Irti vai merrassa?

Hillitöntä häsellystä viime aikani. Olen ollut Turussa ja kaikkea. Mukamas tärkeiden asioiden miettiminen ei tee hyvää blogikirjoituskunnolle. Minulla ei ole mitää sanottavaa, joten osallistun musiikkimeemiin.

Piti kirjoittaa tämä jo kauan sitten, mutta päädyin sittenkin tuottamaan tämän tekstin. Tokihan minä olen kuunnellut Meat Loafin hiljattain kauppoihin tullutta Bat out of Hell III – The Monster Is Loosea jo hyvän aikaa.

[Enminätiedä, onko JCP laillinen lähde.]

Ehtinyt lopettaakin jo, mikä kertoo paljon.

***

Alkuperäiset Batit ovat alansa legendoja, eikä tässä yhteydessä ole tarkoituksenmukaista vuodattaa tästä tämän enempää. Näemmä molemmilla levyillä on jopa suomenkieliset
Wikipedia-sivut, mutta minä en ole noita luonut.

Hienoa tässä on se, että olen odottanut kolmatta Battia vuosikaudet. Minä löysin tämän musiikin hentona lukiolaisena 2000-luvun alussa. Tuolloin Bat II:n julkaisusta oli kulunut jo liki kymmenen vuotta, ja kolmosesta liikkui huhuja.

Saattoi kuvitella ja hersytellä, kuinka hieno siitä tulisikaan. Toivoa, että osaisivat poimia siihen oikeat kappaleet Steinmanin tuolloin [ja toki yhä] ajankohtaisesta Tanz der Vampire -musikaalista. Vielä mieluummin toki toivoa, että levy olisi täynnä uusia kappaleita, mutta samalla tietäen toiveen naurettavaksi, sillä Steinman ei ole urallaan luonut kuin kaksi kappaletta, joiden teemoja kierrättää lahjakkaasti ristiiin.

[Eikä tässä ole mitään pahaa. Kysyn vaanhan teki aivan samaa.]

Sittemmin kävi mitä kävi, eivätkä Steinman ja Meat Loaf kestäneet toisiaan loppuun saakka, vaan levy tehtiin loppuun ilman Steinmania. Kappaleistakin vain vajaa puolet on hänen käsialaansa. Tämä on melkoinen pyhäinhäväistys, kun muistaa, kuinka alkuperäisten levyjen kannessa komeili näkyvästi: Songs by Jim Steinman.

Ja pikkuhiljaa ymmärrän, että unelmani ovat sirpaleina. Kuin olisi ikänsä haaveillut, kuinka vielä jonain päivänä vie vihille neidoista eteerisimmän ja nyt yhtäkkiä havahtuisi hääaamunaan ajatukseen: "Äh."

***

Tätä taustaa vasten on ilmeistä, etten kummoiseen ylistyslauluun puhkea, mutta käydäänpä tämä nyt läpi, että tiedätte.

Aloituskappale The Monster is Loose kuulostaa katkeran ATM:n vuodatukselta – hän on ahdistunut, vihainen, epätoivoinen ja jopa vaarallinen. Se on tuotettu varsin tyylikkään ja modernin kuuloiseksi, mutta minä rukka en osaa terminologiaa, olisiko nu-metal? Steinmaanisesta dramaattisuudesta ja melodiallisesta ilotulituksesta ollaan kaukana, ja teosta voisi viinitermein kuvailla lähinnä toteavaksi.

Jos tämä sattuisi olemaan sellainen blogi, jossa esitellään typeriä käännöksiä laulunsanoille, kertosäe voisi kuulua tähän malliin

On peto irrallaan
ei sitä kiinni saa

, mutta onneksi näin ei ole.

Minusta The Monster is Loose on tietenkin kovin tylsä alaotsikko levylle. Bat II – Back into Hellin jatko-osa olisi minusta voinut olla Bat out of Hell III – Back out of Hell. Myös joissain keskusteluissa pyörinyt Last at Bat olisi ollut nokkela, vaikken oikein baseballia tajuakaan.

***

Albumin toinen kappale on nimeltään Blind as a Bat ja muistuttaa jälleen, miksi niin monet ihmiset vihaavat nokkeluutta. My love is blind, blind as a bat – vähempikin oikeuttaisi kutsumaan levyä Bat-sarjan edustajaksi.

Tyylillisesti tuo on taitava Steinman-pastissi, ei siinä mitään.

***

Kolmanneksi kappaleeksi on käsittämättömistä syistä valittu Celine Dionin tunnetuksi tekemä alun perin Steinmanin Pandora's Box -yhtyeen 80-luvun lopulla levyttämä It's All Coming Back to me Now. Minua keskittymiskykyni menettänyttä miellyttää, kuinka ovat onnistuneet lyhentämään siitä monta minuuttia, mutta kaikkiaan vaikutelma on aika pilattu.

Kuten kirjoitin tästä jo kesällä:

Typerää sen sijaan, että kappaleen loppu on menty mokaamaan. Alkuperäisversiossa – kuten myös Dionin coverissa – lopussa lauletaan And if we..., jonka jälkeen piano sanoo vielä kerran, kuin kolmoispisteeksi, tididi-dididii.

Jotta kaikki peelot voivat kysyä, että mitä tididi-dididii oikein tarkoittaa.

Uudesta versiosta tämä on jätetty pois.

Pandora's Boxin version video on niin raju, ettei sitä löydy Youtubesta, mutta tämä kaveri soittaa pianoa tenhoavan taitavasti.

***


Neljännessä kappaleessa päästään viimein asiaan. Bad for Good on lainattu Steinmanin samannimiseltä sooloalbumilta. 80-luvun alussa julkaistun levyn piti alunperin olla Bat I:n jatko-osa, mutta Meatin sairastuminen ja parivaljakon riidat saivat Steinmanin yrittämään yksinään. Äänimaailma on nykytekniikalla aivan eri luokkaa kuin parikymmentä vuotta sitten, mutta Meatin versio onnistuu silti jättämään kylmäksi.

Siitä on menty leikkaamaan God speed -osio. Eikä Meat karjaise But you'll never get away from me -kohtaa oikealla tavalla maanisen uhkaavasti. Eikä uusi kitaraintrokaan ole oikeanlainen.

Kappaleessa vierailee kitaristina Queeniin Bryan May, mutta minulla ei ole tästä mitään sanottavaa.

***

Viidennen kappaleen nimi on Cry over Me, ja se on kirjoittanut Dianne Warren, joka on tunnettu myös muista Meatille kirjoittamistaan hirvityksistä. Ei sillä, I'd lie for you (and that's the truth) onnistui huijaamaan minua aikoinaan ja kuvittelin sitä Steinmanin kappaleeksi. Kappale on Bat II:n jälkeen julkaistulta Welcome to the Neighbourhood -levyltä, ja videon budjetti lienee ollut melkoinen Bat II:n menestyksen jälkeen.

***

In the Land of the Pig (the Butcher Is King)
saa kunnian olla eniten kysymyksiä herättävä kappaleen nimi tällä albumilla [päällimmäisenä toki WTF]. Se oli myös ainoa Steinman-teos, jota en ollut kuullut aiemmin. Kappale on lainattu toteutumatta jääneestä Batman-musikaalista ja on tyyliltään perinteisestä Steinman-linjasta poikkeava. Varsin rankka eikä niin melodinen kuin on totuttu.

Vertailukohtaa voisi kenties etsiä Bat II:n Life is a Lemon (and I Want My Money Back) -kappaleesta.

En täysin kykene analysoimaan teoksen sanomaa, sillä minua huvittaa suuresti, kuinka kertosäkeistön In the land of the pig the butcher is king -kohta muistuttaa Eläkeläisten laulua, jossa sanotaan Juhlat ilman humppaa on hautajaiset [mikä mahtaa olla alkuperäiskappale?].

***

Seuraa välisoitto, joka on nimetty niin nokkelasti Monstroksi, että nimeäjä saattaa hyvinkin olla itse Lordi.

Kappale on sellaista kovaa ja korkealta huudettua kuorolaulua, jollaista olisin toivunut kuulevani Kölnin tuomiokirkossa viime pääsiäisenä, mutta en sitten kuullut.

Kaikkiaan en ole oikein välisoittojen ymmärtäjä, mutta hyvä sentään, että ne leikataan omiksi kappaleikseen, niin yli hyppiminen käy helpommin.

***

Monstron lopussa annetaan jos vihjeitä tulevasta. Alive on mukava pianovetoinen renkutus. Se kiiruhtaa kertosäkeistöön eikä lopulta oikein mene minnekään, mutta on kaikesta huolimatta eniten tältä levyltä kuuntelemani kappale. Mukava on myös tapa, jolla se vaikuttaa loppuvan tylsästi whimperoiden, mutta päämotiivi hyökkää kuin kulman takaa ja tarjoaa vielä yhden bängin.

Minusta kappaleen lopettaminen feidiin on melkein yhtä tylsää kuin lauseen lop

[Äh, oikeasti kesken jätetty lause on paljon hauskempi.]

***

If God Could Talk on radiomyönteinen ja tylsä kappale. En ole asiantuntija, mutta olen elänyt siinä luulossa, että ne, jotka uskovat jumalaan, uskovat tämän kykenevän mihin tahansa. Liekö tässä kappaleessa vähän premissi katollaan niin kuin me tapaamme saappaaheittopiireissä leikkisästi todeta. [Ei sillä, etteikö puhuminen olisi yksi vaikeimpia kuviteltavissa olevia tehtäviä.]

***

If It Ain't Broke, Break It -kappaleen nimi on tietenkin suosikkini näistä, vaikka tuokin on monta vuotta vanha juttu jo. Steinman on sittemmin kirjoittanut sen ympärille suuremman kappaleen nimeltään Only When I Feel, mutta levylle päätettiin ottaa vain tämä katkelma ja venyttää siitä väkisin yli neliminuuttinen kappale. Olen tainnut ennenkin mainita, että kertosäkeistö soveltuu mainioksi ohjenuoraksi kaikille meille haircut-blogaajille:

If it ain't real - fake it!
If it ain't yours - take it!
If it don't exist - you make it!
If it ain't broke - break it!

Torvien mukaan ottaminen on mielenkiintoinen idea, mutta ideat nyt tapaavat aina olla mielenkiintoisia.

***

What About Love
on Aliven ohella toinen myönteinen yllätys. Temmonvaihteluineen ja duettolauluineen siinä on vastaavaa tunnelmaa kuin monissa Steinman-kappaleissa, vaikka sanoitus kohdin kornilta kuulostaakin. Raidalla esiintyvän naisvokalisti Patti Russon löytäminen on nähdäkseni parasta, mitä Meat on onnistunut saamaan aikaan ilman Steinmania.

***

Seize The Nightiin on helppoa suhtautua kaksijakoisesti. Varsinaisesti kappale on Tanz der Vampiresta, mutta se sisältää monia Steinmanin perusteemoja, joita on viljelty siellä täällä pitkin matkaa, myös aiemmilla Bat-levyillä. Mukana on jopa instrumentaaliosio, jonka yksi versio toimii Tanz der Vampiren alkusoittona ja joka julkaistiin jo Steinmanin Bad for Goodilla nimellä The Storm.

Let your dreams out of their cages
Every passion and desire
Let your visions be outrageous
Set your fantasies on fire

Meatin ääni on yllättävän kirkas, ja saatan sieluni silmin nähdä hänen kasvonsa tuskasta vääristyneinä hänen yrittäessään pinnistää sanoja ulos suustaan.

Kaikesta huolimatta kappale alkaa puuduttaa jo puolivälissä. Musikaalissa on ymmärrettävää, että laulu loppuu kertaalleen ja alkaa käytännössä uudestaan tarinan mukaan, mutta levyllä moisessa ei ole mitään järkeä.

Levyversiota ei löytynyt, mutta näyte Broadwayltä sentään.

***

The Future Ain't What It Used To Be olisi oiva lopetuskappale albumille, vaikka onkin vähän tylsä ja tarpeeton uudelleenversiointi.

It's almost surreal
all the pain that I feel;
the future ain't what it
used to be.


***

Päätöskappale Cry to Heaven on levyn pahin mahalasku. Batman-musikaalia varten kirjoitettu sävelmä otettiin mukaan Tanz der Vampiren flopanneeseen Broadway-katastrofiin Dance of the Vampiresiin nimellä Angels Arise.

Tuo oli kaunis ja kuulas laulu, mutta jostain syystä Cry to Heaveniin on otettu mukaan siitä vain puolet, mistä seuraa junnaava ja tylsä lopputulos. Asiaa ei auta pölhö sanoitus. Cry, baby, cry, cry, cry to heaven. Diipatidaapati, moiseen voisi päätyä, jos sattuisi vaikka improvisoimaan mikrofoni kourassa laulua aiheesta, öh, cry to heaven.

Kokonaan puuttumaan jää And for every bit of darkness there's a light so pure, divine -polku. Sekä siihen liittyvä hieno säe, jonka voisi lainata hääkutsuunsa, jos sattuisi joskus sellaista tarvitsemaan:

There's every sign
that once upon a time
is starting right here
and now.


***

Tälle albumille ei mahtunut seuraavaksi Anything for loveksi kaavailtua Draußen ist Freiheit/Braver than we are -kappaletta. Why should we cry if we can't be what we might have been, siinä sanotaan. Sama päteköön tähän levyyn. Ei se ole huono. Enemmänkin huoh, no...

3 on viitsinyt kommentoida:

Tässä merkinnässä mainittiin siis asioita kuten Meat Loaf sekä Celine Dion.
Menen juomaan Camparia. Buaah.

11/10/2006 03:05:00 ip.  

Ähnojoo.. mutta jos satut käymään Berliinissä, Tanz der Vampire on oikeasti hieno. Näin sen aikoinaan Hampurissa.

Jälkeenpäin ajatellen viikonloppureissu eestaas Hampuriin yhden musikaalin vuoksi oli aivan pöyristyttävää rahan tuhlausta, mutta tuolloin lapsena en vielä osannut murehtia moisia.

11/10/2006 04:22:00 ip.  

meat loaf oli loistava fight clubissa. musiikkinsa on mielestäni pateettisinta scheissea koskaan, jos nyt celine dionia ei lasketa mukaan.

mutta, hienoa PA, että olet vaivautunut analysoimaan meat loafin musiikkia, maailma olisi varmasti tylsempi paikka jos kaikki vain hänen kaltaisiaan parjaisivat.

11/10/2006 09:19:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds