Ei aina

Kuumeisena näkee aina parhaat unet. Minun unessani selvitin syyn, miksei mikään lentävä enää tahdo pysyä ilmassa. En enää muista syytä ja mikä tahansa nyt keksimäni olisi loukkaus nerokasta uneani kohtaan.

[lisäys] Näin myös unta, jossa olin vieraalla maalla ilman tarvittavia kaavakkeita. Traumaattista. Liki yhtä traumaattista kuin se, että toisessa unessa ensi vuoden Kuukkeliehdokkaat valittiin jo nyt salaperäisesti sermien takana enkä sen paremmin minä kuin mikään muukaan just hyvä blogi ollut ehdolla. Ilmeisesti kyseessä oli enneuni.[/lisäys]

Lehteilin lisää sitaattikirjaa ja löysin monta hauskaa juttua. Kuten saksalaisen sanonnan, jossa todettiin, että kuullessamme kyse on toisten havainnoista, nähdessämme havaitsemme itse. Samaahan mietin jokunen viikko sitten.

Minua ärsyttävät yleensä saksan kieltä liippaavat virnuilut [en myöskään nähnyt mitään hauskaa Conanin eilisessä Ystävällisiä asioita sanovassa saksalaisessa tms], mutta tämä Mark Twainin toteamus kiteyttää kielen koukerot tyydyttävästi: Aina kun saksalainen kirjoittaja sukeltaa lauseeseen, emme enää näe häntä ennen kuin hän tulee pintaan Atlantin toisella rannalla verbi hampaissaan.

Tuossa kyllä kääntäjä on kompastunut, sillä ainan vastakohta ei tietenkään ole ei aina, vaan ei koskaan. Nyt virke tarkoittaa, että aina emme näe kirjoittajaa, mutta joskus sentään näemme, mikä ei liene alkuperäinen tarkoitus.

Kävi myös ilmi, ettei se Äidin kommenteissa [äiti on alhaalla, en voi linkata] mainitsemani sukaisu ollutkaan kenenkään vanhan rehtorin aikaansaannos. Mies kasvavi kanssa tahtonsa ja tahto voimia antaa on Eino Leinon tuotoksia. Ilmankos se potkikin niin tanakasti.

Kukahan ne muut on kirjoittanut. Etsi totuutta, oli yksi. Mi totta on ja pyhää, sitä puolla, vaikka puolesta sen täytyisi sun kuolla, toinen. Kolmas sanoi Tee työsi ilolla, velvollisuutesi kunnialla.

Kaksi ensimmäisiä ovat aika tylsiä ja latteita. Viimeinen taas tarjoaa jälleen viisasteltavaa. Mietin aina, käytettiinkö viimeisessä lauseessa työtä ja velvollisuuksia ja iloa ja kunniaa synonyymeinä – mikä olisi hölmöä – ja jos ei, mitä tuolla erottelulla pyrittiin sanomaan.

Eikö työ ole velvollisuuksien alakohta? Tarkoitetaanko tuolla, että kaikki velvollisuudet tulee tehdä kunnialla ja velvollisuuksien erityistapaus työ lisäksi ilolla? Näin sen näin ainakin.

***

Unohtui mainita viime viikolla, kun asia oli ajankohtainen, mutta miksi ihmeessä Kalliosta löytyneiden salaamattomien wlan-verkkojen löytyminen julkaistiin kuin poliisi olisi paljastanut hamppuviljelmän? Ei toistaiseksi ole missään kielletty jakaa kaistaansa puutteellisille ohikulkijoille. Olisi tietenkin suotavaa, että tukiasemat osattaisiin asettaa niin, ettei yhteyden tarjoamisesta koituisi riskiä tarjoajalle itselleen.

IP-osoitteet vaihtuvat tavanomaisissa liittymissä kuitenkin jatkuvasti, harvoinpa noiden avulla kai oikeasti ketään jäljitetään. Vai? Jos tietorikoksen nerokkuus perustuu siihen, että lainataan salakavalasti toisen avointa verkkoa ja näin vieritetään ensimmäiset epäilykset toisen niskoille, suunnitelman nerokkuus ei aivan avaudu minulle. Miksei samaa tehdä suosiolla kirjastossa?

Tavataan sanoa, että rikollisilla on aina keinonsa. Joskus kuvittelen mielessäni kaksi rikollista, jotka helpottuneena huokaavat toisilleen, että onneksi kaikki luulevat noin, sillä ei tästä muuten mitään tulisi.

Kirjastoista puheen ollen. Tuli vastaa Windows-laite, johon oli koemielessä asennettu Karpelan ajama Block!-sovellus. Ohjelman toimimattomuudesta on meuhkattu jo niin, ettei siinä ole mitään uutta, mutta pikanttina yksityiskohtana se on myös tuskainen poistettava.

Uninstalleri [Windowsissa käytetään tuollaisia hassuja ohjelmia] vaatii ohjelman asennusvaiheessa annettua salasanaa ennen kuin suostuu poistamaan mitään. Ohjelman asentajahenkilöstä ei tietenkään ole tietoa, vielä vähemmän hänen valitsemastaan salasanasta. Koneen järjestelmänvalvojan salasana on toki tiedossa, mutta sillä ei tee mitään. Fiksua.

***

Tämä viesti huutaisi kolmatta jaksoa, mutta minulla on mielessäni vain itsenäisiä kolmen jakson aiheita. On kyse samasta ilmiöstä kuin aina yritettäessä saada juttu loppumaan sopivasti erottaessa. Todellisuudessa juttu loppuu aina kaksikymmentä metriä ennen eroamispaikkaa, jolloin viimeiset metrit kävellään piinaavassa hiljaisuudessa. Uuttakaan juttua ei viitsi aloittaa, kun ei sitä kuitenkaan saisi valmiiksi.

Pitäisi varmaan alkaa miettiä varastoon soveliaita kahdenkymmenen metrin juttuja.

No, katsokaa nyt sitten vaikka tuo parodia. En ollut ennen nähnyt.

4 on viitsinyt kommentoida:

[äiti on alhaalla, en voi linkata]

Tiedetään! Mutta tietääkö joku, mitä silloin voisi tehdä? (muuta kuin mennä kerrankin ajoissa nukkumaan?) Onks tää nyt jotenkin mun vika? Täppä taas väärässä kohdassa ja rojaltit maksamatta?

Kouluaiheinen, noin kahta lukijaani kiinnostava postaus siirtyy nyt hamaan tulevaisuuteen, sori Elma. Sillä välin kaikenmaailman blortit kiilaavat ohi! (Tuleeko kenellekään muulle blortti-sanasta mieleen se taannoinen pikkupoikien suosikkilima? Paitsi ei vihreä, vaan aniliini.)

Blockista: ei kai kenellekään ole jäänyt epäselväksi, että Sun äitis vastustaa Blockia?

8/24/2005 10:29:00 ip.  

Turistikaan ei toimi, joten vika lie laajemmin blogsomessa.

8/24/2005 10:32:00 ip.  

No ihan hyvässä seurassahan tässä sitten ollaan, jos Turistin kanssa riekutaan!

8/24/2005 10:42:00 ip.  

Kelatkaa, jätkät, sain ensimmäisen spämmikommenttini!

8/25/2005 04:11:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds