Kellokkaan kertomaa

Vaaroituspalvelussa kehotetaan olemaan tarkkana.


Viikon vinkki kaikille Bloggerin takkuilukadotukseen joskus hulahtaneille: Älkää koskaan, leikilläänkään, tilapäisessä mielennyykähdyksessä, kiireessä, levon tai sairauden vuoksi tahi edes kännibloggausta tuhertaessanne kirjoittako mitään julkaistavaksi vakavasti tarkoittamaanne vain ja ainoastaan Bloggerinpaskaan. Kaikki kannattaa aina ensin työstää jossain muualla ja lopuksi kopioida, jos se rukki sattuu olemaan saatavilla.


Tuo olisi kyllä hyvä muistaa. Sen voisi tatuoida peilikuvakirjoituksella otsaan ja asentaa monitorin yläpuolelle peilin, jottei pääsisi unohtumaan.

Ilahduttaa kovin, että eilinen vaanimaton kyselyni noteerattiin itsensä Linnakundin blogissa. Näinä aikoina kaduttaa, etten ryhtynyt kielentutkijaksi. Olisi oikeasti kiinnostavaa tietää, mitkä ovat ne tekijät, jotka tekevät tuosta tyylistä niin kovin tunnistettavan. Täytyy myöntää, että olen koko tähänastisen elämäni arvioinut rankasti eiralaisia investointipankkiireita.


Mainonta-blogissa mietittiin taannoin kellomainonnan vähenemistä ja pohdittiin – ainakin otsikon verran – laajemminkin, onko kyseessä tyystin kuoleva bisnes. Pahemmanlaatuisesti mutustellen: siltä näyttää.

Juuri kellään kavereistani ei ole kelloa. Kaikilla oli joskus ennen kännykkäaikaa, mutta patterit tapaavat loppua, rannekkeet katketa ja viisarit alkaa pyöriä selittämättömästi väärään suuntaan. Yleensä kello jää laatikon pohjalle odottamaan, väliaikana huomataan, että ajan näkee kännykästäkin.

Vaikka kännykkä on luvattoman kankea ajanseurauslaite, siihen tavataan tyytyä. Kameroiden suhteen noin ei ole vielä käynyt, mutta kohta lie edessä sekin aika. Aivan niin kuin Nokia uhosi tuhoavansa kamerabisneksen, uskallan veikata, ettei kelloillekaan hirveästi elintilaa jää. Tekniikaltaan kehittyneempien laitteiden valmistajilla on julma etulyöntiasema; kännykkävalmistajan näkyy olevan helpompaa lisätä laitteeseen tietokone kuin pda-valmistajan kännykkä.

[Swatchin kelloon voi sentään tallentaa hissilipun. että repikää siitä]

Rannekännyköitä on hypetetty aika ajoin. Muistan mm. Naganon olympialaisten aikaan [en kylläkään aivan aukottomasti, koska Naganon olympialaiset olivat. saati missä...], kuinka urheilu-uutisten loppukevennykseksi [urheilu-uutiset tunnetusti tarvitsevat kuollakseen loppukevennyksiä] oli päätynyt japanilaisneito, jonka ranteessa pullotti vaaleanpunainen kahden päällekkäin pinotun tulitikkuaskin kokoinen mötikkä, jolla ilmeisesti pystyi puhumaan kuin kännykällä.

Kiinnostavasti kellonmyyjät ovat vastanneet tilanteeseen nostamalla hintoja. Muistan, kuinka aikoinaan pienenä yläastelaisena sain nykyisen Citizenini. Se taisi maksaa siihen aikaan 750 markkaa, alle 150 euroa, siis.

Minusta se tuntui tuolloin kovin kalliilta. Pyrin suojelemaan arvokasta aarrettani kaikin keinoin. Ja vaikka onnistuinkin saamaan vähintään lukon vääntymään parin viikon välein, ainakin tiedostin jatkuvasti, mistä on kyse.

Nykyään tuon hintaluokan kelloja ei enää myydä. 150 euroa on niin pikkuraha, ettei ole tyylikästä maksaa moista kellosta. Ne friikit, jotka kelloja ostavat, maksavat samantien hieman enemmänkin. Eihän 150 eurolla saa kuin lelun kännykänkään. Ja joskus mietin, suhtautuvatko nykyräkänokat parinsadan euron kännyköihinsä puoliksikaan sillä hartaudella kuin minä joskus kellooni.

Eiliseen julkaisematta jääneeseen amisteluun [tiedät kyllä, että minä vain suojelen sinua itseltäsi] viitaten olen tehnyt kiinnostavan havainnon. Raksojen ammattimiehillä näkee kelloja huomattavasti enemmän kuin vaikkapa nykyisen oppilaitokseni käytävillä [jos seinä- ja palokelloja ei lasketa]. Mikä ihmeellisintä, he näyttävät onnistuvan pitämään ne pahemmin naarmuttomina. Itse aikoinani ruumistani myydessäni raavin epähuomiossa kelloni lasin täyteen pikku uurteita.Kenties tuosta erottaa ammattilaisen aloittelijasta.

Mieleeni juontuu pateettinen nokkeluus, olkoonkin, että olen niin varma, että se on keksitty aiemminkin, etten edes uskalla googlata. Ajatus aamupäiväksi, siis.

Kellolla voi ottaa aikaa – vaan millä sitä antaisi?

[helppona tärppinä voisitten kommentoida omaa kellotilannettanne. kiinnostaisi tietää.]

1 on viitsinyt kommentoida:

Pyynnöstä huolimatta kukaan ei ole kommentoinut. Minä voin sen tehdä.

Kännyköiden kellot on kuin suunniteltu minulle. En koskaan osannut pitää kelloa ranteessa, vaan turvauduin joko julkisiin kelloihin tai pidin kelloa taskussa tai laukussa, oli se sitten rannekello tai herätyskello. Vaihdoin vanhasta kännykästäni tähän nykyiseen uuteen malliini (Nokia 3310), koska tässä on kello.

Joskus pienempänä pidin taskussa herätyskelloa, ja kun kadulla tuli joku vastaan, laitoin kellon hälyttämään, säpsähdin, sanoin "voi ei" ja lähdin juoksemaan.

6/17/2006 12:51:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds