Saddam sitten tapettiin. Ei tarvitse enää pohtia sitäkään, mikä oli se hänestä huokunut läheisyys ja lämpö, jonka vuoksi juuri häntä puhuteltiin mediassa yleisesti etunimellä. Ajattelin jälleen ottaa kantaa ja todeta, etten kauheasti pidä ihmisten tappamisesta.

Paitsi ravinnoksi, tietysti.

***

Edellisessä merkinnässä kirjoittelin muodon vuoksi jotain stalkkausjuttua. Oikeasti olen tullut vanhaksi enkä osaa väinötäkään niin kuin ennen vanhaan. Yksikin osoite piti tässä muka selvittää ihan vaivihkaa, ja lopulta päädyin lähettämään pakettini kohteen vanhemmille.

Vaan ei kai se niin vaarallista ole. Perille tapaavat mennä siitä huolimatta.

***

Niin, minunkin äitini antoi periksi jouluna ja myönsi, että on mahdollisesti tehnyt yhden virheen kasvatuksessani. Hän tunnusti kenties inauksen liian itsepintaisesti stailanneensa meitä lapsia näyttämään 50-lukuisilta amerikkalaisilta miehiltä.

1950-miehet

Kaikesta muusta saamme kuulemma syyttää itsiämme.

Vuoden 2007 voisi pyhittää itsesyytösten vuodeksi, mutta en taida, kun en oikein usko uuteen vuoteen. En aio lähetellä uudenvuodensähkeitäkään tällä kertaa, joten toivottelen tätä kautta oikein hauskaa ja kaikille.

Minä tulin siihen tulokseen, etten jaksa vastata siihen kamalan pitkään uudenvuodenkyselyyn. En siitä huolimatta, että 2006 on todennäköisesti kaikkiaan tähänastisen elämäni paras vuosi.

Kyllä te tiedätte, keitä te olette, tavataan sanoa. Mutta meidän hikisten stalkereiden tapauksessa asia ei välttämättä todellakaan ole niin. Kyllä te säikähtäisitte, jos suinkin aavistaisitte. Kaikki sujuu suu

Sen sijaan ajattelin omistautua kulunutta vuotta summaavassa merkinnässäni kiinnittämään huomiota kahteen pääseikkaan.

1. Ihan totta, jätkät, Maajussi-Jussilla [sarjassamme vitsikkäitä vanhempia] on tasan joka ainoassa valokuvassa sama Tasmanian tuholainen -solmio. Ei väliä sen, onko kuva otettu ohjelman kuvauksien aikaan vai joulupöydästä.

tuholainen

2. Mitä, jos Olli olisi sanonut mitä tahansa muuta kuin että ei pysty ja liian hapokasta. Jos hän olisi todennut, että enpä onnistu tällä kertaa; kuplii liikaa, niin ei siitä olisi mitään ilmiötä tullut. Se on joskus pienestä kiinni, tietävät kaikki, jotka ovat työkseen kirjoittaneet hokemia kansan suuhun. Eikä juontaja ymmärtänyt, että hän on keskellä legendaarista tilannetta ja että hänen jokaista sanaansa tultaisiin lainaamaan hänen kysellessään Ollilta, tuliko juoman happopitoisuus yllätyksenä. Jos hän olisi sen ymmärtänyt, hän olisi luultavasti kysynyt toisin eikä ilmiötä olisi syntynyt. Paradoksaalista on elämä joskus.

***

Ja huomamme, että kirjoittaminen on hyvä lopettaa tähän vaiheeseen. Katsellaan sen sijaan koostamiani suosikkivalokuviani viime vuodelta {nyt se tuputtaa lomakuviaan – juoskaa!}

Pistin oikein tägit ja kaikki, sillä tägäämätön informaatio ei kuulemma ole olemassa. Näinhän sanoi jo vanha kunnon Heidegger.


***

Lopuksi ehdotan, että kaikki vannoutuneet yhden geen blogaajat lisäävät bloginsa Blogilistn blogaajat-ryhmään, niin näemme, paljonko meitä oikein onkaan.

[Tämä oli jo toinen teksti tänään, jolle en keksinyt otsikkoa.]

Keksin nokkelasti joulun alla, että välikoe tarkoittaa sellaista koetta, joka jätetään vahingossa väliin ja nyt linjaani seuraten tein saman välipäiville. Olin merkinnyt kalenteriini jo alkusyksyllä, että koe on samaan aikaan kuin edeltäjänsä. Vaan eipä ollut.

On se hyvä, ettei tarvinnut yksin missata. JCP meni rukka uskomaan minua, joka väitin tietäväni, milloin koe pidetään. Ikinä en taaskaan merkitse kalenteriini yhtään mitään.

Saksa-vuoteni vietin oleellisesti ilman kalenteria, mutta silloin elämäni ei ollutkaan näin täynnänsä sälää kuin nyt taas. Tempoilen suoritus- ja merkityselämän välillä, tällaista tämä on joskus.

Pitäisikö ruveta ensi vuonna kunnon ihmiseksi ja alkaa tägäillä flickr-kuvansa.

[Joo, varmaan te bloggaajat olette myös täggääjiä.]

***

Tänään matkustin Leppävaaraan lainaamaan Berlin, Alexanderplatzin saksankielisenä äänikirjana. Tuo teos tulee vastaan jatkuvasti kaikkialla, enkä tiedä siitä mitään, ja olen kuitenkin olevinani jonkinmoinen Berliini-fani. Saa nähdä, ymmärränkö siitä kylliksi.

Äänikirjojen rippaamisesta kiinnostuneiden kannattaa asentaa tämä skripti, jolla iTunesin saa ymmärtämään, että kyse on äänikirjoista eikä musiikista. Ilmaisia klassikoita kuunneltavasssa muodossa kaipaavien kannattaa suunnata tuonne.

***

Olen selittänyt ennemminkin, että vaatekaupoissa on omat raivostuttavuutensa ja kykenen suorittamaan hankintoja vain tietyssä mielentilassa. Tulisi pitää tarkempaa kirjaa asiasta, mutta tänään onnistuin jälleen saavuttamaan oikean mielentilan, ja muistini mukaan näin on käynyt aiempinakin vuosina. Ihmeellisesti evoluutio on synkronisoinut minut yhteen alennusmyyntien rytmin kanssa.

Tein sen virheen, että löysin ensimmäiseksi kivan mustan samettitakin [Petja, siinä luki bleiseri. Käy kivittämässä ne!]. Mustan kanssa sopii mikä tahansa, eikä ihmekään, että löysin niin valtavasti soveliaita paitoja.

Yhtäkkiä minusta tuntui, että violetti olisi uusi oranssi. Minua miellyttänyt paita oli kuitenkin vähän hankalan mallinen, joten löysin kaksi muuta, joista kumpikaan ei ollut aivan optimi enkä kyennyt päättämään, vaan otin molemmat.

Story of my life.

Paluumatkalla junassa iPodini kontekstuaalitietoisuus-pluginin betaversio osoitti oivuutensa ja arpoi korviini Muotitietoisen ja sen skipattuani Shoplifters of the Worldin.

Kirjoitin hiljattain pitkäiaikaisesta kaipuustani skip countiin iTunesissa, mutta ilmeisesti sellainen on kaikessa hiljaisuudessa lisätty ohjelmaan (ja iPodiin) seiskaversion myötä. Sen saa näkyviin näkymäasetuksista, komento + J, siis.

Se vain toimii sikäli hölmösti, että raita lasketaan skipatuksi, jos sitä on kuunneltu 2–20 sekuntia. Minä en koskaan kuuntele noin kauaa ennen skippausta, joten käytössäni se ei toimi oikein.

Jotenkin ironista, että Applen jutuista, joita ei ole julkaistu, jaksetaan kyllä jauhaa, mutta olemassa olevat jutut jätetään satunnaisten samoajien löydettäviksi. {Blaa&blaa, mikä ihmeen nörttiblogi tästäkin on tullut, kun hetkeksi silmä välttää?}

***

Jouluni meni vallan mainiosti ja sain sekä toivottuja että yllättäviä lahjoja, upeaa. Saatan kirjoittaa partakoneestani tuonnempana, mutta esittelenpä tässä yhteydessä mainion laukkuni, joka näyttää päällepäin salakavalasti miltä tahansa olalla kannettavalta viikonloppulaukulta.

P1040816

Mutta konvertoituukin sitten kaupunkiyhteensopivaksi aikuiseen makuun mitoitettuine kahvoineen.

P1040817

Tärkeimpään kysymykseen mahtuuko sinne tölkkikeissi? en ole selvittänyt vastausta, sillä en pidä kysymystä kovin tärkeänä. {Noin sitä pitää, elitistiporsas}

Porsaista puheen ollen, mieltäni liikutti erityisesti saamani omakätisesti tuotettu vaaleanpunainen pipo. Sain juuri kuulla olevani kiinalaiselta horoskoopiltani sika ja että helmikuussa alkava vuosi on sian vuosi, joten tämä sattui kovin mainiosti.

***

Viittaanpa vielä Poguen postaukseen tapojen rappiosta nykywebissä. Jos joku nyt kommentoisi, että helvetin idiootti, vähänkö ehkä wanha juttu, kun nyypät nyt itki jo nyysseissä, niin olisihan se aika hauskaa.

Suomalaisessa blogimaailmassa liikkuu yhä yllättävän vähän idiootteja. Meininki on kenties käänteisesti hieman ylipositiivinen. Miittien jälkeen kaikki ovat suu vaahdossa joka suuntaan lääpällään, kuinka ihkupohkua olikin kaikki nähdä. Parempi toki näin päin, mutta pitäähän meidän kyynikoiden hieman älistä.

Harvoin käy niin, että minä käyn blogitapaamisissa useammin kuin kirjoitan tänne, mutta nyt nähtiin sekin ihme. Piipahdin eilen paikalla, koska olin mennyt moista mainostamaan, mutta jouduin valitettavasti jatkamaan matkaani kovin pikaisesti.

Niin, minä olen itsekäs narsisti, joka kuvittelee, että minun täytyy tulla paikalle, kun olen sellaista luvannut. Ylpeydestä kumpuavaa nöyryyttä tai päinvastoin. Mietin eilen, pitäisikö minun uhota olevani tekemyksellinen näkijä.

Ja eräiden viimeaikaisten sosiaalisten vuorovaikutustilanteitteni myötä olen alkanut miettiä,
pitävätkö ihmiset minua oikeasti jotenkin ylimielisenä tai kusipäänä. Ei kai sentään. Olen kenties käyttäytynyt vähän kumartelemattomasti, jonkinmoisella pää auki -mentaliteetilla.

Mieleeni palaa, kuinka kuuntelin ensimmäistä kertaa tietoisesti Irish Blood, English Heart -kappaletta viime kesänä ja kuinka Morrissey laulaa There's no-one on earth I'm afraid of. Ja mietin, että eikös tuo ole vähän suureellisesti sanottu.

Ja seuraavaksi mietin, että niin, tosiaan, miksi kummassa pitäisi olla.

[Älkää nyt ymmärtäkö väärin; tottahan toki minä pelkään terroristeja ja pedofiilejä siinä kuin kaikki muutkin kunnon kansalaiset.]

***

Tiedostoille mies oli antanut kuvaavia nimiä, kuten "teens" ja "12 year old having hard sex".

Ilta-Sanomat uutisoi ja yrittää samalla saada hittejä sivuilleen.

***

Sellaista ihmistä, jolle lähettää erityisen mieluusti sähköpostiviestejä kutsun tästlähin meilitietyksi. Voi, kun olisin keksinyt tuon kauan sitten, kun You've Got Mail pyöri teattereissa.

Niin, mitä sitten. Ei mitään oikeasti merkittävää kuitenkaan ikinä.

Jos pääsee ennakolta varautumaan siihen, että kotiin on tulossa joku, täytyy miettiä moninaisia seikkoja. Kylpyhuoneen roskakori esimerkiksi tulee tyhjentää jo viikkoa aiemmin, jottei synny vaikutelmaa, että se on tyhjennetty varta vasten ja viime tingassa ja että normaalisti se saa muhia pahuutensa hallussa kuinka tahtoo.

Minä tapaan asettua toisten asemaan siinä määrin, että tunnen huonoa oloa kiskoessani kenkää kielestä. Enkä minä olisi tiennyt, että se on iltti. Sanavarastoni on kovin ... mikä se oli ... pieni.

Mutta katsokaa nyt, kun JCP julkaisi elämänsä ensimmäisen leikkeen Youtubessa. Kun warettaa telkkarin, warettaa Snapz Pron, warettaa Quicktime Pron ja ostaa reilun kolmen tonnin Mac Pro -laitteiston, voi ihan itse luoda sisältöä nettiin!

***

JCP kertoi jostain äänestyksestä (sic), jossa useampi kymmenen prosenttia ihmisistä kertoi luopuvansa ennen näöstä kuin kuulosta, kertq musiikki on niin tärkeätä.

Aloimme pohtia, kuinka oivasti näytötön iPod shuffle palveleekin juuri tätä ryhmää. Ja kuinka hyvin sen slogan sopii arkeen noin laajemminkin: Life's Random.

{Hyi teitä.}

Minähän tietenkin luopuisin viimeksi tasapainoaististani. Jo siksi, että peelot luulevat, että aisteja on vain viisi.

***

Vielä ohjeistuksen sana kaikille naisille, jotka pyrkivät kätkemään naisellisuutensa tarkoitusta varten suunniteltuun yöpaitaan: hiuksenne paljastavat teidät, ellette kätke niitä yömyssyyn.

Tilanteen äänessä oli jotain huumavaa, jotain pauhaavaa ja varoittavaa.

Yhtäkkiä näen keittiön ovelta, kuinka pikkuveli ryntää sisään huoneeseen palava liesi sylissään. Seison kuin työhuoneen ja keittiön välisellä kynnyksellä yhdessä lapsuudenkodeistani, mutta hänen käyttämänsä toinen keittiön ovi on vasemmalla, missä oikeasti oli ikkuna.

En ehdi sanoa mitään. Hetken kuluttua äskeinen liesi on muuttunut joksikin muuksi objektiksi, ja keittiön varsinainen liesi on ilmiliekeissä. Uunista tulee tulipallomainen, räjähtävä paukahdus, joka lyö luukun auki.

Kohta lieden vieressä sijaitseva mikroaaltouuni räjähtää auki samalla tapaa. Se näyttää vanhalta ja on koristeltu ruskein yksityiskohdin. Keittiökaappien raoista tursuaa savua ja väri on uhkaavan oranssi.

Seison lamaantuneena ja mietin rasvapalo, ei vettä. Rasvapalo ei vettä. Sähkölaite, kolmivaihe, oikosulku. Alan huutaa: "Keittiössä vakava rasvapalo, tuokaa sammutuspeite". Olen tyytyväinen reagoituani jotenkin järkevästi. Olen hoitanut osuuteni ryhmässä, nyt voisin selittää itseni kuiville. Tiedän, että jos kotonamme on olemassa sammutuspeite, kuten muistelen joskus nähneeni, se on jossain hyvin syvällä.

Ei reaktiota, kiljaisen uudestaan. Seuraavassa hetkessä seison saman asunnon käytävällä, työhuoneen päässä, katse kohti makuuhuoneita. Näen äitini silhuetin kulkevan makuuhuoneesta (kylläkin minun huoneeni puolelta) vaatehuoneelle ja penkovan tavaroita, mitään virkkamatta, aistittavasti ärsyyntyneenä, että häntä häiritään ja häneltä noin vain oletetaan asioita sillä sekunnilla.

Kohta olen keittiössä pohtimassa, hittojako minä tuolla peitteellä enää teen.

Palo on syönyt keittiöstä sähköt eikä jostain syystä valaise. Lisävaloa keittiöön, minä huudan kuin Kekkonen jotain tehdäkseni ja mietin, että jonkun pitäisi soittaa palokuntaan. Mieleen iskee satunnainen pilkahdus 90-luvun puolivälin Mikrobitistä, jossa arvosteltiin Doomin Playstation-versio ja hehkutettiin, että viimeinkin räjähdykset valaisevat pimeässä. Mac-versiossa eivät vielä valaisseet, vaikka siinä selvästi PC-versiota parempi resoluutio olikin.

***

Herään virkeänä yhtätoista yli viisi mentyäni nukkumaan vähän ennen kahta. Tekisi mieli soittaa kotiin, mutten kehtaa.

Tällaista mielessä siis tapahtuu kokeita edeltävinä öitä.

***

Vaan vähän oudoltapa tuntuu maailmakin näin aamutuimaan:

Maahanmuuttajat käyttävät terveyspalveluja muita vähemmän


Pakolaiset käyttävät terveyspalveluja eniten


Se pieni ero.

Tutkimuslaitos: Blairin Yhdysvaltain-politiikka epäonnistunutta


Mitäpä tekisimme ilman tutkimuslaitoksia?

Suuruusluokka: hell of a,
kuin meri alla vellova.

Pelataan täysillä;
pidä puolesi –

molemmat.


***

Niin minä olen blokeissani jälleen värissyt, että tuupataan tuo sekamelska ulos mieltä kuormittamasta. Tajutkaa nyt nuo täydet ja puolikkaat.

Olin blogimiitissä, enkä jaksa alkaa linkittää ihmisiin. Hienoa tavata Rappiotäti. Tiesin ennakkoon nähneeni hänet muualla joskus taannoin. Mutta hänen lähestyessään minua tiskillä en tietenkään jaksanut muistaa. Hetken oletin, että hän on joku nobody-blogaaja, joka luulee, että muistan hänet. Tiedättehän. Siis, rai-vos-tutt-avaa.

Yleinen yhteisymmärrys oli, että Rappiotäti on kauniimpi kuin olisi arvannut. Tätinähän häntä nyt ei ollut pidetty muutenkaan.

Myös Minh oli mukavaa tavata viimein. Ei liene kauhean yllättävää, että hän toi mieleeni Katan.

Tumppu von tumpun Joonas oli piilokoroissaan kiinnostava tuttavuus. Hänen ambivalettia persoonaansa voisi analysoida lopun vuotta, mutta jätänpä sen väliin. Jos vaikka joskus vielä tapaan eilenkin jälleen yhtä riemastuttavan pirskahdellen esiintyneen Hurinan, niin voin keskustella hänen kanssaan Joonaksesta sen sijaan, että kiertelen vastaamasta hänen kysymyksiinsä itsestäni.

Yhtäältä on sääli, ettei minulla ole koskaan mitään sanottavaa Eräälle Saaralle. Toisaalta se on vain hyvä, sillä hukkaanhan se menisi, kun hän ei ymmärrä puhettani.

Oli puhetta helmistä ja sioista, muttei kuitenkaan tässä merkityksessä.

Juttelin minä monien muidenkin kanssa eikä se, että jätän sen mainitsematta tarkoita, että jotenkin väheksyisin teitä. Jätin mm. Mitvitin tyystin mainitsematta, eli hyvässä seurassa te olette.


***

Ajattelin viime vuotta. Siitä uutudenviehätystä ja jonkin sortin täpinää. Ei sellaista ole enää. Nyt tunsin kuuluvani joukkoon kuin paraskin tekijä – ja minä olen oppinut tuntemaan oloni kotoisaksi vain ulkopuolisena.

Arkipäiväistymistä. Tässä päivänä eräänä keksin googlata sanaa banaaliseksi, mutta tulos jäi laihaksi.

Pitää kai etsiä uudet viiteryhmät ja tehdä vaikka Visukintun tavoin ja ruveta neuleblogaajaksi.

[Mutta jottei tärkein unohtuisi, niin huippua väkeä olette ja lässyn&lää ja kiitokset järjestäjälle ja jatkoristeilyemännälle!]

***

Rohkeat kuvat maajusseista


onnistui vielä viimemetreillä nousemaan lööppien FTW OMG PLZ LOLZ -sarjan kärkeen. Odotamme innolla, mitä loppuvuosi tuo tullessaan.

[Jos ette tienneet, niin kukaan ei enää kirjoita WTF. On paljon koleampaa typottaa se.]

***

Sori nyt, jutuista tulee äkkiä vanhoja, kun päivittää näin harvoin, mutta tässä on riemastuttava vaihtoehtoinen loppu Olli Happosen farssille. Useampi sankari on tietenkin innostunut yrittämään temppua.

Näin tänään pilkahduksen auringosta.

Ja muutenkin menee ihan hyvin. Tuntee saaneensa jotain aikaiseksi, kun herää ajoissa ja käy lounaalla.

Solo-tunnukset löytyivät viimein sukkalaatikosta. Säästöjen piilottaminen sukan varteen oli varmaan tuntunut kovinkin nokkelalta ajatukselta joskus muinoin. Nyt puhtaiden sukkien määrä oli viimein vajonnut niin alas, että pohja pilkotti.

Enkä ole pitänyt yllä saksaani lainkaan niin kuin olisi kuulunut, mutta kirjoitin äsken sentään jälleen puhteiden.

***

Kohina käy kuumana: näyttää aivan siltä, että armas historianopettajani esiintyy R-kioskin televisiomainoksessa. Johan siitä olikin aikaa, kun hän viimeksi esitti Soneran mainoksessa liikemiestä, jonka kaverin salkku katosi. Terveisiä.

***

Se, että The Illusionist -elokuvan nimi ei ole suomeksi The Illusionist tai Illusionisti vaan Silmänkääntäjä, antaa jälleen syyn uskoa tähän maailmaan.

***

Huomasin vasta nyt, että he ovat käyttäneet nimeäni arveluttavasti – ja ainakin maksamatta minulle mitään. Kas kun eivät anna takuuta, että kurssin jälkeen kuka tahansa kykenee tuottamaan Pää auki -sisältöä.

***

Suomeenkin aletaan viimein saada kassoille vastaavia korttimaksun yhteydessä käytettäviä koodilaitteita, joita ruotsalaisessa pikkukaupungissa käytettiin yleisesti jo ainakin kesällä 2003.

Kansa tietenkin kapinoi.

Kuten tapaan hokea, kirjoitan käsineni vain allekirjoituksia ja tenttivastauksia [nykyään tosin piirustan myös taululle]. Kun koulu tästä joskus loppuu ja moiset päätteet yleistyvät, ei tarvitse enää ikinä kirjoittaa mitään.

***

Minä en ole taloustieteilijäkään, mutten silti ymmärrä, kuinka saada tyytyväiseksi väki, joka valitti ensin, että Euroviisuliput ovat liian kalliita ja sitten, että jonoa oli liikaa ja he jäivät ilman.

***

Lehdet kertovat, että ruotsinautti saatiin avaruuteen. Kiinalaisista väännetty taikonautti oli aikoinaan jo typerä, mutta tässä ei ole enää mitää järkeä. Odottakaapa vain, että sukkulalentoon liittyy jokin skandaali, niin päästään puhumaan ruotsinauttigatesta.

Minusta ruotsinauttia parempi termi olisi tietenkin Veeti.

***

Lähestyvä tentti ahdistaa paljon vähemmän, kun on onnistunut hankkimaan käsiinsä siihen liittyvän kirjallisuuden. Siunattu Siltavuorenpenger.

Minulla on vähän sellainen olo, että luenpa tähän ihan kiugulla. Saatan olla ihan hiljaa seuraavat pari päivää. Myös siksi, että minulla olisi teille jotain uutta sanottavaa, kun kohtaamme sankoin joukoin pikkujouluissa perjantaina.

Minulla on blokki ja juuri tänään pitäisi muka olla kirjoittamassa pääkirjoituksia ja sen sellaisia. Hesarin pääkirjoitus, isä uhosi jokaisena lapsuuteni päivänä, se on ällän aine joka kerta. Ällän aine.

Niin blokissa olin, että käytin jopa komparatiivimuotoisia adjektiiveja kertomatta, mihin oikein vertaan. Niin ei saisi tehdä. Kaikki äidinkielenopettajat tietävät sen.

Äidinkielenopettajat, jotka eivät suostuneet ymmärtämään vastalauseitani. Että ei ole olemassa absoluuttisia totuuksia. Että adjektiivin positiivimuotokin on aina vertaamista johonkin. Sanottaessa suuri tarkoitetaan, että suuri suhteessa johonkin.

Minusta tulisi tietenkin aina kirjoittaa selvästi näkyviin, mihin kulloinkin ollaan vertaamassa, jottei väärinymmärryksille jäisi sijaa. Koska on vaivalloista kirjoittaa jatkuvasti, että pullonkorkki on pieni hiustenkuivaajaksi, voitaisiin ottaa käyttöön lyhennetty syntaksi, jossa verrokki merkittäisiin sulkuihin adjektiivin jälkeen.

Näin saataisiin esimerkiksi hauska (Visa Kopu) tai postmoderni (Schizo Blog) tai yliarvostettu (enpäs kerrokaan kun olen tällainen nössö).

***

Petteri Järvinen [tai joku samaa nimeä käyttävä] oli ilmeisesti saapunut blogiini googlaamalla nimeään Blogihaussa. Ei kai siinä ole mitään hävettävää. Kaikkihan me haluamme joskus katsoa, olisiko lukema kasvanut edes inauksen, vaikka oikeasti kaikenmoiset kasvatuskeinot ovat silkkaa humpuukia.

Eksyin tuota kautta itsekin lukemaan vanhan tekstini viime vuoden lopulta, ja jopa se olikin hyvä. Jäädään odottamaan parempia aikoja.

Odotellessani voisin julkaista yhden kuvan, joka pääsi kaiketi unohtumaan aiemmin. Olen syksyn mittaan viettänyt joitain toveja Alexandriassa ja säikyn hieman siellä liikkuvia humanisteja. Eräänäkin päivänä ryhmätyötilastamme löytyi tällainen fläppitaulunäkymä.


tavoitteita

***

Lisättäköön vielä, että löysin vitsin luentokalvoista! [Kyllä, tässä tilanteessa jopa minä hellyn huutomerkkiin.]

• Hypotalamus säätelee homeostaasia (nälkä, jano, ruumiinlämpö), aktiivisuustasoa, motivoitua käyttäytymistä (4 F’s of behavior: fighting, fleeing, feeding, mating)

Niin minä väitin premium-tilaajilleni meneväni nukkumaan ja oikeasti livistinkin tänne blogaamaan. Anteeksi, olen ruoja.

Mutta ymmärsin tämän velvollisuudekseni. Velvollisuudekseni sitä minua kohtaan, joka kaksi vuotta sitten näiden samojen pikkujoulujen jälkeen tuli ja blogasi tämän blogin toisen läpimurtohitin, Niksi-Pirkka-parodian.

Katsokaa tuota riemua ja hillitöntä heittäytymistä. Nähkää se kuplinta, mitä nuorukainen on kantanut koko päivän mielessään, kunnes viimein pääsi sen illan tullen purkamaan kaiken kansan nähtäville.

Nykyään asiat ovat hieman toisin, vaikka hyvin yhtä kaikki. Blogini on hiljentynyt ja huomaan siirtyväni yhä useammin yksityisen päiväkirjani puolelle. Juuri, kun alan saada lukijoita. Tänäänkin tuttavani tunnusti seuranneensa touhujani koko syksyn.

***

Itsenäisyyspäivän iltaa vietin tanssiaisissa frakissa tyylikkäänäni suuruusluokkaa viiden naisen seuralaisena. Tuskin olen koskaan yhtä hulppeassa seuruessaa päässyt kulkemaan. Vielä mukavampaa olisi ollut, jos olisin tiennyt hiukkaakaan noista tilaisuudessa harrastetuista vanhoista tansseista. Jostain syystä juttua organisoinut ystäväni ei pitänyt tarpeellisena osallistua perehdytystilaisuuksiin.

Pahoitteluni järjestävälle seuralle ja toivon, että sitä videota ei kuunaan nähdä missään.

Mutta kivaa oli.

***

Kotiin selvittyäni aloin viimein työstää tämänpäiväistä presentaatiotamme, jonka tekemisen olin ominut itselleni, jotta siitä varmasti tulisi hyvä. Olemme puurtaneet yhtä kiinnostavaa ja tragikoomista projektia läpi synkän syksyn aina Turkua myöden, ja nyt oli aika pitää loppuesitys. [Ei se lopussa silti vielä ole, suinkaan.]

Menin nukkumaan yhden aikaan ja ajattelin, että tekisin sen loppuun aamulla. Pelko, joka saa aamuun luottamaan. Ei pitäisi.

Heräsin puoli kuudelta ja härösin sen valmiiksi kahdeksaan mennessä. Tuolloin olin jo matkustanut seuraavaan määränpäähän.

***

Meidän ryhmämme oli arvottu viidestä viimeiseksi. Parikymmenminuuttisten esitysten jälkeen oli varattu viisi minuuttia keskustelulle, ja minä olin käsi tiukasti pystyssä muutaman ensimmäisen jälkeen.

Niin, että kun kurssin luennoitsija oli kysymässä jotakin kolmannen esityksen jälkeen, hän viittasi minuun ja sanoi, että kysyköön kollega ensin, kun kuitenkin kysyy taas samaa asiaa kuin hän oli aikoinut.

Minulle kuittailtiin, ja voi kun olin tyytyväinen.

***

Olin vähän hiljempaa lopun aikaa. Ja meidän esityksemme sujui hyvin siihen nähden, ettei sitä ollut harjoiteltu eikä ajoituksia katsottu etukäteen. Vihoviimeinen juttumme vain jäi harmittavasti käsittelemättä, kun assari heilutti säälimättä 0 min. -lappua.

Luennoitsija viittasi tyhjää paikkaani kohti kuin antaakseen minulle puheenvuoron. Tajusi muka sitten, että olenkin lavalla ja uteli, haluanko kysyä jotain.

– Joo, no oikeestaan: teillä oli tosi mielenkiintoinen toi teidän esityksen viimeinen pointti, mutta se jä harmittavasti kesken, kun aika loppui. Haluaisitko vielä vähän täsmentää, mistä oli kyse, kyselin ryhmäläiseltäni.

Ja minusta tuntui, että kaikesta unisuudestani ja lievästä haipperiudestani huolimatta olin sittenkin ollut hetken hereillä. Että noin, juuri noin. Luennoitsija pudisti päätään, mutta antoi ryhmäläiseni vastata.

***

Esitysten arvostelussa noudatettiin euroviisuukaavaa, ja lopulta onnistuimme voittamaan. Näin siitä huolimatta, että assistenttien ryhmä antoi meille vain 8 pistettä.

Tämä tarkoittaa huippukohtaa. Tämä tarkoittaa, että loppuraporttimme arvostelu on oleva oma vähemmän onnellinen tarinansa. Tämä tarkoittaa, että olemme kurjia populisteja. Mutta minusta se oli hauskaa yhtä kaikki.

Saimme palkinnoksi kukin pullon vissyä sekä kertakäyttögrillit. Luultavasti syksyisen Mobile HCI -konferenssin peruja. Kuten säilyketölkillinen maissiakin.

Hihkuin grillistäni, sillä olin jatkamassa mainittuihin pikkujouluihin ja vailla kolmen euron lahjaa. Nyt ratkesi sekin pulma.

Elämäni on täydellistä hetkittäin.

[Eikä kukaan halua lukea täydellisestä elämästä.]

Mitvit kirjoitti lapsipornosta vähän perusteellisemmin kuin minä eilen, mutta ajatus on sama.

***

Taittoaan uudistaneessa Metrossa kirjoitettiin Big Brother -voittajasta. Ja mietin, että tämäkö on seksuaalista vapautumista, että pornosta tulee häveliäästi aikuisviihdettä.

Kukaan ei kysynyt minun mielipidettäni, mutta Minh ja eräs toinen Saara kirjoittivat hiljattain hyvin.

Metrossa myös typeristä kolumneistaan tunnettu Jouni Tervo valitti typerästi, että Hjallis Harkimo puuhaa kaikenlaista, vaikka ei se hei oikeesti mitään osaa ja toisten rahoilla se puuhaa. Ei ilmeisesti kuitenkaan Tervon, joten en ymmärrä, miksi ininä.

***

Eräs tuttavattareni, jolle jälleen viime viikonloppuna ehdotin oman blogin aloittamista, sanoi, ettei hänen enää tarvitse aloittaa uutta, sillä hän on jo löytänyt oman äänensä. Kuulemma Eräs Saara kirjoittaa juuri niin kuin hän toivoisi osaavansa. Että kiitti nyt vaan, Saara.

[Kuitenkin osaisit sit. paits.]

***

Tänään se tapahtui: minut tunnistettiin. Siinä minä istuin pöydän ääressä yläkerrassa, kone pöydällä ja kuulokkeet korvissa, kun joku ohikulkija pysähtyi – ja lakkasi näin siis olemasta ohikulkija – ja tokaisi jotain tyyliin: moi, sä oot Pää auki.

Riisuin kuulokkeet, myönsin asian ja kysyin, kuka hän sitten oli. Ei suostunut kertomaan, mutta mainitsi lukevansa blogiani ajoittain. Sanoi vielä, että se oli joskus ihan hyvä.

Jaapa jaa, tältäköhän mahtaa Anita Hirvosestakin tuntua.

***

Hiphei, löysin uuden deodorantin. Puma Createn ensimmäinen valmistusaine on alkoholi. Se tuoksuu kovasti samalta kuin vanha luottokamani, jonka valmistus lopetettiin. Kun uusi versio tuotiin sittemmin markkinoille, siitä oli tyystin poistettu alkoholi eikä se toiminut enää samalla tavalla.

On tietenkin hirveän antimainstreamiä, että oma hajuste vedetään kaupoista, mutta riesansa siinäkin. Puman luulisi pysyvän vähän aikaa, ja onhan se saksalaistakin, että sikäli kelpoa.


***

Eilen istuin bussissa ja kuuntelin tapani mukaan röyhkeästi, mitä ihmiset puhuivat. Takanani istui kaksi nuorukaista, jotka keskustelivat puolustuspolitiikasta, itsenäisyyspäivästä ja talvisodasta. Ihan fiksun oloisia tyyppejä olivat: kovasti samaa mieltä kuin minä pari vuotta sitten ja kokolailla yhä.

Uteliaisuuksissani käännyin vilkaisemaan, minkä näköisiä puhujat olivat. Yllätyksekseni he olivatkin tummaihoisia ja arviolta alta kaksikymppisiä. Toinen vieläpä pukeutunut kovin korvalappustereotyyppiseen ghetto-tyyliin. Ja heidän juttunsa olivat olleet järkeviä, lauseensa kelpoja ja vaikutelma kaikkea muuta kuin teini.

Ja mietin, että noinko olen muka sittenkin rasisti.

Jäivät pois samalla pysäkillä, ja päästin heidät ensin ulos, kun hävetti hieman. "Kiitos matkaseurasta", toinen sanoi toiselle, "oli mukavaa keskustella". Ja mietin, eivätkö he olleet edes tunteneet toisiaan. Ihme väkeä.

***

Aina joskus tekisi mieleni lavastaa vaikka juuri bussiin jotain spontaania ja katsoa, kuinka ihmiset luulisivat sitä todeksi ja kuvittelisivat, että heilläkin on näin spontaanisti oikeus osallistua.

Sitten ottaisin takataskusta rätin, jolla läiskisin heitä naamaan ja sanoisin, että tää oli vain feikkiä. Älkää hei tunkeko sotkemaan meidän juttua.

Lööppejä väärin lukiessani mieleeni hiipii väistämättä, tarvitaanko Suomeen toden totta niin paljoa huppuosaajia.

iltsu

Ja lasipullojen viemisen saunaan kieltävän lapun luin puhuvan lapsipornosta. Joku on asentanut minulle käänteisen suodatinohjelman, sillä eihän lapsipornoon normaalisti törmää edes hakemalla. Ja olen sikäli nössö, että tunnustan, etten ole hakenutkaan. Kansanedustajat tiennevät paremmin.

Hieman tekee mieli kummastella myös Viking Linenkö ne olivat mainoksia, joissa on taidekuva alastomasta naisen vartalosta ja mainostetaan tuotetta, jonka nimi oli jotain fetissiin viittaavaa. Minä en tiennyt, että alastomista naisvartaloista viehättyneet ovat fetistejä, mutta mikäs tässä on ollessa. Eivätkös ne fetistit ole vähän cool ja kaikkea.

***

Olin Tampereella, ja voi kuinka meillä oli hauskaa. Totisesti minä tunnen suuren määrän hyviä tyyppejä.

Ensimmäisen Alias-pelin voitimme, mutta toisessa oli tyytyminen tasapeliin. Sellaista se on, kun lähtee sähläämään vieraan ihmisen kanssa humalassa. Vaikka enhän minä kovin humalassa. Enkä kovin vieraan.

Edelleen minä kuvittelen olevani suuri selittäjä, vaikka oikeasti tapaan tajuta, mitä minulle yritetään sanoa. Yksi tapa arvata on laukoa ehdotuksia hirvittävää tahtia kuin jonkinsortin sarjahaulikko. Sittenkin tyylikkäämpää minusta on olla aivan hiljaa. Sanoa sitten oikea vastaus yhtäkkiä kuin paraskin snaipperi.

Bussissa oven yläpuolella oli lappu, jossa kerrottiin, että ovi sulkeutuu automaattisesti. Sitä ei siis tarvitse itse vääntää kahvasta kiinni niin kuin tavallisesti sellaisissa busseissa, joissa moista tekstiä ei ole.

Olisin ottanut valokuvan, mutta päivä oli niin kovin synkkä ja harmaa, että se olisi vaatinut salamaa. Ja jotenkin omaksuin paikallisen mielenlaadun ja tuntui, etten tohdi tehdä tästä nyt numeroa.

Kirjoitanpa muistiin, että jos IC-junissa nousee seisomaan, lyö päänsä hattuhyllyyn. Joskus vielä opin sen. Todetaan jälleen, että IC-vaunujen metalliset vaatekoukut ovat huomattavasti solidimmat kuin Pendolinon heppoiset muoviset.

***

Niin joo, Saksan-kommentaattorimme Kata aloitti Katapultti-bloginsa. Jos hän huomaa myöhemmin ottavansa enemmänkin pulttia, hän voi harkita nimen muuttamista vaikka Kataraivoksi.

Ja kuka tietää: ehkä minä muka-optimisti ajattelen tosiaan pohjimmiltani, että jos on kivaa, on oltava myös vikaa.

Kun olen tottunut ajattelemaan, että asiat näyttävät yksinkertaisilta vain siksi, että joku on miettinyt monimutkaiset seikat lävitse. Näennäinen helppous vailla tunnetta tehdystä työstä herättää ajatuksen, ettei tässä voi olla kaikki. Laskun aika tulee, ja joskus vielä pudotaan korkealta ja kovaa.

Minä en ole tottunut elämään velaksi.

***

Jopas sitä oltiin jälleen abstraktia. Siirrytään konkretiaan: kinkkuihin ja juustonsiivuihin aka kuinka pinota voileipä.

NRJ:n podcastissa puitiin tätä joskus viime viikolla, ja heräsin huomaamaan, että omille valinnoilleni on järkiperusteet. Jos panen oletetulle ruispalalleni meetvurstia ja juustoa, sijoitan makkaran pohjalle. Näin siksi, että makkara ikään kuin vahvempana kestää paremmin kosketuksen voin kanssa.

Jos sen sijaan laitan päälle vielä maustekurkkua, panen makkaran juuston päälle, sillä maustekurkku juustolla on liki yhtä epämiellyttävä ajatus kuin – suolakurkku juustolla.

Emmental-juusto toisaalta on niin vahvaa tavaraa, että se ei kavahda kurkkuakaan.

Miksi ihmisten on niin vaikeaa olla sanomatta maustekurkkua suolakurkuksi? Ja mieleeni palaa välähdys: kuin minulle olisi joskus sanottu, että suola ei ole mauste samalla tapaa kuin valkoinen ei ole väri.

Radiossa Lotta kertoi piilottavansa vihanneksensa leivän muiden päällisten alle, jotta ne pysyisivät paremmin paikoillaan. Kuulostaa siksi pöhköltä, että sen täytyy toimia.


***

Jatkoivat sitten kuvittelemalla, että vessapaperirullan kiinnitys olisi vastaava kiistakapula-aihe kuin leivänpäällisten järjestys, vaikka vessapaperin asettaa telineeseen väärin päin vain kymmenen prosenttia suomalaisista.

Typerää, kuinka asioista tehdään muka uskonasioita, vaikka tässä tapauksessa mukana on vissi tolkku: kun paperi roikkuu rullan etureunan ylitse, siihen on paljon kätevämpi tattua kuin tilanteessa, jossa se roikkuu pitkin seinää.

Yleensä asioilla on syynsä. Silläkin, että linja-auton vasen puoli tuntuu täyttyvän ennen oikeaa. Valtaosa oikeakätisistä ihmisistähän kantaa laukkuaan oikealla hartialla, jolloin vasemmalle istuminen käy kätevämmin.

***

Sunnuntaina sushia säätäessämme taustalla raikasi MTV, ja jopa sieltä tulikin lystikäs ohjelma. Se oli luultavasti tämä Yo Momma. Mukana oli kaksi joukkuetta, jotka koostuivat kilpailijasta ja tämän possesta. Tehtävänä oli heittää tiukkaa herjaa toisesta kilpailijasta, ja voittaja pääsi edustamaan omaa huudiaan seuraavassa ottelussa.

Ei, se oli paljon typerämpää kuin miltä se tässä kuulostaa. Minulla ei ole sanoja kuvata sitä, kuinka takapiru pyöritti nyrkkiä sillä tavalla pidättyväisesti kyynärpää koholla my manilleen hurratessaan.

Näin vain ohjelman lopun, mutta siinä kilpailijoiden piti solvata toisiaan kolmessa kategoriassa, jotka olivat äiti, koti ja ultimate showdown tms., jossa sai sanoa überparhaan heittonsa. Jutut olivat valitettavasti niin huonoja, etten jaksa muistaa niistä ainoatakaan.

***

Tuo kisa käytiin kai New Yorkissa, mutta aloin pohtia, kuinka se istuisi Suomeen. Kallio vastaan Puistola voisi olla tiukka matsi.

Perityperään Suomi-tapaan herjauksen kohteena tulisi olla toisen kännykkä. Harjoittelin jo JCP:n kanssa. Hänellä on tällainen kaiketi QuickShare-merkkinen 3G-halko, jonka 3G-ominaisuuksilla hän ei tee mitään. [En kehtaa sanoa, ettei hän tee mitää puhelimellakaan; kellepä hän puhuisi, kun minunkin tavoittamisekseni riittää, että avaa keittiön oven.]

luuri

– Usein noissa uusissa ohuissa puhelimissa on ihan tunnottomat nappulat, mutta tää sun puhelin on siitä jännä, että se on näin hiton paksu ja napit on silti ihan kräpät, aloitin.
– Se on kanssa kiinnostavaa, kuinka usein ohuet ja pienet puhelimet tuntuu kauhean tiheiltä ja suuremmat saattaa olla oikeasti yhtä painavia, mutta tää sun on sentään rehellisesti sekä iso että painava.
– Monissa puhelimissa on nykyään vaikeuksia saada näppämiä mahtumaan, kun niissä on niin iso näyttö, mutta tässä puhelimessa ei tuu ainakaan näyttö tielle.

Voi, kuinka minä ilakoitsinkaan ja lupasin jälleen, etten osta puhelinta ennen kuin iPhone julkaistaan.

Minähän olen tyypillisesti suhtautunut kännyköihin vähän niin kuin vaikka seksiin. Hieman dissaten ja itsetarkoituksellisen ulkopuolisesti, kun en sattunut seuraamaan aaltoa samaan tahtiin kuin kaikki muut. Aivan kuin kaikki nyt välttämättä edes kännykkää tarvitsisivat ja niitä korostetaan mediassakin kyllästymiseen asti.

Vaikka aina ajoittain tajuan, että ovat ne oikeasti ihan hyvä juttu.

Huvitti silti lukea tänään Satasesta Nokian jonkun johtajan lainaus, jossa itkettiin, miksi kaikki puhuvat vain Applesta, joka myi 7 miljoonaa iPodia, kun Nokia sentään myy vuodessa 70 miljoonaa matkapuhelinta. Maailma on epäreilu. Jotkut eivät kuulemma saa naisiakaan, vaikka heillä on Mersu ja kaikki.

[En tiedä tarkemmin, kun en ole koskaan kokeillut olla saamatta naisia Mersun kanssa.]

***


Osallistunpa viimein Ihmiskunnan suurherra Petjan meemiin ja kerron, mitä iPodin arpomia kappaleita en skipannut tänään bussimatkallani. Lisäänpä vielä kaikista mieleen jääneen säkeen tai pari.



Smashmouth: Allstar

My world's on fire, how about yours?


Kristiina Halkola: Oppimisen ylistys

Niille, joiden aika on tullut,
se ei koskaan ole liian myöhäistä.


Don Huonot: Seireeni

Hei seireeni, rivo enkeli


Nena: Lichtarbeiter

Vernetzt, verkabelt und verbunden
drehen alle Räder andere Runden.
Und wer leckt meine Wunden?


Morrissey: I Have Forgiven You, Jesus

I was a good kid;
I would do you no harm.


Jim Steinman: Lost Boys and Golden Girls

We've gotta be fast, we were born out of time,
born out of time and alone


Marie Myriam: L'Oiseau et L'Enfant

Blanc l'innocent, le sang du poète
qui en chantant, invente l'amour

[Euroviisukappale ja vielä ranskaksi – homokiintiö täytetty.]


iPod kerää lokia soitetuista kappaleista, kuten varmasti kaikki soittimet tekevät. Soittolukema kasvaa yhdellä, kun kappale on soitettu läpi. Ja tämä orjuuttaa minua. Mietin, että minun on pakko jaksaa kuunnella kappale tasan loppuun asti, jos olen jo kuitenkin kuunnellut sitä aika kauan. Muuten vääristän tilastoja. Ahdistavaa.

Ja seuraavassa satunnaisessa käänteessä iTunesini tietokanta kuitenkin korruptoituu ja kaikki soittolaskuritiedot nollaantuvat.

Soittokertoja kiinnostavampi tieto voisi melkein olla skipatuimpien kappaleiden listaus. Kenties tämäkin meemi olisi mielenkiintoisempi niin päin. Vastatkaapa noin, jos haluatte. Myös tilastotieto siitä, kuinka monennen sekunnin kohdalla kappale on keskimäärin tullut skipatuksi olisi kiinnostava ja auttaisi siivoamaan soittimelta turhia kappaleita.

Noita tilastoja selatessa sitä kelpaisi viettää aikaansa ja paeta blogaamista.

[Lisää tähän siinä minä olin -alku] Keskustelin JCP:n kanssa Ketosen ja Myllyrinteen Luomuteurastaja-sketsistä. Kuinka sen kohta Jos nyt vastaan tulee joku niinku isompi nisäkäs, niinku nyt joku strutsi tai jotain, oli halkihauska.

Minusta oli vähän surullista ymmärtää, että nisäkkäiden joukkoon ei toden totta kuulu yhden ainoaa lintua. En minä teistä tiedä, mutta minä tykkäsin lapsena kuulua ryhmiin. Maantieteitä lukiessani pidin Suomen puolta. Historiaa lukiessa nykyajan. Matematiikkaa lukiessa parillisten lukujen [tämä on pitkä juttu, kuten premium-tilaajat tietävät]. Ja biologiaa lukiessa nisäkkäiden.

JCP arveli, että taustalle oli virheajatus luokitella eläimet maa-, ilma- ja vesi-eläimiksi, vaikka moinen jaottelu oli riittämätön. Niinjoo, kun oikeesti on vielä plasmaakin, ymmärsin.

Kyseessä on hieman sama asia, kuinka lapsena kummastelin, miksi ykkös- ja kolmosoluen välissä ei ole kakkosolutta. Sitten ymmärsin, että samasta syystä kuin ykkös- ja kolmoskehän välissä ei ole kakkoskehää.

Nykyään tietenkin on. Ja nykyisellä alkoholiasennoitumisella on kohta kakkosolutkin.

***

Väsäsimme eilen sushia, eikä kyseessä toden totta ole pikaruoka. Kuinka ollakaan puheeksi nousivat tuotteiden elinikäiset takuut.

sushia

Joku tiesi kertoa, että elinikäinen takuu tarkoittaa oikeasti vain 21 vuotta. Hieman samaan tapaan kuin elinikäinen vankeustuomiokaan ei yleensä tarkoita kuin hieman toistakymmentä vuotta.

Ja mietin, voivatko valmistajat anoa armahdusta presidentiltä. Tämä tuote on hei käyttäytynyt hyvin jo 13 vuotta. Eiköhän tämä riittäisi jo?


***

Aleksilla vietettiin jälleen joulukadun avajaisia, ja tämä kirvoitti mieleeni muiston ensimmäisistä joulukadun avajaisistani. Olin lukion ensimmäisellä luokalla ja liikkeellä pikkuveljieni kanssa. Ohjelma oli tietenkin ihan yhtä tyhjän kanssa, ja kummastelin, miksi tällaisia järjestetään – ja vielä marraskuussa.

Kämpin ostoskeskus vietti avajaisiaan samassa yhteydessä, joten jatkoimme sinne. Olivat pukeneet kolme liki julkkista joulupukeiksi ja äänestyttivät, kuka oli paras. Minulle ei koskaan selvinnyt, kuka pukkijulkut oli valinnut, mutta he taisivat olla Erja Häkkinen, Esa Tikkanen ja joku kolmas.

[Kai se nyt oli Tikkanen. Melko varmasti. Minä tapaan sekoittaa hänet Olli Keskiseen. Aina, kun ajattelen Esa Tikkasta, mieleeni tuleekin Olli Keskinen. Ja voi, minä ajattelen usein Esa Tikkasta.]

Ympäri ostoskeskusta oli ripoteltu telineitä, joissa oli jaossa äänestyslipukkeita. Kiinnostus oli aika laimeaa, ja mietimme, että näin hiljaisissa arpajaisissa olisi hyvät mahdollisuudet menestyä. Kohta ymmärsimme, että voisimme edesauttaa tavoitetta siivoamalla kaikki ylimääräiset äänestyslipukkeet saatavilta.

Tuumasta toimeen. Hipsimme telineeltä toiselle ja vaivihkaa livautimme koko monisenttisen äänestyslipukepinkan laukkuumme. En jaksa muistaa, täydennettiinkö jotain telineistä sillä aikaa, kun olimme siivoamassa yläkertaa. Kenties näin tapahtui ja palasimme takaisin alas keräämään talteen nekin lipukkeet.

Alkuperäinen aikomus oli vain vähentää kilpailua, mutta kotiin ehdittyämme ymmärsimme, että täyttämällä kaikki parisen sataa lipukettamme voittomme olisi käytännössä varma. Hankin hiilipaperia, jonka avulla oli mahdollista täyttää muistaakseni kolme paperia kerralla niin, että viimeisen jälki näytti vielä aivan uskottavalta kuulakynältä.

Olimme vasta hiljattain muuttaneet sikäläiseen kotiimme, ja meillä oli siihen aikaan vielä lankapuhelinnumero, joka täytyi osata ulkoa. Viimeistään noiden lappusten täyttelyn jälkeen hallitsin suvereenisti senkin.

Seuraavana päivänä palautimme lipukkeet. Marssin johonkin keskuksen pikkuliikkeeseen ja kysyin, mihin äänestyslipukkeet sopii palauttaa. Vaikka tähän, sanoi pahaa aavistamaton kassahenkilötär. Kaivoin pinkan laukusta ja iskin sen tiskiin.

Aika paljon, hän kummasteli.
Niin, nyökkäsin.

***

Esa Tikkanen voitti.

Me emme.

Kenties meidät diskattiin, koska olimme liian hyviä. Ei tuollaisella pinkalla voi olla voittamatta muuten. Olisi pitänyt palauttaa lipukkeet pari hassua kappaletta kerrallaan ympäriinsä. Mutta silloin olisimme jääneet paitsi kassahenkilön reaktiota. Mitä on yksi keltainen B&O:n televisio verrattuna kassaneidin ilmeeseen?

Ja onhan tämä jälleen yksi juttu kerrottavaksi. Mikä voisi olla tärkeämpää.

Siinä minä olin, aikeissa katsoa, olisiko äitini päättänyt kertoa lisää kommunikoinnistaan seksin aikana, kun eteeni osui jostain syystä itseään tänä vuonna erityisen suuressa arvossa pitämään innostuneen – vaikka minusta se on ollut ennen parempi – Polyteekkari-lehden kolumni OMG äiti irkkaa.

Jutussa kerrottiin, kuinka kirjoittajan oma äiti oli pelmahtanut paikalle siis ihan oikeasti irkkikanavalle. Oih, siinä voisi mennä maine jopa teekkarilta.

***

Minun tiistainen kokeeni meni juuri niin huonosti kuin ansaitsikin mennä. Edellisen perjantain tentti saattoi mennä vähän paremmin. Ainakin kunnioitin sitä asiaankuuluvasti jättämällä nukkumatta.

Tiistaiseen kokeeseen liittyvän kurssin sivulla sanottiin, että luennoilla kannattaa käydä, sillä asiat ovat tärkeitä loppuelämämme kannalta.

Jos näin on, niin voin luvata, että vihaan loppuelämääni.

Kirjoitin tuon koepaperiinkin, mutta pyyhin viimein pois. Olen ruvennut aikuiseksi.

Minähän kävin tätä kurssia viimeksi Pää auen alkuaikoina. Ja koska olen nähnyt, etten tarvitse sitä mihinkään, kuvittelen jälleen kerran, että voisin onnistua läpäisemään sen minimaalisella panostuksella. Olisi niin paljon kerrattavaa, etten millään haluaisi aloittaa perääntymistä, sillä matka olisi pitkä.

You can't run away forever but there's nothing wrong with getting a good headstart, laulelen yhä.

Mitä on tapahtunut minun nöyryydelleni?

Sen verran tulee uhota, että sain sentään perjantaiseen tenttiin liittyvästä harjoitustyöstä vitosen, joka on meikäläisittäin paras eikä hylätty niin kuin Saksassa. Tehtävänä oli suorittaa pienoinen koe ja kirjoittaa siitä leikkiartikkeli, ja juuri minunhan pitäisi moinen hallita, mutta tein sen sikäli kiireellä ja tausta-aineistoon perehtymättä, että lämmittihän tuo.

Tämään luin myös Vapautuminen-runon ääneen kommenttien toivossa. Käyn omituisia kursseja, kun kouluun satun. Kukaan ei taaskaan täysin ymmärtänyt sitä, vaikka minä luulin kerrankin olevani kovin suorasanainen ja selkeä.

Valtaosan päivästä käytin tehden työhaastatteluja ja huomaten ikäväkseni, ettei minun kirjoissani hyville tyypeille tahdo löytyä kysyntää.

***

Kukaan ei myöntänyt katuvansa mitää tekoaan. Minäkin pulmunen kadun useampaa asiaa, vaikka tekemättömyyksiä ei teoiksi laskettaisikaan. Viimeaikainen toimintani on saanut minut pohtimaan tätäkin.

Sittenkin viimeisin asia, jota kadun on, että menin laittamaan nimeni Seiskaa vastustaneeseen adressiin viime keväänä. Totta kai he tekivät ihan oikein näyttäessään Lordin kuvan. Minäkin hölmö jonkinmoisessa joukkopsykoosissa tuolloin riensin äänestämään ihan vain Seiskalle irviäkseni.

Noin, nyt on sekin tunnustettu.

Viime aikoina olen omaksunut jonkinlaisen ennalta ehkäisevän strategian. Koska osaan kuvitella tilanteita jonkin verran etukäteen, pyrin miettimään, minkä asian tekemättä jättäminen minua mahdollisesti harmittaisi jälkeenpäin.

Sitten vain teen sen. Helppoa.

***

En ostanut tänään muuta kuin lounasta. Tuossa on kuvitusta päivälle, vaikka joku voisi tulkita tuon antimainokseksikin. Eikä sillä, että minäkään tietäisin, mitä ajattelen älä osta mitään -päivästä.


äo

Minun kuuluisi valmistautua huomiseen kokeeseen, joten mennään taas vähän matalalentoisesti meemeillen.

Koska olet viimeksi, tai oletko koskaan, käynyt (ja jos olet, niin mitä kävit katsomassa ja miksi):

Oopperassa?

Oopperassa kävin viimeksi Berliinissä viime keväänä. Varsinaisesti esitys ei ollut ooppera, kun sellaista ei sattunut tuona iltana menemään, mutta varsinaisesti olimmekin ihailemassa rakennusta.

Teatterissa?

Pari viikkoa sitten kävin katsomassa Pudotuspelin Lillanissa. Minä olen vähän tosikko, mitä tulee komedioihin, mutta Rundman on sentään hyvä tyyppi, sillä hänellä on kuulemma lattapää. Ja minullakin kuulemma on.

Galleriassa?

Kävin coolisti Hurinan kanssa näyttelyn avajaisissa pari viikkoa sitten niin kuin puoli maailmaa tietää.

Museossa?

Edellinen museo oli Turun Aboa Vetus, mutta siitä on aikaa jo kuukauden verran. Milloin niitä kelloja nyt siirrettiinkään.

Baletissa?

On mahdollista, etten ole koskaan käynyt varsinaisessa baletissa. Parsifalissa taisi olla balettia jossain välissä ikään kuin kevennyksenä, kun kaiketi olettivat, että kukaan ei kestä kuutta tuntia suoraa huutoa.

Olenko ainoa, jota huvittaa se mainos, jossa kehutaan jonkin oopperan olevan kevyt kuin operetti. Kun minusta tuntuu, että ne, joilla on näkemys operettien keveydestä eivät myöskään pidä oopperan raskautta ongelmana.

Ja sama kääntäen.

***

Tätä linjaa jatkaakseni julkaisen viime yönä raapustetun [tosiaan, yöpöydän paperille] pohjalta koostetun lorun.

[Nuo lietteet pyörivät mielessäni jo tätä aikoinani kirjoittaessani.]

Vapautuminen

Kilttien tyttöjen
vaietut mietteet.
Tyynten järvien
pohjien lietteet.

Kilttien poikien
vaeltavat haamut.
Myrskyisten iltojen
raukeat aamut.

_ _

Vaan kun ykskaks yllättäen
hetkessä kaikki on toisin.
Mistä johtui ja mitä se tarkoittaa,
voi, kunpa tuon ymmärtää voisin.

Kun honkien humina,
kongien kumina,
latteuteensa vaipuu.

Kun hamutaan vaihdetta
suurempaa
ja iso rauta taipuu.

(Enkä heitäkään suoraan tuomitse,
jotka esteitä eteeni kyhää.
Sillä tottahan tuo, ja myönnän sen:
ei mikään kai milloinkaan pyhää .)

Ja kaikki tää saattaa mut ymmälle
yhtaikaa niin monella tapaa.
Vaan kun kertani viimeisen ähkäisen,
niin ymmärrän: nyt olen vapaa.


[Joo, voisi vähän stilisoida ja jättää kaksi viimeistä säkeistöä pois.]


***

Huomasitteko, että tänään oli suuri kuolleista heräämisen päivä? Luultavasti kyseessä on jälleen kerran yksi ja sama henkilö. Käy tylsäksi tällainen. Olisit nyt vähän edes hämännyt.

Voisin ottaa periaatteeksi julkaista jotain vain, kun minua erikseen pyydetään.

Tähän asti olen seurannut periaatetta, että julkaisen vain, kun suinkin joudan. Tauosta huolimatta tämän viikon asiat ovat jääneet puolivillaisiksi ja kaikki on kesken. Tästäkin tulee tällä kertaa vain kepeä kuvapostaus, sillä en taivu mihinkään viisaampaan. [Niin, jätkät, on aika työlästä kirjoittaa noita Meat Loaf -levyarvosteluja.]

Tulipa jälleen mieleeni yksi juttu, jossa olisin kohtuuttoman huono. Jos joku antaisi minulle jotain ja sanoisi, että tuossa on, älä hukkaa sitä. Ja minä kysyisin, että mitä minun pitäisi tällä tehdä. Ja toinen sanoisi, että ei sillä niin väliä. Kunhan et hukkaa.

Äh.

***

Eikä sillä, että erityisen hyvin olisi mennyt tämänkään mainoksen kukkavastaavalla. Jos tehtävänantona oli hommata vaaleanpunainen kukka ja tämä on parasta, mitä löytyi, niin lienee hakenut jo uusia hommia.

P1030915

Vai onko mainoksen juttu se, että kukka on väärän värinen. En tajua. Ja minulla on sentään pinkki lompakko.

***

Mitähän mainittavaa mahdoin tässä kuvassa nähdä. Ainakin siinä on poikkeuksellisesti passiivi oikein.

P1030885

***

Suomen- ja ruotsinkielisten julisteiden teksti on yhtenäinen. Tästä herää väistämättä kysymys, mitä mahdetaan tavoitella sillä, että englanninkielisessä versiossa Jaakko Mustosesta on tullut Janne Liimatainen, oppiaine on vaihtunut historiasta psykologiaan ja lukukausi- tai -vuosimaksu laskenut 12 000:sta 10 000:een.

[Hahaa, keksin uuden tällaisen yhdyssanaesimerkin. Aikoinaan yläasteella pohdin, onko sallittua lainata palasia ristiin tapauksessa työntekijä- tai -antajajärjestö.]


P1030929

P1030926


[Kuvat ovat kuitenkin samat, joten kyseessä on ilmiselvä feikki. Kehtaavatkin.]

[Äh, siinähän luki sittenkin per vuosi. Mutta kuinka lukukausimaksu voi olla vuosikohtainen. Mitä kertoo Suomesta, ettei meillä ole valmiina edes soveltuvaa terminologiaa.]

***

En minä teistä tiedä – vieläkään – mutta minusta tässä on jotain surullista. Ehkä se kuvaa laajemmalti juuri minun elämääni. Semminkin, kun lapussa lukee Dipoli, vaikka se sijaitsee aivan toisaalla Innnopolissa.

P1030924

***

P1030935

Täytyypä ruveta minunkin tupakoimaan, jos sillä kerran saa noin vaaleat hampaat. Vaikka sitten sivuvaikutuksena huulet punastuisivat.

***

P1030961


Kyllä, kuvassa ei ole zoomia; minä olin juuri näin lähellä. Curling on yhä niin koleaa puuhaa, että eivät ole vielä joutuneet siirtymään hohtocurlaukseen.

Minä olin kaikkiaan niin keilaus-mindsetissä [ajattelin kyllästyä tuohon sanaan vasta ensi viikolla], että otin kiven käteeni heittohakille siirtyessäni. Uusis sitten komensi, että laskePA se jäähän, ettet pudota.

Parasta oli kenkien kanssa päästä päähän liikkuminen. Hienoa oli myös tunne, että harjaamalla saattoi vaikuttaa asioihin vielä heiton jälkeenkin. Vähän samaan tapaan kuin saunassa olisi kohtuuttoman tylsää istua, ellei voisi välillä heittää löylyä ja näin tehdä jotakin. Kuulla sihahduksia, tuntea höyryä. Tämä on tärkeää, tällainen.

Kuinka vain, haluaisin tuollaiset luistopohjakengät moonwalk-harjoitteluun.

***

Tämän viikon harjoituksena voitte etsiä kielioppivirheitä tästä Kampin keskuksen tavaransäilytyslokerikon käyttöohjeesta.


P1040037

Ensimmäisestä kappaleesta

Kaikki lokerot ovat lukittu, myös vapaatkin. Saadaksesi vapaan lokeron, mene maksuasemalle:


oletan löytyvän neljä huomauttamisen arvoista ongelmaa.

[Pahoittelut salamasta, mutta minulla on ihan oikeasti parempaakin tekemistä kuin käyttää aikaani Kampin keskuksen säilytyslokerikkojen käyttöohjeiden valokuvaamiseen.]

– Kai sä nyt ymmärrät, että se, että sulla on sovittuna tapaaminen viiden eri naisen kanssa viitenä peräkkäisenä päivänä tarkoittaa oikeasti, että sulla ei ole yhtäkään, JCP filosofoi.

– Ergo: sinulla on naisia aivan helvetisti, minä järkeilin.

Ergonomin ammattitutkinnon voisi minun puolestani suomentaa johtopäättelijäksi.

***

Viisi eri naista -juttu kuulosti hyvältä ääntämisen puolesta. Tulee muistaa, että tämän blogin tarkoitus ei ole kertoa totuutta vaan kuulostaa hyvältä ääntämisen puolesta. Ajoittain toki järkytyn pohtimaan, olenko luisumassa itse samalle uralle.

Viihdyin ja muut viihtyivät. Hurina kirjoitti näin somasti:

En tiedä, oletko tajunnut kuinka mahtavan kaunis ja vilpitön hymy ja silmät sinulla on. Emme tunne kovin hyvin, mutta nautin suuresti keskusteluista kanssasi, joissa on myös hauska leikin elementti.


Ja mietin, olenko todella sisäistänyt minulle tuputetun mindsetin siinä määrin oivasti, että olen tiedostamattani trimmannut DIA-syklini sikäli huippukuntoon, että että mukaudun välittömästi ja osaan olla, mitä halutaan.

Olen ajoittain kokenut itseni typeräksi radioksi, joka arpoo loputtomalta soittolistaltaan satunnaista sanottavaa. Nytkö minusta tuli sitten Pandora ja vihoviimeinen FM, jotka mukautuvat reaaliajassa.

Minäkö mielistelijä? En suinkaan. Mielestäni.

***

Eikä tule ymmärtää väärin, tapaamisten luonne nyt oli kovin viaton. Tai, no, äh. Mitään vikaa ei ainakaan ollut.

***

Sain viimein Marinadilta hänen aikoinaan minulle varaamansa lahjan. Nipun avaajia erinäköisiin tarkoituksiin. Sekä tietenkin omenan muotoisen heijastimen.

Minulla ei ollut vastalahjaksi muuta kuin nerokas oivallus, että joskus valmistuttuani voisin ruveta marina-DI:ksi.

Ehdotin Applelle pari vuotta sitten, että alkaisivat jakaa logoheijastimia faneilleen, mutta eivät sitten mokomat lähteneet.

Vaikka hankalahan se lehti olisi kiinnittää, kun sen pitäisi leijua ilmassa.

***

Yhtenä päivänä sitä paistaa pekonipihvejä Liisankadun Hesburgerissa. Seuraavana kannustaa vierasjoukkuetta voittoon lentopallo-ottelussa Järvenpäässä.

Nyrkkeilijä Amin Asikainen väitti hiljattain lentopalloa erityisen naiselliseksi lajiksi, mutta en ole täysin samaa mieltä. Silläkin uhalla, että ei välttämättä ole erityisen hyvä idea olla eri mieltä Amin kanssa.

Enkä toisaalta haluaisi suuremmin ärsyttää lenpalloilijattariakaan. Kuvittelisin, ettei heidänlaistensa isku jäisi aivan tavanomaiseksi bitchslapiksi.

***

Satunnaisia ajatuksia riman hipomisesta. Piilokoodattuja viestejä niin moneen suuntaan, että pyörryttäisi, jos tietäisin.

Kävin eilen katsomassa Muiden elämää ja ymmärsin, että paitsi 20-luvun Berliiniin, minusta olisi tullut oiva stalkkaaja myös 80-luvun itä-Berliiniin.

Ajoittain mietin, malttaisinko pitää suutani kiinni. Ajoittain yllätyn, kuinka toimin toisin kuin olisin ikinä uskonut.

Hillitöntä häsellystä viime aikani. Olen ollut Turussa ja kaikkea. Mukamas tärkeiden asioiden miettiminen ei tee hyvää blogikirjoituskunnolle. Minulla ei ole mitää sanottavaa, joten osallistun musiikkimeemiin.

Piti kirjoittaa tämä jo kauan sitten, mutta päädyin sittenkin tuottamaan tämän tekstin. Tokihan minä olen kuunnellut Meat Loafin hiljattain kauppoihin tullutta Bat out of Hell III – The Monster Is Loosea jo hyvän aikaa.

[Enminätiedä, onko JCP laillinen lähde.]

Ehtinyt lopettaakin jo, mikä kertoo paljon.

***

Alkuperäiset Batit ovat alansa legendoja, eikä tässä yhteydessä ole tarkoituksenmukaista vuodattaa tästä tämän enempää. Näemmä molemmilla levyillä on jopa suomenkieliset
Wikipedia-sivut, mutta minä en ole noita luonut.

Hienoa tässä on se, että olen odottanut kolmatta Battia vuosikaudet. Minä löysin tämän musiikin hentona lukiolaisena 2000-luvun alussa. Tuolloin Bat II:n julkaisusta oli kulunut jo liki kymmenen vuotta, ja kolmosesta liikkui huhuja.

Saattoi kuvitella ja hersytellä, kuinka hieno siitä tulisikaan. Toivoa, että osaisivat poimia siihen oikeat kappaleet Steinmanin tuolloin [ja toki yhä] ajankohtaisesta Tanz der Vampire -musikaalista. Vielä mieluummin toki toivoa, että levy olisi täynnä uusia kappaleita, mutta samalla tietäen toiveen naurettavaksi, sillä Steinman ei ole urallaan luonut kuin kaksi kappaletta, joiden teemoja kierrättää lahjakkaasti ristiiin.

[Eikä tässä ole mitään pahaa. Kysyn vaanhan teki aivan samaa.]

Sittemmin kävi mitä kävi, eivätkä Steinman ja Meat Loaf kestäneet toisiaan loppuun saakka, vaan levy tehtiin loppuun ilman Steinmania. Kappaleistakin vain vajaa puolet on hänen käsialaansa. Tämä on melkoinen pyhäinhäväistys, kun muistaa, kuinka alkuperäisten levyjen kannessa komeili näkyvästi: Songs by Jim Steinman.

Ja pikkuhiljaa ymmärrän, että unelmani ovat sirpaleina. Kuin olisi ikänsä haaveillut, kuinka vielä jonain päivänä vie vihille neidoista eteerisimmän ja nyt yhtäkkiä havahtuisi hääaamunaan ajatukseen: "Äh."

***

Tätä taustaa vasten on ilmeistä, etten kummoiseen ylistyslauluun puhkea, mutta käydäänpä tämä nyt läpi, että tiedätte.

Aloituskappale The Monster is Loose kuulostaa katkeran ATM:n vuodatukselta – hän on ahdistunut, vihainen, epätoivoinen ja jopa vaarallinen. Se on tuotettu varsin tyylikkään ja modernin kuuloiseksi, mutta minä rukka en osaa terminologiaa, olisiko nu-metal? Steinmaanisesta dramaattisuudesta ja melodiallisesta ilotulituksesta ollaan kaukana, ja teosta voisi viinitermein kuvailla lähinnä toteavaksi.

Jos tämä sattuisi olemaan sellainen blogi, jossa esitellään typeriä käännöksiä laulunsanoille, kertosäe voisi kuulua tähän malliin

On peto irrallaan
ei sitä kiinni saa

, mutta onneksi näin ei ole.

Minusta The Monster is Loose on tietenkin kovin tylsä alaotsikko levylle. Bat II – Back into Hellin jatko-osa olisi minusta voinut olla Bat out of Hell III – Back out of Hell. Myös joissain keskusteluissa pyörinyt Last at Bat olisi ollut nokkela, vaikken oikein baseballia tajuakaan.

***

Albumin toinen kappale on nimeltään Blind as a Bat ja muistuttaa jälleen, miksi niin monet ihmiset vihaavat nokkeluutta. My love is blind, blind as a bat – vähempikin oikeuttaisi kutsumaan levyä Bat-sarjan edustajaksi.

Tyylillisesti tuo on taitava Steinman-pastissi, ei siinä mitään.

***

Kolmanneksi kappaleeksi on käsittämättömistä syistä valittu Celine Dionin tunnetuksi tekemä alun perin Steinmanin Pandora's Box -yhtyeen 80-luvun lopulla levyttämä It's All Coming Back to me Now. Minua keskittymiskykyni menettänyttä miellyttää, kuinka ovat onnistuneet lyhentämään siitä monta minuuttia, mutta kaikkiaan vaikutelma on aika pilattu.

Kuten kirjoitin tästä jo kesällä:

Typerää sen sijaan, että kappaleen loppu on menty mokaamaan. Alkuperäisversiossa – kuten myös Dionin coverissa – lopussa lauletaan And if we..., jonka jälkeen piano sanoo vielä kerran, kuin kolmoispisteeksi, tididi-dididii.

Jotta kaikki peelot voivat kysyä, että mitä tididi-dididii oikein tarkoittaa.

Uudesta versiosta tämä on jätetty pois.

Pandora's Boxin version video on niin raju, ettei sitä löydy Youtubesta, mutta tämä kaveri soittaa pianoa tenhoavan taitavasti.

***


Neljännessä kappaleessa päästään viimein asiaan. Bad for Good on lainattu Steinmanin samannimiseltä sooloalbumilta. 80-luvun alussa julkaistun levyn piti alunperin olla Bat I:n jatko-osa, mutta Meatin sairastuminen ja parivaljakon riidat saivat Steinmanin yrittämään yksinään. Äänimaailma on nykytekniikalla aivan eri luokkaa kuin parikymmentä vuotta sitten, mutta Meatin versio onnistuu silti jättämään kylmäksi.

Siitä on menty leikkaamaan God speed -osio. Eikä Meat karjaise But you'll never get away from me -kohtaa oikealla tavalla maanisen uhkaavasti. Eikä uusi kitaraintrokaan ole oikeanlainen.

Kappaleessa vierailee kitaristina Queeniin Bryan May, mutta minulla ei ole tästä mitään sanottavaa.

***

Viidennen kappaleen nimi on Cry over Me, ja se on kirjoittanut Dianne Warren, joka on tunnettu myös muista Meatille kirjoittamistaan hirvityksistä. Ei sillä, I'd lie for you (and that's the truth) onnistui huijaamaan minua aikoinaan ja kuvittelin sitä Steinmanin kappaleeksi. Kappale on Bat II:n jälkeen julkaistulta Welcome to the Neighbourhood -levyltä, ja videon budjetti lienee ollut melkoinen Bat II:n menestyksen jälkeen.

***

In the Land of the Pig (the Butcher Is King)
saa kunnian olla eniten kysymyksiä herättävä kappaleen nimi tällä albumilla [päällimmäisenä toki WTF]. Se oli myös ainoa Steinman-teos, jota en ollut kuullut aiemmin. Kappale on lainattu toteutumatta jääneestä Batman-musikaalista ja on tyyliltään perinteisestä Steinman-linjasta poikkeava. Varsin rankka eikä niin melodinen kuin on totuttu.

Vertailukohtaa voisi kenties etsiä Bat II:n Life is a Lemon (and I Want My Money Back) -kappaleesta.

En täysin kykene analysoimaan teoksen sanomaa, sillä minua huvittaa suuresti, kuinka kertosäkeistön In the land of the pig the butcher is king -kohta muistuttaa Eläkeläisten laulua, jossa sanotaan Juhlat ilman humppaa on hautajaiset [mikä mahtaa olla alkuperäiskappale?].

***

Seuraa välisoitto, joka on nimetty niin nokkelasti Monstroksi, että nimeäjä saattaa hyvinkin olla itse Lordi.

Kappale on sellaista kovaa ja korkealta huudettua kuorolaulua, jollaista olisin toivunut kuulevani Kölnin tuomiokirkossa viime pääsiäisenä, mutta en sitten kuullut.

Kaikkiaan en ole oikein välisoittojen ymmärtäjä, mutta hyvä sentään, että ne leikataan omiksi kappaleikseen, niin yli hyppiminen käy helpommin.

***

Monstron lopussa annetaan jos vihjeitä tulevasta. Alive on mukava pianovetoinen renkutus. Se kiiruhtaa kertosäkeistöön eikä lopulta oikein mene minnekään, mutta on kaikesta huolimatta eniten tältä levyltä kuuntelemani kappale. Mukava on myös tapa, jolla se vaikuttaa loppuvan tylsästi whimperoiden, mutta päämotiivi hyökkää kuin kulman takaa ja tarjoaa vielä yhden bängin.

Minusta kappaleen lopettaminen feidiin on melkein yhtä tylsää kuin lauseen lop

[Äh, oikeasti kesken jätetty lause on paljon hauskempi.]

***

If God Could Talk on radiomyönteinen ja tylsä kappale. En ole asiantuntija, mutta olen elänyt siinä luulossa, että ne, jotka uskovat jumalaan, uskovat tämän kykenevän mihin tahansa. Liekö tässä kappaleessa vähän premissi katollaan niin kuin me tapaamme saappaaheittopiireissä leikkisästi todeta. [Ei sillä, etteikö puhuminen olisi yksi vaikeimpia kuviteltavissa olevia tehtäviä.]

***

If It Ain't Broke, Break It -kappaleen nimi on tietenkin suosikkini näistä, vaikka tuokin on monta vuotta vanha juttu jo. Steinman on sittemmin kirjoittanut sen ympärille suuremman kappaleen nimeltään Only When I Feel, mutta levylle päätettiin ottaa vain tämä katkelma ja venyttää siitä väkisin yli neliminuuttinen kappale. Olen tainnut ennenkin mainita, että kertosäkeistö soveltuu mainioksi ohjenuoraksi kaikille meille haircut-blogaajille:

If it ain't real - fake it!
If it ain't yours - take it!
If it don't exist - you make it!
If it ain't broke - break it!

Torvien mukaan ottaminen on mielenkiintoinen idea, mutta ideat nyt tapaavat aina olla mielenkiintoisia.

***

What About Love
on Aliven ohella toinen myönteinen yllätys. Temmonvaihteluineen ja duettolauluineen siinä on vastaavaa tunnelmaa kuin monissa Steinman-kappaleissa, vaikka sanoitus kohdin kornilta kuulostaakin. Raidalla esiintyvän naisvokalisti Patti Russon löytäminen on nähdäkseni parasta, mitä Meat on onnistunut saamaan aikaan ilman Steinmania.

***

Seize The Nightiin on helppoa suhtautua kaksijakoisesti. Varsinaisesti kappale on Tanz der Vampiresta, mutta se sisältää monia Steinmanin perusteemoja, joita on viljelty siellä täällä pitkin matkaa, myös aiemmilla Bat-levyillä. Mukana on jopa instrumentaaliosio, jonka yksi versio toimii Tanz der Vampiren alkusoittona ja joka julkaistiin jo Steinmanin Bad for Goodilla nimellä The Storm.

Let your dreams out of their cages
Every passion and desire
Let your visions be outrageous
Set your fantasies on fire

Meatin ääni on yllättävän kirkas, ja saatan sieluni silmin nähdä hänen kasvonsa tuskasta vääristyneinä hänen yrittäessään pinnistää sanoja ulos suustaan.

Kaikesta huolimatta kappale alkaa puuduttaa jo puolivälissä. Musikaalissa on ymmärrettävää, että laulu loppuu kertaalleen ja alkaa käytännössä uudestaan tarinan mukaan, mutta levyllä moisessa ei ole mitään järkeä.

Levyversiota ei löytynyt, mutta näyte Broadwayltä sentään.

***

The Future Ain't What It Used To Be olisi oiva lopetuskappale albumille, vaikka onkin vähän tylsä ja tarpeeton uudelleenversiointi.

It's almost surreal
all the pain that I feel;
the future ain't what it
used to be.


***

Päätöskappale Cry to Heaven on levyn pahin mahalasku. Batman-musikaalia varten kirjoitettu sävelmä otettiin mukaan Tanz der Vampiren flopanneeseen Broadway-katastrofiin Dance of the Vampiresiin nimellä Angels Arise.

Tuo oli kaunis ja kuulas laulu, mutta jostain syystä Cry to Heaveniin on otettu mukaan siitä vain puolet, mistä seuraa junnaava ja tylsä lopputulos. Asiaa ei auta pölhö sanoitus. Cry, baby, cry, cry, cry to heaven. Diipatidaapati, moiseen voisi päätyä, jos sattuisi vaikka improvisoimaan mikrofoni kourassa laulua aiheesta, öh, cry to heaven.

Kokonaan puuttumaan jää And for every bit of darkness there's a light so pure, divine -polku. Sekä siihen liittyvä hieno säe, jonka voisi lainata hääkutsuunsa, jos sattuisi joskus sellaista tarvitsemaan:

There's every sign
that once upon a time
is starting right here
and now.


***

Tälle albumille ei mahtunut seuraavaksi Anything for loveksi kaavailtua Draußen ist Freiheit/Braver than we are -kappaletta. Why should we cry if we can't be what we might have been, siinä sanotaan. Sama päteköön tähän levyyn. Ei se ole huono. Enemmänkin huoh, no...

Vuosi sitten elokuussa pohdin, että jonkunhan on oltava upein sellainen, joka tietää minut, vaikka minä en tiedä häntä.

Kohtasin yllätyksekseni neidon, joka väitti tietävänsä minut, vaikka minä en muista häntä koskaan nähneenikään. Minä tapaan sentään yleensä huomata kaiken ja kaikki – ja hän oli vieläpä upea. Minua huvittaa ajatus, että hän oli luultavasti luokassaan – minut tietävä, jota en tiedä – upeimman näköinen, vaikka jokuhan aina on. Yhdeksän plus, sanoisin. Olen näin vanhemmiten alkanut ajatella, että ysiplussa on sittenkin ihan hyvä arvosana.


Tänään sain kuulla, että näemme hänet keväällä Miss Suomi -finaalissa. Minä en vieläkään muista hänen nimeään, mutta ehkä hän muistaa minut.

***

Ystäväni, joka ei jaksa lukea blogiani, kun kirjoitan ihan liikaa, kysyi kuulumisiani meilitse. Periaatteessa vältän meilien kirjoittamista, ellei niiden asiallisemotionaalinen vire poikkea merkittävästi blogiteksteistäni, sillä jokainen yhdelle lukijalle kirjoitettu sana on poissa parilta sadalta muulta ja sen pitäisi näin olla pari sataa kertaa parempi ollakseen yhtä hyvä.

Hassu juttu oli se, että kirjoittamani viesti oli ystäväni mielestä liian pitkä eikä hän jaksanut lukea sitä loppuun asti.



Siksi päätän tänään tähän.

Surullista huomata, kuinka tämä hömppälinja puree. Ripaus ruumismia, muutama blogaajatapaaminen ja hups, tilaajamäärä kasvaa kolmellakymmenellä – ja Visa Kopu jää puremaan pölyä.

Niin, tajutteekste, jätkät: Visa Kopu. Puremaan pölyäh

***

Minun tarkoitukseni oli mennä tänään tapaamaan tuikituntemattomia ihmisiä, joiden kanssa vietin viikon Berliinissä puolitoista vuotta sitten. Mukaani suunnittelin ottavani saksalaista olutta. Eilen kun piti kiirettä, näemmä minun olisi pitänyt tulla ajatelleeksi jo torstaina, että tänään on pyhäpäivä eikä weizenia saa marketista.

Eikä sillä, että marketitkaan olisivat auki.

Mikseivät kaupat kerro kunnolla aukiolostaan. Miksei ole sivua aukiolo.fi, jonne kaikki oleellinen olisi koottu. Tällaisen rivin tekstiä löysin Internetistä. Kai tämä nyt tarkoittaa, että kannattaa lähteä Asematunneliin, jotta sentään Becksiä saisi:

4.11. la, pyhäinpäivä (suljettu), S-m Sokos Helsinki 10-22, S-m Forum 10-19


En muista, blogasinko sauraavan jo. Anteeksi, jos.

Suomessahan on kaksi ylivertaisen kummallista ja hyödytöntä ilmiötä: kauppojen säädellyt aukioloajat sekä läänijako. Loppukesästä luin riemukseni uutisen, jossa nämä oli onnistuttu yhdistämään. Tuleva jouluaatto kuulemma asettuu sellaiselle viikonpäivälle, että kauppojen aukiolot ovat läänistä riippuen toisistaan poikkeavat. Villiä.

***

Ei, pitää saada asioita tehtyä ennen huomista. Tyydytään julkaisemaan valokuvia. Täytyy päivittää taannoista työpöytänäkymää, kun olen nykyään sohvablogaaja.

Niin, ryhdyin sitten aikuiseksi ja hankin moisen. Nähtyäni, kuinka kräpiltä Ikean kuvissa sievät halpamallit näyttivät luonnossa päädyin hankkimaan hieman kunnollisemman. Tosin huomattavasta alesta.

[Kotona opetettiin, että ei pidä ostaa halpaa, vaan kunnon kamaa alennusmyynneistä, mutta minä lipsun säännöstä aina ajoittain, kun olen tällainen kapinoitsija.]


sohvakuvia


[Lattia on laminaattia; älkää liikoja luulko.]

Minua tietenkin viehättää sohvan tyly funkismaisuus. Aika kovakin se on. Kulmikkaiden tyynyjen päälle kykenee laskemaan tavaroita, joista yksikään ei ole vielä kaatunut, mutta odottakaapa vain.

JCP:n mielestä psykiatrin vastaanotoltani puuttuvat enää potilaat.

Softline se on merkiltään, näköjään valkoinenkin versio olisi olemassa, mutta tämä oli ainoa jäljelle oleva ja poistomyynnissä. Sitä paitsi musta on uusi valkoinen, miksipä en Applea uskoisi.

Mokoma vain on 20 senttiä liian leveä. Työpöytäni jäi vähän nurkkaan ahdistetuksi, joten tuuppasin sen pois tieltä, jolloin huoneen kulmaan jäi ammottava kolo.

sohvakuvia

Haa, hihkaisin, tuossapa oiva paikka kauan kaipaamalleni Kysyn vaanin pronssipatsaalle! Soitto patsastehtaalle paljasti, että myyvät ainoastaan kipsisiä.

Ehkä olen kummallinen, mutta kyllä näköispatsaan minusta tulee olla pronssinen.

Kai siihen pitäisi hankkia jokin kasvi. Hyi olkoon.

Toisaalta vapaa seinäala on sekin positiivista. Viime vuonna opin tietämään, että 40-tuumainen kosketusnäyttö kuuluu kivojen juttujen kategoriaan. Koska minulla ei ole varaa 40-tuumaiseen kosketusnäyttöön, voisin tyytyä tavanomaiseen tussitauluun ja käyttää sitä villiin ideointiin.

Tuossa olisi oiva paikka tussitaululle. Jos tulee vastaan ylimääräisiä, niin ilmoitelkaa.


[Minä lupaan vuorostani viinilasin sille, joka tunnistaa kaikki postikorttien paikat. Kalenterikuvat tunnistaneille vaikka koko pullo.]

Hurinan kaltaisille naisille on takuulla sanakin, mutta sanon pirskahteleva, kun en paremmin osaa.

Hänen läsnäolonsa on intensiivisin kokemani sitten viime keväisen tanssikurssiparini, jonka kanssa en koskaan päässyt tanssikurssille asti.

Öh, siinä teille yleismaailmallista mittatikkua.

Onneksi hänelle ei ollut tietokonetta mukanaan, sillä en olisi jaksanut suorittaa haastateltavana olemista ja leikkiä nokkelaa. Onneksi Marinadi ja Justin nokkeloivat eilen minunkin edestäni, ja tulin mainituksi niin useasti, että luulisi vähemmänkin ärsyttävän Vinkuliskoa.

Poikkeuksellisesti en ollut edes varautunut. En lukenut arkistoja, en hänen enkä minun. Ajattelin opetella soveltamaan tyhjän takin taktiikkaa, sen sijaan, että uskoisin, että paras spontaanius on huolellisen valmistautumisen tulosta. Siitä huolimatta minulla oli olo kuin karkkikaupassa, kun en osannut päättää, mitä seuraavaksi sanoisin.

Hieman tylsästi hän sattui valitsemaan listalta saman annoksen kuin minä.

Selitin kategoriaopistani. Kuinka sitä joko ollaan jotakin tai ei olla. Kelvataan tai ei kelvata. Kuullaan a tai kuullaan ä. Hänestä kun huokuu, että sitä ollaan älykäs.

Hän esitti sanomiini haastavia, tarkentavia kysymyksiä, jotka tapasivat nostaa käsiteltävän asian uudelle abstraksiotasolle. Sellaisia, joista en keksi nyt yhtään soveliasta esimerkkiä ja sellaisia, johon en välttämättä osannut löytää suoralta kädeltä vastauksia.

Pitäisikö ruveta suoraselkäisen sijaan suorakätiseksi.

Enkä ollut edes ihan suoraselkäinen, kun hän sai minut tuntemaan itseni vähän pieneksi joka suhteessa.

Lopulta päädyimme puhumaan blogeista, ja ymmärsinhän minä, että se oli julmaa tuhlausta, mutta olin niin kovin väsynyt, etten kyennyt alustamaan mitään muutakaan. Kaikkiaan alkuperäinen aikomukseni sanoa yksi ajatus kerrallaan meni jälleen inauksen niin sanoakseni vituiksi, mutta minkäpä teit.

Liki harmillista, että minulla on huomenna tentti ja että minulla pitää olla hommia tehtynä aamukahdeksaan mennessä, mutta lienee hyväksi lopettaa, kun tuntuu, että jäi kesken.

[Siinä Sedikselle Wertherin vuodatusta.]

Ilmoitin ystävällisesti, etten ollut kiinnostunut heidän tuotteestaan. Hän sanoi, ettei tässä nyt ollut kyse siitä. Heillä oli kuulemma rahaa – hyvin vähän tosin – ja he voisivat antaa siitä osan minulle. Minulla olisi suunnilleen kaksi vaihtoehtoa: ottaa tai jättää.

Ottajan osa on helppo, sanotaan. Saa nähdä, mitä tästäkin tulee. Suhtaudun tähän mielenkiintoisena päänavauksena.

***

Harmillista, kuinka en ehtinyt kommentoida menneitä lööppejä.

Matti ja Teppo luotisateessa

Eikö tuo ole teistäkin seikkailuromaani, joka huutaa kirjoittamistaan.

Maanantaisessa Satasessa kerrottiin Esa Saarisen sanoneen, että ihmisissä on enemmän hyvää kuin näkyy päälle. Öh, hänhän sanoo sen aina, kun jotain sanoo. Eli aina. Ei sillä, oikeassa Esa on.

Kannattaa huomata myös Metron tuoreimmat kolumnit. Eilinen Myyrä-hahmon maailman solidaarisuudesta kertonut oli täyttä asiaa, ja tänään oli Tapio Liinoja herkistynyt melkoiseen vauhtiin vuodattaessaan suhteestaan viinaan.

Se on kai sitten ihan oikea ongelma. Äh, kai niitä veroja on pakko nostaa. Minä, joka en usko hurskastelevani kauheasti, jos väitän juovani alkoholia merkittävissä määrin maun vuoksi.

***

Naisten suusta tapaa kuulla totuuden:

ettei sinulla varmaankaan ole ollut montaa
tyttöystävää. Ja tämäkään ei ole vittuilua, vaan vaikutelmaa siitä,
että ajattelet asioita, olet aika vaativa ja monisyinen.

Asioita ajattelevilla ja monisyisillä miehillä ei ole kysyntää, sillä naiset tahtovat yksioikoisia idootteja. Missä olet, Henry.

Yritin muokata lausetta, jossa kevytkenkäisyys yhdistyy jalkojen alta viemiseen, mutten onnistunut.

Mistä tämä kertoo?

***

Hitsiläinen, olisin näyttänyt tämän oppilailleni tänään päättyneen kurssin kunniaksi, jos olisin tiennyt, että se on upittu YouTubeen. [Hiton Pasi]

Minut kutsuttiin kirjamessuille, ja voi, sain oikein lapun rintaan. Valokuvaaja, siinä sanottiin.

Seuralaiseni kertoi pohtineensa pitkään vaatetustaan, mutta tehneensä päätöksen lopulta sen mukaan, etten ole koskaan ennen nähnyt häntä housut jalassa.

Yläosa oli vastaavasti taiten sävytetty pressihuoneen kahvipöydän servietteihin. Vihaan kehuskelua, mutta pääsin tosiaan käymään Messukeskuksen backstagella. Vielä, kun joskus ylittäisi päiväntasaajan, niin voisi kuolla kaiken merkittävän kokeneena. [Olen jo luopunut toivosta, että blogini olisi joskus suositumpi kuin Visa Kopun.]

[Eikä sekään vaadi kuin viisi tilaajaa enää. Tämä on niitä hetkiä, jolloin tuntuu, ettei mikään ole mahdotonta.]

***

Suhtaudun kirjoihin vähän vaikeasti. Olen oppinut, että niitä saa kirjastosta eikä niiden ostelu oikein tunnu tarkoituksenmukaiselta. Viime aikoina olen tosin innostunut hankkimaan jonkin verran ammattikirjallisuutta, jotta voin tehdä merkintöjä lukiessani. Saksassa kun Amazon ei perinyt edes postikuluja [no, sitä enemmän laskutti lentoyhtiö...].

Kaikkiaan häkellyttävää nähdä, kuinka paljon kirjoja painetaan ja avartavaa ymmärtää, että joku ne ostaa.

Hotakainen oli haastattelussa sympaattisen jäyhästi itsensä. Ja ruokamessujen puolelta opin, että relissi on kirjavampi kurkkusalaatti. [Olen ruokajuttujen suhteen juntimpi kuin äkkiä arvaisi.]

Niin, kyllä te tiedätte, kestä oli kyse. Antakoon tämä Raija Oran teos vinkkiä.

P1030457

Kiitin häntä kasvojeni pelastamisesta, mutta hän sanoi, ettei hän jaksaisi vaivautua moisen vuoksi, että hänellä on parempaakin tekemistä kuin murehtia kaiken maailman onnettomien vastauksitta jäävistä ilmoituksista.

***

Nyt kun ei enää ole suorituspaineita, niin muistakaa, että kampanja jatkuu toistaiseksi. Jääpuisto on jo huudettu, mutta Emmassa pitäisi joskus käydä ja Kunnon kansalaista kummastelemassa.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds