Herätysliike

Aamulla kun heräsin, tunsin oloni formulakuljettajaksi. Sellaiseksi, joka muistaa ajaneensa äärirajoilla ja totaalisen täysillä. Tulleensa mutkaan vielä inauksen viime kertaakin kovempaa.

Hän ei muista, kuinka pito petti eikä kuinka hän uskottavasti useita voltteja pyörien ja monen kameran kuvaamana oli päätynyt läheiseen lätäkköön.

En minä juomassa ollut käynyt, kunhan nyt muuten vain kaiken tämän jälkeen nukuin kymmeneen saakka.

Joku kaverini harmitteli aikoinaan, ettei Driven-elokuvaakaan ollut jaksettu kääntää suomeksi. Driven – Ajeltu kun olisi ollut niin hieno nimi.

En minä sitä leffaa katsonut kuin tuohon ulosajokohtauksen verran.

Nyt kun mietin, taisin vahingossa soittaa aamulla jollekulle, kun luulin vaimentavani kännykän herätystä. Tai sitten joku soitti minulle ja painoin puhelimen kiinni. Voisin tietenkin kohtuullisen helposti selvittää, kestä oli kyse, mutten taida viitsiä. Ei ole soittanut takaisin.


Benefon Q


Kerran aikoinaan soitin vahingossa hätänumeroon. Silloinen Benefon Q -puhelimeni, jossa oli paras käyttämäni tekstipohjainen puhelinkäyttöliittymä, oli asetettu heräämään aamuisin. Pin-koodinkyselydialogissa oli kaksi vaihtoehtoa: OK ja SOS, joista jälkimmäinen soitti hätänumeroon, vaikkei olisi pinniä tiennytkään.

Eräänä aamuna herätystä vaimentaessani sormeni oli osunut väärälle napille...

– Pelastuslaitos, sieltä vastattiin.
– Kiitos, enköhän minä tästä pääse ylös ihan ominkin avuin, arvelin.

3 on viitsinyt kommentoida:

Ai piru, en muistanutkaan, että tuo Benefon Q oli noin kaunis puhelin. Hitto kun siitä firmasta ei tullut uutta Nokiaa. Osasivat designin isosiskoaan (hah) paremmin.

2/02/2005 06:46:00 ip.  

Joo, harmi, että kuolivat. Muutamia asioita ehtivät tuoda ensimmäisinä markkinoille.

Minua miellytti tuossa käyttöliittymässä se, että ok-nappi oli oikealla samoin kuin Maceissä. Nokiassa ja käytännössä kaikissa muissa puhelimissa ok on Windowsin tyyliin vasemmalla.

Minusta oikea tuntuu jotenkin loogisemmalta, mahtaako MS olla aikoinaan siirtänyt napin vasemmalle vain välttääkseen plagiointisyytteet. Vasemmalta oikealle tavataan meidän ajattelussamme edetä, ja peruuta vie taaksepäin, ok eteenpäin jne.

2/02/2005 09:06:00 ip.  

Asensin tänään kollegan kannettavaan jonkin nokialaisen puhelimen ja tietsikan yhteiskäyttöön tarvittavaa ohjelmaa. Todentotta: asennus eteni ikkunoiden vasemmassa reunassa olevia nuolia klikkailemalla, oikeassa reunassa oli aina jokin kesekytä-hylkää-tyyppinen vaihtoehto. Kyllä tuntui nurinkuriselta pakittelulta edetä vasemman kautta.

2/03/2005 06:31:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds