Syvällinen paneutuminen

Lupasin joskus aiemmin kirjoittavani Pelkkää panemista -blogin pintaan nostamista lapsuusmuistoista. Nyt taitaa olla sen aika.

Muistan kovin elävästi sen päivän – kuten toki kaikki muutkin päivät – jolloin minulle ensi kertaa valkeni, että panemisessa on jotain pahaa. Olin noin viiden vanha ja kesän kunniaksi kunnallisessa leikkipuistossa, jossa oli ihan tätejä ja kaikkea. Melkein kuin tarha siis.

Jälleen kerran, tai kenties silloin juuri ensimmäistä kertaa, olin päätynyt joukon jonkinnäköisen pahisliiderin jonkinnäköiseksi aseenkannattajaksi. Tämän asemani turvin sain kulkuluvan hänen jonkinnäköiseen majan tapaiseensa. Varsinaisesti kyseessä oli kai tuomi tai jokin muu sen tyyppinen puu, joka kasvaa jättäen sisälleen lehtiseinien suojaamaan tyhjän tilan.

En aivan tarkkaan muista, kuinka se tapahtui, mutta jossain vaiheessa riisuin takkini ja mainitsin panevani sen tuohon oksaan roikkumaan.

Sanoitsä panna? liideri kivahti ja koko äskeinen ystävieni joukko ryöpsähti nauramaan.
Voi, toki. Minun äitini on näetsen opettanut, toisin kuin useimpien teistä, että vain ruokaa laitetaan. Se on hyvä muistisääntö, minä vastasin.

Väitätsä ihan oikeesti, että sä oot viis, etkä tiedä, mitä paneminen on? liideri tivasi epäuskon häive silmäkulmassaan. Ja muuallakin, jos mahdollista.

Vastasin tietenkin, että se tarkoittaa sitä, mitä nykyään jostain syystä kutsutaan hyvin usein virheellisesti laittamiseksi. Tiedättehän, sen sijaan, että sanotaan laittautua, tulisi sanoa paneutua.

Liideri pudisti päätään ja vinkkasi kaksi luottojannuaan näyttämän, mistä on kyse. Tämä, katsos, on panemista. Ja sormen napauksesta nuo kaksi vieretysten seissyttä poikaa näyttivät, mistä on kyse. Tasatahtia he heiluttivat lantiotaan eteen ja taakse.

– Öö? minä kysyin kuin vain älykäs pikkupoika saattaa kysyä.
Miksi nuo heiluttavat itseään edestakaisin ja miksi moiselle on varattava oma sanansa, kun pekonikuutioillekaan ei ole varattu – ei kun hups, onhan niille?

Tähän liiderikään ei osannut vastata. Hän kävi silmin nähden vaikeaksi ja totesi, että joku oli luvannut, että hän ymmärtäisi sitten isona. Ja että hän kyllä malttaisi odottaa.

***

Aikaa kului. Ehkä vuosi, kenties kaksi. Kohta joku alkoi puhua panemisesta tytön kanssa. Ja minä mietin, että toki, on opetettu, että tytöt ovat pelottavia ja heidän koskemisensa iljettävää [vaikka olin kyllä jolllain kierolla tavalla nauttinut tanssiessani tarhan kevätjuhlissa rai-riitiä-rallallaata ja pitänyt tyttöä kädestä], mutta mitään erityistä ideaa en osannut nähdä siinä, että joku seisoisi jonkun vieressä ja heiluttaisi itseään tuolla tavalla.

Sitten, ala-asteen ensimmäisen luokan toisella viikolla, joku kiusasi luokkatoveriani Petriä, josta minulla ei ole sinänsä mitään hyvää sanottavaa. Petri panee sängyssä, hän sanoi.

Ja mietin, että kas. Jos tuota liikettä tekisi sängyssä, sehän olisi vähän niin kuin rakastelua [toki minulle oli kerrottu jo monta vuotta aiemmin, kuinka lapsia tehdään]. Oivalluksen tunne oli valtava. Yhtäkkiä tajusin, kuinka tyttö–poika-problematiikka, housut alas -tematiikka, paneminen, kaikki, nivoutui yhteen. Eihän siinä ollut kyse mistään muusta kuin seksistä.

Neljännellä luokalla osasimme kaikki jo nauraa vapautuneen pilkallisesti, kun opettajan sanelemassa tekstissä tiikeri pani maata.

Jotenkin kuvaavaa on, että kun yritin hahmotella, miltä liiderin kätyreiden alkuperäinen demonstraatio oli näyttänyt, lopputuloksesta tuli noinkin groussin näköinen. Näin tämä maailma on minut turmellut, etten osaa luoda edes viatonta tikku-ukkoa.

panemista

***

Takauma siltä päivältä, kun saavuin kotiin leikkipuistosta.

Äiti, näytät kovin väsyneeltä siinä hellasi kupeessa, voinko minä auttaa sinua laittamalla vaikka astiat pöytään?
Mutta voi pA [äiti kutsui minua lapsena pikku-PA:ksi], mitä sinä oikein puhut?
Enkö minä ole opettanut sinulle, että vain ruokaa laitetaan. Ja tässä talossa vain minä, kun toi yksi ei koskaan mitään.
Sun äitis taas vähän hystereesaa, isä puuttui puheeseen.
– Sun äitis, mimimikksi, mimimimmisttä si-sinä t-ttiesit, äiti sopersi.

Tarkoittaako tuo, että miehet eivät muuta tee kuin pane, äiti, minä kyselin.
– Kyllä se vähän sitä tarkoittaa, äiti iski salakavalasti silmää isälle ja ojensi minulle lihapiirakan.
– Terveisiä mummolta, hän sanoi.

13 on viitsinyt kommentoida:

Kivat kuvat, kuten isomummolla oli tapana sanoa. Tai siis ainakin tuo yksi.

Lopun alussa minä ihan innostuin, kun tuntui, että siinä viitattiin jotenkin minuun (olen niin itsekeskeinen, että innostun aina, kun minusta puhutaan). Mutta sitä punch linea en ymmärtänyt kyllä yhtään!

1/12/2006 06:40:00 ap.  

Tuo pahisliiderin aseenkannattajuus kuulosti jännittävältä, tai siis olettaisin että siinä roolissa pääsi/pääsee muuallekin kuin tuomimajoihin?

1/12/2006 09:51:00 ap.  

You made my day! Siis laitoit päiväni hyvälle alulle. ei kun siis panit. hingelegt. gemacht. gebumst. äh.
T.Kata

1/12/2006 10:36:00 ap.  

Ei kai saisi olla itsekehuisa, mutta tuo animaatio huvittaa minua suuresti. Ylös alas hytkyvää päätä katsoessani mieleeni tulee jostain syystä myös Bob helsinki.

Loppu oli kumarrus yhdelle vanhalle blogitekstille, joka toimi innoittajana.

Sääli, etteivät nuo tekstit säily netissä, mutta siinä käskettiin laskemaan yhteen yksi ynnä yksi.

1/12/2006 10:47:00 ap.  

Hauska ilmiö: aamulla kotona pikainen silmäys blogeihin, havaitsen heiluvan tikku-ukon. Duunissa tietenkin alan lähes välittömästi haaskata aikaani jonninjoutavaan netin selailuun. Ja kas, tikku-ukkohan laittaa menemään noin kuusinkertaisella nopeudella. Voin vain arvailla, kumpi on oikea taajuus (siis alkuperäisen performanssin), mutta veikkaanpa, että tuo nopeampi nostaisi hien otsalle huomattavasti alle seitsemän sekunnin ja sydän luovuttaisi muutaman minuutin jälkeen.

No jaa, ehkä ne nuoret...

Onko noissa animaatiojutuissa mahdollista määrittää tapahtumille absoluuttinen nopeus, vai onko se prosessorin ehtimisestä kiinni?

1/12/2006 11:17:00 ap.  

Kyllä kai sitä voisi säätää, mutta en jaksanut alkaa perehtyä tällä kertaa. Minun koneellani se näyttää just oikeelta, joten Macci-läppärisi on luultavasti hyvin lähellä.

Duuni-PC:si ei vaan tajua mistään mitään, mutta sellasia ne vähän on.

1/12/2006 11:57:00 ap.  

On tämä työkonekin Macci. Taisin joskus aiemmin mainitakin, ettei näitä isompia äänihommia pystynyt ennen tekemään PC:llä ollenkaan, nykyään kaiketi jo.

Hauska toi ukko on noinkin :)

1/12/2006 01:52:00 ip.  

Erinomaisen hauska tikku-ukko!

(Erinomaisen epähauska kommentti.)

1/12/2006 02:29:00 ip.  

Kas kummaa, teen just hommia na... saksalaisille.
(Niin, meillä on eräs vekkuli lempinimi heille, jääköön ikuiseksi arvoitukseksi se)

1/12/2006 04:48:00 ip.  

Muuten hyvä juttu, mut vähän tuo pitkin poikin sutattu VIHJ! VIHJ! VIHJ! VIHJ! VIHJ! saattas häiritä tottumattomampaa silmää.

1/12/2006 06:28:00 ip.  

Öö, kysyn kuin vain älykäs pikku blogaaja saattaa kysyä.

Mitä, Perso, tarkoitat? Pitkin poikin? Sutattu? Hyvä? Tottumaton?

1/12/2006 06:38:00 ip.  

Oon nyt tuijottanut tuota jannua - siis tuota tikku-ukkoa - jo vartin ja se jatkaa vaan! Tuntemattoman Honkajoen tapaan toteaisin kyllä ko. ukosta, että "todella valitettava tapaus".

1/12/2006 11:58:00 ip.  

Ajattelin, että voisin lisätä sen sivupalkkiin vaikka tuon pään tilalle, niin voisin luvata mainostajille pidempiä sivuillaviihtymisaikoja.

Tiedättehän, mitä sitä päällä, kun pannakin voi. Äh, ei minusta ole edes katkeraksi ATM:ksi.

1/13/2006 12:03:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds