Ristiriidan ytimessä

Jopa pääsi päivitystauko venähtämään, mutta kaikki on Mimosan syytä. Nähtyäni, kuinka hän löysi korjattavaa Anssin tekstin liki joka ainoasta lauseesta, ajattelin pyytää häntä stilisoimaan myös minun tuotokseni.

Vaikka turhaahan kaikki. Lopulta.

Ei meille kaikille yksinkertaisesti riitä ÜTN:niä. Kaikkihan me haluaisimme oman kyltymättömän teksin perkaajan, mutta joskus on syytä hyväksyä tosiasiat ja ymmärtää, että pitää joko laskea vaatimus tasoa tai huokaista syvään ja hoitaa homma itse [vaatimustaso on yhdyssana, sinä tyhmä nainen].

Mimosa sitäpaitsi valitti, että hänestä on tullut Blogistaniassa silkka tekstiobjekti.

***

Uusien videota toistavien iPodien myötä jätettiin hyvästit vuosi sitten julkaistulle kummajaiselle, U2-yhtyeen mukaan nimetylle iPodille. Punamustalla värityksellä osoitettiin onnistuneesti, että jopa iPodin saa halutessaan näyttämään hirveältä.



Tämä toi mieleeni, kuinka keskustelin taannoin JCP:n kanssa erikois-iPodin yhteydessä kaupatusta U2-musiikkisetistä. Arvelin, ettei monikaan olisi innostunut sitä ostamaan.

Sitä ei oo varmaan myyty kuin kaksi kappaletta: yks Jobsille ja toinen Bonolle, arvelin.

Ei, vaan kolme, kun Bono ei koskaan tajua, koska kuuluu klikata kerran ja koska kaks ja se tuplaklikkaa sen takia joka paikassa, JCP tarkensi iTunesin One Click -systeemiin viitaten.

Bono-parka, mistäs sitä aina tietäisi. Ajatelkaa nyt, überseksuaali Bono aurinkolaseissaan ja hatussaan tuplaklikkaamassa yhtenään hiirellään ja tilaamassa vahingossa kaksi levyä. Tuossa on jotain puhuttelevaa. Lisäänpä blogini monenkirjavaan hahmogalleriaan tuplaklikkaavan Bonon [TKB].

[Tulevat mieleen lapsuuden Hakki-sarjakuvalehtien kirjeenvaihtoilmoitukset: NKOTB-fanit älkööt vaivautuko]

[Ah, ennen vanhaan ihmiset osasivat vielä taivuttaa oikein monikon kolmannen persoonan imperatiivia.]

[Voisikohan jonnekin jättää bloginlukijanhakuilmoituksia. Hei sinä TKB-fani, ryhdy hupsun blogini tilaajaksi. PS Kuvat on kivoja.]

***

Tulipa tuosta menneiden kaivelusta mieleen toinen JCP:n kanssa käymäni keskustelu.

JCP: Sun pitäis blogata ristiriita-sanasta.
JCP: Kato, ku läntinen ja itäinen kirkko eros vuonna 1015, ni...
PA: 1015, niin, kuinka opettelinkaan ulkoa juuri tuon vuosiluvun yläasteella – ja sitten kirjoitin vahingossa kokeeseen 1501, ja tuon takia opettaja antoi ysin uskonnosta ja...
JCP: Älä ny taas avaudu. Kato, kun ortodokseilla on erilainen risti ku katolisilla, niin siinä oli siis kyseessä niinku ristiriita. Taajuutsä. Siks ne kirkot eros.
PA: Niin, ristiriita on tunnetusti jälleen yksi Agricolan kehittämistä sanoista.
PA: Paitsi, että hän kirjoitti sen ceellä...

Ala-asteen uskonnonkirjassa oli oikein kunnon feature-artikkeli eroamiskokoukseen matkalla olleista kirkon miehistä. Tekstissä kuvailtiin taivaan kajoa ja upeaa säätä, sekä neuvottelijoiden toiveikasta mielialaa. Hieman samaan tapaan kuin yläasteella kerrottiin "Pernajan pitäjän Torsbyn kylässä" asuneesta nuoresta Mikael Agricolasta, johon "kotikirkon jykevät holvikaaret ja hämyisä tunnelma tekivät suuren vaikutuksen".

Psykologian maikka selitti joskus syvä- ja pintaoppimisesta ja kysyin, mitä se sitten on, jos periaatteessa kyllä haluaisi aina pyrkiä ymmärtämään ja sisäistämään kaiken, mutta menee sitten vahingossa oppimaan kaiken ulkoa.

***

Eilen mietin, että blogaajille lienee tyypillistä PBL:n soveltaminen. Tiedättehän, Problem Based Living.

***

Tässä jälleen viime viikonloppunakin erilaisissa sosiaalisissa viiteryhmissä lähtökohtaisen kutsumattomana pyöriessäni mieleeni muistui ajatus pimeiltä syysilloilta yhdeksänkymmentäluvun alkupuoliskolta.

Pelasimme lätkää pihalla, rankkarikisaa, ja kaverini oli maalivahti. Hän oli kovin huono, varsinaisesti minä olin porukan paras moke – niin kuin meillä sanottiin – mutta olin vaihteeksi kentällä.

Kaverini lähti kuljettamaan laukaustaan. Hän oli taitava, hän osasi keskittyä tennispalloonsa eikä miettinyt, miksi sen nimi on rangaistuslaukaus, vaikka kukaan tuskin lähtee laukomaan keskipisteeltä, kun kuljettaakin saa.

Hän harhautti osaavasti, kiepautti rystyltä kämmenelle ja salamana takaisin. Pallo pysyi lavassa kuin liimattuna. Maalivahti olisi huijattu sivuun ja enää täytyisi tuikata pallo rystyltä tyhjään maaliin.

Klonk, pallo kilpistyi maalivahdin sääreen. Hän ei ollut mennyt harhautukseen. Hän oli niin huono. Hän ei ollut tajunnut siirtyä minnekään, vaan oli vain seissyt kaiken aikaa hölmönä paikoillaan.

Ja mietin, että jos minäkin rupeaisin vain niin huonoksi. En tajuaisi. Menisin pokkana joka paikkaan. En ymmärtäisi vihjettä. En lähtisi pois. Olisin vain. Voittaisinko sillä jotain?

[Ja onko olemassa tärkeämpää kysymystä kuin voittaisinko sillä jotain?]

Yhdessä blogissa, johon en halua tällä kertaa linkata, tuli vastaan kehotus googlata omaa nimeä ja sanaa needs. PA needs to take action, sanottiin.

Täytyy mennä, toiminta kutsuu!

1 on viitsinyt kommentoida:

PA: 1015, niin, kuinka opettelinkaan ulkoa juuri tuon vuosiluvun yläasteella – ja sitten kirjoitin vahingossa kokeeseen 1501, ja tuon takia opettaja antoi ysin uskonnosta ja...

Eikse ollut 1054?

6/18/2006 03:45:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds