Asiablogini ollessa edelleen alhaalla ja ajan vähissä pitkästytän teitä julkeasti täällä.

***

Jobs selitti aikoinaan, ettei iPhonea voida avata kehittäjille, sillä Apple ei voisi tällöin taata, että kaikki toimii niin kiun on tarkoitettu. Hän liioitteli sanoessaan, että huonosti tehty ohjelma voisi kaataa koko Yhdysvaltain länsirannikon matkapuhelinverkon, mutta kommentti tuli yhtä kaikki mieleeni jälleen viimeksi jumahtanutta puhelintani buutatessani.

Nokian E65-puhelin kai toimii pääsääntöisesti varsin hyvin, mutta minulla se on viime aikoina kaatunut kerran päivässä. En muista onko yksikään aiempi epä-älypuhelimeni kaatunut koskaan tai ikinä, joten en ole vielä tottunut moiseen. Kovin eksoottisia sovelluksia en ole siinä ajellut, lähinnä gmailia ja fringiä. Myönnetään, fring mahdollistaa Skypen käytön, eikä tämä toimi iPhonessa vielä lainkaan, joten syytä niellä kaatuilut.

Kokeilin hiljattain, mitä tapahtuu, jos ottamansa valokuvan asettaa puhelimen aktiivisen valmiustilan [ehkä näihin sanoihin tottuu, kun niitä käyttää aktiivisesti] taustaksi. Meneekö kuva vain typerän näköisesti keskelle vaakasuuntaisesti ja jättää ylös ja alas harmaat teksturoidut rannut vai ymmärtääkö se täyttää koko taustan pystysuuntaisesti. Yllätys yllätys, se meni keskelle typerän näköisesti ja jätti rannut. Valokuvagalleriasta oli helppoa lisätä uusi kuva taustakuvaksi, mutta en tiedä, mistä toiminnon olisi voinut peruuttaa ja palauttaa alkuperäisen taustan.

Lopulta sain varsin toimivan taustakuvan epäonnistuneesta kuvasta, joka yritti esittää Rax-pitsapuffetin pöytään sikamaisesti jätettyjä astioita ja ruoantähteitä. Juntit.

***

Tänään sain käyttööni väliaikaisesti E90-kommunikaattorin pomoni hermostuttua siihen. Yksilön bluetoothissa on jotain vikaa, joten laite täytyy vaihtaa joka tapauksessa, ja pomo otti puhelimeni lainaan selvittääkseen, hankkiiko enää kommunikaattoria laisinkaan. Näyttö siinä on mukava, ja näppäimistöllä kelpaa kirjoittaa verkko-osoitteita, mutta tässä vaiheessa vaikuttaa, että vaihdan mieluusti takaisin E65:een.

Huomasin riemukseni, ettei laitteessa ole lainkaan kynäpainiketta. Juuri, kun olin oppinut käyttämään sitä. JCP paljasti tarkoin varjellun salaisuuden: jos kynäpainiketta pohjassa pitäen painaa keskipainiketta, listasta [vaikka tekstiviestilista] valittu kohde tulee valituksi [sic] tick-merkillä. Näin voi valita useampia kohteita ja suorittaa kaikille kerralla saman toimenpiteen. Yritin siirtää kaikki viestit uuteen kansioon, mutta tällainen toiminto ei kuulemma ollut tuettu. Kaikkiaan en tiedä, onko tekstiviestien arkistointiin mitään kätevää tapaa, jos käytössä ei ole PC Suitella varustettua PC-konetta. [Keskinäppäimen sijaan voi painaa myös ylös- ja alasnuolta kynäpainiketta pohjassa pitäessään.]

E65-puhelimessa kynäpainike sijaitsee puhelimen reunalla niin, että pohjassa pitäminen onnistuu luontevasti oikean käden peukalolla, kun vasemmalla tähtää keskipainikkeeseen, mutta kovin hankalasti vastaava kävi JCP:n käyttöönsä saamalla N95:llä.

En ole N95:ttä kaupassa kokeillut enempää kuin huomatakseni, että se natisee. Näköjään siinä on myös uusi teema, jossa enabloidut kohteet näyttävät disabloiduilta.

E65:een nähden N95:n ja E90:n kenties hienoimpana uutena ominaisuutena hälytyksiä voi nyt tallentaa useita – samaan tapaan kuin liki kaikissa halpapuhelimissa on voinut tehdä suunnilleen ikuisesti. Kuvittelin jo, että heräämisten suunnittelu ei ole enterprise-ominaisuus, mutta jos tämä kerran toimii E90:ssäkin, miksi ihmeessä sitä ei tarjota E65:ssä?

Aivan kuin Applekin disabloisi satunnaisia ominaisuuksia Mac OS X:stä eri laitteissaan. Tai Microsoft tarjoaisi Windowsista keinotekoisesti differentioituja versioita koti-, yritys- ja kehitysmaakäyttäjille.

Sen lisäksi, että minulta kysytään jatkuvasti, onko tämä tuoli vapaa? ja viedään se ennen kuin ehdin vastata – tai edes nousta siltä ylös – tyypillisimpiin kysymyksiin kuuluu, miksi kummassa blogisi on merkitty blogilistalla Saksa-luokkaan vaikka siinä ei oikeasti puhuta Saksasta yhtään mitään?

Onko taustalla vain salajuoni, jolla houkutella tuhatpäisiä saksalaisia blogienlukijoita ohuella valheella. [Historia osoittaa,että ohuet valheet purevat saksal äh.] Jossain määrin tämä toimii: minulla on useampia vakituisesti vierailevia saksalaisia lukijoita, joista vain yhden henkilöllisyydestä olen tietoinen. Pyydän mahdollisia muita ilmoittautumaan sähköpostiini, jos eivät kommenteissa tahdo. En kerro kellekään. Äidille ehkä, mutta hän nyt tietää kaiken muutenkin.

Noinpa hämäsin teidät luulemaan, että tämä oli syy, jonka vuoksi vietin Saksassa viime viikon. Bahn.de luo reittejä ovelta ovelle samaan tapaan kuin vr.fi ei tee, mutta ei kannata uskoa, että bussi Tegelistä uudelle päärautatieasemalle ehtisi perille 20 minuutissa. Lento laskeutui etuajassa niin, että myöhästyimme edellisestä vuorosta vain pari hassua minuuttia eikä ajatus tunnin odottelusta houkuttanut, joten matkasimme taksilla. Se käytti matkaan vajaan puoli tuntia ilta-aikaa.

berliinin uusi rautatieasema

[Kuvat otettu E65-puhelimella, sillä oikean kamerani objektiivi ei tule ulos. Sattuuhan sitä, mutta miksi juuri kaikkein kiusallisimpaan aikaan.]

Taksikuskilta sai pyynnöstä käsinkirjoitetun kuitin.

Ehdin hätäisesti havaita, että rautatieasema oli suuri. Se avattiin viimein viime kesän MM-kisojen yhteydessä. Jossain sitä väitettiin Euroopan suurimmaksi, jossain toiseksi suurimmaksi, mutta yhtä kaikki se on ylimitoitettu ja suunnitelmat perustuvat yhdistymisen aikaisiin oletuksiin, joissa Berliini olisi kasvanut huomattavasti nopeammin kuin oikeasti tapahtui.

Emme ehtineet ostaa lippuja automaatista vaan kapusimme ICE-junaan. Ne matkaavat reilua 200 km/h:n vauhtia ja ovat olemukseltaan tyylikkäämpiä kuin kovin muoviset pendolinot. Pidän aulatilojen puuverhoilusta, kattoon upotetuista pistevalaisimista ja siitä, kuinka vaunujen välissä ei ole epämääräistä äänekästä tilaa, vaan yhteys vaunusta toiseen on käytännössä saumaton.

junan aula

40 euron hinta tunnin matkan päässä sijaitsevaan Leipzigiin oli sentään silkkaa rosvousta.

Leipzigin rautatieasema on hulppea sekin. Se on luonteeltaan päätepysäkkimäinen, ja rinnakkaisia raiteita on kolmattakymmentä. Pinnat olivat kunnossa ja vaikutti, että asema olisi kunnostettu isolla rahalla yhdistymisen jälkeen.

leipzigin rautatieasema

Löysimme dönerpaikan kävelemällä ulko-ovesta eteenpäin noin 300 metriä. Hinta oli 2,50 ja maku totutun oiva.

leipzigin keskustaa 2

Matka hostellillemme ei mennyt aivan yhtä mallikkaasti. Olin epähuomiossa määrittänyt väärän kohteen googlekartan määränpääksi, joten ei ihmekään, ettei seudulta mitään löytynyt. [Taustalla se, ettei työpaikan vierailija-WLAN ollut taaskaan toiminut, joten en saanut karttaa omalle koneelleni. Työkoneen Firefox taas kaatui aina, kun kartaa yritti tulostaa. Viimein IE:hen ärsyynnyksissäni siirryttyäni olin sitten laittanut osoiteen väärin.] Katunumeron esiin kaivettuani paikka lopulta löytyi. Vastaanottoa siellä ei ollut, vaan omistaja asui itse jossain kerroksessa ja lupasi ottaa maksun vastaan aamulla. Kahvia sai keittää talon pavuista ilmaiseksi.

Meluisaakin siellä oli, vaikka kerros oli korkealla. Kaikki kaupungin paremmat majapaikat oli varattu samaan aikaan pidettyjen valtaisien Games Convention -messujen vuoksi. Kävijämäärät kasvavat huimasti vuosi vuodelta, mikä on sikäli hupsua, että minusta pelaaminen tuntuu tietenkin kovin passé-puuhalta. En ole jaksanut keskittyä moiseen vuosikausiin.

Jotkut sanovat, miksi pelata, kun voisi blogatakin. Itse huomaan pohtivani yhä useammin, miksi blogata, kun voi olla blogaamattakin. Niin sitä teolllisesta yhteiskunnastakin siirryttiin jälkiteolliseen aikaan. Jos ei IBM:kän enää tee tietokoneita, miksi minäkään blogitekstejä. No, jos blogaamista ei jälkiblogistinen aika seuraakaan, niin seuraisi nyt edes järkiblogistinen.

{Taas sitä on katsottu listoja ja ymmärretty, että maailmassa myyvät vain seksi ja neuleet.}

Tämä kun ei ole päiväkirja, siirrytään iltaan, jolloin matkasimme Bitterfeldin kautta Dessau-nimiseen 77 000 asukkaan kaupunkiin, sillä edellisyön majapaikassamme ei enää sijaa ollut. [Nyt sitten huomasin Wikipediasta, ettei kaupunkia ole ollut olemassa sitten heinäkuun alun.]

Wikipediassa kerrotaan Bauhausista. Minun silmääni pisti ensimmäisenä kaupungin häkellyttävä rumuus. Ilmeisesti tänne ei ole vielä ehditty kaataa rahaa niin kuin Leipzigiin.

Rautatieasema sentään on omalla tavallaan viehättävä.

dessaun rautatieasema

Ympäristöstä en sanoisi samaa.

dessaun aseman ympäristöä


Yksi parvekerukka yrittää piristää vaikutelmaa.

ilonpilkahdus

Tämänkin rakennuksen on joku suunnitellut. [Niin on toisaalta myspace-sivutkin.]

dessauta


Vanhat tutut kampanjat [en ehdi penkoa arkistoja nyt] ovat yhä käynnissä.

kampanja jatkuu

Weniger ist mehr tarkoittaa vähemmän on enemmän. Tässä sanotaan rimmaavasti, että vähemmän on tyhjä.

vähemmän on tyhjä

Lopulta hämärän jo laskeuduttua kännykkäkameraepäyhteensopivaksi löysimme kauniin kävelykatukeskustan raatihuoneen ympäristöstä. Katuun upotetut valot toivat mieleen Aachenin, ja terassien puheensorina oli tyystin toisesta maailmasta kuin autiokadut muutaman korttelin päässä.

dessaun kävelykeskustaa

dessaun kävelykeskustaa

Istuimme kapakassa katsomassa, kuinka Saksa voitti Englannin 2-1, ja mieleeni palasivat lämpimät hetket viime kesältä. Voi kuinka minun täytyykin palata tuonne kaikkialle.

Puoliajalla juoksin dönerkojulle, joka suljettiin jo kymmeneltä. Omistaja kyseli, mitä oikein teen ottaessani tätä valokuvaa.



Selitin, että suomalainen kebap on kovin kurjaa ja halusin ottaa talteen täkäläisen tavarantoimittajan nimen. Hän suhtautui ymmärtäväisesti ja uteli, mahtaako Suomi kuulua Eurooppaan. Myöntelin, että vähän, niinku, ja hän sanoi, että kyllä tuo yhtiö toimittaa lihaa Itävaltaan ja Espanjaankin, joten miksei sitten Suomeen.

Joimme yhteensä kuusi olutta, ja maksoimme kymmenen euroa. Pitää tosin muistaa, että olut tarjoiltiin pöytään ja se oli hyvää.

Seuraavan aamun junayhteys ei mennyt aivan niin kuin piti. Junailija pani meidät maksamaan lisämaksua, sillä vuoro oli Intercity. Automaatti ei ollut kyllin älykäs tätä huomioidakseen. Emme vaihtaneet Bitterfeldissä tällä kertaa vaan uskoimme bahn.de:n ohjetta jatkaa Halleen asti ja vaihtaa siellä. Mainittua junayhteyttä ei lopulta ollutkaan olemassa, ja päädyimme odottelemaan asemalla ylimääräiset 40 minuuttia. Hieno asema sekin oli.

Ostin annoksen tuoreita hedelmiä. Moisia soisi näkevänsä Suomessakin. Kilohinta samaa luokkaa karkin kanssa.

välipalaa

Päivällä puhutti muun muassa [varsin monen muun, voisi lisätä] tämä tupakka-automaatti, joka tarkisti ostajan iän viisaasti pankkikortista. Tyhmästi sittenkin ainoastaan saksalaisesta pankkikortista..

tupakkaa saksalaisille

Illaksi siirryimme Berliiniin, sillä lento lähti vasta aamulla. Hotellimme oli Alexanderplatzilla sijaitseva Park Inn, ja tunsin lievää paikallisylpeyttä sanoessani HBF:llä, ettei ole mitään järkeä ottaa taksia, kun määränpää on vain parin S-Bahn-pysäkinvälin päässä. Raide löytyi, juna tuli saman tien, ja kohta olimme perillä.

Viime käynnilläni Alexanderplatzin reunan Galleria Kaufhof oli vielä rakenteilla. Nyt se oli valmis kaikessa valtavuudessaan ja loppuviikosta auki kymmeneen saakka. Saksankin isojen liikkeiden aukioloajat järkiperäistyvät kovaa vauhtia.

kaufhof

Saturnista ostin Euroviisujen hattuherra Ciceron alennetun levyn, toinen matkalainen tarjousdigikameran, jolla onnistuin ottamaan muutaman kuvan hotellin yläkerran maisematerassilta. Se maksoi kolme euroa, kun TV-torni olisi maksanut kaiketi kahdeksan, ja tarjosi mataluutensa lisäksi näkymän vain yhteen suuntaan. Lisäksi paikalla oli kaikesta rutisevia juopuneita keski-ikäisiä suomalaisnaisia.

berliiniä 2

Aamupäivällä matka lentokentälle oli ruuhkaisampi, aikaa kului jotakuinkin 35 minuuttia. Tegelin kenttä on sikäli mielenkiintoinen, että check in -pisteet ovat turvatarkastuksen porttien yhteydessä. Näin kävelymatka minumoituu ja eksyminen vaikeutuu. Myös matkatavarahihnat ovat porttikohtaiset, ja kävelymatka tuubista ulko-ovelle mitataan kymmenissä metreissä. Haittapuolena myymälätilat turvatarkastuksen jälkeen ovat porttikohtaisia,mikä tarkoittaa yhtä suppeaa hyllyä, josta tehdä ostoksensa.

Kenties Tegelin kenttä edustaa suunnittelultaan aikaa, jolloin lentokenttien pääfunktio oli vielä saattaa matkustajat sujuvasti lentokoneeseen, sillä tuollaiseen ratkaisu tuntuu briljantilta.


***

Olen jälleen lukenut sen verran typerää itsekehua eri puolilta internetiä, että kehtaanpa sanoa vielä, että hetkittäin olin varsin tyytyväinen siihen, että osaan saksaa ja tiedän, kuinka hommat pääpiirteissään toimivat.

Ai niin, minua huvitti hiljattain, kun joku oli korjannut kirjoitusvirheiden perkauksen nimissä itse-sanan muotoon allekirjoittanut. Aivan kuin olisi olemassa yhtään syytä käyttää moista typerää sanaa. Samaa julkaisua itse allekirjoittaneena toimittaessani päinvastoin stilisoin pois joka ainoan allekirjoittanut-sanan. Oh well.

Särkynytsydämiset
aina luovan tuntuvat

Eikä sillä, että olisin järin särkynytsydäminen. Eikä sillä, että olisi aikoihin ollut helppoa tänne mitään luodakaan. Ehkä asiat korreloivat. Useinhan ne.

Tänään otin sentään puukon kauniiseen käteen [rumaan käteen otin sl äh] ja kävin vähän verestämässä muistoja.

Ehkä minun tarvitsisi olla vähän riutuneempi ja rikkinäisempi. Järjestää ihmiskuviot yhtä suhteettomiksi kuin tavallisesti ja hakata päätä seinään koulussa. Nykyolossani on haasteena, että viihdyn jopa töissäni. Minulla on mielekästä tekemistä, mutta en ole ylityöllistetty, ja ihmiset ottavat näkemykseni todesta. Tänään kirjoitin nimen paperiin, ja jatkan tuolla ainakin sen seitsemän kuukautta.

Kaikkiaan niin hupsun nousukautista. Kun näyttää, että maailma on täynnänsä naisia ja rahaa. [Ei nyt siis ehkä omani, mutta, niinku.]

***

Ymmärsin, että kun joskus vespailen ilman olkalaukkuani, tuntuu kuin olisin unohtanut kiinnittää turvavyön.


***

Maailman muuttuessa myös tosiystävän määritelmä muuttuu. Enää ei riitä, että on koska tahansa valmis uhrautumaan ja viemään kaverinsa naisen.

Minä rekisteröidyin tässä taannoin ihan postmodernin ironisesti ja benchmarkkailumielessä Facebookiin kertomatta asiasta kellekään. En kirjoittanut profiilini mitään, en etsinyt ystäviä tai liittynyt yhteisöihin. Ei mennyt kuin reilun viikon verran ennen kuin ensimmäinen ystäväkutsu yllätti postilaatikkoni.

Eilen mukaan liittyivät Kari Haakana ja Schizo-Janne. Tänään vielä Marjut. Hieman kuin pitäisi kotibileet, joista ei kertoisi kellekään, mutta vieraat osaisivat silti paikalle. Tai jos päivittymätön blogi saisi lisää tilaajia. Hieman kuin maailma pyörisi niin mainiosti ilman omaa panostani, että voisin yhtä hyvin tappaa its

Äh, jälleenkö yksi paikka, jossa jättää verkostoitumatta uskottavasti. Johan minä jätin sen tekemättä flickr:ssä, youtubessa ja tässä hämärää kulttisuosiota nauttivassa first lifessä.

***

Sanojen määritelmät ovat kaikkiaan tärkeitä tietyissä piireissä. Näin onkin otettu riemulla vastaan tieto, että perin epämääräiselle älypuhelin-käsitteelle on viimein keksitty muukin määritelmä kuin jos ja vain jos S60 tai se, joka tukee uusimpia viruksia.

Älypuhelin on sellainen, johon haluaa puhua vessassa ollessaan kaksi kertaa niin usein kuin tavalliseen


Vessoista puheen ollen [viimeinkin!], meidänkin työpaikallamme miesten vessasta löytyy epämääräisiä lehtiä, niin kuin kai tavallista on. Erityisen perverssiksi asian tekee, että lehden nimi on Tilintarkastus – Redovisning.

***

JCP:n kanssa katselin eilen televisiota, ja näin siinä kävi.


Kuva 106.png

Kuva 107.png

Kuva 104.png

Kuva 105.png


{Hahaa käytit Hitler-kortin. Nyt sinun tulee tappaa joko itsesi tai min

Hiphei. Olisin julkaissut tämän käytettävyysblogissani, jos minulla sattuisi olemaan sellainen, mutta laitetaan nyt tähän. Törmäsin Piclenseen hiljattain flickr:n yhteydessä, mutta tänään huomasin, että se toimii myös Googlen kuvahaussa, joka on aina ollut perin jähmeä ja vaatinut ylimääräisiä klikkauksia.

Kuvassa hiiri on viety vasemmassa yläkulmassa olevan hattukuvan päälle, jolloin kuvaan ilmestyy yllättäen nuolisymboli. Kun tätä klikkaa, kuva laajenee välittömästi koko ruudulle iPhoton koko ruudun tilaa muistuttavaan näkymään. Jos on juuri päässyt kiroamasta takkuillen toimivaa verkkoyhteyttä ja joka nurkasta jumittavaa konettaan, efektin pehmeys korostuu kuin kylmät väreet kuumetaudissa.

piclens1.png

piclens2.png


Nyt hakutuloksia kelpaa klikkailla näkyviin, ja kuvat vaihtuvat pehmeällä feidauksella, välittömästi.

piclens3.png


Olin sittenkin niin tottunut iPhotoon, että yritin sulkea tämänkin näkymän oikean alakulman painikkeesta, joka toimikin linkkinä Piclensen sivuille. Oikeasti sulkeminen tapahtuu vasemman yläkulman ruksista tai esciä painamalla.

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että tuo on ehtinyt kaataa Safarini jo paristi, mutta tällaista tämä on joskus. Hulppeaa, että kaikki tapahtuu ilman, että selaimeen tarvitsee asentaa mitään. Macillä tuo toimii Safarilla. Windowsilla tarvittaneen Vista ja Firefox.

Eikä sillä, myös .Macin uusi galleriaominaisuus vaikuttaa upealta.

[Ei saisi olla tällainen, mutta minusta on jokseenkin riemastuttavaa, että nykymaailmassa yhtäkkiä IE 6:n käyttäjät ovat niitä, jotka saavat eteensä kehotuksia hankkia yhteensopiva selain.]

Jorma Ollilan kerrotaan sanoneen, että laatujournalismi on jatkossa kova juttu, ja minä olen aivan samaa mieltä. Huonosti kirjoitettuja sähkeuutisia lukiessaan pysähtyy joskus miettimään, että niitä tosiaan väsäävät ammatti-ihmiset. Blogaajat sentään tapaavat korjata virheensä, mutta nämä hyväkkäät eivät edes reagoi kommentteihin. Ärsyttävää.

Noinpa olen ollut suorastaan yllättänyt kuunnellessani viime aikoina työmatkoilla Ylen Ykkösaamu-podcasteja, joissa puhutaan kolme varttia päivän uutisista hieman syvemmin kuin tavallisesti. Viisaan oloisia ihmisiä ja kunnolla taustoitettuja juttuja. Myös Maailmanpolitiikan arkipäivän kuuntelemisen myötä tunnen itseni sivistyneeksi. Tuomas Enbusken luotsaamat keskustelutkin tapaavat olla kuuntelemisen väärtejä, vaikka en täysin tiedä, miksi Tuomaan pitää muistuttaa nimestään jatkuvasti.

Minä olen PA ja luet Pää auen merkintää, jossa puhutaan mm. laatujournalismin uudesta tulemisesta ja taivastellaan huumorin rappiotilaa.

Radiossa on myös hankaluutena tietää, kuka puhuu milloinkin, kun kaikilla vakavasti otettavilla ihmisillä on samanlainen ääni. [Joskus mukana on onneksi naisiakin.] Olisihan siinä melkoinen urakka podcastin toteuttajalla lisätä puhujainformaatio, eikä tavallinen mp3 moista edes tue.

Sittenkin yllätti, kuinka suuri osa tarjonnasta on uskonnollissävytteistä, vaikka nimi vaikuttaisi päälle päin aivan viattomalta. Maailmankuvaa potentiaalisesti järkyttävä sisältö olisi syytä merkitä varoituksin. Kaikkiaan valikoima on laajentunut siitä, kun viimeksi katsoin, joten enää ei välttämättä ole noin.

Myöskään kielipakinoissa en kuullut mitään hauskaa, ja mikäpä olisi pahempaa kuin väkinäinen pakinoitsija. Aristoteleen kantapäätäkään en kestä kuunnella rasittavan puhenuotin vuoksi.

***

Olen saattanut kirjoittaa tästä ennenkin, mutta toistetaan, että minun on vaikeaa hahmottaa vaatebrändien eroja toisistaan. Aika pitkälti näyttää siltä, että on vaatteita ja on merkkivaatteita. Merkkivaatteissa on hieman brändilisää, ja lisäksi ne tapaavat olla halpavaatteita laadukkaampia. Merkittäviä eroja niiden välillä ei sittenkään näy.

Jos minun pitäisi mainita vaatemerkkien Apple, en osaisi sanoa. Eikä vaatemerkkejä tunnuta valittavan vastaavalla hartaudella kuin autoja tai elektroniikkaa. Riittää, että on merkki ja mieluummin kallis.

Kenties kaikki johtuu vain sukupuolista.

Tämä on aika pitkä johdanto sille havainnolle, että minua huvitti joskus yli vuosi sitten saksalaisessa vaatekaupassa. Sukkia oli kahdessa laarissa. Toisen kyltissä lukia Socken, toisessa Markensocken. Merkkisukat olivat hieman kalliimpia. Ne taisivat olla YSL:ä, mutta tätä ei erikseen kerrottu missään.

Suomessa Clas Ohlson on sikäli laatuliike, että myy jopa merkkikartioita.

merkkikartiot


***

Näiden hyödykkeiden kauppaamisesta mieleeni palasi tämä jossain bongaamani inspiroiva mainos.

äänetön soittoääni

Aloin välittömästi selvittää lähes näkymättömien taustakuvien ja logojen tuotteistamista. Tulee vain ymmärtää laittaa ne hyllyyn läpinäkyvien rintaliivien viereen, niin kohderyhmä löytää ne.

Ymmärsin juuri, etten ole koskaan nähnyt läpinäkyvistä rintaliiveistä kuin olkaimet. Benchmarkaamisen paikka.

Meillä töissä käytetään benchmarking-sanaa samalla tavalla hupsusti kuin lapsena väki ei tiennyt mitä nänni ja terska ovat, saati kumpi on kumpi. [Kerroin tuosta joskus.] Myös leiska-sana saattaa tarkoittaa aivan mitä tahansa.

Muissa uutisissa kerrotaan, että alan mitä luultavimmin puuhata lopputyötä syyskuussa. Aikomuksena on yhdistää rajojarikkovasti paskanjauhanta bullshittiin. Jäämme jännityksellä odottamaan. Mahdollisesti saatan kirjoittaa Köyttöliittymässä aiheesta jotain. Jos nyt koskaan enää ikinä saan sitä uudelleen pystyyn.

Päädyin tänään tänne-linkkiin ja hymähdin.

Mahdetaanko tuleville HR-ihmisille opettaa, että jos joku ilmoittaa tulleensa valituksi Timen Vuoden henkilöksi, kannattaa ensin tarkistaa vuosiluku.

***

Myös tämä uutinen hymähdyttää minua, mutta ehkä kaikki johtuu vain tästä ilmaisesta pilvestä

Myös asenne kannabiksen polttamista kohtaan on Mikon mielestä vapautunut.

"Ennen oli yleistä, että joku kielsi satunnaisen polttelunsa. Nykyään salailuun ei ole enää syytä, vaan polttelijat myöntävät toisilleen auliisti, jos käyttävät kannabista silloin tällöin."

Haastateltavan nimi on muutettu.

Sunnuntain Hesarin otsikko Pilvenpiirtäjä hämäsi minut. En osannut arvata, että se kertoisi tyypistä, joka on piirtänyt Aku Ankka -tarinaan taustalle kannabiksen lehteä esittävän taulun.

***

Päivän uutisissa kerrotaan, että Apple ei julkaissut sellaista kannettavaa tietokonetta, jollaisen olisin halukas ostamaan. Pitää olla pikkasen flätti, katsokaas.

Tapaan herätä väsyneenä täynnä kaipuuta. Kaipaan paikkoja, ihmisiä, joissa en ole koskaan ollut.

{Tsihihii, ai niissä ihmisissä, vai?}

[Niin, luulitko tosiaan jotain muuta?]

***

Saavuin juuri pelaamasta rantalentopalloa kahden vuoden tauon jälkeen. Ei kannata käyttää taskullisia shortseja tuossa puuhassa, mutten löytänyt biqsujani mistään.

[Shakespearesta voidaan olla montaa mieltä monta mieltä monia mieliä, mutta voi pojat tytöt, hän se sentään ymmärsi, että mikään ei ole niin hauskaa kuin miehet naisten vaatteissa.]

Enkä minä ole yksinäinen tai mitään, mutta aina joskus sitä miettii, että olisihan se mukavaa, jos olisi Joku, joka nuolisi hiekanjyvät hikisestä vartalostani, pyörittelisi kieltään leikkisästi varpaidenväleissä ja käpertyisi sen jälkeen kupeelleni kera kolmenkymmenen euron viinipullon.

{No, no, ei pidä piruilla toisille.}


***

Minusta tuntuu, että tunnen aivan liian vähän taloustieteitä. Eikä tämä suinkaan tarkoita, ettei minusta tuntuisi, että jotkut muut tuntevat niitä aivan liian vähemmän.

Mutta eikö sentään ole niin, että jos olisi tilanne, jossa tallletuksista ei saisi korkoa – tai paremminkin tallettaminen olisi kokonaan mahdotonta – mutta lainat voisi vastaavasti vähentää verotuksessa, niin olisi kohtuullisen tyhmää olla ottamatta lainaa.

Mietin vain, että kun varastoon ei voi nukkua, mutta univelkaisena voi toisaalta hyödyntää jokaisen vapaan hetken torkkumalla, niin eikö olekin järkevää pitää saldo jatkuvasti hieman miinuksen puolella.

***

On paradoksaalista, että olen vähentänyt netin käyttöä ja myöhäistänyt nukkumaanmenoani. Mikä voisikaan olla moisen takana, ellei, öö, televisio. Se mokoma.

***

Teillä alkaa olla ruuhkaa lomien päätyttyä ja hakeudun tukkoisille reiteille vain saadakseni kokea tyytyväisyyttä skootteristani. Se yhdistää niin oivasti parhaita puolia. Hieman kuin jos yhdistäisi miehen yläosan ja naisen alaosan, tiedättehän.

Shemalen me kaikki tiedämme, mutta pohdin, että eihän tällaiselle edes ole olemassa termiä. Kunnes JCP muistutti [edit: krediitit kuntoon], että heitä tavataan kutsua laudoiksi.


***

Paitsi palannutta Kuuluttajaa, luen myös Halllituskadun Annareettaa ja Kuritushuoneen Inkvisiittoria. Ei minun tarvitse perustella, kun olen kerran aikuinen.

[Kyllä, kiitos kysymästä, minuakin vituttaa, että Köyttöliittymä on jälleen hajonnut eikä minulla ole keinoa korjata sitä. Näyttää myös siltä, että en ole menevä katsomaan Bonnie Tyleriä tänään, joten minua ei kannata stalkata Presidentissä. Kannattaa sen sijaan soittaa JCP:n vanhaan puhelinnumeroon, sillä oma vanha SIM-korttini lienee jossain päin Hangon vierasvenesatamaa ja uusi jossain päin työpaikkaani. Minä en leiki vaikeasti tavoitettavaa – minä olen.]

Joskus muinoin Nokialla lykkäsivät Citymanin Gorbatšovin käteen ja saivat valtavasti julkisuutta kuvan leviämisen myötä, vaan osataan sitä nykyäänkin. Oheisesta Vanjoen kuvasta ei jää epäselväksi, että se on kuvattu ihan oikealla kännykkäkameralla.


Anssi Vanjoki

[Niin, olen ymmärtänyt, että loppukesän postausmuoti on lyhyt.]

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds