Minua, epäonnistuneiden ensivaikutelmien suurvisiiriä, huvittu suuresti, kuinka huijasin tänään fuksitytön luulemaan, että siinä mitä opiskelen olisi jotain mielenkiintoista tai haluttavaa.
Kirjoitin vahingossa fiksutytön, enkä erehtynyt kauheasti.
Seuraavaksi huijasin ihmiset luulemaan, että tässä oli kyse jostain muusta kuin itsetarkoituksellisesta nokkeluudesta.
[Hups, tässä-linkki, sori jätkät.]
Ja kohta jatkoin Kaisaniemeen palaveriin. Ja Hakaniemeen blogimiittiin. Poistuin tilanteesta keskusteltuani kylliksi Katri Mannisesta ja ymmärrettyäni itseni ainoaksi mieheksi tilanteessa.
Eikä siinä ole mitään, seurahan oli mitä ihastuttavinta, mutta kun Marin ja Veeran ja muiden tyttäret ovat vähän nuoria eikä Sun äidilläskään tiettävästi ole kuin poikia, niin suuntasin sitten seuraavalle metroasemalle.
Kurvissa oli luvassa miesten ilta. Erityisesti oli käsketty jättää naiset korvikenyrkin ja ähhin väliin. Ja minua huvitti suuresti, ettei ollut ketään, jota jättää. Kuten ei ymmärtääkseni kutsujallakaan. Ellei sitten Puolaan.
Kallio-kierros jäi vähän lyhyeksi ja päädyimme Hämikselle. Olen ollut siellä kerran aiemmin.
[Ai, emmin vai.
Toki, siitä on aikaa jo pari vuotta. Silloin harrastin sellaista. ]
Ja törmäsin kaikkiin tyyppeihin, joihin viimeksikin. Eikä kukaan heistä ollut hämäläinen. Ja minua, joka yleensä huomaan kaikki, lähestyttiin nimellä. Hei, me oltiin Berliinissä. Meillä on miitti tulossa.
Hei, me oltiin fukseja, meillä on miitti tulossa.
Hei, me oltiin ranskankurssilla. Meitsi jätti kesken, kuinkas sinä?
Hei, me oltiin lukiossa. Paskat meillä mitään miittejä.
Ja narikkatyöläinen hymyili minulle. Melko varmasti.
Ja oli se nainen. Melko varmasti.
Avainsanat kuulumisia
Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu
Löysin tällaisen merkinnän, jonka aikoinaan poistin näkyvistä pian julkaisun jälkeen.
Enkä oikein tiedä, miksi.
Anonyymi kirjoitti...
3/14/2008 03:52:00 ip.