BPT – paluu

Tapahtunut sitten viime osan: varomaton kommenttilaatikossa huseeraus kostautui ja PA päätyi epähuomiossa naimisiin BPT:n kanssa. [PA:n vanhassa saksan sanakirjassa verbi naida on käännetty heiraten, mutta tällä ei tiettävästi ole yhteyttä tapahtuneeseen.]

***

Selvä, minä olen sitten naimisissa BPT:n kanssa – kaikista maailman naisista; kuka olisi arvannut. Mutta ei tämän tarvitse tarkoittaa mitään.


Eihän aviopuolisoiden tarvitse välttämättä puhua toisilleen, ei minun tarvitse tuntea oloani vaivautuneeksi vain siksi, etten aikoinaan sanonut hänelle mitään, ei ottaa turhaa ongelmaa. Eikä minulla ole hänelle mitään sanottavaa, en minä häntä tunne. Eivätkä useimmat avioparit kai tunne toisiaan – ei tässä ole mitään hätää.

Luultavasti hän on kamalan kiireinenkin, harrastuksia ja kaikkea. En minä varmaan häntä juuri jatkossa näe. Kaikki kuitenkin haarautuvat omille teilleen parin vuoden jälkeen.

Sitä paitsi pääsin sentään eroon siitä ärsyttävästä kaikkitietävästä kertojasta, joka sammahti kuulemma häiden jatkoilla siihen malliin, ettei tarvitse pariin päivään joutua kuuntelemaan.

Kulta-a!

Noniin, nyt se alkaa. Onneksi minulla on kynä suussani, niin en voi puhua.

Oli kyllä aikamoista settiä viime yönä. Mä en oo ennen nähny tollasta kielikikkailua, piinaavaa hersyttelyä ja sitten yhtäkkistä kulminaatiota ja mieletöntä lopputykitystä. Upeeta.

Mutta sittenkin, eihän tää voi tällaisena jatkua. Sun pitäis tajuta, että sä oot nyt naimisissa. Et sä voi vaan huumoriblogata yökausia, vaikka kuinka oisit päättänyt, että Jäädykepiirikunnan tekstien pituus pitää saada jälleen nousuun, Mitvitin harventaa päivitystahtiaan ja Sellistin nousta koleista. Miehillä on, katos, tiettyjä velvoitteita.

Karu selli on sitä paitsi ihan syvältä nykyään.

Ja ota se kynä pois suustas. Näyttää typerältä. Ethän sä edes osaa enää käyttää sellasta.

Hänpä puhuu terävästi. Voisin haluta kirjoittaa noin. Paitsi tuo ihan syvältä -läppä. Se on kyllä täysin ala-arvoinen.

Yritän tunkea näppäimistöä suuhuni, muttei siitä mitään tule. Minä ja pieni suuni. Hätäpäissäni huomaan pöydännurkalla killuvan pekonikikkareen ja täytän suuni sillä.

Sanoinko juuri pekonia? Onko tämä ensimmäinen kerta, kun puhun pekonista tässä blogissa? Kuinka alhaisiin keinoihin oikein joudun turvautumaan.

Singahtaako seuraavaksi estradille Naisia tappava robotti päättämään piinani?

A l k a a k o m a a i l m a n k a i k k e u s y h t ä k k i ä l a a j e t a, h a j o a m m e k o k a i k k i p i r s t a l e i k s i?

[muuttaako Bloggeri tuplavälilyönnit yksinkertaisiksi?]

Mitä, söitkö sä just mun Jäädykepiirikunta-hiussolkeni? Ei se, että me ollaan naimisissa, tarkoita, että mä lopettaisin fanittamasta Vt:tä. Naisillakin on, kato, tiettyjä tarpeita.

Mumisen epämääräisesti, sillä sitä ei lasketa. Mistä löytäisin kyllin pitkät portaat? Portaat olisivat ainoa toivoni: vain niitä pitkin voisin juosta karkuun. Vain portaissa mies saa mennä edeltä.

6 on viitsinyt kommentoida:

Mitä, söitkö sä just mun Jäädykepiirikunta-hiussolkeni?

Oooh! Kaura = BPT ==> PA = Kauran SP.

Skuuppi on syntynyt.

10/07/2005 07.54.00 ip.  

Me emme myönnä mitään!

Kaura sanoi, että Jäättiksen lukijat tunnistaa tuosta soljesta. Ei, että hän olisi ainoa soljenkantaja.

Ellei Piirikunnalla sitten ole kuin yksi lukija. Minä olen kuitenkin ymmärtänyt, että niitä virtaa sinne ihan solkenaan.

Ei sillä, voi se olla Kaurakin. En ole koskaan tavannut häntä enkä tiedä BPT:stä mitään. Ahdistavaa tämä epätietoisuus.

10/07/2005 09.40.00 ip.  

Ostin kesemmällä pekoniperunalastuja. Tänään katsoin pekonipakettia kaupassa, mutta minulla ei juuri sen kohdalla ollut vapaita käsiä. Siunattu puhelin. Pelkäänpä että ennen pitkää minunkin pannullani tirisee possuvainaja. Minkä sille mahtaa. Mmm... pekonia. Äh...

10/07/2005 10.37.00 ip.  

Pauliina,
kannattaa sitten ostaa sitä Veijo Wotkinin pekonia.

10/07/2005 11.17.00 ip.  

sun äitis:

mistä saa VW-pekonia?

nimin. epätietoinen

10/09/2005 12.57.00 ap.  

Pää auki, sinä olet ihana!

10/09/2005 07.36.00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds