Nuori sankari

Pikkuveli tulee kaupasta, yksin, kirpeässä talvi-illassa. Hän on juuri täyttänyt viisi vuotta ja saanut luvan käydä yksinään kaupassa. Hän on ostanut pullon mielilimppariaan, Spriteä, saunajuomaksi.

Hän pelkää hieman. Kaupassa samaan aikaan olleet pojat ovat lähteneet seuraamaan häntä. Pikkuveli katsoo taakseen ja näkee katulampun valokiilaan tulevan vielä enemmän poikia, tai ainakin hän kuvittelee niin.

Askeleet lähestyvät. Pikkuveli tarraa tiukemmin kiinni limsapulloon ja jähmettyy kauhusta, kun yksi pojista sanoo: "Hei, pentu, anna se pullo mulle! Heti." Pojat alkavat nauraa, kun pikkuveli juoksee karkuun. Hän vain juoksee, sillä nauru kaikuu yhä hänen korvissaan. Vihdoin hän pysähtyy.

Pikkuveli katsoo taakseen. Poikia ei enää näy ja pullo, niin pullo, se on hänellä yhä mukanaan, ehjänä. Pikkuveli katsoo eteenpäin: koti näkyy jo! Vielä tunnelista tien ali ja sitten ollaan perillä.

Ei, pojat saattavat seurata vielä salaa. Täytyy tehdä harhautuslenkki. Pikkuveli hymyilee ylpeänä oveluudestaan ja lähtee kiertämään viereistä taloa.

Talon takana on pimeää ja pelottavaa. Pikkuveli alkaa juosta. Hän kaatuu, mutta pullo pysyy ehjänä. "Ja nyt vain kotia kohti", hän ajattelee jo hiukan rohkeampana.

Rapun alaovessa on sähkösummeri, jolla oven saa avattua. "Vihdoinkin kotona", pikkuveli ajattelee ja painaa summerin nappulaa oman sukunimensä kohdalta. Mutta kukaan ei avaa ovea. Pikkuveli on kauhuissaan, miten hän nyt pääsee sisälle. Ulkona on kylmä ja vessaankin pitäisi päästä.

Hän painaa yläkerran naapurin summeria ja jää odottamaan vastausta. Kohta lukko aukeaa ja pikkuveli menee sisään. Hän käy kiittämässä naapuria ja menee kotiin. Isä arvelee summerin johdon olleen jäätyneen.

Pikkuveli antaa Sprite-pullonsa isälle ja menee katsomaan Pikkukakkosen Seppo-sankaria. Hän miettii, millaista olisi olla sankari, ja vaikkei pikkuveli sitä olekaan huomannut, on hän itsekin nuori sankari.

***

En kuunaan unohda, kuinka kävelin koulun portista kohti hammaslääkäriä tuon aineen kirjoittamisen jälkeen, ala-asteen kuudennen luokan keväällä. Minusta tuntui, että olin luonut jotain upeaa. Saatoin tuskin odottaa, että saisin tekstini takaisin. Varmaan opettaja viimeinkin antaisi minulle kympin tai kymppimiikan ainaisten ysipuolten jälkeen.

Ei tietenkään antanut.

9 1/2 sujuvasti ja mukavasti kerrottu!

Niin kuin aina.

Minä mietin, kuinka joskus isona jossain yhteydessä palaisin tuohon tekstiin ja analysoisin sitä viisaasti. Liittäisin johonkin suurempaan kontekstiin. Toimikoon tämä nyt sinä paluuna.

Huomataan, että minulla oli ongelmia lauseenvastikkeiden kanssa. Arvelee – – olleen jäätyneen. Kuka hullu nyt noin sanoisi?


***

Hyvä työ ilahduttaa jo tehtäessä. Se ilahduttaa palautettaessa. Ja se ilahduttaa vielä, kun tulokset viimein tulevat. Kuin teostomaksut ropisisivat joka väliportaasta.

[kappas, on siis mahdollista käyttää teostomaksuja myönteisenä metaforana]

Yhtäkkiä mieleeni hiipii karmiva ajatus. Kaikki eivät ole välttämättä ikinä eläissään kokeneet hyvän työn palauttemisen tuomaa riemua. Ainoastaan jurmivan sivustaseuraamisen tunteen, kun luokan pinko jälleen riemuitsee kympistään. Tai itku kurkussa tivaa opettajalta, miksi tämä päätyi ysiplussaan ja eikö olisi tehtävissä mitään, jotta todistuksen arvosana ei laskisi.

[Kuten vaiettu totuus kuuluu, kaikki eivät välttämättä ole hyviä yhtään missään.]

Mieleen hiipii tuo ajatus, sillä huomaan, etten ole itse moneen vuoteen palauttanut juurikaan riemua tuottavia töitä. Viime keväänä muutaman. Viime syksynä jokusen. Sitä edelliset lukiossa.

***

Tämä juontui tietenkin mieleeni tuon viimeksi julkaisemani riimittelyn myötä. En ehtinyt tiistaiselle saksantunnille, kun sitä edeltänyt tapaamiseni venähti. Kävin vain palauttamassa tekstini opettajalle tunnin päättyessä. Ja hän vaikutti jotenkin yllättyneen vaikuttuneelta: Kirjoitit sitten runon. Tämä todella ilahduttaa minua. Tiedättehän, saksalaiset puhuvat sillä lailla hassusti.

Ja minä marssin ulos luokasta kuin ala-asteen portin läpi.

Tänään saavuin tunnille vartin myöhässä. En ollut mahtunut bussiin. Sitä sattuu täällä ruuhka-aikaan. Joskus Suomessa olen katsellut muka kauhuissani, kuinka joku nojaa bussin oveen, että kestääköhän tuo.

Kyllä se kestää. Ovien avulla survotaan puolittain ulkona olevat matkalaiset sisään autoon.

***

Astuin luokkaan aikeenani alkaa selittää myöhästymiseni syytä. Ajattelin, että jos sanoisin sen oikealla tavalla, voisin saada ihmiset naurahtamaan.

En ehtinyt sanoa mitään. Opettaja osoitti minua avoimella kämmenellään ja sanoi, että tässä saapuu meidän runoilijamme. Hän oli lukenut tekstini ääneen tunnin aluksi. Väki alkoi taputtaa.

Spontaani taputus on upea ilmiö. Varsinkin, jos sattuu olemaan sen kohteena. Äh, minä tiedän, että hyvät blogitekstit syntyvät negatiivisista asioista. Ei tällaista jaksa lukea.

[ehkä ensi kerralla vuodatan nettiyhteysasioista]

Tunnin jälkeen hän sanoi, että siinä oli muutamia rakenteita ja ilmauksia, jotka olivat hieman epäselviä, ja joita ehkä haluaisin katsoa vielä tiistaina. Yhdeksän ja puoli.

5 on viitsinyt kommentoida:

Hiukan tuossa alussa ihmettelin, kun kieli ei ollut ihan sitä sujuvinta PA:ta. Kun sitten selvisi, että kysymys on kymmenen? vuoden takaisesta tuotoksesta, olin hyvin imponeerattu!

Tunnistan kuvaamasi tunteen, kun joskus kokee työssä onnistumisen riemua eikä millään malttaisi odottaa palautteen saamista. Pohdintasi siitä, miten kaikki eivät koskaan saa sitä riemua kokea, kosketti myös. Minähän opetan noita vaietun totuuden ihmisiä.

Missään ei kuitenkaan ole määrätty, että vain kiitettävästä suorituksesta on lupa iloita! Onnistuminen suhteessa omaan tavoitetasoon voi saada aikaan samanlaisen täpinän ihan millä arvosanatasolla hyvänsä. (se kyllä vaatii hiukan harjoittelemista ja kannustavan ympäristön).

Onnittelut ysipuolestasi!

11/24/2005 08:44:00 ip.  

Missään ei kuitenkaan ole määrätty, että vain kiitettävästä suorituksesta on lupa iloita!

Eikä ysipuoli takaa, että olisi onnistunut, jos olisi osannut kympin edestä.

En tietenkään tarkoita, ettei kuka vain voisi tuntea onnistuneensa.

Olenpa vain ajoittain miettinyt, kuinka raivostuttavalta olen mahtanut näyttää ulospäin aikoinani.

11/24/2005 09:00:00 ip.  

Hitto, mitä lässytystä tuossa edellisessä kommentissani. Näinä ankeina aikoina, kun blogit sanovat viimeisiksi sanoikseen:

Huumorimies is back!

11/24/2005 09:19:00 ip.  

Kaikki kaipaavat silityksiä joskus. Minäkin keitän kuulemma todella hyvää kahvia.

11/25/2005 06:33:00 ap.  

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

11/26/2005 01:27:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds