Mykkä koululainen

Lamput poksuvat jatkuvasti, on se hyvä, että tulee kevät. Mietin, että eihän kotona koskaan, mutta siellähän niitä ei saanut käyttää kuin juuri vessassa [telkkaria tai tietokonetta katsottaessa sitä vastoin oli ehdottoman tärkeää, että valoa oli päällä häikäisyksi asti]. Nykyään saatan ihan tuosta vain käydä lähikaupassa ja olla vartin poissa. Surutta jättää eteisen valon päälle.

Paitsi nyt, kun viimeinen lamppu on palanut.

Ei tuollaisia 80-luvun kärkipeililamppuja myydä enää kuin Kaisaniemen Kodin Ykkösessä. Toisaalta, siitä ei ole kuin kivenpotkaiseman matka Liisankadun Pikkoloon ja Siwaan.

Eipä sillä, ei se valoihin jäänyt, meillä oli kotona olohuoneessa paraatipaikalla sellainen matto, jonka päällä ei saanut maata eikä juuri istua – hyvä jos kävelläkään. Ettei menisi ryttyyn ja venyisi. Kirjoitin siitä saksanaineen ylioppilaskirjoituksissa.

Saksahan on se kieli, jossa sana komisch tarkoittaa sekä hauskaa että omituista.

Se ei ole sattumaa. Saksanopettaja tuli vastaan Hakaniemen Elannossa joitain kuukausia kirjoituksien jälkeen. Lupasi, ettei koskaan unohda ainettani. Oli kuulemma niin pöhkö. Ihmetteli, mistä olin moisen maton mennyt keksimään.

Myönsin suurimman heikkouteni: en ole eläissäni keksinyt mitään. Kaikki on totta. Kummastellen katson vierestä, kuinka julkaisuni nimetään Humoristiseksi blogiksi eikä Päiväkirjaksi. [sain vasta tietää, että ehdokkaat valittiin äänestämällä eikä mielivaltaisesti. whoaa, siistiä.] Jos huumoria haluatte, etsikää täältä. Kolea blogaaja on iskussa.

Joskus ongelmallista yrittää koodata henkilökohtaista informaatiota kaiken tämän tauhkan keskelle. Minulla ei ole enää aikaa kirjoittaa omaa päiväkirjaani kuin poikkeustapauksissa. Tiedättehän, jos vaikka joku vieläkin upeampi sattuu vahingossa vaikka moikkaamaan. Pitäisi muistaa kirjoittaa komparatiiviadjektiiveista vailla vertailukohtaa, mutta niin kai meidän kaikkien.

Tänään oli taas torstai. Salakavalia merkintöjä itselle.

Minä lopetin hiljattain tappelun parhaan kaverini kanssa. Vaihteeksi. Puolen vuoden mykkäkoulun jälkeen.

Herätti sitten soittamalla kahdelta viime yönä [kerrankin olin päässyt ajoissa nukkumassa] eikä suostunut lopettamaan ennen kuin vastasin. Vasta heränneenä en keksinyt, kuinka asettaa kännykkäni olemaan reagoimatta tuleviin puheluihin, mutta kuitenkin herättämään minut aamulla. [Siinä teille käyttöskenaario. Toimikaa!]

Loukkaantui, kun en jaksanut kuunnella. Saattaa tulla jälleen uusi puolen vuoden mykkäkoulu.

Ei välttämättä huono idea...

Minulle kävi tänään monta kertaa niin, että päässäni oli selkeä ja hyvinjäsennelty ajatus, mutta se ei mahtunutkaan suusta ulos kerralla. Jouduin ikään kuin tökkimään sitä vuoroin yhdeltä, vuoroin toiselta puolelta kuin pyörivää hulavannetta kepillä.

Normaalisti en ajattele sanoin vaan laajemmin objektein. Sanoilla ajattelu vaatii erillistä keskittymistä. Yleensä sanaleikit ja nokkeluudet syntyvät ajattelemalla varta vasten sanallisesti hiljaa mielessään. Joskus vahingossa kirjoitettaessa, yleensä kirjoitusvirheiden kautta. Piilevästä lukihäiriöstä on taatusti apua.

Hulavanteista puheen ollen. Minä en koskaan oppinut tökkimään vannetta kepillä, mutta olin lapsena pihan paras hulavanteen pyörittäjä. Saatoin veivata sitä niin kauan kuin vain jaksoin pitää käsiäni koholla. Pidempään kuin kukaan tytöistä. Saatoin kävellä hulavanteen kera [siihen aikaan Jacksonkin oli vielä cool].

Kun nyt miehemmin [yleensä typottamalla tulee vain tuon tasoisia nokkeluuksia, jotka tekisi mieli kumittaa pois, ellei olisi periaatteita] muistelen, että osasin jopa riisua paitani kesken hulaamisen, sopii kysyä, oliko myöhempi uravalintani sittenkään aivan oikea.

Yhtenäkin kesäpäivänä kun kaikki kaverini olivat mökeillään otin hulavanteen ja lähdin kävelemään ympäri kaupunginosaa vanne lanteillani. Vastaantulijat pysähtyivät ihmettelemään, paikalliset osoittelivat parvekkeiltaan. Oi, oletpa etevä, he ylistivät.

Kriittisimmät huomaavat, ettei blogaamisessa ole kyse mistään tuon kummemmasta.

Siinä teille päiväkirjaa. Lehtiä on tullut jälleen kamalasti, niin uutta Cityä kuin Nöjaria. Lyhentääköhän kukaan muu jälkimmäistä noin. Cittari on sekä City-Market että -pyörä. Ilmeisesti T-lehdessä kirjoitettiin blogeista ihan asiallisesti. Nettisivuilta ei löydy artikkelia ainakaan vielä.

Joskus mietin JCP:n kanssa, kutsuuko kukaan muu Ruispaloja ruikkareiksi.

Nuorempana Hämeessä minua ilkuttiin, kun puhuin simmareista. Olisi pitänyt sanoa uikkarit. Ja fikkari oli taskari. Mitä, onks se fik niinku se ääni ku laittaa sen lampun päälle ja pois. Sillee fik fik.

Joskus tapaan sivistää ihmisiä kertomalla, että se mikä on Hämeessä littaa ja Savossa hippaa on länsirannikolla funktionalistisesti kiinniottoa. Stadissa se on varmaan lööbaa. Ku ei siis jaksaaaaa.

Hei siis.

9 on viitsinyt kommentoida:

Hulaamistaito on aina kulkenut meillä suvussa. Kerran 70-luvulla hulasin Hakaniemestä kouluun Liisankadulle (silloin Pikkolon paikalla oli Salonen).Lopputuloksena oli samperin kipeä selkä.

Mun äitini hermostui (kun ei tiennyt siitä hulaamisesta) ja epäili selkäkivun syyksi:

- aivokalvontulehdusta (joka olisi uusinut seitsemän vuoden tauon jälkeen)

tai

- mummon siirtelyn aiheuttamaa rasitusta (mummo oli viikkoja istuskellut lonkkamurtuneena matolle sijoitetulla nojatuolilla, jota olin puskenut pitkin huushollia esim. vessaan ja keittiöön. Lonkka taas oli murtunut, kun kiireinen nuorimies oli kävellyt mummon kumoon. Raastuvassa mies todettiin maksukyvyttömäksi, eikä mummo koskaan saanut korvausta kivusta ja särystä)

Kun mun äitini hermostui, hän ryhtyi toimiin ja kiikutti minut terveyskeskukseen. Ja selitti kummatkin teoriansa lääkärille. Äiti oli niin uskottava puhuja, että sain lähetteen aivosähköfilmiin. Mitään akuutisti hälyttävää ei löytynyt.

Jos olisi löytynyt, olisi lööppiin voinut painaa:Hulahula-vanne aiheuttaa aivovaurioita. Mutta nyt siis ei voinut.

4/01/2005 12:27:00 ap.  

Se oli tosiaan taskari, mut siitä ei kuulunu fik fik vaan tsinks tsinks. Melkein sama on toisinpäin sknikt joka kuuluu kun jännitän hieman käsiäni ja rystysistä lävähtää sellaiset komeat pitkät kynnet. Mutta niin varmaan kaikilla komeilla bloggaajilla?

Mutta asiaan palatakseni. Mitä taskareilla sitten tehtiin? Niillä kuljettiin yömyöhään tai lapsena oikeastaan iltamyöhään syksyllä kun oli hämärää valotettelemamssa (osoittelemassa "taskarilla") kohti ihmisten koteja ja satunnaisia koirantaluttujia naamaan. Sitten juostiin metsään ja toivottiin ettei kukaan soita poliisille.

Loppujen lopuksi lapsuudessa oli myös hyviä asioita. Nuo eivät olleet niitä.

http://justsopivasti.addikti.com

4/01/2005 12:35:00 ap.  

Muistatko Tuntemattomasta Sotilaasta sen kohtauksen, kun Koskela on tuupannut kasapanoksen kk-pesäkkeeseen ja Lehto tulee hakkaamaan olkavartta: "Voi Perrrkele...".

No, minulla on nyt vähän sellainen Lehtomainen olo.

Eikä se johdu pelkästään keskioluesta.

4/01/2005 12:50:00 ap.  

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

4/01/2005 01:07:00 ap.  

Talouselämän Pekka Seppänenkö se mahtoi olla, joka sanoi, että nykymaailmassa vertauskuvat otetaan Tuntemattoman sijaan Harry Potterista. Mietin, mikähän surkea väliinputoaja minäkin, kun en osaa sulavasti siteerata kumpaakaan.

4/01/2005 01:44:00 ap.  

Katsos, huomiotaloudessa ei tarvitsekaan osata, sen kun vaan siteeraa.

4/01/2005 10:12:00 ap.  

Hyvä huomio.

Vaikka huudettiinhan sitä huomiota jo jatkosodassakin.

4/01/2005 12:14:00 ip.  

Kyllä se puhelin herättää, vaikka olisi äänettömällä tai poissa päältä. Ainakin kumisaapas-merkkiset puhelimet.

Rohkeasti vaan kokeilemaan.

4/01/2005 02:55:00 ip.  

Hulasin viimeksi tänään. Minulla on kaksi hulavannetta: normaali ja kimalteinen raskaampi, jonka sisällä on nestettä. Olen aina sisustanut asuntoni sillä periaatteella, että siellä mahtuu kävelemään, tanssimaan ja hulaamaan samaan aikaan eli huonekalut ja tavarat reunoille ja keskelle tyhjää tilaa.

6/15/2006 10:41:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds