Etukuponkilounaalla

Koko päivän olin hersytellyt ajatuksella, että hyppäisin bussiin ja kävisin McDonalds'issa syömässä etukupongein alennetun hampurilaisaterian. No, en sentään koko päivää. Valtaosan päivästä olin nukkunut ja uneksinut pilvenpiirtäjistä. Joku asiantuntija kertoi ääni väristen, kuinka kaunis rakennus Empire State Building onkaan ja kuinka mauttomia hirviöitä nykyään rakennetaan.

Ei se näin jälkeenpäin ajatellen niin ihmeellistä ollutkaan. Bic Mac on kurja hampurilainen. Kitkerä kuin mikä. En millään saata ymmärtää, kuinka juuri se on päässyt nousemaan da hampurilaisen statukseen [tähän kömpelö Da Vinci -koodi -läppä. miksei tuollaista yhdysmerkkirakennetta käsitelty koulussa?]. Mäkkärissäkin on parempia vaihtoehtoja kuten McFeast ja QP.

Sanon QP, sillä termiä Quarter Pounder ei tunnuta ymmärrettävän kovin hyvin. Kauan sitten yritin tuollaista tilata. Yks Quarter Pounder -ateria sanoin ääntämykseen keskittyen, aspiraatiota unohtamatta. Myyjä ei ymmärtänyt. Toistin tilauksen kolmesti, minkä jälkeen hänen silmänsä yhtäkkiä syttyivät. Ai kuupee, oisit heti sanonu.

Olen kuullut teorian, jonka mukaan McFeast olisi ainoastaan Suomen markkinoille kehitetty, vastavetona Carolinalle. Jos näin todella on, voimme tyytyväisenä ajatella, että Carrolsin perintö säilyy edes jossain. Hesburgerin feikki-Carrolseissa se säilyy vähän niin kuin Juhana Helmenkalastajan perintö.

Minä jo riemuitsin, että pääsisin kyselemään näistä asioista paremmin tietäviltä tahoilta saatuani kuulla, että yritysvierailu Mäkkärille oli työn alla. Sittemmin ymmärsin, että olivat tarkoittaneet McKinseytä. En minä, sellaisista. Niinkään.

Kaikkien euron tuomien hinnankorotuksista itkevien kannattaisi vieroittaa itsensä kahvilakahvista ja siirtyä syömään hampurilaisia. Tuskin minkään muun alan tuotteet ovat edullistuneet yhtä paljoa euron myötä – kunhan ei erehdy ostamaan Hesestä mitään ilman etukuponkeja.

Alekupongit ovat ainoa syy, jonka vuoksi en kiellä mainosten jakamista postiluukustani. Fiksut firmat antaisivat minun tilata kupongit suoraan ilman, että joutuisin potkimaan moista paperikasaa aina kenkiä etsiessäni.

Olin kavereiden kanssa kaupungissa viime viikonloppuna Macissä ja roheana miehenä päätin tarjota koko porukalle – alennuskupongit. Olin laittanut JCP:n kanssa veljellisesti puoliksi kotiin jaetun etuvihkosen. Hän tosin luovutti minulle kasvishampurilais- ja salaattikupongit. Ei halunnut, että lehdessä kirjoitettaisiin sellaisia löytyneen hänen taskustaan, jos sattuisi jäämään raitovaunun alle.

Kaverini olisi halunnut juustohampurilaisen, mutta niitä ei myyty enää niin myöhään yöllä. Myyjä ehdotti ostamaan tuplajuuston puolellatoista eurolla. Pyysin odottamaan hetken, kun etsisin irtolippupinkastani sopivan kupongin. No, ei se niin tarkkaa ole, hän sanoi ja repäisi tiskin alta uuden vihon. Nappasi lipukkeen irti ja antoi loppuvihkon minulle. Kyllä, minut saa halvalla tyytyväiseksi. Vielä on jokunen viikko aikaa säästää rahaa.

Bussia odotellessamme joitain tunteja myöhemmin palasimme vielä pariksikymmeneksi minuutiksi juomaan ilmaista kahvia. Markka-aikaan siitäkin olisi joutunut maksamaan rahaa.

Äskeisellä reissullani naapuripöydässä istui lauma pikkutyttöjä, ehkä 14-vuotiaita. Sellaisia, jotka saattoivat oikeasti digata kaiuttimista pumpanneesta taustajyminästä. Sellaisia, jotka loukkaantuisivat tytöttelystä.

Siis ku mä kelaan viime viikonloppui, ni mä en ees pysty muistaa, millon me ei niinku oltais oltu Aladdinis. Mä en siis niin oo menoss sinne enää tänään.

En pystynyt kuulemaan, mitä muut sanoivat.

Nii, enkä mä vittu oo tänään niinq ryyppäämäs perseitä.

Joo, siis ei Aladdiniin, vaikk sinne ois tulos ketä. Paitsi, no, ehkä sitjosniinku Jussi tulis sinne.

Siltä varalta, että Jussi tulisi, oli pakko katsoa itsekin. Minä olen toki kuullut nimen ennenkin, mutten tiennyt, että paikka sijaitsee Espoossa. Esittelyteksti on sentään myyvä kuin mikä. Aladdinissa korviasi hellii tanssimusiikin ykköshitit höystettynä suomipopin ykköshiteillä ja räppipaska ykköshiteillä unohtamatta wannabetrance ykköshittejä.

Promokuvia katsellessa mieleen hiipii epäilys, että kaikki kuvattavat eivät tiedä esiintyvänsä virallisena mainosmateriaalina. Missä on teostonkaltainen järjestö, kun sitä kerrankin kaivataan?

Ei, taidan jättää Aladdinin väliin tänään. Päätäni särkee yhä ja vuotava nenäni antaa uskottavan selityksen kaikille näille kirjoituspöytäni paperitolloille. Enkä yleensä luota baareihin, joiden tiskiä koristaa Hesburgerin mainoslakana.

Pihtaus on puoli huoraa, kivahti pettynyt äijäshenkilö päivän huonoimmassa jutussa.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds