Pää auki

Tällaisina hetkinä arvostaa saavutettavuudeltaan oivia kypsiä pekonisiivuleita makaroniilaatikon päällä.

Ja jääkaapista löytyvää jääkylmää omenaporetta. Miksei Suomesta saa Apfelschorlea. Tai ehkä saakin. Saattaa olla, että vastaisuudessa keskitän kaupankäyntini Lidliin.

Suna en paljo vittuilis kännihölmöilyistä, saatana, sanottiin. Että ei sitten vittuilla. Tsihihi, kelatkaa jätkät, että se *puskaan heitetyn kansalaisjournalistin ääni*.

Eikä se norjalainen sinänsä hauska jätkä tajunnut, ettei minua vituttanut vain se että hän kaatoi minun Campari orangeni. Vaan myös se, että hän kaatoi sen minun uuden laukkuni päälle. Minä, nähkääs, olen inauksen innoissani vielä uudesta laukustani. Minä olen vähän tällainen. Minä olen edelleen innoissani myös kamerastani, sekä Sennheiser-napeistani. Eivätkä ne olleet edes kalliit.

Minä olen hyvin usein samaa mieltä kuin eräs Saara, mutta vapun suhteen teen poikkeuksen. Minä, katsos ja -kaas, pidän siitä. Ai minun entryni paras vappumuistomeemiin.

Minähän kerroin sen jo, kun taannoin kirjoitin Miksi sinä, Kristine-neito, hento ja sievä vappukukka, kukoistat täällä keskellä kylmänkuulasta pakkasyötä.

Toiseksi paras on sekin aika hupaisa. Jos nyt oletetaan, että kaikki ovat arvanneet, minun vappulakkini karvat tähän mennessä. Sori, jätkät, näin se vain on.

Niin, kävelin fuksivappuanani kotia kohden valkeuttaan loistava lakki päässäni tupsu puolelta toiselle heiluen ja tiesin, että osaisin laskea liikkeestä mitä vain olettamalla tupsun matemaattiseksi heiluriksi. Eikä juuri sillä hetkellä maailmankaikkeudessa ollut juuri mitään, joka olisi estänyt minua mallintamasta tupsuani niin.

Ja joku peelo hyökyi vastaan. Hei, vittu, teekkari. Heitä hei piin desimaaleja, niin katotaan, onko susta mihinkään. Ja, minä, lakistani innoissani, tartuin täkyyn.

3,14159265458948509435673467934890348596, minä valistin raukka parkaa.

Kiitti, hei. Vittu te teekkarit ootte kyllä kovia, yön kulkija hehkutti. Ja mietin, ettei minun tarvinnut tietää kuin yksi desimaali enemmän kuin hänen. Sen jälkeen kaikki olivat oikein. Kun kerroin tarinan isälleni, hän totesi, että mainio juttu, mutta tuossa pitää olla tarkkana: kahdenkymmenen ensimmäisen desimaalin joukossa ei ole ainoatakaan nollaa. Että muistakaa tuo, kun teette saman. Kuten tosiaan se, ettei ruotsissa tosiaan ole kaksoisvokaaleja. Puhuin taas tänään ruotsia ja skånelaisia harmitti, kun pohjoisempaa tuleva kuittali, että minun ruotsini on parempaa kuin heidän. Ei tietenkään, kun en muista sanoja aber irgendwie men på nåt sätt är det mycket lättare än tyska.

Äskettäin huomasin eksyneeni afrikkalaisiin bileisiin. Ja mietin paidanselkämys koripallokentällä kompastelusta kuraisena, että hyvä näin. Mokomat kun veivät meidän juhlatalomme, joten jouduimme pitämään puistobileet. Hyvin menivät nekin; väkeä saapui Düsseldorfia myöten. [Katankin olisimme kutsuneet, jos vain tietäisimme, kuinka ottaa yhteyttä.]

Mitä siitäkin olisi tullut, jos olisimme soittaneet Eläkeläisiä ja Eppuja muka tanssilattialla. Toki ne puistossa toimivat. Verrattuna näihin afrikkalaisiin kappaleisiin, joissa on – täytyy myöntää – eläimellisen raivoisa rytmi.

Että jos eurooppalaiset tuovat pöytään tyylitajun, amerikkalaiset asenteen, aasialaiset peräänantamattoman työnteon, niin afrikkalaiset saavat tuoda rytmin.

Ja nyt päässäni soi Kultanaamio. Harvoin on basisteille annettu tilaa kuin tuossa:

Olen sinun.
Jos tahdot, niin olen sinun.
Kuin sydämesi: poukkoileva,
raivokas.
Jos tahdot, niin olen sinun.