Tarkkana!

Kävin tänään ulkoiluttamassa sisäistä espoolaistani Isossa omenassa. Vinkkinä kaikille vihreästä teestä ja tofujäätelöstä pitäville, että moista herkkua saa ostaa City-Marketista 20 sentin kappalehintaan. Normaalisti pyytävät kaksi ja puoli euroa. Tuote kehotetaan parastamaan ennen tämän kuun kolmattatoista.

Ajattelin, että olisi ollut tyylipuhdasta, suorastaan espoolaista, vetäytyä katsomaan televisiosta Meg Ryan -elokuvaa katkaistu ympyräkartion mallinen jäätelötörppö sylissä, mutta olipa sen verran säälittävä tekele, ettei sitä kauaa kestänyt [jäätekökin oli, muttei sekään kestänyt]. Arvuuttelin [ei -mme] JCP:n kanssa, montako minuuttia When a man loves a woman -niminen elokuva ehtii pyöriä ennen kuin saman niminen laulu lävähtää soimaan, mutta kumpikaan meistä ei uskonut, että sitä sentään aivan avauskohtauksen taustalla käytettäisiin.

Päässäni soi sittenkin Yksi Maija Vilkkumaan tuoreimmalta levyltä. Popitimme tuota ikkunat auki Espooseen matkalla kotiin kaupungista perjantaina ja laulaa hoilotimme täysillä mukana:

Yksi on suurempi muita
nyt ja aina.
Ja kun sen kohtaat, et
kysele hintaa tai
kuuntele jeesusteluita –
ne ei mitään paina.
Ne ei helli
ja polta sun rintaa.


Minun olisi tehnyt mieli hankkia tuo kappale, mutta iTMS ei myy sitä [tällainen hauska ja hyvät arviot saanut iMix sentään löytyi]. Myyvät ainoastaan Vilkkumaan ensimmäistä levyä, mitä voisi pitää yllättävänä. Minusta se on toki edelleen paras, vaikka muuten niin ihkun Hiuksissa hiekkaa -kappaleen sanoitus tökkiikin suunnattomasti.

Se kesä kuohui ja kolisi
kuin maailman viimeinen olisi


Ensimmäinen säe on hieno. Kuten huomaamme, sen aikamuoto on imperfekti. Toinen säkeistö on vastaavasti konditionaalissa. Kuten edelleen tiedämme, konditionaalia voidaan käyttää preesensin ja perfektin kanssa. Imperfekti ja pluskvamperfekti sitä vastoin vaativat parikseen konditionaalin menneen muodon, jota ruotsia opiskeltaessa kutsuttiin toiseksi konditionaaliksi, mutta jonka suomalaista nimeä en tähän hätään keksi.

Koska toisen säkeen termin maailman on joka tapauksessa merkityksetön täytesana [maailman viimeinen kesä ei oleellisesti poikkea viimeisestä kesästä], se voidaan korvata aikamuodon korjaavalla sanalla ollut.

kuin ollut viimeinen olisi ja katso: kongruenssi on jälleen kunnossa!

Jotenkin vain tuntuu vaikealta ymmärtää suomeakin sentään opiskelleen Maijan sortuvan moisiin lapsuksiin [taas enemmän kuin eilen / mä mua häpeilen – eivät ihmiset häpeile mua vaan itseään] .

Tosin eihän hän taannoin Kuukausiliitteen fiitsussakaan [mikä on feature suomeksi?] vakuuttanut sekoilemalla viiniä/viintä-seikan kanssa. Kaikki knoppinsa kunnolla päntänneet tietävät, että sana taipuu viintä, kun kyse on nuolikotelosta ja viiniä silloin harvoin kun puhutaan juomasta.

Tietenkin minun piti taustatutkimuksen nimissä surffata tovi Maijan sivuilla. Keskustelualueilla on UKK-osio, jossa sanotaan mm. seuraavaa.
K: vastaako näihin viesteihin todellinen MAIJA VILKKUMAA, vai joku feikki??
V: Kuka feikki ikinä vaivautuisi tekemään tällaista hommaa? Kysyn vaan.

Maija Vilkkumaa on Kysyn vaan! Tässä olisi skuuppiainesta Blogisanomillekin.

***
Konditionaalinimitystä äsken pikaisesti etsiessäni törmäsin spinoffina mainioon sivuun. Päiväys on viime vuosituhannelta ja vitsi varmasti vanha, mutta opit yhä ajankohtaisia. Perehtykääpä siis Mäenpään, Pylkön ja Matikaisen epätarkkuusperiaatteeseen, olkaa hyvät [vai kiitos?].

A: ``Kaataisitko minulle hieman maitoa?''
(Tässä kohden on huomattava A:n luontainen pyrkimys epätarkkuuteen, sillä hänhän vain kysyy, voisiko B kaataa hänelle maitoa, minkä B luonnollisesti voi tehdä, kohtelias kun on. Repliikki ei kuitenkaan sisällä minkäänlaista kehotusta suorittaa kyseinen toimenpide, mikä antaa fiksulle ihmiselle aiheen olettaa, ettei mitään tule tehdä. Tämän tyypin epätarkkuus on käsitelty kohdassa ``Pyynnöt ruokapöydässä''.)
B: ``Kyllähän se sopii.''
A: ``Kaada jo se maito!''
B: ``Älähän hiilly, ensimmäistä kertaahan sinä vasta pyydät.''
(Kohteliaana ihmisenä B kaataa maitoa A:n lasiin. Jätetään tässä käsittelemättä mahdollisuus kaataa maito pöydälle, sillä kaatamisen kohdettahan ei A:n käsky sisällä.)
A: ``Kiitos.''
B: ``Ole hyvä.''
(Huomaa kohtelias lausahdus.)
A: ``Lopeta!!!!!!''
(Kohtuullisen tarkka ilmaisu, joskaan ei sisällä tarkkaa määrettä lopettamisen kohteesta. (Lopetetaanko hengittäminen?) Ymmärretään hyväntahtoisesti kuten A ilmeisesti tarkoittaa.)
B: ``Selvä.''
[ironista, että noin tarkat kaverit sekoilevat itse lainausmerkkiensä kanssa...]

Tässä on kyse samasta ikuisuusongelmasta kuin tilanteessa, jossa joku perheen yhteiseen ja pyhään lankapuhelimeen soittanut kysyy, onko joku kotona. Kuuluuko tähän kysymykseen vastata vain kyllä [ainahan me olemme kotona, kun mobiiliblogaaminen on niin turkasen kallista] vai lähteä saman tien hakemaan pyydettyä henkilöä puhelimeen?

***

Minä en hirveästi tykkää jatkuvasta Jari Sillanpään dissaamisesta [diskreetti dissaaminen on paljon kiinnostavampaa]. Hänhän on kovin sympaattinen ja viaton kaveri. Jarzaan on helppo samaistua, sillä hänellä on samoja käytännön ongelmia kuin minullakin:



Minä olen aina miettinyt, mitä Kaduilla tuulee -kappaleessa tarkoitetaan sanottaessa Sinua yksin odotan. Odottaako minä sinua yksinänsä vai ainoastaan. On tainnut jäädä sanoittajalla mainittu epätarkkuusperiaate sisäistämättä. Tämänhän voi paikata Oulun yliopiston poikkitieteellisen tiedekunnan kurssilla Tarkkuuden perusteet (0 ov).

Koulutusohjelma tarjoaa näemmä peräti kaksi suuntautumisvaihtoehtoa: Vaihtoehtomatematiikan [luin vahingossa vaihtoehtosemantiikan ja se tuntui melkein kiinnostavammalta] sekä Binääriset kielet ja antisvetisismin. Erityisen mielenkiintoinen lienee kurssi Introspektio kvalitatiivisen tutkimuksen hengessä (0 ov), jossa käytetään kurssikirjallisuutena Riitta Nelimarkka-Seeckin maineikasta väitöskirjaa.

***

No, mitä minä tässä enää kiertelemään ja ulkopuolista esittämään. Kun kerran asuinpaikkakin jo selvisi, tunnustetaan, että minä opiskelen Binäärisiä kieliä ja antisvetisismiä, mutta olen toki laajentamassa tutkintoani JOO-mahdollisuuden avulla. Tuo valmis paketti kun on niin ahdistavan putkimainen ja triviaali. En usko, että minusta ikinä kasvaa laaja-alaista ja syväsuuntautunutta huippuosaajaa, jollen etsi rohkeasti omia juttujani.

Koska en enää pysty miettimään muuta kuin että hevibändin keikka voisi päättyä ilotilutukseen, lienee aika kömpiä taas nukkumaan – tai aa-aa, niin kuin äiti aina sanoi [onko tuo yleinen ilmaus vai taas jokin meidän perheemme kieroutunut omituisuus?].

22 on viitsinyt kommentoida:

so espoo.

7/10/2005 11:35:00 ip.  

"A-aa", sanoivat pienelle joskus. Senpä tähden varsinkin Sellistin usein käyttämä "ä-ää!"-huudahdus saa aina aikaan huvittuneisuutta, kun sitä alkaa kuvitella kehoituksena mennä nukkumaan.

Niin, minua on suhteellisen helppo huvittaa. Tästä postauksesta ja sen aiheesta vielä, että eikö nimenomaan epätarkka ja ajattelulle tilaa jättävä ilmaisu ole mitä viehättävintä ja suositeltavinta aina, kun sen käyttöön vain on mahdollisuus? Esimerkiksi uutisissa. Minusta olisi valtavan hauskaa, jos en voisi olla aivan varma, puhuuko uutistenlukija Bagdadissa räjähtäneestä autopommista vai Alastarolla valmistetusta maailman suurimmasta vetopasuunasta.

Ymmärrättehän.

7/10/2005 11:36:00 ip.  

Turussa, jossa kaikki on lyhyempää, saatetaan hyvinkin sanoa tuo lyhyellä aalla. Olen varma, että vastaavasti Hämeen määäläiskunnassa aa on niin pitkä, että lapsi ehtii nukahtaa sitä kuunnellessaan.

Sittenkään en ymmärrä, mistä tiesit äitini olevan kotoisin Alastarolta.

7/10/2005 11:52:00 ip.  

Piti mainitsemani, että Maikkarin juntit moottoriurheilutoimittajat sanovat tietenkin Alastarossa ajetun kilpaa.

Ulkomaalaisperäinen ystäväni kertoi kerran, minkä säännön mukaan paikkojen sijapäätteet valitaan ulko- ja sisäsijojen välillä. En vain muista sitä enää. Tuota voisi yrittää reverseengineerata, jos ei parempaa tekemistä keksi.

7/10/2005 11:57:00 ip.  

Vai onko Kysyn Vaan kuitenkin Shitdiaryn "Vaimo"?

7/11/2005 12:20:00 ap.  

mut mä näin just ehkä zcitchon baarissa :D
muuten miälenkiintoinen toi epätarkkuus, pitää joskus selvinpäin tutustua

7/11/2005 01:27:00 ap.  

Muistat varmaan, että lokakuun 19. päivän kirjoituksessa ihmettelit: "Joku paremmin Espoon päälle ymmärtävä voisi kertoa, miksei monilla suurillakaan [kuten Keilaniemen kohdalla Länsiväylän varressa] pysäkeillä ole ensinkään aikatauluja."

Tämä herätti tietojeni mukaan monet lukijasi ajattelemaan: "Miksi PA on ollut espoolaisella bussipysäkillä? Eihän kukaan käy Espoossa! Ellei sitten... ellei sitten PA ole espoolainen!"

Sen jälkeen monet lukijasi ovat läimäyttäneet itseään otsaan ikään kuin he olisivat unohtaneet jotain. Sitten he ovat syöneet meetvurstia.

Plus tietty mainitsit aivan ekassa postauksessasi oleva "opiskelija pk-seudulta". Ja sinua lukeneille on ilmeisen selvää, mikä opinahjosi on. Vaikka et ole sitä sanonutkaan. Se vaan huokuu läpi.

Tosin ehkä me PA-logit teemme liian rohkeita johtopäätöksiä. Mutta kun tutkii tekstejäsi tarpeeksi kauan, saavuttaa tietoisuuden korkeamman tason, joka... Hei, liikennevalot vaihtuivat vihreäksi! Täytyypä ylittää Liisankatu.

7/11/2005 02:16:00 ap.  

Anteeksi näin aluksi, että otin hirven pöydälle (yritän jatkaa väärin lukemisesta aiheutunutta kehumista). Eihän Espoossa ole mitään vikana, mutta toisaalta blogissa täytyy olla jotain hyvää, jos kirjoittajan asuinpaikasta tulee kinastelu.

Sellistin todisteista löysin myös omani. Väitän samaa. Nimeltä mainitsematon koulu voi tietenkin olla vain harhautusta, mutta toisaalta tiedät liikaa ollaksesi jotain muuta. Tiede lisää tuskaa (nyt ne propsit?).

Mutta PA, jos haluat kunnallisvaaleissa läpi ensi kerralla, niin mainoskampanja on jo valmis. Sähköpostilla lisätietoa.

7/11/2005 02:44:00 ap.  

Jos nyt ihan rehellsiä ollaan – asia, joka on syytä mainita erikseen näin blogiskenessä – en tietenkään ole epäillyt hetkeäkään, ettei kouluni olisi ollut varsin ilmeinen alusta lähtien. Kun huomioidaan 534 300 mahdollisuutta pois sulkeva hienovarainen AMK-kuittailuni, huomataan, että juttuni on kaikessa antisvetisistisyydessäänkin niin perus-hankenilaista kuin vain olla voi.

Tuosta Espoo-jutusta olen sittenkin kovin äimänä, sillä minä en keksi montakaan syytä, miksi minun pitäisi asua siellä. Kenties raskauttavimpana todisteenaani ajoittainen höpötykseni Kampin terminaalista, jota true-tölikkäläiset harvemmin tarvitsevat.

Eikö olemassa ole edes vaihtoehtoa, että olisin kesän ajaksi muuuttanut toisaalle? Vaikka takaisin Helsinkiin? Vai olenko todella iäksi tuomittu?

7/11/2005 06:26:00 ap.  

Niin, Oopa, hirvethän hyppivät sillä pöydällä, mutta kyllä tällä kertaa olisi ilmeisesti sittenkin oiken sanoa, että nostin kassin pöydälle.

Sellaisen ekologisen kangaskassin, sillä emme me täällä Espoossa kehtaa antaa itsestämme kuvaa, että käyttäisimme muovikasseja.

Työlästä kuljettaa roskiksia pikkusievissä kangaskasseissa ja sitten pestä kassit käytön jälkeen, mutta mitäpä sitä ei tekisi espoolaisuutensa vuoksi.

Niin, ja Sellisti, olen otettu, että muistit edelleen tuon lokakuisen postaukseni. Minä kun olin vielä ihan huono silloin ja kaikkea. [minä en sentään poistanut alkupään viestejäni menestyksen noustua hattuun, niin kuin se yksi KV-jätkä. joskus mietin, oliko tuokin silkkaa legendaa. mitä jos hän aloittikin suoraan huipulta?]

7/11/2005 06:32:00 ap.  

Hankenilla? Ei, PA, minä ajattelin erästä muuta paikkaa... Yritätkö sinä taas hämätä? Vaikka sanot olevasi rehellinen? Tämä on sentään internet! Joten täällä voi sanoa mitä vain! Minä pidin sinua ihan teekkarina vaan...

Ja siksi olisi luontevaa asua Lesbo-esbossa. Mutta jos olen väärässä... en kyllä kehtaa kutsua itseäni PA-login ylipapittareksi. Tai papiksi, eihän näistä koskaan tiedä.

PA:ta mielistelläkseni on reilua sanoa, että olit sinä kyllä alusta lähtien hyvä. Olit varmaan treenannut mielessäsi!

Kysyn vaanin alkuaikojen tekstejä tosiaan poistettiin jossain vaiheessa, koska siellä oli jotain liian ilmeisiä vinkkejä henkilöllisyydestäni. Ja sitten yhteen aikaan KV ilmestyi niin, että nähtävillä oli kirjoitukset vain viikkoa taaksepäin. Ja sitten... Hetkinen, miten minä voin näitä tietää?

Onneksi Karu sellistä ei ole koskaan poistettu mitään. Se olisi... Hei! Liikennevalo vaihtui! Pitää taas ylittää Liisankatu!

7/11/2005 07:35:00 ap.  

Ei, PA, minä ajattelin erästä muuta paikkaa...

Sinä nyt tunnut ajattelevan jatkuvasti erästä muuta paikkaa.

Kysyn vaanin alkuaikojen tekstejä tosiaan poistettiin jossain vaiheessa, koska siellä oli jotain liian ilmeisiä vinkkejä henkilöllisyydestäni.

Jotenkin mielenkiintoista, että Kysyn vaan paljasti vinkkejä Sellistin henkilöllisyydestä, vaikka koko jätkästä ei ollut kuultu tuolloin vielä mitään. Eikö sinustakin.

Mutta nyt valo vaihtui. Täytyy ylittää Länsiväylä.

7/11/2005 08:19:00 ap.  

Mutta oletko sinä nyt ihan varma, että opiskelet Hankenilla? Eikö siellä ole pelkkiä hohtavasilmäisiä, suitun näköisiä svedupellejä, joille mikään ei ole mahdotonta, jotka tietävät kaikesta kaiken, ja jotka ovat täysin viat... Hetkinen. Ehkä sinä opiskeletkin siellä.

Ajattelin vain, kun eräässä vanhassa postauksessa puhuit tekniikkalegoista (sic!), että se todistaa olevasi teekkari.

Miksi ei Kysyn vaan voisi paljastaa vinkkejä Sellistin henkilöllisyydestä. Ennustihan Vanha Testamentti Jeesuksenkin tulemisen. Ei niin, että vertaan itseäni Jeesukseen, mutta... Eikun hetkinen. Vertaanhan minä! Lapset, tulkaa istumaan...

Hetkinen! Ensimmäinen asiakas tuli! Täytyy paistaa hänelle upporasvassa Hesburger.

7/11/2005 08:24:00 ap.  

Tämähän menee mielenkiintoiseksi. On suorastaan ihme, jos kangaskanssin kanssa mies/nainen ei kulje bussilla 102/103. Vai pitäisikö sanoa: "Espoolainen kunnes toisin todistetaan?"

Mutta jos sitten vaan siirrytään seuravaan aiheeseen, sillä minä ainakin ylitän seuraavaksi itseni.

7/11/2005 10:22:00 ap.  

Bussit 102 ja -3 kulkevat tosiaan Kampista Otaniemeen, mutta mihin minä espoolaisena tuollaisia tarvitsisin?

Alkaa tosiaan mennä jo aikamoiseksi alittamiseksi. [Hihhaa, löysin tunnelin Länsiväylän alitse! Enää ei tarvitse kuunnella sitä tööttäilyä.]

7/11/2005 10:32:00 ap.  

Unohdin Espoon. Tarkennuin Otaniemeen.

nim.mer. Helsinkiläinen Suomen Turus

7/11/2005 12:23:00 ip.  

Vaikka jokin tai kaikki muu olisi silkkaa valetta, lupaan ja vannon, etten asu Otaniemessä [siitä huolimatta minulla ei ole naista].

7/11/2005 12:31:00 ip.  

Niin, tarkoitin, että luultavasti kuljet Liisankatu-Hankken-Teku akselia päivittäin. Asuinpaikkaasi en enää stressaa.

[kaikesta huolimatta minullakaan ei ole naista]

7/11/2005 12:43:00 ip.  

Bulevardi Polysteekin menotie on suora

Teku viittaa teknilliseen opistoon [erotuksena Polista], siihen paikkaan, josta tulee insinöörejä [erotuksena diplomi-insinööreistä]. Nykyään ei enää kai juuri puhuta tekuista, vaan ainoastaan tekniikan alan amkeista töms.

Teknillinen korkeakouluhan sijaitsi ennen Otaniemeen muuttoaan Bulevardin päässä olevassa tyylikkäässä rakennuksessa, jossa sittemin toimi Helsingin teku ja nykyään Stadia.

Ymmärtääkseni venäläiset luulivat rakennusta Presidentinlinnaksi toisessa maailmansodassa, ja se oli yksi ensimmmäisiä kaupungin pommitettuja kohteita.

Todennäköisemmän selityksen mukaan hekään eivät pitäneet teekkareista.

7/11/2005 12:54:00 ip.  

Ahh, niin tietenkin. Mielenkiintoinen tulkinta historian havinoista. Näin voi tietenkin olla - voi teekkareita. Ja AMK on pahasta (?). Kun valmistuu *nomiksi, niin onko tulevaisuus taattu? ei.

7/11/2005 12:59:00 ip.  

Niin, kahden tutkinnon loukkuun joutunutta ammattikorkeaopiskelijaahan kutsutaan binomiksi.

Niin, tuo alkupään Alastaro-juttu viittasi siis tänne [löysin viimein oikean kommenttilaatikon].

7/11/2005 11:43:00 ip.  

Olisit kysynyt! Olisin kertonut.

7/12/2005 01:19:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds