Tarinoita tulospalkkauksesta

Joskus kirjoitan muistiin nukahtamista edeltävät ajatukseni, joskus en. Joskus muistan ne siitä huolimatta, joskus en.

Tätä en olisi muistanut, ellen olisi kirjoittanut.

Niin, jos on muistoissa
totta vain puolikas:
kaunis kun säilyy ja
unohtuu huoli. Kas

niin, olet yksin, kun
haaveesi kuoli. Kas-
voja vain säilyttää
mielesi, tuo lipas.


{Olisi saattanut olla parempi unohtaa taas.}

***

Totta se on, minäkin lisäsin google-mainoksen sivupalkkiini. Ihan vain testatakseni, kuten kaikki sanovat. On hyvin luultavaa, että se säilyy tuossa ikuisesti.

Minä en saa itse klikata sitä, se lukee ihan säännöissä – hieman samaan tapaan kuin Raamatussa ei lue, että... Ei kun siis tuli vain mieleen ihmetellessäni, kuinka jumittavaa oli juttuni jälleen viime viikonloppuna, että kuukausi sitten olin sentään hetkittäin nokkela.

Kun joku otti valokuvan itsestään, sanoin, ettei siinä ole mitään hävettävää enää nykyään. Että ainoa ongelma on, että voi tulla sokeaksi, jos liikaa räiskii.

[Tajuuttekste, jätkät, kun kamerassa on niinku kirkas salama.]

***

Oikeasti kaikki johtuu vain ankeasta lapsuudestani. Ilta=Sanomien kuukausirahakeskustelua silmättyäni muistin kurjan kohtaloni: minä en ole kuunaan saanut minkäänlaisia viikko- tai kvartaalirahoja. Tiedättehän sen ikuisen perusteen: sanoi Seppo Ilmarinen: ei tule tyhjästä mitään. Eikä äidillekään makseta roskiksen viemisestä tai blogin kirjoittamisesta, niin miksi lapsillekaan.

Meillä oli tosin käytössä tulospalkkaus.

Aina kun kokeesta sai kympin, isä maksoi kymmenen markan palkkion. Vuosien saatossa hän lepsuuntui sen verran, että maksoi sen myös kymppimiikasta. Äidin kritisoitua moista harhaoppiseksi, sillä ysikin on oikeasti ihan hyvä numero, isä myöntyi ja maksoi markan myös muista kiitettävistä.

Joojoo, kyllä meillä sai vaatteita, kenkiä ja luistimia talon puolesta. Jääkiekkomailat olivat sitten jo niillä rajoilla. Muistan sen riemun, kun sain vihdoin käyrälapaisen mailan 10-vuotiaana. Siihen asti olin pelannut 6-vuotiaana joululahjaksi saamallani suoralapaisella.

– Siis tolla on suoralapainen maila, oikeeestiii, ihmiset ilkkuivat. Vaikkei tuolloin vielä sanottu oikeesti. Silloin kai puhuttiin lähtökohtaisesti totta, jolloin ei ollut tarvetta erikseen ilmoittaa, milloin ollaan tosissaan. Ah, lapsuudessa kaikki oli paremmin.

Varsinaisia vuoden kohokohtia olivat joulu- ja kevätjuhlapäivät. Tuolloin isä maksoi kympin jokaisesta todistuksen kympistä. Kerralla saattoi näin tienata vaikka satakin markkaa. Tämä tosin vasta yläasteella, sillä ala-asteella opettaja vielä nihkeili numeroiden kanssa, jottei loppuelämässä tulisi pettymyksiä.

Ai mitä rahoille tehtiin? Ne laitettiin säästöön, tietty. Varsinaisesti oman rahan käyttäminen oli kielletty, kunnes kielto lopulta jossain vaiheessa yläasteaikojani murtui vahingossa kuin Berliinin muuri. Muistan, kuinka kerran viideluokkalaisena tiedustelin vanhemmiltani, että kuinka, kun nyt olen saanut hiljattain muutaman kympin ja vaariltakin hieman rahaa nimipäivänäni, niin voisinko kenties saada luvan ostaa vähän karkkia.

– Et, isä ilmoitti ykskantaan. Hän ei ole koskaan oikein ymmärtänyt karkin päälle. Äiti noudatti vielä tuolloin perhevalmennuksessa saamaansa oppia, että vanhempien tulee olla lasten edessä yksimielisiä, jotteivät nämä opi peluuttamaan heitä edukseen.

***

Kaikki sivistyneet ihmiset [kuten vuonna 2003 kuollut Pekka Siitoin, valtakunnanjohtaja] ovat käyneet allekirjoittamassa taideainevetoomuksen. Minä en. Minusta se on kovin löysästi kirjoitettu, eikä ota kantaa, ollaanko ajamassa määrää vai laatua. Minusta taideaineiden määrän lisääminen ei ole mikään itseisarvo. Aivan liian usein touhu jää piirtämisen ja maalaamisen asteelle, tekniikan korostamista oivalluksen sijaan. Ja juuri tietyn tekniikan, tietokone ei esimerkiksi oikein tahtonut kelvata joukkoon.

Minä hienomotorisesti kömpelönä en koskaan pärjännyt ja ellen olisi luonnostani epämääräisen kiinnostunut vähän kaikesta, olisin luultavasti koulun myötä lannistunut. Samaan tapaan kuin monet koululiikunnasta, joka saa useat lopettamaan liikkumisen kokonaan pitkäksi ajaksi, jopa loppuiäksi

1 on viitsinyt kommentoida:

Sähän riimittelet kuin Mikko Saarela aikoinaan!

3/30/2006 02:57:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds