Vaatekaupassakin

Kävin tänään vaatekaupassa. En ole kovin hyvä siinä. Se vaatii pohjalleen niin kovin hirvittävän hyvän fiiliksen, jotta voisi edes teoriassa onnistua.

Ongelmana on lähinnä, etten oikein tiedä, millaisia vaatteita haluaisin käyttää. Luultavasti minä vain odotan, että voisin alkaa käyttää uskottavasti joka päivä erilaista pukua ja leikitellä silkkisolmioiden läpinäkyvyyksillä. Mutta ei vielä vähään aikaan. Ei tällä naamalla.

T-paitoja en ole ikinä osannut käyttää. Ja vihaan verkkareita. Viihdyn kyllä shortseissa ja sandaaleissa.

Olen joskus miettinyt, millaista olisi, jos vaatekauppa toimisi kuin rautakauppa [tai softa-] tai oikeastaan mikä tahansa muun alan vähittäismyyntipiste. Voisin sanoa, että haluan vaikka tästä aineesta tehdyn vaikka neuleen vaikka tuon värisenä ja vaikka veemäisellä kaula-aukolla. Jolloin myyjä kysyisi, että tuleeko vetoketjua ja kävisi vastattuani noutamassa sopivan.

Turhauttaa, ettei mistään enää löydy sellaisia kenkiä, jotka minulla oli vuoden 2001 keväällä.

Poikkesin myös Ruoholahden Citymarketissa ostamassa halvimmat nahkakäsineet. Minun ei kannata ostaa kalliita, sillä hukkaan näemmä hanskoja jatkuvasti. Onneksi sentään ensimmäistä kertaa tänä talvena. Viime vuonna taisi mennä neljä ja puoli paria. Yksinäinen rukka[nen]parka on yhä vaatehuoneessa.

Noita hanskoja ei ollut enää muissa Cittareissa, mutta tuolta löytyi, sillä kukaan ei tunnetusti käy Ruohiksen haarakonttorissa.

Ovesta ulostautuduttuani valahdin ihmisvirtaan, joka vyöryi metroasemalle asti. Aseman ovensuussa pysäytin tyylikkäästi kurkottamalla maassa liukuneen kuraisen lastenkintaan [olisi nyt ollut edes kuurainen]. Hieman edempää löysin äidin, joka oli juuri tiuskaisemassa lapselleen, että käy etsimässä.

Vasta liukuportaissa muistin, että minunhan piti olla matkalla Espooseen. Eihän sinne nyt metrolla pääsisi. Mikä absurdi ajatus!

Mietin, kuinka hoitaa homma tyylikkäästi. Olisin tietenkin voinut hypätä kaiteen yli ylöspäin meneville portaille, mutta siitä olisi voinut tulla sanomista.

Tyydyin matkustamaan alas asti ja kaivamaan kännykän käteeni – ja kääntymään takaisinpäin aivan kuin olisin juuri saanut kaikenmuuttavan erikoistarjouksen kalanruokakauppiaaltani [hyvä syy hankkia akvaario].

Naputtelin muka vastauksen, jonka jälkeen aloin kavuta liukuportaita ylös määrätietoisen näköisenä. Jos olen unohtanut mainita, olen parhaimmillani kiivetessäni liukuportaita. Katse kohdennettuna kaukaisuuteen, tuulettimien hulmuttaessa viittana leijuvan avonaisen takkini helmaa ja hiuksiani. Askelten takoessa tiukassa tahdissa. Klank, klank, klank, klank. Kuinka toivonkaan, etteivät portaat kuunaan päättyisi.

Bussissa luin Metroa. 2. sivun Haloo-palstalla soitetaan jollekulle. Tällä kertaa A. Vogelin toimitusjohtaja Marjatta Pyhähuhdalle. Häneltä kysyttiin Hartwall-areenan miestenvessoihin kohdistetusta eturauhaslääkemainoskampanjasta. Pisoaareihin on kiinnitetty tarroja, joiden avulla miehet pystyvät päättelemään, onko suihku heikentynyt. Jos siltä vaikuttaa, pisoaarin vierestä voi ottaa lääkemainoksen.

Jutun lopuksi kerrotaan, että samaisen hallin naistenvessoissa on vastaavasti painontarkkailukehoituksia. Aivan kuin painontarkkailu olisi erityisesti naisten ongelma. Ellei Isosisko takerru tähän epäkohtaan, maailmassa on jokin kovasti vialla.

Sivulla kuusi sijaitseva E-Koreassa opiskelevan Antti Niemelän kolumni on poikkeuksellisen terävä.

Korean sinkkumaailmassa naiset leikkivät miehillä, joiden tehtävä on vain vastata leikin aikaansaamista kuluista, sekä talodellisista että henkisistä. -- Seurustelua aloitteville tytöille opetetaan, että pitää aina pitää poika pinteessä.


Jos Ihmissuhteet-blogi suinkaan rileittaa reaalimaailmaan, kuvaus kuulostaa kovasti Suomen tilanteelta.

Sivulla kahdeksan kerrotaan Itäkeskuksen kirjastoon avatusta Suomen suurimmasta ja nopeimmasta palautusautomaatista. Tavoitteena on, ettei aineistoa enää palautettaisi virkailijoille ollenkaan.

Minäkin olin kerran kirjastossa ja nähtyäni kovin yksinäisen ja tylsistyneen näköisen virkailijan tiskinsä takana ajattelin, että voisin tällä kertaa automaatille jonottamisen sijaan käydä ihan oikean ihmisen pakeilla [ei siis pakeilla niin kuin yleensä baarissa]. Eksä osaa käyttää automaattia, siinä on kyllä ohjeet vieressä, virkailija kivahti.

Samalla sivulla on toisen PK-seudulle puhelinluetteloita koostavan firman, Fonectan, mainos. Kertovat Tasku-nimisestä vihkosesta, jonne on koottu kaikkea tarpeellista, kuten opastettuja sauvakävelyretkiä myyvän Helsinki Expers Tour Shop -yrityksen puhelinnumero ja katuosoite [ei sentään web-osoitetta tai emailia, emmehän me sentään millään 2000-luvulla elä]. Ilmeisesti tuon oppaan kuuluisi mahtua taskuun ja olla aina kätevästi mukana. Minun taskuni ovat poikkeuksetta A5-kokoa pienempiä. Huononpi homma.

Täytyy myöntää, että kannessa komeileva piirroskuva Lasipalatsista on hieno. Tuon voisin ottaa suurempana seinälleni.

Sivulla 11 kerrotaan, että halutessaan välttämättä mainostaa Fonectan puhelinluetteloa tuttavilleenkin, heidän nettisivuillaan voi lähettää kivoja sähköisiä kaupunginosakortteja. Terveisiä Lauttaasaaresta, sanoo esimerkkikortti.

Sivulla 16 kerrotaan Pohjolan Kaupunkiliikenne Oy:n uusista linja-autoista. Niissä on uutta mm. kuljettajakohtainen ilmastointi [liekö ennen ollut vain yksi ilmastointi kymmentä kuljettajaa kohtaan?] sekä erityinen mittari, joka kertoo dieselin hetkellisen ja keskikulutuksen.

Lukija saattaa ihmetellä, miksi moinen kiinnostaisi matkustajaa, mutta onneksi tähänkin vastataan. Se [kuljettajakohtainen ilmastointi] auttaa kuljettajaa jaksamaan työssään ja palvelemaan asiakkaitaan entistä paremmin. Diesel-mittari puolestaan realisoituu matkustajan kannalta, sillä mittari helpottaa säästäväistä ajoa ja säästäväinen ajo on tasaista ajoa. Tähän asti kuljettajat ovat siis ajaneet nykien vain, koska heiltä on puuttunut polttoaineen keskikulutusmittari.

Sivulla 18 kerrotaan, että tänään tulee koomikko Andy Kaufmannista kertova elokuva Man on the Moon, jota en ole nähnyt ja jonka aion katsoa. Samoin, että Fonectan palvelun avulla voi myös lähettää tervesiä Katajanokalta.


1 on viitsinyt kommentoida:

Tuo Man on the Moon on hauska elokuva, vaikka sitä onkin uusittu melko usein televisiossa. Harmi vain, että näyttävät sen P&S-version laajakuvaherkun sijaan.

1/03/2005 07:50:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds