Trivialiteetteihin erikoistunut blogi voisi todeta jotain Kurosen ilmoituksesta olla poistumatta julkisuudesta. Tähän astihan hän on jatkuvasti luvannut vetäytyä.

Trivialiteettiblogille olisi varmasti kysyntää, mutta juju on siinä, ettei moisen pitäminen ole triviaalia ensinkään.

***

Vaikka olen niin uskottava, että välistä tekee kipeää, en ole syntyperäisesti täkäläinen. Näin en tiedä esimerkiksi, kuinka tulee toimia tilanteessa, jossa on astunut bussiin, kun kaikki ikkunapaikat ovat menneet ja istunut satunnaisen naisen viereen ja väen vähä vähältä poistuttua päätynyt tilanteeseen, jossa bussi ympäriltä on tyhjentynyt ja itse yhä sitkeästi istuu tuon naisen vieressä. Onko tässä vaiheessa sallittua kommentoida tilannetta?

[Vai pitäisikö lähteä etsimään kuljettajaa?]

***

Minä sekoitin Kati Outisen ja Outi Kosken, kun ne olivat ihan samannäköisiä jossain kuvassa. Kuvittelin otsikon tarkoittavan, että hän sai roolin jostain jenkkiläisestä vankilaleffasta.

***


Täydennykseksi pari muuta uutiskommenttia. Heather "Paulin vaimo" Mills osallistuu Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan jossain maassa. Pelkään, että tämä koituu vielä jollain yllättävällä tavalla kalliiksi hänen parilleen.

Pitäisikö Beckhamin päästä maajoukkueeseen?
Voi toki, kunhan vaihtaa ensin kansalaisuuttaan.

Tanssiohjelmasta tulee mieleen Roman Schatz, jonka ikivanha Miten minusta tuli minä -haastattelu lojui koneellani. Hänestä ei kai kauheasti pidetä, mutta minusta hän on sympaattinen, fiksukin. Hän kertoi yhden hauskan jutun.

Kun tulevat puheeksi toisen maailmansodan hankalat aiheet, hän kertoo, että niin, hänenkin isänsä kuoli keskitysleireillä.

Putosi vartiotornista, kun innnostui ryyppäämään liikaa.

***

Piti taannoin kommentoida Juice Leskisen sanoituksia. En enää muista tarkemmin, mitä aioin sanoa, mutta kommentoidaan nyt sitten.

Rakkaus on ikuinen.
Mihin ikuisuus päättyy,
mä tiedä en.


Tuo on oivasti sanottu. Rakkaus on aina alkaessaan lähtökohtaisen ikuista. Missään ei sittenkään ole sanottu, että tuo ikuisuus välttämättä kestäisi. Yleensä ei kestäkään. Mutta ei rakkautta ilman oletusta ikuisuudesta.

Sinä olet naaras.
Minä leikin urosta.
Sinä vedät kalaa
kuivuneesta purosta.


Urosta–purosta on kovin nokkela riimi. Se vain alkaa toistaa itseään aloittaessaan joka ainoan säkeistön. Pitää sittenkin antaa anteeksi Juicelle. Hänen aikansa Suomi oli kylmä ja pimeä eikä virikkeitä ollut kuten nykyään. Tämä on tiettävästi vuotanut Vanhasen blogin yksityiseltä puolelta.

Sinä olit naaras.
Minä leikin urosta.
Minä tahdoin naisen,
en mitään Susan Kurosta.

Leikin urosta kuvaa sittenkin jälleen oivasti Leskisen itseironisen vähättelevää, huumoriblogaajamaista, suhtautumista omaan miehisyyteensä. Hieman kuten seuraavakin:

Olen Mussolinin klooni,
olen melkein mitä vaan
ja kun tulet kainalooni,
muodon ihmisen mä saan.


Liekö tuo sitten Berlusconin päiväkirjasta. Minä jotenkin sekoitan aina Outi Kosken ja Mussolinin.

Rakkausteeman [duh, tässä oli edelleen kyse Lauluja rakastamisen vaikeudesta -kokoelmasta] ohella vahvana välittyy huoli ympäristöstä. Selvimpänä esimerkkinä kappale Myrkytyksen oireet, jossa sanotaan hienosti:

Syksy saapuu kuin vanhus,
se hymyilee,
vaikka liepeitään liekit jo nuolee.
Se on viisas se mitään ei turhaan tee,
elää vain, kunnes aurinko kuolee.
Ole siinä voin vierelläs vilkuttaa,
kun maailma hautaansa nilkuttaa.


Leskinen kunnostautuu myös kierrättäjänä. Etenkin Musta aurinko nousee -kappaleen ylijäämäkuvastoa on hyödynnetty Elämää-kappaleessa, jossa siinäkin kerrotaan mustasta auringosta sekä mystisestä tähtivyöstä. Vastaavaa luulin havainneeni jossain toisaallakin, mutten muista nyt.

***

Oikeasti en ole kuunnellut tänään Leskistä vaan innostunut vaihteeksi kaikesta saksamusiikistani. Minulla oli koe, joka oli melkoista läpihuutelua. Kurssin oli määrä olla tasoltaan haastava, mutta sen tehtävät ovat olleet epämotivoivan lapsellisia. Ehdin jo olla vähän pettynyt omaan suoritukseeni, mutta opettaja sentään sanoi tänään lohdullisesti, että du bist der Allerbeste.

Tuossa äsken uinuessani keksin mukamas oivan tavan toteuttaa Idols-formaatti blogipiireissä. Nykyisellä Blogilistalla kun on vaikeaa nousta ihmisten ilmoille, ellei satu olemaan virkkaamista harrastava huora. Sujuvasanaiset kunnon ihmiset jäävät jalkoihin.

Ensin kootaan potti. Idolsissa voittajaa odottaa kaiketi levytyssopimus, blogiversiossa tälle voitaisiin luvata sen verran tilaajia, että pääsee Top-listan etusivulle, sadan tilatuimman joukkoon. 200 tilaajaa riittää tähän.

Tämän jälkeen alkavat koeblogaukset asialle omistetussa blogissaan. Vanhoistaan itseensä tyytyväisistä kehäraakeista koostuva tuomaristo pyrkii korostamaan omaa etevyyttään kandidaatteja arvioidessaan. Minä voisin olla lempeä Kallos-Asko, Jonen roolin voisi luovuttaa vaikka Blozakstanille. Alussa aiheet ja tyylit olisivat vapaita, finaalivaiheessa kullakin kierroksella vastaavasti tietty teema, kuten 80-luvun postaus tai kirkkopostaus.

Finalistit myös stailattaisiin viimeisen päälle, mikä tarjoaisi oivan tilaisuuden blogiskenen leiskavelhoille esitellä taitojaan.

Tuomaripalaute voisi olla jotain tämän kaltaista.

Hmm.. mitenköhän tän sanois. Sanotaan vaikka, että jos tää ei oiskaan Blogi-idoli, vaan vaikka Suomen seksikkäin naisjääkiekkoilija -äänestys, niin... PANISIN!


Jos kilpailija sitten vastaisi tähän jotain nokkelaa, kuten Ai, niinq PA-nisin, hän pääsisi automaattisesti jatkoon.

Eikö kuulostakin kiehtovalta. Nyt vain kaikki lähettämään tilausvahvistuksia, niin saadaan kisa käyntiin.

On vaikeaa nukkua, kun syke on yli 90.

Brask, Abreu, Larnos, Meurman – kummallisia nimiä ihmisillä nykyään. Nähtäväksi jää, saadaanko mukaan vielä Kirilkinas.

***

Minä olen kaikkien kunnon ihmisten tapaan kipeänä silloin, kun töissä on hiihtoloma. Vapauttavaa nukkua ja katsoa, kuinka vähän ketään kiinnostaa, että mikään ei edisty.

Tällä viikolla oli tarkoitus opiskella ja kaikkea.

Äärimmäisen turhauttavaa tietenkin tällainen. Lauantainakin piti mennä katsomaan lentopalloa, mutta niin jäi menemättä. Täysin viattomasti, siis. Yritän hyväksyä ajatuksen, että lentopalloa voisi katsoa täysin viattomasti.

{Sinä ja sinun premium-piirisi.}

Eilen illalla kuvittelin itseni terveeksi ja näyttäydyin pikaisesti ihmisten ilmoilla. Sattuman kauppana muiden muassa eräälle Saaralle, jota en uskaltanut olettaa tunnistaneeni kaulahuivinsa takaa, mutta hän sentään minut.

Tänään aamulla olin siinä määrin jumissa, että päätin supistaa ohjelmani kirjojen palautukseen, uuden opiskelijakortin tilaukseen ja pikaiseen yritysvierailuun.

Hymähdin ajatukselle, kuinka makeaa olisi, jos voisi soittaa aamulla sihteerille ja sanoa, että peru kaikki. Tämä sitten ottaisi puhelimen käteen ja peruisi kaiken. En osaa yksilöidä, mutta olisihan se sentään.

En minä teistä tiedä, mutta olisin koska vain mieluummin sihteeri kuin assistentti. {Sinä nyt olisit mieluummin myös liikenneympyrä kuin kiertoliittymä, että se siitä.}

***

Uuden opiskelijakortin tarvitsen siksi, että vanhaa ei ole ns. missään. Luultavasti olen laskenut sen tarjottimelle näytettyäni sitä maksun yhteydessä meidänkin syrjäisessä onnelassamme yhä pedantimmin opiskelijakorteista piittaavalla lounasravintolahenkilökunnalle.

[Tuntuuko muuten teistäkin siltä, että maksukorttia käsittelevä kassahenkilökunta kiinnittää nykyään yhä tarkempaa huomiota takapuolen nimikirjoitukseen ja usein jopa ottaa ja antaa kortin ylösalaisin? Onko jokin määräys muuttunut?]

Tarjottimeni on oletettavasti ollut täynnänsä paperia, sillä jostain syystä en koskaan kykene ottamaan ainoastaan yhtä serviettiä. Kortti on varmaankin hautautunut paperin sekaan.

Syötyäni olen kipannut tarjottimen päälliset roskiin. Korttini makaa mitä luultavammin biojätteessä. Pahoittelut.

***

Energiajae ei ilmeisesti ole mikään kirjoitusvirhe, vaan tahallista kieroa huumoria. Roskisten vieressä olevat tekstit pyrkivät opastamaan niiden täyttäjiä, joten olisi järkevää käyttää sellaisia sanoja, joita ihmiset ymmärtävät. Siis, mikä ihmeen jae?

Ei tuollaista kerrottu peruskoulussa. Minusta on sittenkin hyvin epätasa-arvoistavaa olettaa, että arjessa selviytymiseen edellytettäisiin muuta kuin kiitettävästi suoritettu peruskoulu.

***

Yritysvierailu oli mielenkiintoinen. Yleensä minulla on tapana kysellä ihan liikaa, mutta koska en tässä olotilassani kykene juuri puhumaan, ajattelin olla kerrankin koleasti hiljaa. Valitettavasti isäntämme sattui tietämään minut ja osoitti muutaman kommentin suoraan minulle ja olisi kenties halunnut kuulla vastattavan niihin jotain muutakin kuin joo. Kiusallista.

Sinänsä kovin mageet markkinointisivut ovat itselleen luoneet.

Olen käynyt tänä vuonna viidellä muullakin ekskursiolla. Tämän blogin alkuaikoina tapasin kirjoittaa raportteja moisista. Sitten rupesin huumoriblogaajaksi ja jätin tuollaisen, mutta nykyään kun en osaa enää olla hauska, voisin toki palata vanhalle linjalle.


***

Kuumeessa parasta ovat ympärillä häärivät hoivaavat naiset, mutta jos tällaisia ei jostain syystä ole, myös unet ovat aika vinkeitä. Niissä tapaa olla sellaista intensiteettiä ja draivia, että arkimaailmassa tuollaisen kuvaamiseen eivät riitä sanat.

Lauantaiaamuna taudin puhjetessa uneksin Sauli Niinistöstä ja laajemmin politiikasta ja keksin ajatuksen, jolla ikään kuin selittää koko jutun. Se muistutti jollain tapaa ABB:n 90-luvun maineikasta matriisiorganisaatiota.

Sunnuntaiaamuna mieleni työsti vastaavasti päivänselväksi, mitä web 2.0 tarkoittaa, mutta se oli melkoinen ristipunos ja muistutti muodoltaan lähinnä palloa.

Jossain vaiheessa mietin myös, että Suomi taitaa alun perin olla Suom ja sanan loppuun on vain lisätty i niin kuin meillä tässä kummassa kielessä on tapana tehdä. Siksi täkäläiset menevät aivan veteliksi aina kohdatessaan meitä, joiden nimi päättyy konsonantiin.

Ihan totta, beibe, siinä ei ole iitä.

Euroviisujuontajapäätösten ja erilaisten elämän valintamenettelyjen myötä jää miettimään kaikkia kuulematta jääneitä tarinoita niistä, joita ei valittu. Vaikka tätä vartenhan meillä on nykyään blogit. Toinen puoli asiaa ovat ne, joita pyydettiin, mutta jotka eivät lähteneet.

Mietin, että kenties minun paikkani maailmassa on lukea nimitysuutisia ja hymähtää tukahtuneesti: minua kysyttiin ensin.

***

Eilinen taiten toteutettu lanseeraus [onnea kovasti] sai jälleen miettimään, kuinka sokeasti blogeja lopulta luetaankaan. Ehkä kaikki johtuu vain siitä, että ähkin sisäpiiri-informaatiossani, mutta eikös tuo itse postaus ollut jo niin ilmeinen, ettei olisi tarvittu enää vihjeitä kommenttilaatikossa.

Näin me ilonpilaajat menemme purnaamaan toisten hauskasta arvuutteluleikistä.

Aina joskus mietin, tuliko kirjoitettua joistain asioista hieman liian avoimesti, mutta aika turvassa täällä saa lopulta olla.

***

Sarjassamme PA opettaa puhumaan naisille voisimme käsitellä yhden tilanteen, joka on unohtunut mainita aiemmin.

Otin valokuvan yhdestä naisihmisestä ja kommentoin, että voi, kun tulikin huono kuva.
– Ei kai minusta hyviä kuvia saakaan, kun olen näin vanha, hän vastasi.

[Ei, hän ei ollut se vanha nainen, joksi jotkut häntä luuletta. Varsinaisesti hän ei ole vanha lainkaan.]

Otin uuden kuvan.

– Tulipa kaunis kuva, vaikka sä ootkin noin vanha, iloitsin.

***

Viime viikonloppuna jatkoilta jajatkoille tarpoessamme keskustelimme mustasukkaisuuden ja kateellisuuden eroista.

Ystäväni esitti, että kateudessa halutaan itselle jotain, jota toisella on. Mustasukkaisuudessa sitä vastoin ei haluta suoranaisesti itselle mitään, mutta kylläkin toiselta pois. Näin kateus ei välttämättä olekaan kalat karkoittava automaattinen pahuus, mutta mustasukkaisuus sen sijaan mitä suurinta syntiä.

Muut läsnäolijat tyytyivät jaottelemaan, että kateus liittyy asioihin ja mustasukkaisuus naisiin. [Äh, äiti, oli siellä naisiakin paikalla oikeasti.]

Voi olla, että vakiintunut mustasukkaisuuden määritelmä ei ole aivan tuo, mitä ystäväni ajatteli, mutta tässä tapauksessa ilmiölle tarvitsee keksiä sana.

[Kyllä, minulla on Suomen kielen perussanakirja hyllyssä, mutta en jaksa kävellä sinne ja jostain syystä sitä ei ole vieläkään julkaistu verkossa.]

Hieman samaan tapaan kuin tutkiessani tilastoa kuntien asukasluvuista [via]kummastelin, kuinka Toijalassa asuu vain kymmenen ihmistä. Katsoin sitten Toijalan kotisivuja, ja viesti oli hieman lohduton:

Toijalan kaupunki on lakkautettu. Toijala ja Viiala jatkavat yhdessä
uutena Akaan kaupunkina 1.1.2007 alkaen.

Aika on tullut: minä kommentoin kuin kommentoinkin SDP:n vaalimainoksia.

Minusta SDP:n mainokset ovat sikäli oivia, että ne lanseerasivat kovin vähäeleisen tyylikkäästi käyttämänsä syntaksin, jota sitten rummutellaan menemään yksi kerrallaan. Hauskoja ne ovat myös siksi, että niistä ei voi tietää, onko ne tehty tosissaan vai parodioimaan edustamiaan luutuneita stereotypioita.

Pää auki on jälleen ajassa kiinni ja julkaisee tukun mainoksia, joita ei vielä katukuvasta löydy.


itse

ukkelit

vapausvastuu

Päädyin poistamaan edellisen postauksen, sillä siitä syntyi kovin omahyväinen ja itseriittoinen kuva, vaikka juuri olemme oppineet, että oma hyvä on pahasta ja yhteinen keskinkertaisuus hyvästä.

Mitä siitä SDP:n mainoksista kirjoittamisestakaan tulisi tällaisella asenteella. En minä itse mihinkään riitä, selvähän se.

Siinä minä olin, kuuntelemassa jälleen kevätrituaalinomaisesti Esa Saarisen luentoa. Vaikka varsinaisesti olin vasta vähän sen jälkeen, bussissa, kylmissäni takaoven vieressä, kummastelemassa, miksi kuljettajanvaihdos näillä keleillä edellyttää, että myös takaovia pidetään auki viisi minuuttia,

kun mieleeni alkoi yhtäkkiä virrata valtaisa määrä asioita, joita halusin kirjoittaa SDP:n politiikasta. Vaan koneeni akku oli loppu, ja kotiin päästyäni olin unohtanut aivan kaiken, joten joudumme odottamaan, että jälleen muistan.

Tyydyn kertomaan, että 100-lehden perinteisesti heikkotasoisessa pääkirjoituskolumnissa kirjoitettiin tänään nokkelasti nettibloggipäiväkirjoista.

Nykyään hakukoneiden osumista pahimmillaan puolet vinkkaa tiedonjanoista jonkun Pekka Pälvikaljun tai Päivi Persjalan syväluotaavaan nettipäiväkirjaan.

Miksi Satasen kolumnisteilla tuntuu olevan pakonomainen tarve puhua näistä hassunhauskoista väännetyistä nimistä. Uskokaa jo, houkat, ettei ole muita hauskoja keksittyjä nimiä kuin Visa Kopu.

Kaikkihan sitä tekevät: on matkaajan päiväkirjaa, kansanedustajien ja lööppiturhakkeiden blogeja, äläystä jos jonkin näköistä. Paljon tuntuu olevan ihmisillä kanssaeläjille kerrottavana: millainen keli oli Mustin kanssa hölkätessä, montako voikkaria meni alas aamusella ja millä palanpainikkeella, "mitä näin tänään" ja miten suoli toimii.

Jätkät hei, etsikää minulle jokin blogi, "jossa kerrotaan" suolen toiminnasta, kun en osaa löytää.

Blogin pitäjistä tehdään – onneksi tiheällä siivilällä – kolumnisteja ja kirjailijoita.

Tiedäpä sitten, millainen siivilä tuolla palstalla mahtaa olla. En usko, että kukaan lukisi noita kolumneja, jos vaihtoehtona olisi vaikka loistelias Minäkin olin Matin kanssa -blogi. [via]

***

Note to self: älä auta naisia löytämään exceliä [Windows-versio ymmärtää sentään kadota ihan omia aikojaan käynnistä-valikosta] tai ne lopettavat sinulle puhumisen ja alkavat harrastaa villiä taulukkolaskentaa.

Note to self: älä kerro kellekään, että kysyit opastaessasi äidiltä apua.

***

Hihhaa, minua pyydettiin jälleen luennoimaan blogeista. Kannattaa, minä olen halpa.

Menneisyyden tuomion lisäksi missisuosikkirukkaa rasittaa, että Ilta-Sanomat vihjaa hänen sortuneen ajattelemaan:

tuomittu missisuosikki

Tarkoitukseni oli elaboroida SDP:stä ja Juice Leskisen sanoituksista, mutta tuskin ne paljoa ehtivät muuttua ennen ensi kertaa, joten siirrytään ajankohtaisempiin aiheisiin.

***

Kävin äsken luistelemassa ymmärrettyäni eilisellä kävelylenkilläni, että viereisen koulun pihalle on jäädytetty rata. Niin, kävelylenkillä: tunnustan, etten jaksa juosta pakkasella. On ikävää, kun kuulokkeiden piuhat kangistuvat kylmässä ja kankeutuvat korvista ulos. Koetin teipata johdot kiinni poskipäihini tarralaastarilla, ja hetken tunsinkin oloni tosi urheilijaksi – hetken päästä enää idiootiksi.

Mitä, juosta ilman kuulokkeita. Kaikenmoista.

Kun tälle linjalle lähdettiin, ymmärsin vasta eilen, että lauantaina tosiaan istuivat yhden pöydän ääressä kaikki kolme sankaria, joita Marinadi on lahjonut kotitekoisilla omenaheijastimilla.

***

Luistinradalla oli lauma nuoria upeita tyttöjä, arviolta kuusitoistavuotiaita.

Ihan siltä varalta, että kukaan elosteleva keski-ikäinen ex-rokkari ei ole vielä ehtinyt sanoa tätä teille, niin jopas olette kovin seksikkäitä joka ainoa, totesin.
Noin jääkiekkoilijoiksi, pehmensin, niin kuin olin telkkarista oppinut.

[Oikeasti en ole koskaan sanonut ketään seksikkääksi – en edes äitiäni. Minusta se tuntuu yhtä lailla kornilta kuin huumoripläjäys-sanan käyttö. Tästäkö kaikki johtuu. Taas.]

***

Aikomukseni käydä tutustumassa Jääpuistoon kaatui tunnetusti seuralaiseni loukkaantumiseen, enkä ollutkaan käynyt luistelemassa sitten toissavuoden joulukuun.

Lohdullista havaita, että sirklasin taaksepäin paremmin kuin luullakseni koskaan aiemmin. Tällainen elinikäinen kasvu istuu riistoporvarilliseen maailmankuvaani kuin krapula blogaamiseen.

Minä luistelin lapsena paljon, vaikken mihinkään seuraan kuulunutkaan. Niin kauan kuin jäätä oli, kävimme liki joka päivä luistelemassa. Ennen jääaikaa pelasimme pihassa.

Minä olin luokan paras maalivahti, mikä oli huono juttu, sillä isäni tiesi vanhastaan, että paskimmat pannaan veskaan. Hänestä oli äärettömän häpeälllistä, että hänen poikansa pelasi maalivahtina, vaikka se meillä Tampereella oli luultavasti halutuin pelipaikka. Jamo Myllys tietenkin suurena sankarinani.

Minulla oli nopeat refleksit ja olin kokenut väistämään lumipalloja. Nyt vain tein kaiken päinvastoin ja siinä se.

Niin, pelasimme tennispallolla, mikä teki maalivahdin touhuista mielenkiintoista, vaikkei kunnon varusteita ollutkaan. Tiedossa oli, että isot pojat pelaavat kiekolla niin, ettei saa kohottaa, mutta moinen vapausasteiden riisto tuntui meistä älyttömältä. Jotkut hölmöt mutta yhtäkaikki pelottavat yläastelaiset tulivat jopa kentälle kengät jalassa vain lämimään. Emme kyenneet ymmärtämään moista, mutta uskoimme kaiken johtuvan hormoneista.

[Minä en ole koskaan oppinut lämäämään kunnolla.]

Kaverieni kanssa perustimme oikein joukkueenkin. EKS oli lyhenne Epilän kiekkoseurasta [niin, westside, beibe]. Aloitimme joukkueen luomisen huolellisella tuotteistamisella, kuinkas muuten. Loimme logon, sponsorirakenteen, pelaajakortit ja kannustuslaulun. Yhtään ottelua emme pelanneet, vaikka luokan pahispojat uhosivat perustavansa oman joukkueen ja murskaavansa meidät.

Laulu oli 90-luvun puolivälin henkeen räppimuotoinen:

On EKSissä maalissa Maso sekä Mikko
ja hyvin torjuukin tää kaksikko.
Kyl Mikkokin torjuu, mut Maso on tähti,
sen näit äsken, kun laukaus lähti.


Se oli minun tekeleeni, se. Mikon mielestä muut säkeistöt olivat hyviä, mutta tuo olisi pitänyt vaihtaa.

Tosiaan, minulla oli tuohon aikaan oikein lempinimi ja kaikki ja elämäni varsin onnellista. [Yksi luokan tyttökin näytti ihan jatkoon päässeeltä Kristiinalta.] Alkuperäinen Masu oli vähän nössö ja se kehittyi pikkuhiljaa Masoksi.

Luokan pahispojat naureskelivat meille, että EKSi on vähän niin kuin SEKSI ja me sanoimme, että harjoituksissa liukui pidemmälle.


***

Paratiisit tapaavat täyttyä käärmeistä, ja niin loppui tuokin kultakausi. Kuudennella luokalla, jolloin maailma romuttui muutenkin, pahispojat ajoivat läpi, että liikuntatunnilla pelattaisiin kiekolla. He pelasivat jengissä, ykkösissä oikein, ja veivasivat mennen tullen. Pelasivat kovaa ja käyttivät kyynärpäitä.

Yhden kerran jopa teeskentelin mahakipua, sillä en halunnut mennä kouluun torstaina, jolloin oli liikuntatunti. {Öö, kuinka teeskennellään mahakipua?}

***

Kävin viime keskiviikkona katsomassa, kun Ilves hävisi Jokereille. Kölnin hallin jälkeen Hartwall Areena näytti pieneltä. Vielä traumattisempaa oli ymmärtää, että suuri osa pelaajista näytti ihan kakaroilta siksi, että he olivat ihan kakaroita.

Hupsulla tavalla lohdullista sittenkin nähdä, että joukossa oli samoja nimiä kuin kymmenen vuotta sitten, kun jääkiekkoa seurasin. Petri Variskin pelasi yhä Jokereissa. Jyrki Lumme Ilveksessä sekä tietenkin Raipe Helminen varmaan ikuisesti.

[Muistan, kuinka kaksi NHL-vahvistusta liittyi joskus muinoin maajoukkueeseen ennen ratkaisevaa pudotuspeliottelua, olisivatko olleet Lumme ja Tikkanen. Ja sitten hävittiin. Miehet kertoivat, että jet lag vei tehot.]

Tällä kertaa Lumme pelasi yllättävän pirteästi, ja häntä oli mukavaa seurata. Järkähtämätöntä rauhallisuutta. Muistelin, kuinka minulle huudeltiin kuudennella luokalla, että hahaa, hätäri, kun en uskaltanut pitää kiekkoa hallussani vaan löin sen hädissäni pois. Lumme ei sortunut hätäreihin, hän katsoi ja odotti.

[Jaksan sittenkin uskoa, etten minäkään enää harrasta hätäreitä. Luistelenkin paremmin kuin kuudennella luokalla.]

Minä kannustin aina Rauman Lukkoa, mutta kaverieni seuraksi Ilvestä, jos tamperelaisista piti valita. Sittemmin olen saanut kuulla tuolta suunnalta, että olen väärässä. Kuinka vain, Jokereita olen aina inhonnut siinä määrin, että olisin toivonut heidän häviävän. Peli oli niin luokatonta, että 0–0 olisi ollut reilu tulos, mutta eipä tällä kertaa.

Sittenkin Suomen maailmanmestaruuden jälkeen, kun Juti ja Ojanen olivat kovia jätkiä, minäkin ajattelin hetken lämpimästi Tapparasta. Ojanenkin ilmeisesti pelaa yhä.

***

Ainiin, kalastellaan vielä vähän kävijöitä: Maamme-laulun uusi käännös ja uudet sanat.

Erkan linkkaama video on myös oiva. Samoin tämä yksisorminen mainos.

minä ja mä


Minäkin kävin tekemässä julisteen SDP:n hauskalla julistegeneraattorilla Putroa mukaillen. Harvoin olenkaan tuntenut näin olevani minkään kampanjan kohderyhmää. Minusta on kunnon itsekeskeisen blogaajan tavoin tuntunut läpi elämäni, että on minä ja on kaikenmoisia laumoja erilaisia meitä, jotka eivät ymmärrä uskoa minua. Ja nyt on sitten oikein puolue, joka kertoo edustavansa noita meitä. Hrh.

***

Pitää kirjata muistiin, että olen kuunnellut pari päivää Juice Leskisen musiikkia, etenkin kappaletta Myrkytyksen oireet. Miehen kuoleman aikaan kummastelin, oliko hän tehnyt muutaman tunnetuimman kappaleensa ja erilaisten huumoripläjäysten [minusta pläjäys-sanaa sopii käyttää vain dissaavalla konnotaatiolla] lisäksi jotain kelpoakin.

Täytyy myöntää, että kirjastosta käteen osuneen Lauluja rakastamisen vaikeudesta -kokoelman sanoitukset ovat paikoin oi, valtavia.

Wikipediassa kerrottiin, ettei Juice ollut erityisen hyvä soittaja ja minäkin ymmärrän sen verran, ettei hän ollut erityisen hyvä laulaja. Joku demari voisi varmaan sanoa, että olisi nyt ollut vain me eikä minä.

***

Viimeöinen kirjoitukseni oli lauantai-ilta-aspektiin [hupsuja viivoja] nähden yllättävän täysijärkinen, vähän tylsä vain. Minua vaivaa jonkinmoinen jumi, enkä kykene tuottamaan mitään parempaakaan, joten menköön:

Tämä ei ole se oikea postaus, jota olen hautonut mielessäni viimeisen viikon. Eikä edes se pikkunokkela hupailu, joka viihdyttää minua jo viidettä minuttia. Ei, tämä on puhdasoppinen känniblogaus. Kirjoitusvirheitä ei korjata jälkikäteen ja sitä rataa.

Istuin hiljattain Kalliolaisessa baarissa ja hiuksensa hienosti leikannut Eräs Saara sanoi minusta jotain myönteistä. Tämä on sikäli mainiota, että hänen ei koskaan aiemmin tiedetä tehneen näin. Hän hehkutti Mitvitin upeutta. Kuinka hauska hänen bloginsa on ja kuinka hän on hauska livenäkin [ynnä luokattoman pantava, mutta tätä Saara ei sanonut].

Puutuin puheeseen sanomalla – viitaten Saaran aiempaan kommenttiin Joonaksen ujoudesta – että niin, sitten on kaiken maailman Joonaksia ja meizejä, jotka emme toimi livenä. Ja tähän sanoi Saara – ihan totta – että olen livenä ihan ok.

Että ottakaa se.

Toki todettuaan aiemmin, ettei enää lue blogiani, kun se on niin helvetin tylsä nykyään. Että oli keskustellut asiasta oikein Vt:n kanssa. Vt on kieltämättä ollut hyvin hauska viime aikoina [osa meistä kutsuu niitä yhä lähiajoiksi, vaikka ne ajat lienevät jo pääH] ja Hattumies samaten. Mikään ei ole niin tuoretta kuin ateistien ja agnostikkojen välinen ikuinen taistelu.

Kävin tänään kokeessa, jonka toivon läpäiseväni. Olisi aikakin. Aiemmin joulukuun alussa tein yhden tentin yliopistolle. Sain viimein tietää tulokseni, kun jokunen viikko sitten asiasta sähköpostia lähetin. Oikeaa ilmoitustaulua en ollut onnistunut löytämään, enkä ollut edes aivan varma, mistä kaupunginosasta kannattaisi aloittaa etsiminen.

Kuulemma vastaukseni visuaalista havainnointia käsitelleeseen kysymykseen oli ollut todella hyvä. Paitsi siltä osin, että kysymys oli koskettanut visuaalista tarkkaavaisuutta, minkä vuoksi sain nolla pistettä ja tenttini hylättiin. Vastausmeilissäni kiitin kehuista ja mainitsin, etten suinkaan ollut vastannut mihinkään sen paremmin tarkkaavaisuutta kuin havainnointiakaan käsitelleeseen.

[Olet, Saara, ihan oikeassa. Tämä on valtaisan tylsää, tällainen.]

Ilmeisesti he onnistuivat sekoittamaan paperini. Se on hienoa, sillä käyttivät oikein kuorta, jossa tentti toimitettiin niin minulle kuin minulta suljettuna tarkastajalle.

Nerokasta: ajatella, jos tuollaisia viestejä voisi lähettää muuallekin kuin luentosaleihin. Jos minkä vain viestin voisi kirjoittaa jotenkin paperille ja sulkea kuoreen, minkä jälkeen joku kantaisi sen mihin vain. Olisihan sen nyt paljon hienompaa kuin jokin jumittava ja tylsä sähköposti.

Ottakaa ja viekää pois, minä en taida enää jaksaa kuin nukkua.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds