Seitsemän kertaa seitsemän

Voi tätä maailmaa: Kiinassa iskee Khanun, Japanissa Koizumi etenee rytinällä – tietää Satanen kertoa.

Minä olen kovin uupunut kaiken sähellyksen jälkeen enkä uskalla ajatella, mitä kaikkea pitäisi. Tämä teksti ei kuulu listalle.

Teksti, joka sekin tuntuu kovin jumahtaneelta. Mietin, että olin joskus aivan omaa luokkaani. Sitten jäin sille.

***

Voisin linkittää John Gruberin hupaisaan pakinaan kovasti myöhässä. Tällaista saattaisi syntyä, jos KV:n ja VK:n lapsi rupeaisi blogaamaan:

Brushed Metal: Calculator? I’m out of iTunes and you tell me I’ve still got Calculator? When is the Special Event scheduled for the next version of Calculator? Oh, that’s right, there is none, because no one gives a shit about Calculator.


Kaikki näistä jutuista herneilevät tietävät, että yhdenmukaisesta käyttöliittymästään tunnettu Apple on pahasti hajalla lookinsa kanssa. Nykyään käytössä on seuraavat teemat:

  • Normaali aqua.
  • Harjattu metalli.
  • Tiikerin uusi Mail 2 -look.
  • Tiikerin uusi yhdistetty otsikko- ja työkalupalkki -look.
  • iTunes 5:n uusi tummanharmaa look.

Tähän päälle toki Applen omien erikoisohjelmien, kuten GarageBand ja Final Cut erikoisulkoaut.

Selitä siinä sitten vakavalla naamalla, että Mac OS:n ulkoasu on yhdenmukainen ja siten intuitiivinen ohjelmasta toiseen.

***

Luin tänään Simone-ravintolan kylttiä. Wok & Pub siinä lukee. Ja mietin, että pub tulee sanoista public house. Ja mietin, että public, kuin julkinen hakemisto, joskus myös pubiksi lyhennetty.

Ja ymmärsin olevani kyllä aika nörtti, sillä minulle ei ollut koskaan tullut baari mieleen pub-nimisen hakemiston nähdessäni. Vasta etymologiaa pohtimalla pääsin kärryille.

***

Minun pitäisi kirjoittaa tuosta Pnin jälleen kommenteissa mainitsemasta synestesiasta ja asioiden hahmottamisesta tiloina, kun kerran olen jollain tapaa ilmiön riivaama, mutta siitä ei synny lyhyttä pikkujuttua.

Sen sijaan voisin jatkaa aloittamaani [köh] ja Äidin meemiksi katalysoimaa mummohöpinää.

Aikoinaan kaiketi viisivuotiaana olin hoidossa isovanhempieni firmassa. Minä istuin kirjoituspöydän takana ja leikin innokkaana laskukoneen kanssa. Siinä oli nauha ja kaikki. Jotta hommassa olisi ollut hyötyaspektikin, mummo kyseli minulta päässälaskuja. Minun oli määrä laskea vastaus ensin päässä, kirjoittaa se paperille ja tarkistaa sitten itse laskimella, jota niin halusin näpelöidä.

Siinä oli kahden nollan painike ja kaikki.

Ainoa ongelma oli, etten osannut varmasti erottaa digitaalisia 2- ja 5-numeroita toisistaan. Niin, että kun mummo kysyi laskun, jota en osannut ratkaista ja huijasin laskemalla suoraan laskimella päässä miettimisen sijaan, hän sai minut heti kiinni koneen käytöstä sekoitettuani kakkosen ja viitosen.

***


Noniin, tuli hinku kertoa vielä toinen lapsuuden numero. Kuinka keksin kertolaskun.

Olin viimeistä vuotta tarhassa, kuusivuotias. [Minä olen aina inhonnut, ellen jopa vihannut, sievisteleviä termejä, kuten päiväkoti ja eskari, siksi kutsuin ja kutsun paikkaa tarhaksi. Jos olette ihmetelleet.]

Pelasimme täyttä häkää jalkapalloa, me tarhan pojat. Toinen joukkue oli Hollanti ja toinen jokin eurooppalainen kaupunki. Noista aina niin selvää ottanut.

Isot pojat saapuivat aidan taakse. He olivat jo koulussa ja täysin omaa kertaluokkaansa. He tiesivät jotain jopa kertotaulusta. Kertominen terminä oli alati askarruttanut minua. Se tuntui jotenkin järkevältä, kuin tarkoittavan jotain ja toivoin, että sillä todella olisi jokin looginen merkitys. Niin moni sana kun oli jo ehtinyt tuottaa pettymyksen.

Tiätsä mitä on hei viis kertaa viis, koululaiset kysyivät tutultaan, kaveriltani Eerolta.
Kakskytviis, tämä vastasi.

Entä sit toi kuus kertaa kuus?
Emmä muista.

Minä mietin tuota nukkumaan mentyäni. Minulla oli paljon ainaa miettiä, sillä olin huono nukahtamaan. Kerran kuusivuotiaana esimerkiksi unohdin jo aiemmin oppimani taidon: silmien sulkeminen helpottaa unen tuloa. Makasin valveilla turhautuneena ja manasin, mikä on, ettei tule.

Tällä kertaa en ollut turhautunut: minulla oli ongelma selvitettävänäni. Viis kertaa viis on kakskytviis, ajattelin. Mitä kummaa se tarkoittaisi. Kertaa, mitä ihmeen kertaa.

Opinnot ovat kertauksen lapsia pohdin ja viimein ymmärsin, mistä oli kyse. Kyse ei ollutkaan kertomisesta merkityksessä kertoa jokin hassu juttu vaan siten, että otetaan jotakin tietty määrä kertoja. Mitähän tulisi, jos viiden laskisi yhteen itsensä kanssa viidesti, mietin haltioissani.

25! Voisiko kuusi kertaa kuusi tarkoittaa, että kutosia otetaan kuusi kappaletta ja lasketaan yhteen, järkeilin. Ja tein sen. Ja sain 36. Ja nukahdin.

Tuo lieni ensimmäinen kerta, kun takaperoisinsinöröin jotain.

Aamulla kysyin äidiltä muina miehinä, onko kuus kertaa kuus kolkytkuus.
Joo, se sanoi ironisesti Hesarinsa päältä.

[Äidillä oli tapana lukea Hesaria lattialla ennen vanhaan, konttausasennossa. Niin minäkin aikanani aloitin – en minä aina ole seissyt päälläni.]

4 on viitsinyt kommentoida:

Eiks se ollut Vt, joka oli päällään seisova 43-vuotias nainen (ennen kuin ryhtyi houtskäriläiseksi kalstajaksi)? Seisotko sinäkin päälläsi?

9/12/2005 11:52:00 ip.  

No kirjoita sitten pitkä. Synestesia on mielenkiintoinen ilmiö.

9/13/2005 09:41:00 ap.  

Äiti: Ai niin. Minulla menevät aina sekaisin nuo Vt ja PA.

pni: En kirjoita mitään pitkää vähään aikaan. Mutta ennen pitkää kyllä. [paradoksi tämäkin]

9/13/2005 10:03:00 ap.  

Sinä alat oppia. Minulla menevät nykyään sekaisin Tv ja AP.

9/14/2005 11:40:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds