Tavataan taas

Helppo päättelytehtävä: arvatkaa, missä opiskelijakorttini on.

Aivan oikein, laukussani, matkan jäljiltä, kuin bussikortti viimeksi. Yleensä opiskelijaravintolahenkilökuntamme ei jaksa nipottaa noista asioista, mutta vuodenvaihteen jälkeen on ollut tyystin toinen meno. Eivät tahdo millään antaa opiskelija-alennusta ilman, että kortin vaivalloisesti kaivaa näkyviin.

No, mitä sitten selittämään, että korttini on toisaalla, sillä otin sen pois lompakostani, jotten hukkaisi sitä laivalle, kuten kerran abiristeilyllä ajokortin, ja kuinka bussilipunkin kanssa kävi huonosti ja oletko sinä koskaan onnistunut myöhästymään yhtä monesta bussista.

Hän myöntyi tämän kerran ja käski minun tulla huomenna näyttämään korttiani. Otti oikein nimeni ylös ja kaikkea.

Koko lounaani ajan mietin, mitä hän sillä tiedolla tekee. Tarkistaako tästä lähtien nimen jokaisesta kortista, kunnes minun nimeni tulee seuraavan kerran vastaan? Sitten vasta vetää nimeni yli paperistaan.

Pitää kai syödä jatkossa muualla.


Iltiksessä elämöidään ikuisuusaiheesta: saako punaisia päin kävellä. Minä en kykene ymmärtämään väitteitä, ettei kenelläkään voi olla niin kiire, ettei ehtisi odottaa tyhjänpanttina ja ilman järkevää syytä viittä minuuttia joka ikinen päivä. Minulle on poikkeuksetta juuri niin kiire. Terveisiä vain Kirsi Pihallekin, joka kiukutteli aikoinaan Talouselämässä ihmisiä, jotka tuskastuvat PriceWaterHouseCoopersin [on se kieltämättä aika hiton päheä nimi] pyöröovessa Ruoholahdessa.

Auto voi ajaa ylitse, vaikka kävelisi vihreitä päin. Auto ei voi ajaa ylitseni, jos tarkistan etukäteen, ettei autoja ole tulossa.

Kaverini kertoi äitinsä opettaneen, ettei jalankulkijan kannata suotta painaa liikennevalonappulaa ja sotkea koko risteystä, ellei ole pakko. Siinäpä sentään asennetta.

Jostain kumman syystä kaikki toimii paljon paremmin Ruotsissa. Jos jalankulkijan valot ovat punaiset eikä mistään tule autoa, napin painallus muuttaa valot vihreiksi parissa sekunnissa. Ei minulla tuollaisissa olosuhteissa ole mitään ongelmaa odottaa vihreää.


Käsitellään nyt vielä yksi maailmassa piilevä virhe. Se on tavata-sanan väärinkäyttö. Tavata ei ole sama asia kuin spell tai buchstabieren [lähde: Suomen kielen perussanakirja]. Tavata tarkoittaa tässä yhteydessä vain ja ainoastaan tavuttain lukemista. Suomen kielessä ei ole sanaa kirjain kirjaimelta sanomiselle, sillä sellaiselle ei ilmeisesti ole ollut tarvetta.

Syökää sitä kaikki anglistikot tavauskilpailuinenne.

Mainitaan nyt sekin vielä, että ihan kuin koulussa aikoinaan, minä olen kova viittaamaan uudella blogilistalla. Vaan eipä siitä mitään oikeasti hyödy. Hetken aikaa minäkin sinne mahduin [aivokomppia, siinä luki], kohtuu korkealle peräti, mutta sittemmin olen pudonnut ryminällä tyystin pois. En oikein ymmärrä, mitä linkkejä tuolla lasketaan, mutta kai se tästä selviää pikkuhiljaa.

Hei, keksin vielä uuden merkityksen tuolle otsikolleni! [ohhoh, huutomerkki] Enää tarvitaan linkki.

3 on viitsinyt kommentoida:

Nii-in, ja miksi ihmeessä pitää melkein joka aamu juosta ruuhkaisen Mannerheimintien yli punaisia päin vain ehtiäkseen juuri pysähtyneeseen seiskaan, kun seuraava tulisi seitsemän (heh) minuutin päästä. Elämä tuntuu joskus vain niin halvalta.

1/28/2005 12:09:00 ap.  

Tietenkään sinä et jouda seisomaan punaisissa odottamassa, kun jokaiseen matkaan pitää varata aikaa useista busseista myöhästymisellle, liian aikaisin bussista poistumiselle tai pysäkin ohi ajamiselle. Tai jopa näille kaikille yhtäaikaa (esim. joillain kehälinjoilla voi mainosti samalla jäädä pois liian aikaisin ja liian myöhään.) Tästä ei pidä tehdä hätiköityä johtopäätöstä, ettet olisi myöhästyneenäkin aina tervetullut kotonahimaan!

1/28/2005 09:49:00 ip.  

Kyllähän sitä seiskaa vielä seitsemän minuuttia odottaakin, mutta vaikkapa linjan 550 kohdalla alkaisi loppua huumori.

Niijust, äiti, kyse on valinnoista. Jos haluaa myöhästyä busseista joutuu tinkimään jostakin.

Eilenkin vaihto petti, hitsi sentään.

1/28/2005 09:58:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds