Hengityskone

Mitvit kuulemma viestitti minulle, että pitäisi kirjoittaa jotain hauskaa viime aikoijen runoilun sijaan.

Hauskojen juttujen kirjoittaminen on onneksi hyvin helppoa, joten voisin hyvin kirjoittaakin, ellei se olisi niin tavattoman out. Tiedättehän te mitä sanotaan: siinä vaiheessa, kun Krapulablogi alkaa päivittyä, on aika myydä.

Takaisin Kallioonista ymmärsin, että tulevaisuuden juttu on korni pehmoporno.


– Sori, mut mä haluun sua, hän sanoi ja kosketti sumeilematta.
– Saat, lupasin.
– Siis anteeksi, täsmensin.

***

Perjantaina kohtasin kiinnostavia henkilöitä. Yhdestä kirjoitan artikkelin toisaalle, mutta Petjan voisin mainita tässä. Hän on oikeasti paljon hyväntahtoisemman oloinen kuin blogissaan.

Sain kuulla, että frakin kanssa ei tule käyttää nenäliinaa, sillä liinan tarkoitus on näyttää aamuhämärässä käytävissä kaksintaisteluissa, minne tähdätä. Koska frakkia käytetään iltaisin ja kaksintaistelut käydään bonjourissa, liinaakaan ei tarvita.

Näin myös jokusia sisäpiiriblogaajia Töölössä ja sittemmin Populuksessa ja olen niin säälittävän viaton, ettei kukaan edes kohteliaisuuttaan juorua mitään, vaikka viettäisin yöni missä. Ei minun blogistani saa pantavaa millään ilveellä.

***

Lauantaina Miss Jenny vei minut Emmaan, jossa saattaa kannattaa käydä teidänkin, niin ette ole ihan noin moukkia.

Vinkkinä, että minua voitte viedä vapaasti jatkossakin joka paikkaan [Rappiotäti on kuitenkin minun -Joonas]. Kouluni alkoi tänään, ja olen lomani jäljiltä pahemmin läjässä kuin pitkään aikaan ja hieman huolestunut, tuleeko tästä yhtään mitään.

Juoksin juuri kesken kaiken karkuun laskareista ja tulin tähän hengittämään.

27 on viitsinyt kommentoida:

Mikä minä nyt olisin sellaisia viestittelemään? Minähän sitä paitsi isoan runoutta jokaisella povellani. Sen on täytynyt olla Moilas-Hilpari.

1/15/2007 04:30:00 ip.  

Kas vaan. KLIKKASIN itseni blogilistalle siinä toivossa, että PA on päivittynyt ja siinähän se olikin ensimmäisenä listalla.
Suosittelen, että muutut taas hauskaksi, koska kaikki mikä on nyt out, on todella in. Muista syklit!
Viattomuudestasi en ole niin varma, mutta mikä ja missä tuo Emma on? En halua olla moukkamainen.
Mikä on laskari?

1/15/2007 04:34:00 ip.  

PA, juoruilu on rumaa, joten kuka nyt sellaista. Korni pehmoporno on tosin vielä rumempaa. Minä voin viedä sinut sinne laskareihin, koska siellä on kuulemma mahdollisuus nähdä nuoria teekkareita.

Mitvit, niinhän se olikin, hups! Fanitytöt sekoilee taas, kun tuo Krapulablogikin paistaa pek

1/15/2007 04:40:00 ip.  

Jostain syystä minusta tuntuu, että huumoribloggaus olisi taas nostamassa päätään... Merkit ovat jo nähtävillä - ne ovat vain piilossa.

1/15/2007 04:47:00 ip.  

Emma on modernia taidetta Espoossa. Laskarit ovat tärkeitä, mutta minä en suostu ymmärtämään sitä.

Nuorissa teekkareissa ei ole muuta vikaa kuin se, että he ovat nuoria ja teekkareita.

1/15/2007 05:04:00 ip.  

Mulla on varaa olla ihmisille ystävällinen, koska olen niin iso, vittumainen ja hyvä.

Mä tapasin miitissä kolme karismaattista uutta ihmistä.
Itse asiassa sellainen määrä karismaa niin pienessä ravintolassa saa aikaan ruuhkaa.

Marinadille.
Muista juoruilu ei ole rumaa.
Minä taas hoidan itse ilkeitten huhujen levittämisen itsestäni, että sekin tulee hoidetuksi kunnolla.

1/15/2007 05:44:00 ip.  

Olen vieläkin niin sekaisin Joonaksen eilisestä vuodatuksesta ja sille nauramisesta, etten ymmärrä tuota lausettasi, jossa minut mainitaan. Olenko Joonaksen vai sinun?

(Minä kyllä kiljahdin ääneen vaativan kysyvästi, kun kuulin, missä olit yösi viettänyt. Ettäs tiedät.)

Ehkä tässä pitäisi vain olla asiallinen täti ja todeta, että voi herranjumala teidän kanssa, pojat.

1/15/2007 05:45:00 ip.  

No missäs se sitten oli yönsä viettänyt? Miksei mulle mitään kerrota!

1/15/2007 06:32:00 ip.  

Rappiotäti, huomasin itsekin, että lause on vähän sekava, mutta ajattelin sitten, että tärkeintä on liike.

Eli hajaantukaa. Ei täällä ole oikeasti enää mitään nähtävää.

1/15/2007 06:44:00 ip.  

Niin, julkaisinhan aikanaan treffi-ilmoituksenkin blogissani ennen kuin siitä tuli meemi.

Tosin poistin sen jo ensimmäisen vastauksen saatuani. En selkeästikään osaa vielä nettideittailla ja pyörittää montaa naista yhtä aikaa.

Toisaalta kirjoitteluni on niin hakuammuntaa kaikkiin suuntiin, että väkisinkin tulee tehtyä jotain, josta tulee epämääräinen tähdenlento. (Veikkaan, että pyyhe on ens kesän juttu rantamuodissa).

1/15/2007 11:04:00 ip.  

Takaisin Kallioon aloitti siis sen meemin.

Miksi täällä ei vastata kokonaisvaltaisesti kysymyksiin! Eli mikä HEMMETTI se laskari on ja missä olet oikein viettänyt yösi?!

1/15/2007 11:48:00 ip.  

Niin ja piti vieä sanomani, että Petjan kommentti on asiallinen ja viehettä minua suuresti.
"Mulla on varaa olla ihmisille ystävällinen, koska olen niin iso, vittumainen ja hyvä."

1/15/2007 11:51:00 ip.  

Sori jätkät, mutta mun on vaan pakko todeta taas, että "mä olin tässäkin eka".

http://tumppuvontumppu.blogspot.com/2005/08/deitti-ilmoitus-hei-sin.html

Ja minä kyllä tietäisin vastaukset Katan molempiin kysymyksiin, mutta sadistisena luonteena en taida kertoa vastausta.

1/16/2007 02:16:00 ap.  

Laskarit tarkoittaa laskuharjoituksia. Eli niitä tapahtumia, joissa nuoret teekkarit yrittävät päteä ja esittää toisilleen fiksumpia kuin he oikeasti ovat.

1/16/2007 06:35:00 ap.  

Kiitos, ET. Aikaisin olet hereillä; katsokaa nyt, teekkarit ovat ihan kunniallista väkeä.

1/16/2007 06:45:00 ap.  

Petja: Minähän en tunnetusti juoruile, kerron vain kuulemaani ja näkemääni. Myös itsestäni.

Rappiotäti: Vaativat kiljahdukset vetoavat näihin poikiin, joten pidä varasi!

Takaisin Kallioon: En selkeästikään osaa vielä nettideittailla ja pyörittää montaa naista yhtä aikaa. Just joo. Sanoo jätkä, joka kirjoittaa lipevää pehmopornoilua.

(Ja sorry PA, kun kommentoin tänne ikään kuin olisin yötä täällä. Mutta näköjään teekkarit ovat paitsi nuoria ja teekkareita, myös kunniallisia.)

1/16/2007 08:16:00 ap.  

Mari,
pitkän aikaan minua ei ole mikään naurattanut niin kuin tuo kommenttisi! Sieluni silmin näin sinut yöpymässä PA:n kommentiloodassa kera kaikkien nuorien ja kunnaillisten teekkarien, joista kukaan ei alkanut kunniattomasti lähenellä tai muuten pehmopornoilla!

1/16/2007 10:08:00 ap.  

SÄ: Onneksi kaltaisilleni viattomille naisille on vielä tarjolla näin turvallisia yöpaikkoja!

Mutta oletko muka alkanut minut mieltää Mariksi Marinadin sijaan? Oma identiteettini menee taas ihan sekaisin moisesta.

1/16/2007 10:34:00 ap.  

Te olette kyllä kamalan hauskoja. Voisitte ruvetta sellaisiksi paljon puhutuiksi huumoriblojaajiksi.

1/16/2007 10:47:00 ap.  

mitvit: No nythän mä tiedän, missä mv muuttuu Hilpari-Moilaseksi! Sepä vaati kovaa päättelyä ja johtolankojen solmimista. Sekä lauseen "kävin tossa xxxxxx xxxxxxxX:ssa yhdellä" ymmärtämistä.

t: Dada-Vinski

1/16/2007 11:03:00 ap.  

PA: Blojaus sujuu: sehän on melkein kuin se blowjob'aus, josta vähemmän viattomat ei-teekkarit puhuu.

Jatkan huumoriharjoittelua vaikka Dada-Vinskin ja Moilas-Hilparin seurassa.

1/16/2007 11:21:00 ap.  

Marinadi,
ehdottomasti en ajattele sinua Marina. Yritin edellisessä kommentissa hienostella ja osoittaa, että olen vihdoin, kahden ja puolen vuoden jälkeen, ymmärtänyt, että sun blogisi on Marinadi, mutta nimesi Mari (vrt. pni aina ottaa ongelmaa, kun asiaa hallitsemattomat viittaavat henkilöön Skrubuna, vaikka Skrubu on blogi ja pni on blogipersoona).

Muttta jos minun on luvallista edelleen puhua Marinadista, niin mieluusti pitäydyn vanhassa tavassani!

1/16/2007 01:30:00 ip.  

Jos nyt näitä huumoreita, niin muuan klassikko taitaa olla nimiin liittyvä vuorokeskustelu tanssilattialla:
- Mäen Anna
- Kylmäsen Usko
Petja ainakin tietää nämä esittelyasiat.

1/16/2007 05:22:00 ip.  

Helanesille.
Nuorena tapasin kerran molemmat.

1/16/2007 05:49:00 ip.  

Sanoinhan, että se on klassikko.

1/16/2007 06:27:00 ip.  

Äiskä: Huh, minä jo ehdin vähän säikähtää. En minä nyt toki niin tarkka ole kuin pni, saa oikealla etunimelläkin kutsua näissä piireissä, mutta Marinadi vain tuntuu luontevammalta.

1/16/2007 07:10:00 ip.  

Anna Mäki pääsi naimisiin, jo otti yhdistelmänimen.

Usko taisi kuolla. Ties vaikka puutteeseen.

1/17/2007 11:59:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds