensä ottaen ihminen ei juuri palele, kunhan peittää päänsä huolella.

Tällä kertaa menomatka oli kryssiä, itätuuli kun oli. Kaikki ala-asteen maantietonsa huolella lukeneet tietävät, ettei Suomessa tavallisesti tuule idästä. Psykologisesti moinen oli toki miellyttävää. Ennemmin kiipeää ensin vuorelle ja laskettelee sitten sieltä alas kuin laskee ensin montun pohjalle ja kapuaa sitten takaisin ylös. Joskin purjehduksessa on aina olemassa mahdollisuus, että tuuli kääntyy ja koko matka on yhtä kiipeämistä.

Tällä kertaa sää oli sikälikin ideaali, että tuuli oli tuoretta eikä merellä ollut pahemmin aaltoja. Meri ei roiskinut juurikaan, vaikka tuulta riitti antamaan hyvän vauhdin.

Suursaarin on turhauttavan lähellä Suomen rajaa, en ole asiaa ennen ymmärtänytkään. Korkeakin se on, muodoiltaan kuin mitäkin harjumaisemaa. Enpä ole ennen käynyt Venäjälläkään.

Avotuuliosuudella keulagasti jännittää, nouseeko spinaakkeri ja kummalta puolelta. Se vaihtaa skuutteja puolelta toiselle sen mukaan, kuinka tuuli pyörii tai edes lämpimikseen. Se virittää spinnupuomin muutamaan kertaan varmuuden vuoksi, mutta ottaa sitten alas. Ei kannata enää.

Tällä kertaa sentään sujui suoraviivaisemmin. Spinnu saatiin ylös ja vauhti oli melkoinen, päälle yhdeksän solmua on hyvin tuollaiselle pienelle veneelle. Näimme vierestä, kuinka yksi joukkue sai mastonsa nurin. Saatuaan ensin poimittua mereen pudonneen jäsenensä kannalle. MOB ei ole pilkkauksen paikka.

Spinaakkerin, pakkaaminen on tärkeä tehtävä. Jos siinä mokaa, purje ei nouse oikein. Mitään voitettavaa ei toisaalta ole, sillä oletusarvoisesti kaiken tulee sujua virheettömästi. Tämä tehtävä kuuluu luonnollisesti keulagastille.

En minä mokannut, kaikki sujui niin kuin pitikin joka kerta. Hieman vain hirvitti ajatus, että minulla on mielikuva, että spinnun pakkaamiseen liittyi jotain, mitä pitäisi tietää. Joskus minun käskettiin pakata purje ja tein sen kummempia kysymättä, parasta toivoen. Ja kaikki sujui ongelmitta.

Nyt olen pakannut sen niin useasti, etten enää voi kysyä. Silloinhan paljastaisin, että olen tähän astikin puuhaillut vain tuntumalla, vähintään sammuttanut väärin. Minä olen kirottu elämäni loppuun saakka, ellen löydä jostain spinaakkerinpakkausohjetta. Ehkä minä vielä joskus palan.

Mutta sitä odotellessa, älkää pyytäkö minua pakkaamaan laskuvarjojanne.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuuli yltyi lähes kymmeneen metriin sekunnissa. Minua aina turhauttaa, miksi purjeveneissä puhutaan veneen nopeudesta solmuissa [= merimailia / tunti = 1852 m / 3600 s] ja tuulen nopeudesta metreissä sekunnissa. Noita on jotenkin vaikea verrata intuitiivisesti. Aallot nousivat ja alkoivat roiskia. Vettä sanoi ja vilutti. Teekään ei ollut kaukana.

Mieleen palasi ala-asteen toisella luokalla riimittelemäni runonpätkä. Tehtävänä oli piirtää kuva jollekin kortin tapaiselle ja kirjoittaa aiheeseen liittyvä lyhyt teksti. En muista, oliko sitä varsinaisesti speksattu runoksi.

Purjeet paukkaa,
tuuli laukkaa,
vinssin ääni kuuluu yöstä;
purjehdus käy hyvin työstä.

Minusta tuo on aika oiva kahdeksanvuotiaan kirjoittamaksi. Tekniikka on hallussa upeasti, kaikki riimit ovat muoto-opillisesti täydellisiä. Kuva maalataan voimakkaasti, olkoonkin, että tuuli laukkaa, on toki hieman kulunut ilmaus ja kolmannen säkeen ääni-sanan voisi kenties korvata jollain hieman ilmaisuvoimaisemmalla vaihtoehdolla. Loppukappaleen yhtäkaikki nokkela kuittailu kaikille asiat liian tosissaan ottaville nivoo runon upeast yhteen ja nostaa sen laajempaa viitekehykseen, käsittelemään koko maailmaa.

Opettaja ei tietenkään sanonut mitään. Moitti vain, mitä noi hirtettyjen ukkelien kuvat tossa veneen kyljessä on. Hän ei ymmärtänyt, että olin piirtänyt kyljen auki [onko se nyt sitten pitkittäis-, poikittais- vai halkileikkaus, en hallitse näitä juttuja] ja keulassa näkyi kuivumassa olevia purjehdusasuja. Minulla oli aikoinaan viisivuotiaana tapana piirtää ihmisistä myös luut näkyviin. Minulle on sittenkin aina ollut tärkeää, että asiat toimivat myös oikeasti.

Sillä vimmalla sentään maaliin. Neljän jälkeen maaliin saavuttamme ymmärsin nukkuneeni viisi tuntia perjantain lähdön jälkeen. Sade jatkui kuin piruillakseen. Vene piti vielä siirtää omaan satamaan ja motivaatio alkoi olla vähissä.

Vaan mitäpä sitä ei tekisi voittaakseen. Olimme lopulta luokkamme ensimmäisiä reilulla marginaalilla. Saa nähdä, onko Karpela läsnä palkintojenjaossa. Saisi nähdä.

4 on viitsinyt kommentoida:

Hei, olen istunut S-Jannen kanssa Rytmissä.

6/14/2005 06:09:00 ip.  

Ei kai tuo Seppäsen teilaaja ollut vain nimeltään
Heikki Aittokoski? Muistan hänen kirjoituksensa parin viikon takaa, jossa hän kyllä heilutteli sanan säilää ja kielen kalpaa, mutta jonka kirjoituksen ydintaso oli: Esko Seppänen on ihan tyhmä kun se on globalisaationvastustaja ja kaikki muutkin globalisaationvastustajat on ihan tyhmii.

En itse kuulu seppäsläisiin, mutta ärsyttää kyllä jos Hesari julkaisee tasottomia herjauskirjeitä.

Joni

6/14/2005 10:31:00 ip.  

Heikki on huumorimiehiä. Nokkeluus on oikeasti hyve, sanokoon puujalkasepät mitä hyvänsä.

6/14/2005 10:50:00 ip.  

Seppäsen kirjoitus taisi tosiaan olla vastine Aittokosken jutulle. Sunnuntaisivujen jutun taas oli kirjoittanut luullakseni Saska Snellman.

6/15/2005 08:12:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds