Mantelinkätkentää

Tulin vain toivottamaan jouluja Vt:lle. Ja kaikille vakikommentaattoreille ja -lukijoille sekä sinulle Saija Varjuksen rintoja etsineelle. Niin joulu joutui.

Joskus jossain nuortenlehdissä on lukijakirjeitä, joiden lopussa lähetetään terveisiä joillekin tyypeille ja sitten kaikille, jotka ootte jaksaneet lukee mun vuodatuksen loppuun asti. Lisätään tähänkin tekstiin sellaiset, mutta vasta ihan loppuun, jooko.

Toissayönä heräsin kirjoittamaan muistiin, että eivät suuret sahat puuta halkaise.

Eilen joulukuusta jalkaan askarrellessamme tuli mieleen, vaikka operoimmekin taltalla ja vasaralla.

Löysin äsken mantelin, mutta laitoin sen takaisin puuroon, kun muut syöjät nukkuvat vielä ja olisivat kuitenkin väittäneet minun huijanneen.

Joskus on uskottavaa huijausepäilyt välttääkseen huijata. Hieman kuin iTunesin älykäs satunnaissoittotoiminto, joka ei soita peräkkäin saman artistin kahta kappaletta, koska se ei tuntuisi satunnaiselta.

Toteutanpa aikeeni ja julkaisen alla jouluspesiaalin. Tämän kirjoitin ala-asteen kuudennella luokalla, ja se oli jonkinlainen uuden aikakauden alku. Pikkuveli-hahmon ensiesiintyminen ja niin ikään ensimmäinen haparoiva yritys ujuttaa huumoria kouluaineeseen. [Kyllä minä tiedän, ettei enää ole ala-astetta, mutta silloin oli. Olen katsokaas samanlainen vanha höppänä kuin joku, joka selittää tehneensä jotain tokaluokalla, siis oppikoulun.]

***

Ihan tavallinen joulu

"Joulupukki, joulupukki...", kuulen jonkun hoilaavan herätessäni. Katselen ympärilleni ja näen pikkuveljen, joka selittää, että olisi hirveää, jos hän ei muistaisi laulun sanoja, kun joulupukki tulee. Sanon olevani samaa mieltä ja menen keittiöön.

Äiti on laittanut riisipuuroa niin kuin aina jouluaamuna. Menen paikalleni. Nuorimmainen löytää mantelin. Pikkuveljeäni harmittaa, sillä hän söi mantelin tämän joulujuhlassa, vaikka siitä olisi saanut palkinnon. Samana päivänä hän oli nielaissut myös kymmenpennisen.

Mummo tulee puoliltapäivin koiransa kanssa ja alamme koristella kuusta, jonka isä on löytänyt maantien varrella kasvavasta metsästä.

Äiti haluaa laittaa lasipallot, koristeista kauneimmat, jotta lapset eivät niitä rikkoisi. Hän kuitenkin kaatuu joulukuusen päälle. "Ihan niinku telkkarissa", pikkuveli hekottaa.

Iltapäivällä pikkuveli vaeltaa ympäri taloa yrittäen löytää piilopaikkaa isän lahjalle. Hän löytää sopivan kolon ja juoksee tohkeissaan kertomaan siitä minulle. Arvelen, ettei isä ryömi sänkynsä alle ja pikkuveli on tyytyväinen.

Illalla äiti rakentaa piparkakkutaloa, jokavuotista päänsärkyään, joka tosiaan saa hänet hermostumaan. Viimein hän saa talon valmiiksi.

Ovelle on ilmaantunut joulupukki, joka kysy, onko täällä kilttejä lapsia sekä koputtaa lattiaa kepillään. Piparkakkutalo sortuu kepin kopinasta, ja äiti päästää korvia vihlovan ei-huudon. Joulupukki lähtee vastauksen saatuaan, mutta unohtaa onneksi lahjat eteiseen.

Isä menee parvekkeelle ja huomaa mummon koiran syöneen joulukinkun. Hän kertoo äidille kinkusta, mutta äiti on yhä suunniltaan piparkakkutalosta. Isä päättää mennä nukkumaan.

Vasta silloin pikkuveli muistaa lahjansa. Hän hakee sen piilosta ja vie sen nukkuvalle isälle. "Hyvää joulua, isä!" hän kuiskaa ja puristaa isää kädestä.

***

Joo, hei, jouluja teillekin.

1 on viitsinyt kommentoida:

Jouluja! (ei tehnyt tiukkaakaan)

12/25/2005 10:14:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds