Katsokaa ja ihmetelkää, Niinistön kampanjasivulta on korjattu aiemmin valittamani virhe.



Seuraava viesti tulee ilmeisesti osoittaa Trendi Veli -lehdelle. [Via Hesariakin kuumempi]

[annoin sitten itselleni luvan alkaa julkaista myös tällaisia lyhyitä juttuja, kun vastalauseet jäivät valitettavan vähäisiksi]

Data Rescue on paras Macin tiedonpelastajaohjelmista tai ainakin ainoa, joka onnistui minun tietoni löytämään. Ilmaiseksi saa tosin pelastaa vain yhden tiedoston. Valitsin pankkikoodivalokuvani sittenkin ennen Piirikunnan viimeisen kuukauden rss-lokia.

Olkoon päivän ajatus: miettikää, mikä on kannaltanne tärkein yksittäinen tiedosto. Ja varmuuskopioikaa se.

Päätin, etteivät yhden kuukauden valokuvani niin arvokkaita ole, että jaksaisin lähteä 120 taalan ohjelmaa hankkimaan. Tietenkin voisin järjestää keräyksen ja pyytää hölmöjä ohikulkijoita heittämään taalan tai pari. Samaan tapaan kuin nuo yhdet urpot, jotka haalivat rahaa netissä ostaakseen iPodin ja rikkoakseen sen Apple Storessa asiakkaiden ja myyjien silmien alla. Ja toteuttivatkin aikeensa.

Videon kaveri näyttää jotenkin häiriintyneeltä, ja minulle tuli selittämättömällä tavalla paha olo hänen intohimoista puuhasteluaan seuratessani: tarmokkaita vasaraniskuja, irvokasta naurua, suunnitelmien mukaan sujuvaa kaikkea.

Eikä tässä ole kyse mistään sokeasta Apple-ihannoinista. Kaverien seuraava idea on hankkia rahoitus uuten X-boxiin ja pistää se sitten tohjoksi samaan tapaan.

***

Huh, paheksua nyt coolia fiilistelyä: minusta on tullut tylsä aikuinen. Mitä enää voisin tehdä palauttaakseni vanhan kolean imagoni. Sorruin jo lässyttämään Schizoblogin kommenteissa puhtaaseen Kuukausiliite-tyyliin ja menin vielä haalimaan sivupalkkiini edustavia linkkejä aloittelijoille. Mikä minua vaivaa?

[linkit sisältänyt template jäi valitettavasti toiselle kovalevylle käveltyäni tänne parin kilometrin päähän netin ääreen]

***

Äiti on palannut. Ja Vt. Ja Kuuluttaja. Hienoa.

Ja Hesari on avannut jälleen kymmenen uutta blogia. Tulevat vanhat vitsit mieleen. Kiinan kerrottiin voittavan Neuvostoliitto antamalla ensimmäisenä päivänä 10 miljoonaa sotavankia ja jollei se vielä riitä, antamalla seuraavana toisen mokoman lisää. Käyttääkö HS samaa taktiikkaa Blogistanin valtaamiseen?

[Kai Neuvostoliitto kirjoitetaan noin? Minä en ole osannut kirjoittaa NL:n olemassaolon aikana – miettikää sitäkin sitten.]

***

Minua huvitti taas hirveästi lukea, että Matti Vanhanen [, jonka sivujen teilaamisen jätän Mitvitin harteille. Mittis, me odotamme] lähti vaaliristeilylle Romantikalle.

Jos oletetaan poliittinen muisti niin pitkäksi, ettei ole unohdettu, kuinka Mattia viimeksikin onnisti juuri laivalla.

***

Arkistojani selatessani huomasin, että vielä viime keväänä saatoin julkaista varsin lyhyitäkin viestejä. Niissä ei ollut välttämättä kuin yksi asia tai vain pikkuriikkinen oivallus. Vasta kesän myötä kaavaksi muodostui kirjoittaa aina vähintään kolmesta aiheesta ja useampia näytöllisiä.

Kyselenpä nyt muodikkaasti ja tyystin ilman ironiaa Mitvitin jalanjäljillä muutaman yleisökysymyksen.

  1. Haluatteko lukea pitkiä tekstejä vai lyhyitä vai ihan sama?
  2. Onko PA:lla tulevaisuutta Vt:n ja Sellistin oikkuilujen jälkeen?
  3. Onko mitään järkeä kuittailla Visa Kopulle [= Selllistin juttu] tai Skitsolle [= Vt:n juttu] vai pitäisikö tyytyä kuittailemaan Anssille [= kaikkien juttu]? [kaikkien meidän, joihin hän ei linkannut, that is.]
  4. [Kuinka sanotaan , that is suomeksi. Entä , for that matter?]
  5. [Olisiko sinun syytä selkiyttää hakasulkukommentaattorin persoonaa ja sulkujen käyttöä ylipäänsä?][kenen minun?]
  6. Onko mikään pahempaa kuin väkinäinen hauskuus?
  7. Koska Pää auki viimeksi ei syyllistynyt moiseen?
  8. Olisitteko uskoneet, että PA on aikojen saatossa useasti unohtanut, mitä on kirjoittanut aiemmin ja toistanut itseään surutta?
  9. Mikä seuraavista juttutyypeistä on mieluisin: asiallinen kirjoitus, itsetarkoituksellinen huumoritarina vai sinne tänne roiskiva yleistyperä hölmöily?
  10. Onko haircutia kylliksi vai liikaa?
  11. Pitäisikö minun leikkauttaa hiukseni siten, että voisin pitää niitä perinteiseen tapaan hölmösti pystyssä, kun tämä päätä myöten valuttaminen alkaa pikkuhiljaa ahdistaa?
  12. Onko turhaa pyristellä kahden geen bloggaajia vastaan?
  13. Entä Pikkugeetä?
  14. Lisäsin Termarin ja Pykimän palkkipaikalle [siihen uuteen templateen...], mutta ketkä olivat ne kaksi muuta, jotka piti lisätä?
  15. Tulisiko PA:nkin alkaa pitää varjoblogia [kun valo-blogi on jo olemassa]?
  16. Mietittekö tekin toisinaan, mitä vaikeita asioita Tanja Karpela tarkoittaa Matti Vanhasen rohkeutta kehuessaan?
  17. Onko sattumaa, että sanat metabolismi ja metablogismi muistuttavat toisiaan?
  18. Oletteko huomanneet, että PA ei aina muista, mitä on jo ehtinyt kirjoittaa ja palaa ajoittain jo kaluamaansa aiheeseen hieman eri sanoin?
  19. Jos blogaaminen ei jostain syystä teekään kirjoittajaansa kuolemattomaksi ja Pää auki loppuu jonain päivänä, tulisiko se poistaa jakelusta vai perustaa salanimen turvin erillinen arkistosivu ja näin teeskennellä, että julkaisulla on faneja?
  20. Eikö järkevin tapa suhtautua tekopyhyyteen ole teeskennellä vihaavansa sitä?
  21. Eikö PA:lta pitäisi ottaa pois Kysyn vaanin arkistot?
  22. Tulisiko Sellistin arkistoja julkaista lainkaan, vai kunnioittaa kerrankin edes yhden julkkiksen yksityisyyttä?
  23. Onko mahdollista keksiä mitään nokkelaa, joka yhdistäisi katkaisuhoidon ja lauseet, jotk

Eipä tunnu mikään korjausohjelma auttavan. Viimeisen kuukauden aikaansaannoksista osa on mennyttä. Osan sain kopioitua talteen.

En viitsi kirjoittaa tänään mitään, kun valmiiksi kirjoittamani juomasekoitustekstikin kuului uhrien joukkoon. Kopioin mukamas talteen blogitekstejä, -kuvia ja -aihelmia sisältävän kansion, mutta kopiointi ei näemmä koskaan edennyt teksti-kansioon asti. Toivottavasti bloggeri pysyy pystyssä siihen asti, että saan varmuuskopion tehtyä.

Iltasanomat sentään piristää päivää:

MTV3:lla ja Subtv:ssä esitettiin kesän alussa lähes 170 kertaa Idols-kilpailun mainosta, jolla kerättiin osallistujia kilpaan. Lakimiehet ovat laskeneet, että brittitähden menestyskappale soi tallenteessa 17 sekuntia.


Montako lakimiestä tarvitaan laskemaan, kauanko kappale soi mainoksessa?

Nyt – blogien kuoltua – kannattaa kuunnella tuoreinta Omenatarhapodcastia. Vierailevana tähtenä itse Visa Kopu. Suora linkki iTunesiin

***

Harrastin myös suoraa kansalaisvaikuttamista ja informoin Niinistöä sivustonsa etusivun nolosta kirjoitusvirheestä. Saa nähdä, tapahtuuko mitään.




[lisäys 28.10.] Ainakin sain vastauksen. Rohkaisevaa:

Kiitoksia kommentistasi.
Välitämme sen sivuntekijöiden tietoon.

Minä olen ollut hiljaa kovin kauan, mutten silti valitettavasti ole rakastunut. Minä vain onnistuin sekoittamaan tietokoneeni varsin vakavasti.

Tavallaan kyllä haluaisin olla. Voisin sitten lopettaa koko jutun ja riipiä sydänverestäni vastaavaa huipputavaraa kuin Vt viimeaikoina.

Tai voisin sitten lopettaa koko jutun, kuten nyt linkatessani huomaan Vt:n tehneen. Näemmä hän oli käyttänyt samaa googlen estävää tagia sivuillaan, joka Karun sellinkin jälkiä jättämättömän poistumisen mahdollisti.

Tuntuu jotenkin, niin, tyhjältä.

Näemmä pääkirjoitus ei jäänyt ainoaksi kuolonuhriksi. Aika näyttää, mitä käy Pää auki -kirjoituksille.

***

Käytettävistä kotisivuistaan
tunnettu Jacob Nielsen kertoi hiljattain, mikä useimmissa blogeissa on pielessä. Monista puuttuu kirjoittajan kuva, aiheet ovat moninaisia eivätkä kaikki blogaajan ryökäleet ymmärrä edes ostaa omaa domainia. Paha virhe on myös unohtaa kirjoittavansa jatkuvasti tulevalle pomolleen.

Minä olen kaihomielisenä romantikkona aina jotain kirjoittaessani kuvitellut yleisökseni tulevan puolisoni. [Kuten mainittua: tulevalle pomolleenIsosisko]

Niin ikään otsikointiin tulee kiinnittää huomiota. Nielsen antaa esimerkkejä huonoista otsikoista.

  • What Is It That You Want?
  • Hey, kids! Comics!
  • Victims Abandoned
Hei, jätkät! Otsikoita! Kyllähän nämä puhuttelevat. Hyviä otsikoita ovat vastaavasti:

  • Pictures from Die Hunns and Black Halos show
  • Office Depot Pays United States $4.75 Million to Resolve False Claims Act Allegations
  • Ice cream trucks as church marketing
Ihan oikeasti. Eihän tuollaisi otsikoita kirjoittaisi Visa Kopukaan? [PA. Nielsenille ei kuittailla, stana. Vielä vähemmän Visa Kopulle. Onneksi maailma on täynnä mitkä tahansa ohjeet sellaisenaan nieleviä HIGareita. – Tuleva pomo #1]

***
Epäilemättä blogeista voi löytää uutisiakin, jos omaa aikaa sattuu olemaan rajattomasti eikä todellakaan harrasta muuta kuin netissä pyörimistä. Uutisseurannassa luotan kuitenkin edelleen uutispalveluihin ja harrastusaiheita seuraan palstoilta, joissa pääaiheena on itse asia, kuten kalastus.com ja ravia.fi.


Markkinointi&Mainonta-lehden pääkirjoittaja Mattias Erkkilällä on vaikeuksia löytää uutisia blogeista. Juttu on otsikoitu räväkästi Blogi on kuollut. Minä, tiedätkö, lopetin pääkirjoituksien lukemisen ihan samasta syystä.

Oikeasti Erkkilää taitaa harmittaa katsella, kun ämmämäiset neuleblogit vain sikiävät, eikä missään ole kunnollista raviurheilu- ja kalastusblogeja.

[PA. Hmp, olin katsellut, että tuostapa nappaan copyn (tajuuttekset, jätkät, niinku kopin – täällä mainosalalla ollaan nokkelia), mutta Masulle ei hitto soikoon käydä. Saati raviurheilulle. Ei ole kavioveikkaajan voittanutta (nyysitty läppä, mutta mikäpä ei meillä mainosalalla olisi). – Tuleva pomo #2]

[Yritän miettiä, mitä kaavioveikkaaja voisi tarkoittaa, mutta yhtäkkiä pääni lyö tyhjää kuin yrittäessäni keksiä pikkutuhmaa nokkeluutta Persefones-jumalan nimestä.][ah, oldschool -Editori]

***

Maltan mieleni laajemmalta avautumiselta ja tyydyn toteamaan yleisellä tasolla, että joskus on parempi jättää tekemättä kuin tehdä huonosti. Maailmassa on liikaa ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tätä. Ärrinmurrin.

[PA. Latteudet latteuksina, mutta tämä on jo liian paksua, mitähän sen Timo kirjoittaa tänään – Tuleva pomo #3]

***

Muistaessani mainitsen huomanneeni, että minut olisi aika helppo salamurhata vanhalla kunnon wc-pommilla. [PA. Ei tällaisia nyyppiä meille. Salaiset agentit eivät käy vessassa. – Tuleva pomo #4]. Huomaan tiedostamattani käyttäväni jatkuvasti samoja koppeja.

Vaikka täkäläiset pöntöt ovat periaatteessa muodoltaan kovasti suomalaisen kaltaisia eivätkä niitä Etelä-Saksan hyllymalleja, wc-harja on pöntönkäyttäjän paras kaveri. Ruokapöytäkeskustelussa kävi ilmi, että ranskankielinen alan termi tarkoittaa sekin jarrutusjälkiä.

En tiedä, onko vika muotoilussa vai pintamateriaalissa, mutta täkäläiset pöntöt ovat kyllä kokolailla paskoja [sanal. yritett.][anal. yritett. sanoi peppuseksiraiskaaja][anteeksi].

Tai ehkä tarkoitus on, että kun pönttöä harjataan päivittäin, sitä ei tarvitse koskaan varsinaisesti pestä. Samahan pätee muun muassa hiuksiin. [PA. Scheisse, tuolla asenteella et kyllä koskaan tule töihin Klobrille&Rohriin. – Tuleva pomo #5]

***

Ranskanopintoni alkoivat. Apua. Ilmeisesti elämään valmentaja lukio-opetus on tehnyt minusta ylimaallisen etevän monivalintojen mustaajan, mutta tasokokeeni taisi mennä reippaasti yläkanttiin. Minä en ymmärrän hiukkaakaan, mitä kurssilla puhutaan. Asiaa ei helpota se, että välillä ranskalaisperäinen opettaja selventää oudoimmat asiat aksenttisella saksallaan, josta siitäkään ei ota tolkkua. [PA. Jaa että ranskaa, kaiken maailman hippimeininkiä. Eikö ne ranskalaiset ole hiukka homojakin? – Tuleva pomo #6]

Mietin, että vaillinaiseksi jäänyttä kysymystä voisi kutsua kesköseksi.

Opettaja kehotti välttämään sähköpostin lähettämistä, sillä hän ei kuitenkaan ikinä lue sitä. Lupasi olla tavattavissa aina maanantaisin ja rentona tyyppinä vielä vastaavansa työhuoneensa puhelimeen arkiaamupäivisin.

Jälleen kerran minut kohtaa karmiva aavistus. Kuinka pitkälle kaikki een tai ämmän ylioppilaskirjoitusten kielikokeista saaneet pärjäsivätkään silkalla tuurilla. Kuinka julmia monivalinnat voivatkaan olla osaavia kohtaan, jos vääristä vastauksista ei mene miinusta. [PA. Tänne mitään pinkoja kaivata – Tuleva pomo #7]

***

Sauli Niinistö kaiketi aloitti mainoskampanjansa tänään. Jotenkin huvitti avata Hesarin näköisversio päästäkseni näkemään mainoksia. [Samalla tapaa minua huvittaa aina television avatessani.] Niinistö on työläisten asialla, oivaa. Kyllä Bobissa osataan.
Mitvitin analyysiä Niinistön sivuista odoteltaessa.

Viikko pari sitten yet another firma ilmoitti nimeävänsä itsensä Jotakin Helsingiksi. Jos aloittaisin tämän blogin nyt, valitsisin nimeksi luutavasti seksikkäästi: Blog Helsinki.

***

[PA. Hei, mihis minut unohdettiin edellisestä katkelmasta? Antaa olla, unohda. – Tuleva pomo #8]

Koneen sekoaminen liittynee osittain Front Row -sovelluksen asentamiseen. Tuohan livahti asennusohjeineen julkisuuteen eilen, vaikka tulee periaatteessa toistaiseksi ainoastaan uusien iMacien mukana.

Hauskalta se näytti, iPodmainen käyttöliittymä pyöri mukavasti. Olisin kaivannut cd-levyjen kansikuvia näkyviin, kun musiikkia selataan albumeittain. Erityisen oleellista olisi myös pystyä pikakelaamaan ja skippaamaan musiikkia ja videoita iPodin tapaan.

Lievitin huonoa omaatuntoani epämääräisesti hankitun ohjelman käytöstä miettimällä, että minä sentään jälleen mainostin aika tavalla Applea uutuutta kämppiksilleni demotessani. Joidenkuiden mielestä on säälittävää, kuinka jotkut rukat sortuvat moiseen.

Ilmiö on sittenkin laajempi kuin luullaan. Valtaosa vanhemmista käyttää samalla tavalla omaa rahaansa mainostaakseen Joulupukkia. Onko Joulupukilla suurempi Reality Distortion Field kuin Steve Jobsilla? [PA. Kellään ei ole suurempaa kuin minulla. – Tuleva pomo #9]

***

[PA. Mihis se otsikossa luvattu blogiskenen kuulumisien tarkastelu jäi? Ei taida sinusta olla tarkkailijaksi meidän pajaan. – Tuleva pomo #10]

Kirjoittaminen tökkii jo toista päivää. Onneksi tällaisissa tilanteissa voi aina turvautua hassujen kuvien julkaisemiseen.

Ties vaikka listasijoituskin kohoaisi.

Düsseldorfissa hiihdettäisiin tässä viikonvaihteessa, muutama norjalainen hehkutti minulle. Enkä minä oikein tajunnut, mitä selittivät, mutta lähdin mukaan, kun en parempaakaan käyttöä lauantailleni keksinyt.

En täysin ymmärrä Deutsche Bahnia Scheissse Bahniksi kutsuvia. Minusta pelaavat vallan mainiosti. Firman nimi taitaa tosiaan olla nykyään vain lyhyesti Die Bahn. Onneksi vanhoja DB-kylttejä ei tarvitse uusia. Säästöä.

Kaupungissa satoi vettä, ja arvuuttelin, olivatko tarkoittaneet rullasuksihiihtoa. Matkasimme u-bahnilla, jonka nahkapenkit olivat parhaimmat koskaan metrossa tapaamani.


Asemalla näin elämäni lyhimmät liukuportaat.


Kyllä se lunta oli. Karnevaalimeininki oli huipussaan, ja sain nähdä aivan uuden kertaluokan turhakkeita.




Löysimme hiihtoalueen räikänrääkynää seuraamalla. Ihmiset olivat pakkautuneet sohjoisen ladun reunamille ja pitivät hirveää meteliä aina hiihtäjien saapuessa paikalle.

Otin muutaman kuvan.



Siistiä, oli se tosiaan lunta, totesin norjalaisille. No niin, mitäs sitten tehdään? Olisiko lounas jotain, kun aamiainenkin on syömättä? kysyin.

He katsoivat minua hölmistyneenä. Miten niin sitten? Kisahan on vielä kesken. Ensin naisten pikkufinaali, sitten varsinainen. Sitten miesten pikkufinaali ja lopulta: miesten finaali, he hehkuttivat.

Muistin jälleen kerran, miksi minusta tuli kansalaisjournalisti eikä urheilutoimittajaa.

Ihailin Reinin ylittävää riippusiltaparia. Epäsymmetriset yksitolppaiset sillat, ne ovat parhaita.



Mietin, elivätkö virtahevot ennen vanhaan Reinissä.

Mietin, tarvitsisiko tuo selityksiä. Niinku rhino [rainou] ja Rhein [rain].

Mietin, ettei tuo ole edes minun keksimäni juttu.

Lopulta joku voitti molemmat kilpailut. Norjalaisia harmitti: naisten voittaja oli kyllä norjalainen, mutta miehissä olivat jääneet toiseksi. Suomalaisnainen pääsi hopealle. Huonommin pärjänneen nimi kuulosti tutulta. Varmaan jäänyt joskus kiinni dopingista, päättelin.

Houkuttelin joukkomme Burger Kingiin. Omasta kaupungistamme en ole vielä moista löytänyt, vaikka joku väitti nähneensä maassa sen jätöksiä.

Parturiliikkeen kyltti herätti kysymyksiä.


Seksi – Luksus & kiimainen hiustenleikkuu.

Ei ollut iPod nanoja myynnissä missään täälläkään. Isot tavaratalot myivät ihan pokkana vanhaa miniä täyteen hintaan.

Toisaalta, ehkä se nainen halusi juuri vaaleanpunaisen soittimen.

Ja olisihan hän voinut yhtä hyvin hassata rahansa 385 euroa maksavaan kynään.



Tämän kuvan tarkoituksena on olla kyyneleitä kirvottava [?] sisäpiirivitsi.


Sade yltyi hirmuiseksi. Varjoni hajosi. Päätin ostaa seuraavaksi tyylikkään kokoonmenemättömän herrasmiesvarjon. Sellainen kädessä, sanomalehti kainalossa, vihellellen käydessänsä.

Muistelin, kuinka kasiluokalla saksaa aloitellessani olisin tarvinnut sade-sanan sukua ja kirjan sanastosta löytyi vain sateenvarjokeppi. En vieläkään tiedä, mikä hitto moinen on, mutta olisiko liikaa, että oppikirjojen tekijät laittaisivat myös yleisimpiä perussanoja sanastoihin eivätkä vain kappaleiden kummajaisia. Tai kertoisivat, että jos sanastossa lukee pallon kohdalla Kugel, että se tarkoittaa juuri jäätelöpalloa eikä vaikka jalka-.

Sama juttu ruotsinkirjan riimukivien ja hurmurinkiharoiden kanssa.

Kohtasin ihmeen: keltaisen jalankulkijavalon. Tuollaista olin aina tahtonut. Saksassahan on tapana – ilmeisesti säästösyistä – käyttää autoille tarkoitettuja liikennevaloelementtejä kolmine valoineen myös jalankulkijoille. Tavallisesti niissä on kaksi punaista ja yksi vihreä. Nyt keskellä oli keltainen viiva kuin raitiovaunuilla Helsingissä.

Katso video keltaisesta jalankulkijavalosta (80 kt)

Saksassahan on tapana – ilmeisesti säästösyistä – – on hyvä alku mille tahansa lauseelle.

Saksassahan on tapana – ilmeisesti säästösyistä – lukita koulun pistorasiat niin, että kannettavan käyttäjät saavat toivoa, että akkumittari olisi näyttänyt oikein edellisessä siivuleessa. Luultavasti vain siivoojilla on avaimet noihin luukkuihin.


Ironisesti lukitsemattomiakin pistorasioita näkyy siellä täällä, mutta ne ovat niin kaukana pöytätuoliyhdistelmistä, jotka – ilmeisesti säästösyistä – ovat liikuttelemattomissa, että sähköä tarvitessaan on syystä istua lattialla.

Ostin lajitelman eksoottisia pilkottuja hedelmiä muovilaatikossa. 80 senttiä sadalta grammalta ei tuntunut pahalta sen jälkeen, kun olin huomannut, että pyytävät irtokarkeista yli euron. Huippuna jellybeansit, jotka maksoivat peräti kaksi. Tämä tuntuu kummalta, sillä perus pussikarkki maksaa tyypillisesti noin 4 euroa kilo.

Minä en tiedä, mitä maitolitra maksaa, mutta karkin hinnassa olen asiantuntija.

Vielä muistaessani otin kuvan Deutsche Telekomin yleisöpuhelimesta. Niillä kun on oma hurmaava tyylinsä.



Illalla onnistuin särkemään lopullisesti onnettoman uunimme kahvan. Tähän asti muovista on ollut jäljellä pieni nokare, jota tiukkaan puristamalla uunin luukku on ollut madollista avata ja sulkea. Nyt potkaisin epähuomiossa polvellani muovinkappaleen mureniksi.

Ei sillä, sietää olla tyytyväinen. Monella ei – ilmeisesti säästösyistä – ole uunia laisinkaan.

Normanin The Design of Everyday Things -klassikon [aka t Psychology oet] ovenkahvaopit muistaen innovoin uuninluukullemme uuden kädensijan Tequila-pullon korkkihatusta. Sen muoto viestii käyttäjälle, että avaaminen tapahtuu vetämällä, ja ergonominen muotoilu mahdollistaa mukavan otteen. Peukalon voi tunkea miellyttävästi hatun sisälle ja kiertää muut sormet hatun ympäri.



Punainen väri symboloi saksalaisissa ovissa yleisesti vetämistä sekä toisaalta yleisemmin kuumaa, mikä varoittaa käyttäjää koskemasta uunin luukkuun. Suunnittelin ratkaisun näennäisesti palvelemaan enemmistön etua: käyttäjistä kolme neljästä on oikeakätisiä.

[Se, joka muistuttaa, että samaa kahvaa käytetään myös luukun sulkemiseen, joka tapahtuu työntämällä, on hankala ihminen, emmekä me täällä Pää auessa tykkää ulkopuolisista hankalista ihmisistä.]

Oikeasti ajattelin häikäilemättä itseäni. Jos avaan luukun oikealla kädelläni vasen käteni jää vapaaksi tavaran uuniin laittamista varten. Kaikki olivat tyytyväisiä – tulin samalla demonstroineeksi onnistuneen markkinoinnin merkitystä.

[ihan oikeesti, hei, tää ei oo enää hauskaa, lopeta jo]

Joku lähetti minulle aamulla tekstarin, jossa kysyi, mikä Nokian malli kannattaisi hankkia, jos sitä aikoo käyttää Macin kanssa. Minä en tiedä, kuka tuon viestin lähetti, mutta olen saanut sen kaksikymmentä kertaa.

Minä en valitettavasti ole pystynyt oppimaan uusia Nokian malleja 3330:n jälkeen. Onneksi netistä löytää kaiken tarvitsemansa, myös tiivistelmän Nokian puhelinmalleista [löytyy sivun alalaidasta].

***

Takaisin arkeen, ennen olivat huumoriblogaajat sentään vähän eri kaliiberia.

[toisaalta meidän puolustukseksemme täytyy sanoa, että olisihan tämä vähän helpompaa, jos Jäätteenmäki vaikuttaisi edelleen Suomessa]

Kännyköihin liittyy sekin, että Opera mini-version beta on kaikkien pohjoismaalaisten haettavissa. Omassa T610:ssani se kyllä kaatui heti, mutta jotkut olivat kai saaneet sen toimimaankin. Upeaa, kohta voi lukea blogeja oikeasti missä vain.


Herää vain kysymys, miksi kysymykset ovat olemassa, jos niihin kaikkiin pitää vastata kyllä?

***

Apple tuntuu olevan mielettömässä nousukiidossa, ja vannoutuneimmat vihaajat syyttävät jo lehdistöä puolueellisuudesta. [hilpeitä kommentteja tuolla]

[soittivat tuossa taustalla jälleen 15 sekuntia yhtä kadonnutta kappaletta, joka on joko jotain espanjaa tai sitten niin epäselvästi artikuloitu, etten koskaan saa sanoista selvää. däng dägä-däng, dägä dägä dägä däng-däng, se menee]

Keskiviikkona julkaistuissa PowerBookeissahan akunkestoa parannettiin vielä viidenneksellä. Mikäli minun akkumittariani on uskominen, tämän vanhan polven mallin kanssakaan ei tarvitse hävetä.

***

Iltalehti kirjoittaa Robbie Williamsin Saksan levyjulkistustapahtumasta [huomaatteko, kaikki tärkeät tyypit ovat nykyään Saksassa].

Pieni heppu lökäpöksyissään, harmaissa liiveissään, raitapaidassaan ja valkoisissa lenkkareissaan ponnahtaa lavalle ja tervehtii pirteästi yleisöään. Jos sisääntuloon kuuluisi vielä kokovoltti, niin miestä tuskin voisi erottaa 1970-luvun suomalaisesta iskelmätähdestä Robinista. Miehet ovat samaa kaliiberia.

Samaa kaliiberia kuin menneen ja nykypolven huumoriblogit. Jos edes minä olisin joskus kuullut jostain Robinista, mutta kun meitä tietämättömiä on erinäisiä miljoonia.

Saisin enemmän lukijoita, jos lykkäisin julkaisemisen huomiseen, vaan mitäpä näitä pihtaamaan, kun on kerran saatu pää auki.

***

Kuvaamataito on mielipiteitä jakava kouluaine. Sana on korkeaprofiilinen äidinkielen tapaan. Ennen vanhaan luettiin suomea, nykyinen äidinkieli on jotain enemmän. Valitettavasti kuvaamataito on tyypillisesti joko piirustamista tai maalaamista. Jos ei osaa hallita vesivärejä, ei voi pärjätä.

Seiskaluokan pakollisen kuvaamataidonkurssin opettajamme oli jonkinlainen taiteilija. Tämä ilmeni muun muassa siten, että hänen luomansa abstrakti taideteos oli paraatipaikalla pikkukaupunkimme kulttuurikeskuksen aulassa. Sekä siten, ettei hän juuri vaivautunut meitä opettamaan, tuskinpa taisi nimiämmekään suotta opetella.

Kerran hän sentään sai aikaiseksi yhden oivalluksen.

Tehtäväksemme annettiin suunnitella uimarannasta informoiva liikennemerkki. Helppo juttu, ajattelin. Liikennemerkissä voi käyttää palkkiukkoja eikä perspektiivistä tai värittämisestäkään tarvitse murehtia.

Piirsin uimarannan ja lepotuolin ja auringonottajan ja drinkkilasin ja sateenvarjon ja feikkikirsikan. Tämä uimarannempaa liikennemerkkiä ei olekaan, hihkuin.

Opettaja tyrmäsin kuvani. Hänestä se oli aivan liian tavanomainen.

– Kaikki piirtävät aurinkotuolin ja drinkkilasin ja sateenvarjon ja feikkikirsikan. Mieti, mitä kaikkea uimarannalla voi tehdä.
– No, ottaa aurinkoa ja uida ja... no, ei kai oikein muuta.
– Kaikki ajattelevat vain uimista, yritä keksiä jotain omaa ja kerro se.
– No, öö, uimarannalla on vettä ja vedessä voi uida ja... tota, purjehtia.
– Juuri noin, tuolla tapaa.

Ja piirsin purjeveneen. Minä osaan piirtää aika hyviä purjeveneitä. Mitään muuta en osaakaan piirtää. Tyytyväisenä näytin kuvaani opettajalle.

– Piirsit sitten purjeveneen... kuinka tuo mielestäsi symboloi uimarantaa?
– Noku, sä sanoit, että toi on niinku ihan oikein. Ku vene liittyy veteen ja sillee.
– Sinun pitää saada kuvaan uimarannan idea. Mieti, mitä rannalla tehdään.
– No, otetaan aurinkoa ja uidaan.
– Niin, eli yleisemmin, mitä?
– Varmaan niinku levätään, otetaan rennosti.
– Niin, rennosti. Kuinka purjeveneessä otetaan rennosti.
– No, ehkä jos on niinku myötätuuli ja spinnu ylhäällä ja mennään vaan.
– Noin juuri.

Ja niin minä palasin tyytyväisenä sorvin ääreen. Ja piirsin kuvan pelkästä pallopurjeesta. Tein sen lopulta hieman hutaisten, enkä saanut purjetta näyttämään oikealla tavalla pullealta. Suunnilleen tuolta se näytti.



Toki minä ymmärsin, ettei kukaan spinaakkeriliikennemerkin näkijä ymmärtäisi, että se ilmoittaa läheisestä uimarannasta. Etenkään, kun oikeasti spinnun ajamiseen liittyy kaikkein pahin härdelli. Se vaatii jatkuvaa aktiivista ajamista ja manöveereineen koko miehistön valppauden. Sittenkin oivalsin, että symboleiden tehtävä on viestiä ajatusta, ei asiaa konkreettisesti. Ja ylämerkillä freudilaisesti väriloistoonsa laukeavat spinaakkerit viestivät suurta helpotusta, vuorenhuippua ja alamäen alkua. Samaan tapaan kuin Hauptbahnhof lyhennetään HBF eikä HBH, kuten olisi periaatteessa loogista ja oikein.

Ymmärsin, että on parempi keskittyä ja jättää drinkkilasin sateenvarjo piirtämättä, ymmärsin, että määrää syntyy kopioimalla, mutta laatua keksimällä. Ymmärsin monenlaista triviaalia.

Kuvaamataidon seiska oli ainokaiseni.

***

Sittenkään en ymmärrä, mitä tämän hiljattain tapaamani kyltin suunnittelijat ovat ajatelleet. Kuva on erään taidegallerian pyöröovesta [mitä PA tekee taidegalleria pyöröovissa?]. Auta Marjut, kenties olet pätevämpi hieroglyfien tulkitsija kuin minä [vaikket Maccejä ymmärräkään...].




***

Sovitaanko, että jos kirjoittaa kaksi juttua päivässä, saa julkaista jälkkäriksi yhden testituloksen. Minä kun onnistuin jälleen saamaan haluamani tuloksen.

GenreLiterature

Piti kirjoittaa jostain aivan muusta, mutta käydään nyt vielä kerran läpi tämä lastu-sotku, vaikkei Kuukausiliitteen painokoneita pysäytä enää mikään, ja kohta kaikki on turhaa. Uskottaviksi edgelläkävijöiksi itseään luulevat keski-ikäiset puhuvat Kuukkarin jutun jälkeen lastuista ja olettavat sen olevan samalla tapaa tyylikästä kuin kömpelöiden bluetooth-handsfree-härpättimien kera kulkeminen.

Langattomat handsfreet eivät vain voi olla cool, ennen kuin niitä saa valkoisina ja Applen tekeminä. Tajutkaa.

Oletettavasti kaikki alkoi Petteri Besserwisser Nummisen Kirjoitusoppaasta bloggaajille [sic]. Hän sivisti kansaa 28.3. kertomalla, että merkintöjä tulisi alkaa kutsua lastuiksi "kertq Juhani Ahokin". Vt vastasi oivemmin kuin voisin koskaan kuvitella saattavani ja perusteli yhtä älyttömästi, että blogipostauksia tulisi alkaa kutsua aurinkolaivoiksi.

[Eikö Aurinkolaiva ollut se Tommi Läntisen uusin albumi, jossa oli ihan hirvittävä kansi. Kuin joku olisi löytänyt Photoshopin ensimmäistä kertaa ja huomannut, että kiskomalla saturityn katolleen kuva näyttää kummalta. Eikö Vt:kin tule Turusta.]

Tuolloin vielä Blogistanian [Blogistaniaa voisi alkaa kutsua Pärekoriksi, sillä se on perisuomalainen sana ja liittyy päreisiin, jotka ovat close enough lastuja] kadulla asunut ja milloin missäkin kommenttilaatikossa yönsä viettänyt äiti selitti jossain, mikä lastu-termissä tarkalleeen ottaen risoo. En tähän hätään löytänyt oikeaa laatikkoa, mutta olen samaa mieltä.

Kuinka kukaan voisikaan vastustaa noin oivaa sanaa, johon vielä liittyy niinkin veikeä ja perisuomalainen tarina. Itse Juhani Aho! Eivätkö tarinat ja perisuomalaisuus ole harvoja valttikorttejamme yhäti globalisoituvassa huomiotaloudessa?

Yleensä nautin typerien sanojen levittämisestä. Puolustin jopa korvaketta välilehteä vastaan. Eikä lastu-sanassakaan ole mitään vikaa. Se on juuri ja tasan tuo tarina, joka tökkii. Juhani Aho valitettavasti edustaa peruskouluista pakkopullaa ja äidinkielentunteja ärsyttävimmillään. Kotimaisten klassikoiden varaukseton hehkuttaminen ja ylilyövä hersyttely aiheuttaa väistämättä hylkimisreaktioita.

Eikä minusta Rautatie ole erityisen hauska romaani, vaikka äidinkielenkirjassa niin väitettiin.

Humorblogo humorblogini lupus, ei ole katsokaas helppoa antaa glooriaa kollegalleen. [Paitsi tietenkin Vt:lle ja Sellistille. Oletteko lukeneet näitä tyyppejä, ne ovat tosi hyviä!]

Minä kun olen nuori ja vastuuton hulttio, valitan vain ongelmista, mutten tarjoa ratkaisuja. Minusta postaus on myös huono sana. Merkintä kuulostaa kovin kankealta. Jotkut hölmöt puhuvat blogeista. Entryssä ei ole mitään järkeä. Raapaisu, hyi että! Rähmänokare, kuka näitä oikein keksii? Puhun teksteistä, kun en paremmin osaa. Lyhyt teksti voisi toki olla puru. Pienistä puruista kasvaa suuri joku.

Ongelma on kuin aikoinaan naisten pikkuhousujen kanssa. Kauan puhuttiin nimettömistä. Lopulta käyttöön vakiintui varsin typerä sana pikkuhousut. Loppusijoitusta odotellessani taidan puhua jatkossa nimettömistä ja hypätä sitten voittajan kelkkaan.

Kunhan voittaja ei ole lastu.

Eilinen flow-tila on tiessään. Onneksi kirjoitin edes osan ajatuksistani muistiin. Kaikkia en ehtinyt.

Ja mikäpä olisi hienompi tunne kuin huomata unohtaneensa, mitä äsken ajatteli – ja antaa olla. Luottaa siihen, että kohta tulee uusi ja vielä parempi ajatus.

Se on softisversio blogin itsemurhasta tai top-listalta vetäytymisestä kaltaiselleni nössykälle, joka ei vain osaa tappaa darlingejaan.

Vaikka ei Top-listaan ole kohdallani liittynyt samanlaista tunnesidettä enää Pinserin lopettamisen jälkeen. Siellä oli sentään päivitysbonus ja kuvaaja ja kaikki. Nykyinen on niin kovin hengetön, ettei se oikein jaksa koskettaa.

[miksi puolet maailman ihmisistä kutsuu kuvaajia taulukoiksi? pitäisikö muuttaa termejä?]

Muutenkin seuraan ennemmin linkkilistaa, koska se nähdäkseni paremmin koska sijoitukseni sillä on kovasti korkeampi. [vakoilin sitten viimein Vt:ltä – jonka Sisäpiirikunnan uusin täydellinen kirjoitus kannattaa kehystää WC:n seinälle – kuinka tuollainen yliviivaus tehdään.]

Tästä rivien välistähän voi lukea jonkinlaisen kumarruksen yläosattomalle Schizo-Jannelle. On tietenkin kertaluokkaa kovempi temppu vetäytyä top-listan kärkisijalta kuin jostain muualta. Sittenkin hänen haastattelunsa herättää pari kysymystä.

Suomessa yhteisöllisyyttä ei ole tarpeeksi. – – Omasta mielestäni blogeista tekee blogeja juuri niiden välinen kommunikaatio. Kanssakäyminen ihmisten välillä on aina tervetullutta maailmaani.

Schizo-Janne Blogisanomissa 20.10.05


keskityn blogissani johonkin muuhun kuin suomalaisen blogiskenen tapahtumiin (ainakin yritän olla keskittymättä). Sillä mikä itse asiassa voisi olla tylsempi aihe kuin suomalainen blogiskene?

Schizo-Janne Pää auessa 14.10.05


Ristiriitojen etsiminen on vielä blogien välistä kommunikaatiotakin kiinnostavampaa.

Kuinka vain, mutta tätä lausetta en aivan täysin ymmärrä.

Koska jos minä en siellä [joka paikassa esillä] olisi ollut, niin ainakin tähän mennessä siellä ei olisi ollut kukaan muukaan.


Uskon kyllä, että blogaajayhteisöstä olisi tarpeen vaatisessa löydetty joku toinenkin cooli kalliolainen puuhan mannekiinikisi, jos niikseen olisi tullut. Fabula vaikka.

***

Eilen herätessäni päätäni takoi kakofoninen biitti. Siinä yhdistyi Michael Jacksonin alkukantaisella kalkkeellaan tenhoava They Don't Care About Us heleä-äänisen lapsikuoron laulamaan Piippolan vaarin oli-taloon.

Tiedättehän

in the suite,
kot-kot
(on the news,)

jokapuolla kot-kot
(everybody dog food)


all i wanna say is that
hii-ola, hii-ola, hoi
(they don't really care about us)


[minä muuten ajattelin kutsua tästä lähtien kaikkia rytmimusiikkipyrkyreitä wanna-beat-artisteiksi]

Jos osaisin mixata muzaa ja jos minulla olisi käsissäni nauhoite Piippiksestä, koettaisin onneani koosteen kanssa, vaikka luultavasti tuo ei toimisi. Unissaan sitä kuvittelee kaiken laista.

Hieman kuin eräässä unessani, jossa luulin keksineeni sanaleikin. Se perustui sanaan luulihan [merkityksessä luinen liha], jonka unessani kuvittelin näyttävän samalta kuin luulinhan-sanan. Herättyäni ymmärsin totuuden ja petyin katkerasti.

***

Tämä kuitenkin suisti minut musikaaliselle uralle ja aloin miettiä kateissa olevia kappaleita. Niitä on edelleenkin aika liuta, vaikka monta olen jo löytänyt.

Luulin esimerkiksi aikoinaan, että Total Eclipse of the Heart -kappaleessa lauletaan totally clips off my heart, mutta lopulta onnistuin löytämään laulun. Myös aikoinaan kateissa ollut Blame it on the Weatherman -kappale löytyi ensimmäistä kertaa Napsteria kokeiltuani. Sääli, ettei B*witchedillä ole yhtään muuta kelvollista kappaletta, ja tuossakin laulajan ääni on aika onneton.

Minä lihavon täällä myös yhtyeiden nimet. Minusta näyttää niin kovin surulliselta, kun jossain lehdessä on Puhdas elämä Marcolle -konsertin puffi ja yksittäisten artistien nimet on lihavoitu, mutta bändien kirjoitettu normaalisti. Tämä on kovin eriarvoistavaa.

Niin ikään löysin Kristiina Halkolan Jos rakastat -kappaleen loppuosan muutaman muistamani säkeen perusteella. Kuten koko Täytyy uskaltaa -levyn, joka teidän kaikkien olisi kannattanut poimia mukaan Hullujen päivien alelaarista.

Löysin hiljattain myös kappaleen, jonka en tiennyt olevan kateissakaan. Within Temptation -yhtyeen Jillian-veisu on kovasti itsetarkoituksellisen mahtipontinen – sanoista en viitsi edes puhua. Sittenkään en voi olla hehkuttamatta ensimmäistä kertaa hetkellä t = 43 s kuultavaa korkealle kohoavaa kiljahdusta. Juuri noin sen pitää olla.

***

Erinäisiä kappaleita on silti yhä kateissa. Ala-asteen kotibileiden selkäranka, Blue Moon -kasetti, esimerkiksi sisälsi yhden kappaleen, jonka haluaisin kuulla vielä joskus. Siinä laulettiin, öö, baby ja sitten jotain. Vaikka muistan noin paljon, en onnistunut löytämään laulua Googlen avulla.

Kertsin päätteeksi laulettiin jotain, joka kuulosti aina kuin siinä olisi sanottu If you wonder, let it be, mutta ei tuossa ollut minusta ikinä mitään järkeä.

Oikeastaan olisi aika veikeätä, jos joku sattuisi tietämään koko kasetin kappalelistan. Olen varsin varma, että upean Tanita Tikaramin Twist in My Sobriety oli myös tuolla albumilla. Sekin laulu minulla oli pitkään hukassa, ja vielä löytämisen jälkeenkin luulin kauan, että siinä sanottiin All God's children need travel insurance, vaikka siinä kyllä puhuttiin travelling shoeseista.

Sittenkin eniten minua häiritsee, etten tiedä, mikä se suomalaislaulu mahtoi olla, joka soi vuoden 1999 kesällä K-supermarketin mainoksien taustalla. Siinä sanottiin mm.

Sata jotakin,
tuhat jotakin tms.

Ja

Sä täytät maailmain,
kun palaat
ja satu kaunein alkaa
taas voi.


Ja vielä

Kun sinä lähdet,
ei mulle jää mitään.


Sitten on vielä yksi laulu, joka minulla on koneellani, mutten tiedä, kenen esittämä se on. Se lienee nimeltään First Time ja kertoo ensirakkaudesta ja on kovin korni. Imuroin sen aikoinani vahingossa Napsterin sulkemisen yhteydessä. Sieltä ei enää löytänyt mitään oikeaa musiikkia, joten innostuin etsimään Coca-Colan mainoslauluja. Jostain syystä tämä tuli vastaan [en muista, millä tiedostonimellä], vaikkei kai mitenkään Cokikseen liitykään.

Hupsua on, etten löydä laulua Googlella, vaikka viime keväänä kuulin siitä kerran katkelman radiossa eräässä pommisuojassa käydessäni [me kansalaisjournalistit pääsemme käymään monenlaisissa paikoissa].

It's an uncharted scene,
it's an unopen door
but youv'e got to reach out
and youv'e got to explore.

***

[Tämä on kovin epäilyttävää. PA kaipaamassa kaiken maailman ällölällylauluja. Tarkoittaako tämä, ettei hän olekaan kolea [ja härski?] ja uskottava. Tarkoittaako tämä, että Milla B. ei ollutkaan Vt:n yksityisprojekti, vaan hän toteutti sen yhdessä Sellistin kanssa, mutta PA:lle ei hiiskuttu mitään? Ah, spekulaatioita.]

Koska aloittaminen on meille kaikille niin kovin vaikeaa, kirjoitan tälle jutulle kolme vaihtoehtoista alkua.

Ensimmäisessä totean, että olin aikeissa aloittaa tämän jutun suoltamisen jo puoli tuntia sitten, mutta sitten tyttö mokoma sattui istumaan pöytääni ja piti muka jutella.

Äiti hei, kuinka naisille sanotaan kauniisti, että ei nyt, kun pitää huumoriblogata?

***

Toisessa vaihtoehdossa aloitan huippuunsa hiotulla lauseella.

Tämä kaupunki on kuulu kurjista keleistään; täällä satoi siihen saakka kunnes saavuin.

Siitä lähtien on paistanut aurinko. Hymähdin eilen ostaessani kahden euron varjon rihkamakaupasta, että mahdoin manata sateen huomiselle. Ja teinkin.

Bussissa naisia, hiukset märkinänsä. Mitä olen muuta kuin kävelevä klisee?

***

Kolmannessa vaihtoehdossa selittelen lässyttävään sävyyn eilisen tuntojani, kerron, miksen kirjoittanut.

Tänään on huono päivä. Olen kurkkuani myöten täynnä blogeja. Ei huvittaisi yhtään kirjoittaa päivän postausta.


Minun teki eilen mieli lopettaa tämä blogi. Tunsin myös palavaa halua aloittaa kaksi uutta, mutta järkeilin, että kaikki arvaisivat ne heti minun tekeleikseni, jos lopettaisin tämän samaan aikaan [sitä paitsi blogeille kaavailemasi nimetä Auki ja Pää olisivat nekin herättäneet vähintään epäilystä].

Onneksi tauko helpotti. Nyt ymmärrän, kuinka Mitvit tekee sen. Päätin hylätä toisen ajatuksen ja lykätä toista vuodella [kirjoittakaa tämä muistiin]. Kuljin koko päivän valtavan flow-tuntemuksen vallassa: pääni suorastaa säkenöi uusia ajatuksia, joista kirjoittaa. Ajatuksista kirjoittaminen on sikäli mainiota, että sellaisen selkään on helpompi implementoida typerä vitsi kuin typerän vitsin selkään ajatus.

***

Tuohon asti ehdin kirjoittaa. Ja lukea Piirikunnan uusimman. Sitten se tyttö palasi kahvikuppeineen. Sitten meille pidettiin tervetuliaispuhe. Sitten joimme kuohuviiniä. Sitten joimme lisää. Sitten lähdimme baarikierrokselle. Sitten saavuin tähän koulurakennuksen ulkoseinän ikkulaudalle, kantapaikalleni.

– Sä taidat, PA, sittenkin olla aika härski äijä, joku analysoi.
– Kauluspaita päällä ja niin herrasmiestä, mutta ku joku puhuu jotain – no, härskiä – niin sä oot aina ihan, että mitä mitä?.

Väitin olevani ihan mitä mitä koska tahansa, mutten kieltänytkään.

Painan return-näppäintä.

[nauran nyypille, jotka eivät ymmärrä returnin ja enterin eroa]

Jopa pääsi päivitystauko venähtämään, mutta kaikki on Mimosan syytä. Nähtyäni, kuinka hän löysi korjattavaa Anssin tekstin liki joka ainoasta lauseesta, ajattelin pyytää häntä stilisoimaan myös minun tuotokseni.

Vaikka turhaahan kaikki. Lopulta.

Ei meille kaikille yksinkertaisesti riitä ÜTN:niä. Kaikkihan me haluaisimme oman kyltymättömän teksin perkaajan, mutta joskus on syytä hyväksyä tosiasiat ja ymmärtää, että pitää joko laskea vaatimus tasoa tai huokaista syvään ja hoitaa homma itse [vaatimustaso on yhdyssana, sinä tyhmä nainen].

Mimosa sitäpaitsi valitti, että hänestä on tullut Blogistaniassa silkka tekstiobjekti.

***

Uusien videota toistavien iPodien myötä jätettiin hyvästit vuosi sitten julkaistulle kummajaiselle, U2-yhtyeen mukaan nimetylle iPodille. Punamustalla värityksellä osoitettiin onnistuneesti, että jopa iPodin saa halutessaan näyttämään hirveältä.



Tämä toi mieleeni, kuinka keskustelin taannoin JCP:n kanssa erikois-iPodin yhteydessä kaupatusta U2-musiikkisetistä. Arvelin, ettei monikaan olisi innostunut sitä ostamaan.

Sitä ei oo varmaan myyty kuin kaksi kappaletta: yks Jobsille ja toinen Bonolle, arvelin.

Ei, vaan kolme, kun Bono ei koskaan tajua, koska kuuluu klikata kerran ja koska kaks ja se tuplaklikkaa sen takia joka paikassa, JCP tarkensi iTunesin One Click -systeemiin viitaten.

Bono-parka, mistäs sitä aina tietäisi. Ajatelkaa nyt, überseksuaali Bono aurinkolaseissaan ja hatussaan tuplaklikkaamassa yhtenään hiirellään ja tilaamassa vahingossa kaksi levyä. Tuossa on jotain puhuttelevaa. Lisäänpä blogini monenkirjavaan hahmogalleriaan tuplaklikkaavan Bonon [TKB].

[Tulevat mieleen lapsuuden Hakki-sarjakuvalehtien kirjeenvaihtoilmoitukset: NKOTB-fanit älkööt vaivautuko]

[Ah, ennen vanhaan ihmiset osasivat vielä taivuttaa oikein monikon kolmannen persoonan imperatiivia.]

[Voisikohan jonnekin jättää bloginlukijanhakuilmoituksia. Hei sinä TKB-fani, ryhdy hupsun blogini tilaajaksi. PS Kuvat on kivoja.]

***

Tulipa tuosta menneiden kaivelusta mieleen toinen JCP:n kanssa käymäni keskustelu.

JCP: Sun pitäis blogata ristiriita-sanasta.
JCP: Kato, ku läntinen ja itäinen kirkko eros vuonna 1015, ni...
PA: 1015, niin, kuinka opettelinkaan ulkoa juuri tuon vuosiluvun yläasteella – ja sitten kirjoitin vahingossa kokeeseen 1501, ja tuon takia opettaja antoi ysin uskonnosta ja...
JCP: Älä ny taas avaudu. Kato, kun ortodokseilla on erilainen risti ku katolisilla, niin siinä oli siis kyseessä niinku ristiriita. Taajuutsä. Siks ne kirkot eros.
PA: Niin, ristiriita on tunnetusti jälleen yksi Agricolan kehittämistä sanoista.
PA: Paitsi, että hän kirjoitti sen ceellä...

Ala-asteen uskonnonkirjassa oli oikein kunnon feature-artikkeli eroamiskokoukseen matkalla olleista kirkon miehistä. Tekstissä kuvailtiin taivaan kajoa ja upeaa säätä, sekä neuvottelijoiden toiveikasta mielialaa. Hieman samaan tapaan kuin yläasteella kerrottiin "Pernajan pitäjän Torsbyn kylässä" asuneesta nuoresta Mikael Agricolasta, johon "kotikirkon jykevät holvikaaret ja hämyisä tunnelma tekivät suuren vaikutuksen".

Psykologian maikka selitti joskus syvä- ja pintaoppimisesta ja kysyin, mitä se sitten on, jos periaatteessa kyllä haluaisi aina pyrkiä ymmärtämään ja sisäistämään kaiken, mutta menee sitten vahingossa oppimaan kaiken ulkoa.

***

Eilen mietin, että blogaajille lienee tyypillistä PBL:n soveltaminen. Tiedättehän, Problem Based Living.

***

Tässä jälleen viime viikonloppunakin erilaisissa sosiaalisissa viiteryhmissä lähtökohtaisen kutsumattomana pyöriessäni mieleeni muistui ajatus pimeiltä syysilloilta yhdeksänkymmentäluvun alkupuoliskolta.

Pelasimme lätkää pihalla, rankkarikisaa, ja kaverini oli maalivahti. Hän oli kovin huono, varsinaisesti minä olin porukan paras moke – niin kuin meillä sanottiin – mutta olin vaihteeksi kentällä.

Kaverini lähti kuljettamaan laukaustaan. Hän oli taitava, hän osasi keskittyä tennispalloonsa eikä miettinyt, miksi sen nimi on rangaistuslaukaus, vaikka kukaan tuskin lähtee laukomaan keskipisteeltä, kun kuljettaakin saa.

Hän harhautti osaavasti, kiepautti rystyltä kämmenelle ja salamana takaisin. Pallo pysyi lavassa kuin liimattuna. Maalivahti olisi huijattu sivuun ja enää täytyisi tuikata pallo rystyltä tyhjään maaliin.

Klonk, pallo kilpistyi maalivahdin sääreen. Hän ei ollut mennyt harhautukseen. Hän oli niin huono. Hän ei ollut tajunnut siirtyä minnekään, vaan oli vain seissyt kaiken aikaa hölmönä paikoillaan.

Ja mietin, että jos minäkin rupeaisin vain niin huonoksi. En tajuaisi. Menisin pokkana joka paikkaan. En ymmärtäisi vihjettä. En lähtisi pois. Olisin vain. Voittaisinko sillä jotain?

[Ja onko olemassa tärkeämpää kysymystä kuin voittaisinko sillä jotain?]

Yhdessä blogissa, johon en halua tällä kertaa linkata, tuli vastaan kehotus googlata omaa nimeä ja sanaa needs. PA needs to take action, sanottiin.

Täytyy mennä, toiminta kutsuu!

Joku laittaa jostain syystä lainausmerkkejä käyttämiensä "kuluneiden ilmausten" ympärille.

Mitä hän tarkoittaa tällä?

Hän tarkoittaa, että vaikka minä lainausmerkit sanan ympärille laittamalla osoitan, että ymmärrän, että sanavalinta on huono, minä en kunnioita sinua, lukijani, sen vertaa, että korjaisin sen.

Minä lyön turpaan ja puhallan. Minä kamppaan ja otan kiinni ennen kuin kaadut. Minä pudotan myrkkymarmeladia Afganistaniin. [sinuna keskittyisin lopettamaan ja vaihtamaan aihetta]

***

Anssin juttu edistyy edistymistään, ja Schizo-Jannekin on ymmärretty ottaa mukaan. Mitäpä olisikaan blogeista kertova juttu ilman Jannea.

Yleinen asennoituminen bloggaajia kohtaan on, että he ovat jotain tekstuaalisia ekshibitionisteja – –

mutta hei, ei kaikki blogaajat ole niinkuin meizi.


Mikä ihme minäkin olen piruilemaan Jannelle. Hänhän ei ole koskaan sanonut minusta poikkitelaista sanaa. Oikeasti hän ei ole sanonut minusta yhden ainoaa sanaa. Sekö minua surettaa. Ehkä se on tämä armoton ryhmäpaine. Meidän huumoriblogaajien vain kuuluu nälviä Jannea.

***

Tässä eräänä päivänä matkustin junalla. Saatan kertoa jossain vaiheessa tarkemmin matkastani, nyt tyydyn toteamaan vain, että kapusin toiseen kerrokseen kuin automaattisesti. Mietin, että haluan aina niin ylös kuin mahdollista.

Seuraavaksi ajattelin, että tuolle on oltava jokin nokkela sana. Korkeanpaikankammo olkoon lähtökohtana, päätin. Ja aloin miettiä. Korkeanpaikankaipuuu. Bläh, on oltava parempaa. Aina on jotain, kuin Jim Carreyn uusimmassa elokuvassa, joka oli ok, mutta jonka pitkää nimeä en jaksa muistaa.

Korkeanpaikankaiho, ymmärsin kotvan kuluttua. Tiesinhän minä, että se löytyisi. Enkä minä riemuinnut hyödyttömästä nokkeluudesta, niin kuin jotkut hölmöt yhä kuvittelevat, vaan oivalluksen tunteesta ja lähtökohtaisesta tatsista, että jotain on oltava.

Minusta tuntuu, että tässä kielten sekamelskassa – katsoessani kaikkea ulkopuolisena – olen nokkelampi kuin aikoihin.

Tiedättehän, kun olin eilen kapakassa eivätkä huolineet täkäläistä EC-korttiani, vaikka ovessa niin oli luvattu. Vain käteinen kelpasi.

Ja mietin, että siksi käteinen on saksaksi Bargeld.

***

Useimmille gallupoimilleni ihmisille ei ole tarjottu vakuutuksia tilin avaamisen yhteydessä. Itseni lisäksi tiedän vain yhden tapauksen. Mietin, onko kyseessä vastaava luokkayhteiskuntailmiö, kuin josta Rahinakin hiljan kirjoitti.

Pitäisikö minun, krhm, olla hieman tyytyväinen itseni, kun noinkin herralta vaikutin.

Oikeasti pankkineiti katsoi, että tuopa vaikuttaa sopivan hölmöltä huijattavaksi. Tai sitten vaihtoehtoisesti sellaiselta, joka luultavasti sössii juttunsa jatkuvasti ja saattaa hyvinkin aiheuttaa kolmen miljoonan euron onnettomuuden.

[Paitsi, että vakuutusyhtiöidenhän pitäisi juuri välttää tuollaisia asiakkaita.][Ymmärrä lopettaa tämä juttu pikkuhiljaa, ei tästä mitään tule].

***

Jos saa esittää toiveita, kuten yhdessä Sellistin ensimmäisistä postauksista, pyytäisin Kuuluttajaa tekaisemaan jotain nasevaa tästä Ilta-Sanomien uutisesta, jossa Conanin hupailuun suhtaudutaan kuin kyseessä olisi tietotoimiston tuottama faktanmuru eikä – no – huumori.

[tiedättehän, kuin PA olisi sekoitettu AP:hen]

Mitä muuten luulette, tulevatko Sellistin arkistot koskaan nähtäville nettiin? [nono, tuo nyt oli jo niin sisäpiirijuttu, että edes omat harvat lukijasi eivät sitä ymmärrä.]

Näemmä videot voi hakea Finland for Thought -blogin kautta.

Ja vielä urhoollisen kansalaisjournalistin raportti paikan päältä.

***

Kaikki saksan sanakirjaa tarvitsevat macistit hyppikööt riemusta. Mainio LEO-englanti–saksa–englanti-sanakirja tarjoaa Dashboard-witkutinta.

Kaikki viimeiset pari vuotta kateuden riivaamina elämäänne kärsineet Windosw-ihmiset. Salling Clicker [ajoittain hehkuttamani bluetooth-pohjainen kaukosäädinsofta] on saatavilla myös pimeälle puolen.

Joo joo, Macillehän voi hankkia nykyään myös Applen kaukosäätimen, jotkut sanovat. Mutta Applen kaukosäädin ei osaa pysäyttää musiikkiasi, elokuvaasi tai seuraamaasi tv-lähetystä, kun saat tärkeän puhelun tai lipsahdat käyttämään sä-passiivia.

Ei sillä, että minä olisin saanut yhtään puhelua moneen viikkoon.

Norjalainen piti esityksensä tänään. Hän kertoi Norjasta. Hän aloitti valokuvalla Norjan lipusta ja kertoi norjalaisten olevan erittäin kansallismielisiä.

Hieman samaan tapaan kuin se tsekki, joka aloitti näyttämällä maansa lippua ja laulamalla kansallislaulun. Tai se turkkilainen, joka näytti meille saman kornin Istanbul-mainosvideon, joka on kotoisessakin telkkarissa pyörinyt.

Mikähän minussa mahtaa olla vikana, kun ei tullut mieleenkään aloittaa Suomenlipusta, Maammelaulusta ja kansallisuhosta voimavarana.

Ylipäänsä Suomestakin puhuneilla suomalaisilla on ollut jonkinlainen itseironia tai huumorinhäive mukana esityksissään. Ehkä meillä sitten menee niin hyvin, että on moiseen varaa.

Tsekki tosin kertoi aloittavansa jokaisen päivänsä kansallislaulun laululla. Ilmeisesti tapa alkoi joskus kommunistihallinnon alla, ja tuohon aikaan laululla vastustettiin valtaapitäviä.

Kukaan ei voi olla kosmopoliitti, ellei viihdy kotimaassaan, enkä minä sillä.

[sinä paraskin nationalismikriitikko, kun olet menossa illalla baariin seuraamaan Tsekin ja Suomen välistä jalkapallo-ottelua]

Onks toi varmasti ihan oikee suomalainen, ku sillei oo ees vaaleita hiuksia, oli minusta kuulemma kysytty.

[hups, meninkö taas paljastamaan itsestäni liikaa. no, olettehan te tuon jo arvanneet muutenkin. jos vaikka sukupuolensa pystyykin pitämään epämääräisenä, hiusten väristä palaa heti.]

Vielä vähän Suomi-kuvaa maailmalta:


The Finnish parliament has passed new copyright laws that make it illegal to circumvent digital rights management technologies.

––

Previously, Finland had reasonably relaxed copyright laws with a levy charged on blank media in exchange for the right to make copies for personal use. Despite the introduction of the new laws, the levy remains.


***

Kielikurssilla tulee kirjoittaa jatkuvasti pieniä tarinoita kotiläksynä. Passiivia kerratessamme määrä oli tuottaa tarina omenasta tai kananmunasta.

Omassani omenaparan päähän oli juuri tungettu veitsi, kun hän kirjoitti viimeisiksi sanoikseen

Jetzt fürchte ich, dass alles schon vorbe


Piti sitten opettaa vähän älykästä blogihuumoria tähänkin maailmankolkkaan.

Hymiön oli piirtänyt. Ja kirjoittanut kesken jätetyn vorbei-sanan perään kolme pistettä. Aivan kuin se omena olisi muka voinut tietää etukäteen, milloin kuolee [ai, elävätkö poimitut omenat, vai?]. Missä on saksalaisten mainostettu rationaalinen ajattelu?

Jossain hyvin kaukana, kun katsoo, kuinka ihailtavalla tarmolla odottavat jalankulkijavalojen vaihtumista, vaikka tie olisi kuinka tyhjä. Tunnen itseni kapinalliseksi pahikseksi.

***

Edellisen merkinnän lopussa julkaisemani vanhan päiväkirjamerkinnän lähistöllä oli nähdäkseni mainio lausahdus.

Söpöjä he olivat, kuin pikkutyttöjä, lapsenkasvoisia ja enkelimäisiä. Kuin kaikki maailman kaksosfantasiat lihaksi tulleina.


Vaikka eihän tuossa ole oikeasti muuta kuin lihaksi tulleina -fraasi, joka taas kuulostaa hyvältä missä yhteydessä tahansa.

Kuin kaikki maailman postmodernit näsäviisastelut lihaksi tulleina. Kuin kaikki maailman pekoniin käärityt huumoriblogaajat lihaksi tulleina. Kaikki käy.

***

Niin, miksi se on kaikki käy eikä kaikki käyvät? Tuota mietin aikoinaan, eikä äidinkielenopettajakaan myöntänyt tietävänsä.

Vastaavia tärkeitä asioita pohtiva tännekin viisaasti linkittänyt [sivupalkkini on sitku-listalla] Elämän pieniä kysymyksiä -blogi toi mieleeni muutaman pienen kysymyksen, joita mietin joskus 4-vuotiaana.

  • Miksi juustohöylä pitää pestä, kun eihän sillä koskaan höylätä muuta kuin juustoa?
  • Miksi aluspaita pitää pestä, kun eihän sen päälle koskaan tipu vahingossa ruokaa?

Vasta myöhemmin opin, että jotkut kummajaiset höyläävät juustohöylällä myös kurkkuja. [paita-asia on yhä täysi mysteeri. se varmaa liittyy jotenkin siihen, että jotkut pitävät teepaitaa kauluspaidan alla.]

Jokohan aika olisi kypsä kurkkuhöylälle, sellaiselle, jolla voisi viimein tuottaa kyllin paksuja siivuja.

Meillä oli kotona käytössä siivun ja viipaleen risteymä siivule. Tyypillisimmillään siivuleiksi kutsuttiin makaronilaatikon päälle laitettuja pekonisiivuja.

Kyllä, pekonisiivuja. Kuin K-Marketin Ruokakauppias-mainoksissa: taitaa pojasta tulla isona huumoriblogaaja, äiti tuumi.

[kaikki tännen tänään ensi kertaa eksyneet: tämä on huono päivä aloittaa.]

Minä sitten kerroin maailmalle kaiken oleellisen blogeista. Jaoin esitykseni kolmeen pääotsikkoon:

  • Blogs?
  • Finnische Blogosphäre
  • Blogs & Medien

, ja varsin hyvin se meni. Rakenne on kaikki kaikessa. Jos puhuja on tehnyt itselleen selväksi, mistä aikoo kertoa, se ei voi olla näkymättä kuulijoille. Muistan, kuinka äidinkielenopettaja antoi palautetta puheviestinnän kurssilla kirjoittamalla: rakenteen ansiot ilmeisiä.

Rakenteen ansiot ilmeisiä, voiko asiaa enää äidinkielenopettajamaisemmin ilmaista? [se on sittenkin kauneinta, mitä kaltaisellesi puhuekyvyttömälle raukalle voi sanoa]

Kertaalleen sekaannuin pahasti, kun en ollut etukäteen kunnolla miettinyt, kuinka selittäisin blogaajien merkityksen tekijänoikeuslakijupakassa [ai minkä merkityksen?]. Tai siis en muistanut, mikä tekijänoikeuslaki on saksaksi ja sekosin yrittäessäni etsiä sitä muistiinpanoistani.

Näytin Blogitutkimuksen kartan ja käytin ironisesti Marinadin kampaamokuvia kuvituksena Haircut-blogeista kertoessani, kun en äkkiseltään löytänyt mistään parempaa materiaalia.

[pitäydyin sanomasta, että kovin avomielisiä oman elämänsä tilittäjiä voitaisiin kutsua pubic haircut -blogaajiksi]

Hehkutin blogilista.fi:tä ja valittelin, että saksalaisia blogeja on vaikeaa löytää, kun vastaavaa listaa ei ole. [osaako joku neuvoa, mistä niitä löytäisi jotenkin järkevästi?]

Esityksen ohjaaminen bluetoothin turvin kännykällä herättää edelleen yleisössö vastaavia wow-tuntemuksia kuin pari vuotta sitten, kun tekniikkaa ensimmäistä kertaa tositoimissa käytin.

Minulla on lisäksi pieni kätevä laserpointteri, jonka voi kytkeä puhelimen perään. Pro-meininkiä.

Oli pakko hieman puffata stereotypiaa suomalaisista teknofiileinä friikkeinä.

Jälleen sain tosin havaita, ettei muistiinpanoista ole mitään iloa PowerPointin [tai Keynotenkaan] esitystilassa. Ei ole mahdollista puhua yhtä aikaa sujuvasti yleisölle ja yrittää tihrustaa tekstiä tietokoneen näytöltä. Muistiinpanot saa näkyviin kännykän näytölläkin, mikä on kätevämpää ja mahdollistaa vaivihkaisemman vilkuilun, mutta valitettavasti oma vanha SE T610:ni ei osaa näyttää kuin pari ensimmäistä riviä kunkin dian tukisanoista.

Perjantaina on viimein kurssin koe. Torstaina on lukukauden alkajaisbileet.

***

Kun nyt tälle linjalle lähdettiin, tulee kai minunkin sanoa jotain Samsungin ja B&O:n yhteistuumin tuottamasta Serene-kännykästä.

Sere

Minäkin mietin aikoinaan pari vuotta sitten, että voisi olla hyvä idea, että näyttö olisi alapuolella ja näppäimet päällä. Serene tosin näyttää niin leveältä, että sen käyttäminen tuskin on kovin mukavaa mitenkään päin. iMitoidun rullauspyörän kanssa lienee sentään vaikea mennä vikaan [jos onnistuu välttämään patenttirikkomussyytteet].

Kaikkiaan tuossa on minusta jotain hyvin ironista. Puhelinta myydään ihmisille, jotka haluavat osoittaa hyvää makuaan ja tyylitietoisuuttaan. Ja omien taustakuvien käyttö on estetty, sillä valmistajat pelkäävät, että mauttomat käyttäjät tuhoaisivat puhelimen ilmeen.

***

Minun piti vastata Anssin kysymyksiin hyvin pitkälti samaan tapaan kuin Kuuluttaja jo ehätti tekemään. Meillä täällä Pää auessa ei ole aivan noin paljoa aikaa juttujen tuottamiseen. Minun kun pitää muun muassa ehtiä eksyä aina silloin tällöin. Normaalisti käytän teksteihini tunnin verran, mutta tämän pikaisen puristin alta puolen tunnin. Blogistanin sukkelin sanailija olen tietenkin minä, kun Mitvit ei koskaan päivitä.

Huvitti vain kovasti, kun silmäilin vanhoja päiväkirja-aarteitani. 28.11.03 kirjoitin yksistä tupareista otsikolla Tuvanomaista [eli tupaan tuli] seuraavasti:

Olen niin monesti kirjoittanut mukahauskoja kuvauksia eksymisen tai virhearvion seuraksena määrättömien matkojen tarpomisesta, etten pidä sitä tällä kertaa tarpeellisena.

Pitempään maisemissa olleet muistanevat, kuinka JCP keksi täydellisen vitsin helmikuussa. Nyt kun naurut alkavat olla naurettu, on aika seuraavalle sivallukselle.

Tämän jutun esitietovaatimuksena on yliopistomatematiikan peruskursseihin tutustuminen [suorittamista ei edellytetä, julmaa moinen]. Myös maineikkaaseen m-irc-videoon tutustumista suositellaan. Eli:


Mikä on teekkaripissiksen irc(-galleria)-nicki?

^[]

yläkolmiomatriisi

Seuraava tehtävä voisi olla keksiä JCP:lle uusi titteli. Junior Content Provideriin tarvittaisiin mukaan ripaus ulkomaankirjeenvaihtajaa. Ehdotukset kommentteihin.

***

Eräs norjalainen selitti äsken innoissaan, että suomessa kuulemma sanotaan, että voit sanoa tuon joulupukille sellaisessa tilanteessa, jossa ei uskota toisen juttua. Saksassahan kehotetaan kertomaan isoäidille.

Kummastelin, mistä hän on moista keksinyt ja mietin, voisiko olla sattumaa, että puhu pukille -fraasissa on mukana samainen pukki-sana kuin joulupukissa.

Norjalainen kertoi, että kielikurssiryhmässä oli ollut joku suomalainen tyttö, joka oli kertonut, että noin voi sanoa. Vaihtoehtoisia tulkintoja on useita. Saattaa olla, että tyttö selitti asian huonosti, eikä oikeasti tarkoittanut joulupukkia, vaan yritti vain epätoivoisesti löytää pukki-sanaa sitä kautta. Toinen kiinnostava vaihtoehto on, että tyttö oli vilpittömästi koko ikänsä luullut sanonnan viittaavan juuri joulupukkiin [ja mikä sinä olet sanomaan, ettei viittaisi?].

Kolmas vaihtoehto oli, että tyttö oli paljon kaivattu naishumoristi, joka ymmärsi, millaisella innolla kaikki höppänät ulkomaalaiset kuuntelevat mitä tahansa soopaa, joka liittyy joulupukkiin ja halusi vain kertoa hyvän jutun.

Pitääkin alkaa levittää mitä uskomattomimpia kertomuksia joulupukista ja saunasta. Ehdotukset kommentteihin. [sinä se osaat ottaa yleisösi!]

***

Hieman kummastellen olen seurannut sivusta keskustelua naishumoristien puutteesta blogistaniassa. Silva Orvokki kirjoittaa häröklinikan kommenteissa:

Jos katsotaan ketkä täällä blogeissa jauhavat esim. kansalaisvaikuttamisesta: miehiähän ne ovat. Ja tosissaan siitä puhuvat.

Totta. Esimerkiksi Kuulutuksen koulutusohjelma on tarttunut aiheeseen sen vaatimalla arvokkuudella.

No, entä ne "huumoriblogit". Jaa a. Monesti tuntuu, että blogissa sanotaan jotain pirullista ihan vain huumorin muodossa. Eli tarkoitus on v:lla, eikä huumori. Minulla huumori on itselle nauramista, tilannekomiikkaa ja pikkuseikkojen huomioimista. Sellaista englantilaista jäykkishuumoria. Sellaista olen tavannut enemmänkin naisten blogeissa, enkä niinkään miesten kirjoittamissa blogeissa.


Ehkä en tosikkona miehenä täysin ymmärrä, mikä vitsi tässä on [huomatkaa itseironian salakavaan kaapuun kätketty vee'eily], mutta juuri itselle naureskeluun ja pikkuseikkoihin hirttäytymiseen ainakin tämä blogi perustuu.

***

Minä kun en kauhean läheltä seurannut tuota muinaista Illuusia-ilmiötä, en heti Kielipoliisin loppumisen jälkeen ymmärtänyt, että se oli hän.

Tekstejä lukemalla ihmisestä muodostuu jonkinlainen kuva. Olen joskus aiemmin selittänyt, etten tunne kuin kymmenkunta ihmistyyppiä, joihin lokeroin kaikki koskaan tapaamani ihmiset vähintään alitajuntaisesti. Usein varsinkin unissa samoihin lokeroihin kuuluvat henkilöt saattavat hyvinkin vaihtua toisikseen.

Kielipoliisi kommentoi aikoinaan Illuusian tekstiä nähdäkseni viisastelun mentävän aukon verran epätarkasti, ja kävin kommentoimassa. Illuusia ymmärsin kantani väärin, että olin ollut varsinaisesti puolustamassa häntä ja kommentoi omalla nimellään jotain kommenttiani vastaan.

Ja jotenkin minusta tuntui yhtäkkiä, että Illuusia ja KP olivat saman lokeron tyyppejä. Teki suorastaan mieleni kommentoida jotain tämän suuntaista, mutta annoin olla, kun pelkäsin suotta ärsyttää Illuusiaa [tässä vaiheessa lokeroin hänet ärsyyntyneessä tilassa olevaksi äidikseni][tiedättehän, naiset, heillä ei ole huumorintajua.]

Olisi se vain ollut aikamoista sanoa vahingossa ääneen jo Kielipoliisin ensimmäisellä viikolla, kestä oli kyse.

***

Sain siirrettyä blogiesitykseni huomiselle. Opettaja tarjosi minulle vain hikistä seitsemää minuuttia päivän päätteeksi, ja kieltäydyin pitämästä esitystäni, ellen saisi käyttää vähintään luvattua kymmentä minuuttia. Kerran olen mennyt sössimään vaivalla suunnitellun esityksen vain siksi, ettei aikaa annettu tarpeeksi.

Ennen tänne lähtöäni siivotessani mietin vakavissani, olisiko pitänyt ottaa mukaan muinoin lukiossani pitämäni esityksen palautelipukkeista valokuvia, jotta voisin fiilistellä ja latautua niiden avulla. Tuo 12.9.01 pidetty esitykseni meni jostain syystä erityisen mainiosti siitä huolimatta, että olin keskittynyt seuraamaan edellisen illan etupäässä televisiota ja nettiä.

Ironisesti historiankurssin nimi oli Maailma tänään, joten toimin sikäli vain juuri niin kuin kuuluikin.

Tällä kertaa pitää kaivaa itseluottamus eilen roskapostilaatikostani pelastamastani kurssipalautteesta. Opetin ennen lähtöäni hirveästi kaikkea joka puolella, ja sain nyt palautteen omassa koulussani assaroimastani kurssista.

Ironisesti oppilaiden antamien arvosanojen keskiarvo oli huonompi kuin vuosi sitten, vaikka kuvittelin suoriutuneeni paljon paremmin. Kokemustakin kertynyt kovasti sitten viime kerran. Vuosi sitten sain keskimäärin 4,0/5, nyt vain 3,7.

Viime vuonna kukaan ei antanut kolmosta huonompaa. Tällä kertaa arvosanoissa oli suuri määrä kakkosia, toisaalta suuri määrä vitosta. Kakkosen antaneet valittivat, että kurssilla edettiin liian nopeasti. No, heidätpä minä jätän omaan arvoonsa: en minä kurssin asiasisältöä ole päättänyt. Ensimmäisen kurssin assarointi on sikäli epäkiitollinen tehtävä, ettei oppilailla ole vielä käsitystä oikeiden kurssien assareista ja siitä, mitä liian nopea eteneminen tarkoittaa todella.

Minä kuuntelen vain vitosen antajia, jotka sanoivat, että meidän assistentti oli tosi mukava ja ihana.

Kukaan mies ei kirjoittaisi palautteeseensa ihana.

Ellei kyseessä sitten olisi joku huumoriblogaaja.

***

Vielä kaikille nörtiksi itsensä tunteville, pitkä juttu Blu-raystä ja HD DVD:stä. Minä olen tähän asti kuvitellut, että Blu-ray on ainoa oikea vaihtoehto kert ku Applekin ja mahtuuhan sinne enemmän tavaraa, mutta asiassa lienee toinenkin puolensa. Sonyn ja mediafirmojen lobbaamassa Blu-rayssä käyttäjän mahdollisuudet siirtää elokuvia omalle koneelleen lienevät paljon heikommat kuin Microsoftinkin ajamassa HD DVD:ssä. Microsoft kun haluaa kaupata media-PC:tä ja antaa käyttäjien säilöä elokuvia kiintolevyillä ja striimailla niitä sitten sieltä.

Tietenkin tässä tilanteessa ainoa järkevä ratkaisu Kiinalle on kehittää kokonaan oma standardinsa.

Tapahtunut sitten viime osan: varomaton kommenttilaatikossa huseeraus kostautui ja PA päätyi epähuomiossa naimisiin BPT:n kanssa. [PA:n vanhassa saksan sanakirjassa verbi naida on käännetty heiraten, mutta tällä ei tiettävästi ole yhteyttä tapahtuneeseen.]

***

Selvä, minä olen sitten naimisissa BPT:n kanssa – kaikista maailman naisista; kuka olisi arvannut. Mutta ei tämän tarvitse tarkoittaa mitään.


Eihän aviopuolisoiden tarvitse välttämättä puhua toisilleen, ei minun tarvitse tuntea oloani vaivautuneeksi vain siksi, etten aikoinaan sanonut hänelle mitään, ei ottaa turhaa ongelmaa. Eikä minulla ole hänelle mitään sanottavaa, en minä häntä tunne. Eivätkä useimmat avioparit kai tunne toisiaan – ei tässä ole mitään hätää.

Luultavasti hän on kamalan kiireinenkin, harrastuksia ja kaikkea. En minä varmaan häntä juuri jatkossa näe. Kaikki kuitenkin haarautuvat omille teilleen parin vuoden jälkeen.

Sitä paitsi pääsin sentään eroon siitä ärsyttävästä kaikkitietävästä kertojasta, joka sammahti kuulemma häiden jatkoilla siihen malliin, ettei tarvitse pariin päivään joutua kuuntelemaan.

Kulta-a!

Noniin, nyt se alkaa. Onneksi minulla on kynä suussani, niin en voi puhua.

Oli kyllä aikamoista settiä viime yönä. Mä en oo ennen nähny tollasta kielikikkailua, piinaavaa hersyttelyä ja sitten yhtäkkistä kulminaatiota ja mieletöntä lopputykitystä. Upeeta.

Mutta sittenkin, eihän tää voi tällaisena jatkua. Sun pitäis tajuta, että sä oot nyt naimisissa. Et sä voi vaan huumoriblogata yökausia, vaikka kuinka oisit päättänyt, että Jäädykepiirikunnan tekstien pituus pitää saada jälleen nousuun, Mitvitin harventaa päivitystahtiaan ja Sellistin nousta koleista. Miehillä on, katos, tiettyjä velvoitteita.

Karu selli on sitä paitsi ihan syvältä nykyään.

Ja ota se kynä pois suustas. Näyttää typerältä. Ethän sä edes osaa enää käyttää sellasta.

Hänpä puhuu terävästi. Voisin haluta kirjoittaa noin. Paitsi tuo ihan syvältä -läppä. Se on kyllä täysin ala-arvoinen.

Yritän tunkea näppäimistöä suuhuni, muttei siitä mitään tule. Minä ja pieni suuni. Hätäpäissäni huomaan pöydännurkalla killuvan pekonikikkareen ja täytän suuni sillä.

Sanoinko juuri pekonia? Onko tämä ensimmäinen kerta, kun puhun pekonista tässä blogissa? Kuinka alhaisiin keinoihin oikein joudun turvautumaan.

Singahtaako seuraavaksi estradille Naisia tappava robotti päättämään piinani?

A l k a a k o m a a i l m a n k a i k k e u s y h t ä k k i ä l a a j e t a, h a j o a m m e k o k a i k k i p i r s t a l e i k s i?

[muuttaako Bloggeri tuplavälilyönnit yksinkertaisiksi?]

Mitä, söitkö sä just mun Jäädykepiirikunta-hiussolkeni? Ei se, että me ollaan naimisissa, tarkoita, että mä lopettaisin fanittamasta Vt:tä. Naisillakin on, kato, tiettyjä tarpeita.

Mumisen epämääräisesti, sillä sitä ei lasketa. Mistä löytäisin kyllin pitkät portaat? Portaat olisivat ainoa toivoni: vain niitä pitkin voisin juosta karkuun. Vain portaissa mies saa mennä edeltä.

Minun pitäisi puhua huomenna blogeista, ja olen vielä hieman vaiheessa juttuni kanssa. En yllätten ehtinytkään valmistella esitystä eilen, kun huomasin, että minun pitäisi mennä tänään ranskankokeeseen, jos mielisin jollekin kurssille osallistua. Ettei aivan kaikki suotta unohtuisi.

[päädyin tietenkin menemään eilen baariin, mutta tänään sentään kokeeseen.]

Jos tehtävänä on puhua 5–10 minuuttia, ja suomalainen huomaa, ettei osaa kieltä eikä ole kunnolla valmistellut esitystään, hän lopettaa neljän minuutin kohdalla.

Chileläinen sitä vastoni jatkaa puoli tuntia.

Pää kiinni, teki mieleni huutaa, kaikkia periaatteitani vastaan.

***

Minä en hirveästi pidä vitseistä, jotka perustuvat stereotypioihin ja typeriin olettamuksiin. Paitsi tietenkin silloin, kun kyse on tosijutusta.

Saavuin juuri tekemästä sopimusta nettiliittymästä. Nettiliittymää varten tarvitaan puhelinliittymä. Puhelinliittymää varten tuli täyttää kymmenen (9) kaavaketta.

Liittymän aukeamiseen kuluu kuulemma kolme viikkoa. Toivottavasti eivät yritä saada maksuakaan aivan heti. Nordea ei näemmä tilapäisesti anna siirtää rahaa ulkomaille, joten täkäläinen tilini on tyhjä.

Stipendini sentään lupasivat maksaa, hipihei. [ystävällisiä palveluntarjoajia teillä päin!]

***

Olen huomannut streessaavani asioiden tärkeysjärjestyksestä sähköpostia kirjoittaessani siinä määrin, etten täällä jaksa. [tiedättehän, laitan tervehdyksen vasta loppuun, sillä se ei ole kiireellisen lukijan kannalta relevanttia informaatiota.] Niinpä kätken tämän jymyskuupin salakavalasti juttuni keskivaiheille.

Arvoitus Sellistin ja Anssin henkilöllisyyksistä ei jätä minua rauhaan. Sun äitis luona vihjattiin jossain vaiheessa jopa, että Anssi ja Sellisti olisivat yksi ja sama henkilö. Muistellessani hiljattain jälleen kerran vanhoja hyviä aikoja [heinäkuu 2005, silloin kaikki sentÄH] törmäsin ilmeiseen vihjeeseen.

Kyse on kommenttikeskustelusta, jossa ihmettelin Sellistin kanssa, mitä tekemistä minulla ja tulevaisuuden vaikuttajilla on keskenään.

– Ja millä perusteella sinä olit näiden sadan tulevaisuuden vaikuttajan joukossa? Sellisti kysyi.

– Minä vain sanoin, että kansalaisjournalismista, päivää. Ja kerroin referenssikseni Sellistin. Kyllä moinen on vaikuttavaa. Tulevaisuudessa. Vastasin.

Tuostako Sellisti sai idean uudelle blogilleen? Ja mitä tästä seuraakaan: vihjaako tämä, että PA olisi Mimosa [sinkku....check, ihana......check, muuta emme tiedä........check]? Ja mitä Anssi kirjoittaakaan tuoreimmassa tekstissään:

Mimosa on muutenkin ollut ärsyttävä. Jos häneltä jotain kysyn, niin vitsiksi hän kaiken vääntää.

Liian suuria kysymyksiä, minua alkaa huimata.

***

JCP muuten lähetti terveisiä kaikille faneilleen. Hän kertoi vääntäneensä jonkin kurssin raporttia ja

Luin sen läpi ja huomasin, että puolet oli aika hämärää blogiläppääh

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds