Lönnrotinkadun silta purettiin vasta vuonna 1997. Silti kukaan ei tunnu tietävän, että moista on ollut edes olemassa. Aivan kaupunkimotarin purkamisesta ei ollut kyse, mutta merkittävästä muutoksesta joka tapauksessa.

Jotkut jaksavat innostua junista, mutta minusta junaradat ovat paljon kiinnostavampia. Muutettuani joitain vuosia sitten Lönnrotinkadun päähän en voinut olla viehättymättä sittemmin kokonaan puretun satamaradan kohtalosta. Kävin seuraamassa sen jälkiä Kaivopuistossa ja kävelin läpi vanhan ratakuilun, johon sittemmin rakennettiin Baana. Silloin siellä oli vielä sepeliä, joka sattui jalkapohjiin. 

Samalla innolla kävin vuosi sitten kävelemässä läpi Pasilasta Mäkelänrinteen uimahallin nurkille johtavan vanhan rautatietunnelin, etsimässä junanjälkiä Sörnäisten rantatien varrelta ja seuraamassa, kuinka kiskot veivät Oulukylästä metroradalle saakka. 

Rautatie on niin suuri investointi, että sellaisen rakentaminen kertoo paljon yhteiskunnan kehityksestä. Vielä enemmän kertoo sittenkin, että rata päätetään purkaa.

*** 

Helsingin puretut rautatiet on hyvin dokumentoitu, mutta tänä kesänä sain oppia, että asun myös toisen, pienemmän luokan muinaismuiston naapurissa. Selasin Helsingin bussihistoriikkia (Sinisen bussin tarina. II : Stadin dösat 1968-1991) lähinnä vanhoja mainoksia ihmetelläkseni [ai, no sittenhän se on ihan normaalia], kun huomioni kiinnittyi erikoiseen kuvaan. Mitä kummaa: päättyikö Lönnrotinkatu joskus siltaan?

Scan 15



Hämmentävintä oli, että kuva oli 90-luvulta. Silta oli ollut olemassa vielä täysissä järjissäoloaikoinani. Minne se oli kadonnut ja miksi?

Kaikki loksahteli paikoilleen tyydyttävällä tavalla. Muistin, kuinka muutettuamme Helsinkiin vuonna 1999 isäni oli manannut Lönnrotinkatua Espooseen ajaessaan, että liikennejärjestely oli nykyään ihan typerä. Tuolloin jäi epäselväksi, mistä hän oikein purnasi.

Käännös Lönnrotinkadulta Hietalahdenkadulle oli ollut aina sellainen selviö, etten ollut tullut käyneeksi Lönnrotinkadun kahdessa viimeisessä korttelissa ennen kuin nykyiseen asuntooni tutustuessani. Silloin olin kummastellut kadun päättymistä hupsuun näköalaparvekkeeseen. 

Oli avartavaa ymmärtää että mutkainen reitti tuntui oudolta siksi, että se oli aluperin rakennettu suoraksi ja näköalatasanne oli erikoinen siksi, ettei sitä ollut varsinaisesti koskaan suunniteltu paikalleen. Se vain oli kaikki mitä oli jäänyt jäljelle. Tasanteelta aukeava maisema on parhaimmillaan nätti:


P1100149




***



Sillasta löytyy yllättävän niukasti kuvia, mutta jotain sentään. Tämä on paras löytämäni, vuosi on 1971. Kuvaa klikkaamalla pääsee ihailemaan täysikokoista versiota Vaunut.org-sivustolle. Kutosen päättäri on nykyisellä paikallaan sillan alla.

Lönnrotinkadun silta


Tältä sama paikka näyttää nykyään.

l�otinkadu silta 2012




Ajorampin suunnasta löysin myös yhden kuvan. Se on osa aiemmin lukemaani Satamarata-artikkelia. Se jäi vaivaamaan minua jo aikoinaan, kun en hahmottanut, missä moinen silta olisi ollut, mutten jäänyt silloin pohtimaan sen tarkemmin. 


lönnrotinkadun sillan ramppi

Nykyään samalla seudulla näyttää tältä. 

P7212758




Ennen nurmipenkerettä hotellin edessä oli parkkikenttä. Penkereet maisemoitiin 2010 samalla kun Länsilinkin alikulku rakennettiin.



Hietalahden rantaa maisemoidaan 2010

Hietalahden rantaa maisemoidaan 2010

***


Helsingin Sanomien arkistot kertovat elävästi sillan purkamisesta. Tarkkaan tietoon rakentamisvuodesta en törmännyt, mutta huomasin, että Kaupunginmuseossa esillä olleessa vuodelta 1937 peräisin olevassa kartassa silta on jo paikoilaan. 1930-luvusta puhuu Hesarin artikkelikin.


P8042915



Sillan seutua kuvattiin vastenmieliseksi jo vuonna 1991



Varastokylä on enää vain muisto Uuden asuntoalueen halkova kanavauoma on jo valmiina (HS 27.6.1991)

Ruoholahden ja Kampin välissä Lönnrotinkadun sillan alue on epämääräinen, ruma ja kolkko. Sillan alla on öljyisiä lammikoita, tynnyreitä ja muuta roinaa. Se on myös autojen parkkeerauspaikka. Tästä kummallisesta raiskiosta aiotaan tehdä viihtyisämpi purkamalla Lönnrotinkadun silta. Liikenne ohjattaisiin Hietalahden torin reunaa pitkin rantaan. Jos silta puretaan, paikalle tulee enemmän tilaa: siihen voi istuttaa puita ja pensaita, jotka tekevät paikasta pehmeämmän.


Vuonna 1994 paikalle kaavailtiin näköalatasannetta ja A.I. Virtasen patsasta. 

Helsingin valtuusto haluaa rautatien Hietalahden kaavaan (HS 1.12.1994)


Lönnrotinkadusta tulee silloin pussikatu, joka päättyy näköalatasanteeseen. Tasanteen alle voi rakentaa liiketilaa ja rakennuksen molemmin puolin nousevat portaat Lönnrotinkadulle.

Tasanteelta voi katsella Hietalahden ylitse Jätkäsaareen, josta myöhemmin saattaa tulla uusi asuntoalue. Näköalatasanteen edessä on paikka patsaalle. Siihen on tarjottu A. I. Virtasen muistomerkkiä. Virtanen työskenteli aikanaan Valion tutkijana naapuritalossa. Patsaan paikasta on kuitenkin syntynyt kiista, jota ei ole vielä lopullisesti ratkaistu.


Mainitussa naapuritalossa toimii nykyään hotelli Radisson Blu Seaside. Helsingin Sanomien kustantamassa kirjassa Ensimmäisiä esikaupunkeja kerrotaan tarkemmin siellä toimineesta Virtasen laboratoriosta. Hotellirakennus näyttää niin modernilta, etten täysin hahmota, mitkä kaikki osat siitä ovat vanhaa Valion perua.

Suomessa on niin vähän Nobel-voittajia, että minun on mahdotonta ymmärtää, että hotelli, joka toimii osin samoissa tiloissa kuin nobelistin laboratorio muinoin ei mitenkään hyödynnä tätä markkinoinnissaan.

Virtasen patsas ei lopulta tullut Hietalahteen. Vuonna 1995 se julkistettiin Pitäjänmäellä.


***

Sillan purkamista valmisteltiin joulukuussa 1996

Lönnrotinkadun rapistunut silta puretaan loppiaisen jälkeen (HS 11.12.1996)

Helsingin keskustasta länteen suuntautuvan liikenteen mutkainen nielu, Lönnrotinkadun päässä oleva silta, poistetaan käytöstä ilmeisesti loppiaisen jälkeisenä keskiviikkona.

(– –)


Liikennesillasta puretaan ensin sen teräsrakenteinen ramppiosuus, joka kääntyy 90 asteen kulmassa kohti Mechelininkatua, mutta sillan Lönnrotinkadun suuntainen betoniosuus säilytetään ainakin toistaiseksi.


(– –)

Keskustasta ajetaan Lönnrotinkatua entiseen tapaan länteen, mutta Hietalahdentorin kulmalla autot käännetään yksisuuntaiseksi muutettavan Hietalahdenkadun kautta Hietalahdenrantaan. Hietalahdenkadulle tulee kolme ajokaistaa, joista kaksi kääntyy länteen ja yksi jatkaa etelään tai Bulevardille.



Liikenne katkaistiin 8.1.1997. Ramppiosan purkamisen jälkeen harkittiin vielä, että vaakasuuntaiselle osalle olisi keksitty käyttöä.

Lönnrotinkadun silta suljettiin liikenteeltä (HS 9.1.1997)

Uudet liikennejärjestelyt tulivat voimaan eilen aamulla kello kymmenen. Lönnrotinkadun liikenne kulkee nyt pääsääntöisesti yksisuuntaista Hietalahdenkatua pitkin Hietalahdenrannan kautta Mechelininkadulle ja edelleen länteen.
Koska Lönnrotinkadun loppupää johtaa asuintaloihin, jäi yksi kaista menemään suoraan, ja tätä autoilijat käyttivät hyväkseen, vaikka umpikujamerkki olikin vastassa. 

(– –)

Lönnrotinkadun sillasta puretaan aluksi vain ramppiosa, ja sen teräsbetoninen kadun suuntainen suora kansiosa säästetään. Säilytettävälle pätkälle on suunniteltu näköalatasannetta, jossa voisi olla kahvila tai muuta toimintaa. Kuinka pitkä osa sillasta lopulta säilytetään, riippuu siitä, millaisia toimintoja sillalle tulee.


Myöhemmin samana vuonna kerrottiin, että loputkin sillasta purettaisiin. Kahvilavaihtoehto kadun päässä oli yhä esillä, mutta ei lopulta ikinä toteutunut. Sääli! Paljoa aneemisempaa aukiota paikalle olisi tuskin saanut yrittämälläkään.


Lönnrotinkadun sillan jatkeelle purkutuomio (HS 22.8.1997

Sillan jatke on todettu huonokuntoiseksi. Sen korjaaminen uuteen käyttöön maksaisi selvitysten mukaan satoja tuhansia markkoja. Nyt tehty päätös merkitsee sitä, että Lönnrotinkatu tulee päättymään kaiteeseen Ruoholahdenrannan talorivien kohdalla.

Parhaillaan pohditaan, voidaanko kaiteeseen päättyvälle umpiperäkadulle sijoittaa esimerkiksi kesäkahvila. Päätöksiä ei ole vielä tehty.


(Satoja tuhansia markkoja. Ennen vanhaan kaupungin hankkeissa katsottiin vielä pikkurahan perään. Nykyään varastoidaan varmuuden vuoksi kivilouhetta miljoonalla eurolla siltä varalta, että joku haluaa vielä rakentaa helikopterikentän.)

Viimeinen osa siltaa purettiin 16.11.1997. Arkistossa nimettömäksi jätetty toimittaja innostui kuvauksessaan hienoon maalailuun.

Kaivinkoneet murskasivat Lönnrotinkadun sillan (HS 17.11)

Monet ulkoilijat pysähtyivät katsomaan hartaina terminaattoreita, jotka purivat siltaa pala palalta lähes ylimaallisen tuntuisin voimin. Betonikakku mureni vääjäämättä kuin näkkileipä tavallisen kuolevaisen hampaissa.

(– –)

Vesisuihkut taltuttivat pölyä Sillan kimpussa möyri kolme kaivinkonetta ja puolen kymmentä miestä.

(– –)

Sen jälkeen jättimäisiä sokeripihtejä muistuttava pulverointilaite napsautti poikki pyöröteräsraudoitukset kuin veltot spagetit. Pöly tuprusi ilmoille ja sitä pidettiin tauotta kurissa vesisuihkulla. Purkutyön jäljet siivotaan tällä viikolla.

(– –)

"Sen verran järeä 1930-luvun silta oli, että sen murtamiseksi tarvittiin 1990-luvun vehkeet", [vastaava mestari Pertti] Varakas tuumaili.

Virallinen syy sillan purkamiseen oli sen huono kunto. Taksikuskien foorumilla tiedettiin sen sijaan kertoa, että oikeasti joku kunnallispoliitikko asui kadun päässä ja halusi autot pois häiritsemästä kotirauhaansa.

Löysin vielä Kerrostalot 1880–2000 -kirjasta kuvan melkein valmiista Ruoholahdesta 90-luvun alkupuolelta. Kuvasta hahmottuu sillan lisäksi, kuinka Ruoholahden tori on vielä rakentamatta, junarata on paikoillaan ja Koffin tehdas on vielä vanhassa asussaan.





***

Jännittävää nähdä, kirjoitetaanko joskus vielä vastaavia muisteluita Porkkalankadun sillasta, jonka liikenne vähenee länsimetron myötä. Pisti silmään vanhassa kuvassa, että silta on aikoinaan rakennettu kovin syrjäisen oloiseen ympäristöön. Asfalttia ja auringonkukkia -gallerian kuva on vuodelta 1971.




Voisi leikkiä, että kaikki on ennallaan. Harmaa hattu on palannut, ja Zefrank tekee taas videoita. Oikeasti mikään ei tietenkään ole kauempana totuudesta. 

[Kyllä, ei edes Sirpa Asko-Seljavaara.]

***

Carrolskin lopetti viimeisetkin ravintolansa, vaikka minulla oli vielä alelipukkeita jäljellä. Kuponkieni piti olla voimassa vuoden loppuun. Olisin kaivannut pikkupränttiin täydennystä: voimassa 1.12.2012 asti tai niin kauan kuin ravintoloita riittää

Päädyin lopulta käymään Stockmannin Hesburgerissa, vaikka se tuntui jo ajatuksena epähienolta. Kävin samana päivänä teatterissa ja mietin, että teatterissa ja Hesburgerissa on se ero, että Hesburger-käynnin jälkeen ei ihmettele, miksi en käy täällä useammin. 

***

Kulttuuririennoista olisin suositellut Kaapelitehtaan HI Design -näyttelyä, mutta se – arvasitte varmaan – lopetti jo. Näyttelyssä oli esillä teollisuuden muotoilua. Viesti oli tuttuun tapaan, että muotoilu on muutakin kuin ulkonäköä. Sääli vain, että tuotteista ja niiden syntyprosessista kerrottiin niin vähän, että lopulta jäljelle jäi vain ulkonäkö.

Nokian osastolla huokaisin syvään. Siksi in memoriam -henkisesti vanhat laitteet oli vitriineihin aseteltu. 

Kannattattaa käydä katsomassa sentään Kaupunginmuseon Enemmän funkista, Reino -näyttely. Siellä on kiehtovia tarinoita ja kuvia Suomi-filmien aikakauden vanhasta Helsingistä. Ei maksakaan mitään.

To Rome with Love taas saattaa olla huonoin näkemäni Woody Allen -elokuva. Mutta viihdyttävä yhtä kaikki. 

***

City-lehti lopetti ja mietin, oliko sekin vähän saman aikakauden juttu kuin Carrols. Molemmat innostivat minua, kun muutimme Helsinkiin 1999. 

Minusta City-lehti meni lopullisesti pilalle vasta hiljattain, kun siirsivät pääjutun keskiaukeaman kieppeiltä loppuun. Muutoksen jälkeen lehti tuntui mitäänsanomattomalta, kun lopun vakiosivuille selattuaan ei ollut tullut lukeneeksi vielä mitään kunnollista. Sitten lopusta paljastui yllätten pääjuttu, muttei sitä enää jaksanut lukea. 

Tuntuu, että reilussa maailmassa NYT-liite olisi kuollut ensin. Sen käsittämättömän löysät kolumnit ja omituinen uho saavat minut muistamaan, että olen jo peruuttamattomasti yli 25-vuotias. Enkä siis tarkoita Anu Silfverbergiä vaan niitä alkupään kolumneja. 

Paras tämän tapainen lehti on Ylioppilaslehti, joka onnistuu kirjoittamaan yhtä aikaa kiinnostavasti ja älykkäästi. En vain oikein tiedä, missä sitä jaellaan.

***

Kiinnostavuus ja älykkyys, niiden yhdistelmä puree minuun joka kerta. Törmäsin sattumalta YLE:n Hitin kaava -ääniohjelmaan, jossa asiantuntijat purkavat kappaleet osiin ja pohtivat, mikä niistä tekee hitin. Ensimmäinen kuulemani jakso ruotii Jukka Pojan Silkkii-kappaletta, mutta jakso on näemmä jo poistunut valikoimista. Myös tuore Aikuinen nainen -jakso on hyvinkin kuuntelemisen arvoinen. 

Chisun Sabotage-kappaleen arviossa (vielä päivän tarjolla) puututtiin aivan oikein riimiin sabotage-ansaas. Muistan, kuinka kappaleen ensi kertaa kuullessani mietin heti, että huh, on menty parittamaan kolmitavuinen sana kaksitavuisen kanssa – eihän sellainen toimi.

En malta olla mainitsematta Jukka Pojan keväistä Älä tyri nyt -kappaletta, josta tulee hämmentävän paljon mieleen Zen Café. Käy koulut ja hanki pätevyys on kuin Pidä jemmarahaa pankkitilillä, eikä kummastakaan voi olla täysin varma, onko sanomassa ironiaa mukana. 

Maisema herättää jumalanpelkoo on kyllä mainiosti sanottu. 

***

En ole tullut kuunneelleksi vielä Tuomas Enbuskea radiosta, sillä en äkkiseltään löytänyt uuden aamushow'n podcastia. Mieleeni läikähti muisto Kiss FM:n Aamutiimin ajoilta. 

Kuuntelin Kissin aamuohjelmaa tuoreena lukiolaisena 1999. Kiss oli Cityn ja Carrolsin tapaan osa kaupunkia. Olin kuunnellut sitä tovin Tampereella 1996, mutta Uudessakaupungissa se ei ollut kuulunut. Juontajat Henkka Hyppönen ja Tuomas Enbuske tuntuivat keskimääräisiä radiohölöttäjiä älykkäämmiltä, ja sekös sopi kaltaiselleni kirkasotsaiselle lukiosuorittajalle. 

Mahtoiko matematiikan kolmoskurssi käsitellä geometriaa, ja minulle oli juuri opetettu kosinilause. Sillä saattaa laskea sivujen pituisuuksia kulmien suhteen kolmiosta, vaikka kolmio ei olisi suorakulmainen. Vastauksia tulee jossain tilanteissa kaksi, joista voi soveltavissa tehtävissä erikseen päätellä, kumpi tuloksista on mielekäs. Yleensä tehtävissä etsitään majakoita mereltä. 

Kas kummaa, eräänä aamuna radiojuontajat keskustelivat matematiikan tehtävästä, jossa piti etsiä majakkaa mereltä. Ja jompi kumpi, Hyppönen tai Enbuske, huomautti, että eikös siitä tule kaksi vastausta ja pitää päätellä, kumpi niistä on oikein. 

Ja mietin siinä kuunnellessani, että hyvä, että radiojuontajilla on yleissivistys kohdallaan.  Hämmentävää ajatella, että Enbuske oli tuolloin 22-vuotias ja Hyppönenkin vain 27. Kyllä niin nuorten miesten vielä kuuluukin muistaa, kuinka kosinilause menee. 

Minä olen jo sen ikäinen, että saatoin muistaa väärin ja kyse oli oikeasti sinilauseesta. 

***

Minua huvitti, kuinka Enbuske sanoi Twitterissä nimitysuutisensa aikaan, ettei itse tapaa kuunnella Novaa, että lähti mukaan, kun luvattiin, että saa puhua mitä huvittaa. Voi olla, että olen kyyninen individualisti, mutta minusta kuulostaa usein hassulta, kun ihmiset puhuvat työnantajastaan me-muodossa. 

– Meillä on 548 ABC-liikennemyymälää, sopii korkeintaan johtoryhmäporukan suuhun. 

[Paitsi tietty, jos on kyse asiakasomistajasta.] 


***

Itsensä ulkoistamisesta tulevat mieleen vielä kuntavaalit. Äänestin viimeksi Soininvaaraa, mutta mietin, pitäisikö tällä kertaa yrittää tukea jotakuta samaan tapaan faktapohjaisesti ja analyyttisesti argumentoivaa nuoremman polven edustajaa. 

Tähän mennessä olen poiminut shortlistalleni Otso Kivekkään, jolla on viisaita näkemyksiä kaupunkisuunnittelusta ja HUS:n IT-järjestelmän hölmöilystä. En kuitenkaan tiedä hänen muista näkemyksistään vielä ihan riittävästi. 

Kivekkään mediastrategia on kyllä onnistunut mainiosti. Hän on ollut esillä pitkin vuotta Hesaria myöten asiantuntijana milloin pyöräilykysymyksissä, milloin HUS:n sotkujen vuoksi. Eri juttu sitten, kuinka moni on tiennyt, että hän on ehdokkaana vaaleissa. 


Käteviä nämä blogit, kun voi helposti tarkistaa, mitä on tullut tehneeksi. Viime vuonnakin minä näihin aikoihin.. 

Mitä kummaa, en ole tainnut tehdä mitään sen jälkeen kun pääsin armeijasta. 

Armeija, niin, välillä kysytään miksi aina jaksan puhua siitä. Tänäänkin kotiin tultuani avasin kädet täristen Pääesikunnan kirjeen: joko viimein pääsisin kertaamaan. Joko viimein joku puhuttelisi minua herraksi ja korjaisi itsetuntoni, kun blogaajana en ole enää mit

Vaan ei, siellä oli taas vain kutsu salaperäiseen verkostoitumistilaisuuteen.

***

Jupisin äidilleni tässä päivänä eräänä. Tai no, siitäkin on varmasti jo kuukausi. Tai vuosi. Kuka näistä lukua pitää. Etten enää muista, mitä tapahtui milloinkin. Tapasin olla aika hyvä muistamaan, mutta pari edellistä vuotta vuodesta 2005 alkaen ovat silmissäni melkoista suttua. 

– Sinun pitäisi hankkia lapsi, äiti vastasi. 

Toisaalta, noin hän kommentoi kaikkia sanomisiani. 

***

Enkä minä oikein tiedä, miksi blogata. Kun aloitin, haaveilin, että saisin oman alan töitä, löytäisin jostain naisen ja ehkä valmistuisinkin. En nyt ehkä blogin avulla, mutta silti. 

Nykyään en enää haaveile noista [koska viihdyn täällä luostarissa], joten pitäisi repiä motivaatio kirjoittamiseen jostakin muualta. 

Ehkä jos hankkisi lap

***

Niin, kierrätin jossain Facebookiin syntyneistä blogiryhmistä vanhaa heittoani, että blogaaminen on yliarvostettua. Että sillä nyt saa töitä ja naisia, mutta mitään hyötyä siitä ei ole. 

Mainioita nämä moninaiset blogiryhmät. On sellainen yksi ryhmä, jossa on vanhoja kunnon blogaajia. Paitsi, että sielläkin on nykyään kaikenmaailman ihme jengiä, josta kukaan ei ole ikinä kuullutkaan. 

Sitten on sellainen toinen ryhmä, jossa on vähän keitä vain. Ja on hyvin liikuttavaa, kun ihmiset tulevat kutsutuksi jälkimmäiseen ryhmään ja ovat kovin innoissaan, että nyt ovat viimein päässeet sisäpiiriin. 

Vaikka oikeasti sisäpiirillä on vielä aivan omat salaiset ryhmänsä. Voi, ette tiedäkään. Kaikissa on aina yksi jäsen vähemmän kuin edellisessä. Minun salaisin ryhmäni on tämä blogi, johon eivät kuulu muut kuin minä. 

***

Ryhmissä on henkilöitä kuten Olli Sulopuisto. Heräsin pohtimaan, etten jotenkin aktiivisesti tiedostanut Ollin hahmoa silloin kun kirjoitin innokkaammin. Olen sittemmin vasta alkanut pitää Ollia aika kovana jätkänä. Hän on yleensä oikeassa elokuva-arvosteluissaan ja keksii Ylen Rele-blogissakin tuoreita aiheita, joista kirjoittaa taitavasti. 

***

Ai niin, blogijutuissa oli tarkoitus naljailla uutisille. 

Hankin trendikkäästi uuden polkupyörän [mutten ehkä kyllin koleaa, että kehtaisin kertoa siitä], ja olen huomannut saman: Runebergin kadulla ja Mechelininkadulla on pyttymäistä polkea. Vaan ei hätää, kaupunki on ottanut suunnitellakseen pyöräteitä, ja valmista voi odottaa jo vuonna 2025

2025?

Huh, se tuntuu olevan kaukana, vaikka vanhenen jo melkein kolmikymppisen tahtia. Kuinka vaikeaa voi olla parin pyöräkaistan erottaminen.

***

Isoäidin mukaan lapsenlapsella oli ongelmia. Kohtalokkain pojan ongelmista oli lopulta pyssyn kanssa heiluva isoäiti.

***

Mainos kysyy, ostaisinko vähemmän viinaa, jos sitä ei saisi mainostaa. Kaiken järjen mukaan ostaisin, jos tällainen mainoskampanja katsotaan kannattavaksi.


alkoholimainonta



Ymmärtääkseni tupakkaa sai joskus mainostaa, kunhan tuotetta ei näytetty. Jokin sellainen miehekäs tupakka oli, jossa paiskottiin auton ovia kiinni ja ne putosivat maahan, kun oli niin äijjä meininki, mutta tupakkaa ei näkynyt kertaakaan.

Mitä kertoo ajastamme se, jos nykyään on tarpeen päinvastoin kieltää mielikuvamainonta, mutta sallia tuotemainonta? 

Kenen kampanja tuo edes on? Julisteessa lukee isolla JCDecaux, kampanjan Facebook-sivulla ei kerrota mitään. 

***

Käsite ruutuaika kuulostaa terminä yhtä ironiselta vitsiltä kuin laatuaikakin ja vaikuttaa kaikkiaan epäilyttävältä. Jos alle 18-vuotias saisi viettää vain kaksi tuntia päivässä minkään näytön ääressä, millä ajalla hän lukisi läksynsä, kirjoittaisi runonsa ja opettelisi käyttämään Photoshoppia? Rasittavaa sotkea yhteen liikunnan puute ja telkkarin tyhmä sisältö ja syyttää kaikesta ruutua

Tietysti voisin kokeilla itse, jos minulla olisi lap

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds