En ole katkera, mutta.
Minä olen katkera ja.

Näin sitä pitää. Olen jälleen oppinut ajattelemaan myönteisesti, joten valvojani antoivat luvan kirjoittaa yhden blogikirjoituksen. 

Olen ollut lomalla ja tyhjentänyt päätäni onnistuneesti. 

Huomasin sen eilen, kun paremman sijaistekemisen puutteessa nimesin Google Photosin tunnistamia ystävieni naamoja. Jouduin jatkuvasti kaivamaan heidän sukunimiään Facebookista. 

Vain nähdäkseni, että he ovat poistaneet minut Facebook-kavereistaan. 

***

Olen jo vuosikaudet ajoittanut lomani niin, että jään lomalle kesken viikon ja palaan perjantaina. Joku tyyppi kirjoitti tämän oivalluksen Linkediniin englanniksi ja sai postaukselleen toista sataa peukkua. Mutta se nyt onkin ammattilaisfoorumi. 

Tänä vuonna vein ajatuksen hieman pidemmälle ja menin toimistolle pyörimään puoleksi päiväksi vielä toisella lomaviikollani. Se oli hauskaa: sai nähdä ihmisiä ja höpötellä ilman, että tarvitsi tehdä mitään. 

Heräsin pohtimaan, paljonko tuo poikkeaa tavallisesta työstäni sillä erotuksella, että ei tarvitse käyttää viimeisiä luovuuden murusiaan selittäessään tuntikirjausjärjestelmään, mitä on muka tehnyt. [Hoh, asiakkaat, he uskovat mitä vain.] 

Luovuus, niin, ei tarvitse nukkua kuin muutama yö kunnolla ja pää on täynnä ajatuksia. Tämänkin blogitekstin kirjoitin mielessäni jo kolmantena lomapäivänä. Niin pitkälle en ole vielä päässyt, että saisin jotain aikaan, mutta ideoiden saanti on jo hyvä alku. 


***


Yksi hyvä tekeminen ihmiselle voisi olla coachaus. Olin taannoin mukana, kun tällaista puuhattiin, ja coachi sanoi seuraavaa:

– En voi sitoutua mihinkään tiettyyn sisältöön enkä voi luvata mitään tiettyjä tuloksia. En myöskään voi luottamuksellisuussyistä kertoa jälkeenpäin, mitä olemme jutelleet coachaussessioissa. Haluan myös etukäteen varoittaa, että voi olla, että coachattava henkilö kertoo sessioista joitain asioita, mutta kannattaa huomata, että nämä eivät välttämättä ole totta.

Kyllähän moinen herättää kysymyksiä. Tärkeimpänä, kuinka saada itse yhtä hyvät disclaimerit omiin sopimuksiin.


***


Miten lomasi on mennyt? minulta kysyttiin toimistolla. 

Ja tuntui, että tosi hyvin, kiitos. En vain osannut sanoa miksi, sillä en ollut ehtinyt suorittaa yhtään hyväksyttävää loma-aktiviteettia. 

Eilen olin kahvilassa Suomenlinnassa ja siellä myytiin juustonaksuja. Inspiroiduin siitä niin, että ostin illalla pussillisen niitä ja söin sen kahdessa päivässä. #noshame. 

Ei tuollaisia voi kertoa julkisesti. 


***


Niin, pystyn syömään juustonaksuja, sillä vastaavasti liikuskelen. Liityin keväällä hienommalle kuntosalille ja sain kaupan päälle muutaman PT-vierailun. Loman tullen jaksoin käyttää sellaisenkin pois alta. 

Tunnin jälkeen oli kyllä tosi hyvä olo: teki mieli oksentaa, mutta jalkojani heikotti niin, etten päässyt ylös. 

Salitreenaaminen poikkeaa monesta muuta harjoittelusta, ettei se oikein vaadi mitään, sen kuin tekee vain. Jos pitäisi opetella vieraan kielen sanoja tai ohjelmointia, joutuu altistamaan itseään, mutta fyysinen harjoittelu ei vaadi kuin viitsimistä. 

Etiketin suhteen olen yhä vähän noviisi. Kävin salilla loman kunniaksi keskellä päivää, ja pukuhuoneessa naapuri alkoi jutella minulle. Muutaman lauseen jälkeen hän päätti esitellä itsensä. Ojensin kättäni tottumuksesta. 

Se tuntui kiusalliselta. 

Etikettikirjani eivät kerro mitään alastomana kättelystä. Ne kertovat vain, että junamatkalla makuuvaunussa ei ole tarpeen kertoa nimeään matkakumppanille, mutta laivamatkalla se kuuluu asiaan. 

Saunassa oli vaitonaista, ja koetin keksiä toimivaa puheenaihetta. Heinäkuun hiljaiskaudella perusjäsenyydellä on lupa käydä myös ketjun muilla saleilla. 

Oletteko käyneet ketjun muilla saleilla – nythän se on mahdollista heinäkuun hiljaiskaudella? keksin kysyä. 

Se oli osallistava jättipotti. Ihmiset saivat kertoa itsestään ja kokemuksistaan, olla asiantuntijoita. Maailmasta on tullut sellainen, että tietäminen ja osaaminen ovat ihan jees, mutta mikään ei ole niin arvokasta kuin fasilitointi

Sitä siis. 

Se toimi niin hyvin, että käytin samaa kysymystä toisella salilla seuraavalla kerralla. 

Kohta siellä alkaa kiertää sana, että se yksi hullu kysyy aina muista saleista ilman mitään järkevää syytä. 

Varmaan homo. 


***



Ei ole siitä kyse, mutta kävin lomallani myös homodiskossa. Ja minua tultiin iskemäänkin. Kaikki sujuu suunnitel

Minulla on onneksi kaveri, jonka kanssa päätyä suunnittelemattomiin tilanteisiin. 

Voitaisiinko katsoa vielä uudestaan Samu Haberin ja Laura Voutilaisen duetto Forever yoursista?

Voitaisiinko kuunnella vielä Maija Vilkkumaan Aja!-levy? 

Tottakai voitaisiin! 


***


Sain tarkkanäköisesti syntymäpäivälahjaksi sekä Maija Vilkkumaan Nainen katolla -kirjan että Anssi Kelan Kesä Kalevi Sorsan kanssa

Vilkkumaan kirja oli saatavilla sähköisessä muodossa, joten sen tulin jo lukeneeksi. Perusmainio romaani ja sai aikoinaan aiheettoman vähän huomiota. Suosittelen sitä. Tässä on minusta paras arvio kirjasta


***


Lisää suositteluja. Suosittelen Airpods-kuulokkeita varauksin. Ne toimivat muuten hienosti (myös Android-puhelimella), mutta pätkivät ulkoilmassa kävellessäni. En ole varma, onko vika puhelimen huonossa bluetoothissa vai kuulokkeissa.

Lisäksi  suosittelen Via Tribunalin pizzaa vain jotta voin sanoa käyneeni siellä. [En tee tätä itse – minua on kuratoitu hyvin.]

Lisäys: Oli unohtua, kesän tärkein suosittelu. Antti Holman Radio Sodoma -radioparodia. Kun on olemassa Holman kaltaisia monilahjakkuuksia, alkaa melkein tuntua, että selviää elämässään ilman Kysyn vaania


***


Kirjoitin täällä aikoinaan, kuinka löysin Morrisseyn tuotannon vain 30 vuotta myöhässä. Paperi T:n suhteen olen siis liki ajoissa. 

En ole oikein saanut hänestä otetta aiemmin ja olen lähinnä keskittynyt trollaamaan töissä, että minulla on vaikeuksia muistaa, kumpi olikaan Paperi- ja kumpi Tippa-T. [Mistä näitä nimiä edes tulee?]

Mutta nyt törmäsin jonkin Spotify-listan kautta Paprun ilmeisimpään radiohittiin Sä jätät jäljen ja olin laakista vakuuttunut. Jotenkin raa’an intensiivistä menoa.

Ehkä se johtuu vain siitä, että olen Kallion gangsta nykyään itsekin. [Kyllä, minä olen juuri sitä jengiä, joka tuli tänne pilaamaan kaiken autenttisen.] Tämänkin tekstin kirjoitin kirjaston parvella.

Kuuntelin levyn läpi useamman kerran, ja se on täynnä hauskan nokkelia kohtia:

Kelannu et pitäis alkaa narkkaa
Mut sekin vaatis omistautumist
enkä eti nyt mitään vakavaa. 

Innostuin jopa sen verran, että kirjoitin oman Papru-henkisen tekstin. Ehkä julkaisen sen täällä. 


***


Eikä mennyt kuin kuukausi ja yllätin itseni samasta baarista, jota Paperi T kunnioitti läsnäolollaan. On se hyvä, että olin perehtynyt asiaan, niin osasin tunnistaa. 

Elämäni on yhtäkkiä kuin elokuvaa (, jossa ei kukaan kuole). 


***


Siltä varalta, että en ole muistanut kertoa:

Pitkän tähtäimen tavoitteeni on, että voin kunnioittaa tilaisuuksia läsnäolollani. 


***


Tämä reaalimaailman satunnaisuus on kaikkiaan kiehtovaa. Kun googlailee salaattilinkoja, on ymmärrettävää, että seuraavassa hetkessä nettisivut ovat täynnä salaattilinkobannereita. 

Mutta kun reealimaailma toimii samoin, se vähän kiusaa. En ollut tätäkään yhtä ihmistä nähnyt vuosiin, mutta ensin peukutin hänen uutta profiilikuvaansa Facebookissa ja viikkoa myöhemmin törmäsin häneen kaupassa. Niin se käy.

Huomenna olen jo palaverissa.

Koska kukaan ei kuitenkaan nykyään kommentoi blogeissa, sitä voi harrastaa Facebookissa.

Tämän blogin julkaisukynnys näkyy nousseen niin korkealle, etten enää voi kirjoittaa kuin todella tärkeistä asioista. Niin kuin vaikka sitsilaulusanoituksesta Sata salamaa -kappaleeseen. Ensin sanat sellaisinaan, sitten vähän analyysia.

Sata samppanjaa 

Sumenee katseet ja päät
lasimme tyhjenevät.
Järki ja estot piiloutuu,
promillet kun nousee.
Dokataan pelkomme pois,
kuka vain viedä mut vois.
Kun huulet pulloon painautuu
ja maksa laajenee. 
Kun sata samppanjaa kuohuu auki
ja koko elämä räjähtää,
voi katonrajassa käydä hauki –
harhat jäljelle jää.
Kun sata salmarii pöytään kantaa
ja malja valmis on nousemaan,
minä turvaan vien tämän tarjottimen,
ettei muut sitä löytää saa.

Tuopistas huikkani saan
unelman uupuneen jaan:
viimeinen haave viinalle yön,
meille suojas anna.
Totuuden tuopissas nään
tulet luo, kuiskaten tään:
Vain huikka meidän humalaan vie
arjelta pelastaa. 
(Kerto) 
On tuolla tuhannet baarit ja
tää yksi niistä meidän on. 
Kun sata samppanjaa kuohuu auki
ja koko elämä räjähtää,
minä turvaan vien tämän tarjottimen
ettei muut sitä löytää saa.
Minä turvaan vien tämän tarjottimen,
vaihdan krapulan humalaan.


***

Eräänä päivänä siivotessani mieleeni juolahti Sadan salaman sävelellä soiva lause dokataan pelkomme pois ja pian sen perään jatko kuka vain viedä mut vois. Tuumin, että tuon ympärille voisi rakentaa sitsilaulun, jossa olisi tavanomaisen juomisen ylistyksen ohella ripaus promiskuiteettia.

[Niin, minun päässäni on jostain syystä jatkuva haku päällä tällaisille asioille. Siksi en saa asioita aikaan, en edes blogitekstejÄH]

Mitä jos sanoissa olisi mukana pikkutuhmia metaforia? Niin kuin kuohuvaa samppanjaa? Sata samppanjaa – nyt on iskevä nimi! Kappale on Antti Tuiskun version myötä jälleen ajankohtainen enkä ole törmännyt siitä tehtyyn sitsilauluversioon. Tämä on pakko viedä loppuun.

Sata samppanjaa kuohuu auki / ja juna sukeltaa tunneliin. Ehdotukseni sai koeraadilta murhaavan vastaaoton. Päätin luopua pikkutuhmuuksista ja keskittyä perinteiseen juomisen ylistykseen.

Seurasin varsin kiltisti alkuperäisen sanoitusta, jota sai pienillä muutoksilla muovattua haluttuun suuntaan. Seuraavassa lähempää tarkastelua sanavalintojen takaa. Yllä alkuperäinen sanoitus, alla uusi.

***


Pimenee valkeat maat,
laulupuut vaikenevat.
Katujen lapset piiloutuu
kun rajuilma nousee.

Sumenee katseet ja päät
lasimme tyhjenevät.
Järki ja estot piiloutuu,
promillet kun nousee.


Sumenee katseet ja päät seuraa samaa tavurakennetta kuin alkuperäinen säe. Pidän virkkeen taloudellisuudesta. Se kertoo yhtä aikaa niin henkisestä kuin fyysisestä löystymisestä, jota alkoholi saa aikaan.

Riimi päät/vät on vähän heikko, ja minulle ehdotettiin vaihtoehtoista sanoitusta Sumenee katseet ja päät / lasimme tyhjänä näät, jossa riimi olisi ollut laadukkaampi, mutta merkitys heikompi – kuka ihmeen sinä? Huomasin kuitenkin, että alkuperäinenkin riimi on maat/vat, eli heikompi riimini kunnioittaa alkuperäistä varsin suoraviivaisesti.

Järjen ja estojen piiloutuminen tuki johtoajatuksena toiminutta dokataan pelkomme pois -teemaa hienosti ja istui mukavasti alkuperäisen sanoituksen rakenteeseen. Promillet-sanassa on vain kolme tavua rajuilman neljän sijaan. Siksi käänsin järjestyksen ympäri.

En oikein tunne näitä asioita, mutta voi olla, että alkuperäisessä sanoituksessa kun-tavu joudutaan vähän hotkaisemaan ennen rajuilmaa. Ainakin promillet kun tuntuu toimivan varsin hyvin.

(Jaksoin olla nuorempana pedantimpi monikollisten verbimuotojen kanssa. Nykyään olen hyväksynyt, että on ok sanoa laulussa promillet nousee.)


Pelätään pelkomme pois,
mikään ei viedä mua vois.
Kun rakkaus kiinni painautuu
ja sydän lämpenee! 
Dokataan pelkomme pois,
kuka vain viedä mut vois.
Kun huulet pulloon painautuu
ja maksa laajenee.

Nämä säkeet tosiaan innoittivat koko sanoituksen alkuun. Kuka vain viedä mut vois on myös viittaus sitsilauluklassikko Minne:en, jossa lauletaan Minne, lähtisin vaikka minne.

Tuntui luontevalta säilyttää alkuperäisen sanoituksen leimallinen painautua-verbi ja yhdistää se huuliin.

Alkuperäisessä sanoituksessa puhuttu sydän tuntui perustellulta korvata jollain muulla sisäelimellä. Kun juomisesta on puhe, maksa oli ensimmäisenä mieleen tuleva vaihtoehto – joskin samaan aikaan vähän väsynyt ja ilmeinen. Tarkistin sentään sen verran, että maksa todella laajenee runsaan alkoholinkäytön aiheuttamassa rasvamaksassa.


Vaik sata salamaa iskee tulta
ja koko elämä räjähtää!
Ei rakkautta voi riistää multa,
toivo jäljelle jää!

Kun sata samppanjaa kuohuu auki
ja koko elämä räjähtää,
voi katonrajassa käydä hauki –
harhat jäljelle jää.

Salamoiden korvaaminen samppanjalla tuntui ilmeiseltä valinnalta, jonkinlaiselta läpimurrolta. Luovuttuani pikkutuhmuusajatuksesta en keksinyt mitään tapaa sanoa paremmin ja koko elämä räjähtää. Voiko tuollaista nyt mennä ylittämään? Jätin säkeen ainoana ennalleen ja säilytin räjähtää/jää-riimin.

Auki tarvitsi riiminsä... Voi katonrajassa käydä hauki -säe saa sanoituksen näyttämään vähän absurdilta satunnaiselle tarkkailijalle. Tässä tietty viitataan sitsilauluklassikkoon Hauki ja viina, jossa lauletaan

Katon rajas kulkee hauki,
pahaa taitaa tarkoittaa.
:,: Kierrä pullon korkki auki,
ryyppy pedon karkottaa. :,:

Jos viittausta ei tunne, uskon säkeen silti toimivan vain yleisen sekoilun merkkinä. Itse aina tykkään, kun sitsilaulut viittaavat hienovaraisesti toisiinsa. Tuntuu kuin kyseessä olisi jokin koherentti kudelma, jolla on suurempikin tarkoitus.

Tarkempi kriitikko huomaa, että katonrajassa-sanassa on yksi tavu enemmän kuin rakkautta-sanassa, mutta käytännössä tuo ei ole tuntunut ongelmalta laulettaessa.


Kun sata aurinkoo meille paistaa,
ja laiva valmis on nousemaan.
Minä turvaan vien tämän rakkauden,
ja me löydämme uuden maan.

Kun sata salmarii pöytään kantaa
ja malja valmis on nousemaan,
minä turvaan vien tämän tarjottimen,
ettei muut sitä löytää saa.

Ensin täytyy vähän kommentoida alkuperäistä. Mitä ihmettä tarkoittaa laiva valmis on nousemaan? Ilmalaivaako? Luulin aina, että tässä sanottaisiin kohtalokkaasti laivaan valmis oon nousemaan, kunnes näin kappaleen sanat. [Niin, jostain syystä tämä on ensimmäinen kappale, jonka olen esittänyt karaokessa, mutta ei siitä sen enempää.]

Tämä oli hankala kohta. Selvästi pitäisi olla sata jotain muuta asiaa kuin ensimmäisellä kerralla. Päädyin lopulta salmariin. Tässä vaiheessa on ehkä jo siirrytty baarin puolelle jatkoille, sillä sitseillä harvemmin tarjoillaan salmaritarjottimia.

Ajatus tähän tuli katsoessani How I met your mother -sarjaa, jossa Barney ja Marshall ovat ulkona ryyppäämässä. Vahvasti juopunut Marshall pyytää tarjoilijaa tuomaan sata tequilaa. Tarjoilija katsoo Barneytä kysyvästi kuin ylisuureen tilaukseen vahvistusta hakien ja tämä vastaa: minulle samanlainen.

Alkuperäissanoituksen turvaan viemisestä tuli vinkeä ajatus, että joku toinen olisi tilannut nuo sata salmaria, mutta laulun protagonisti päättää olla ovela ja viedä koko tarjottimen parempaan suojaan.

Pidin ajatuksesta niin paljon, että harmitti kovasti, kun tajusin, että tarjottimessa on enemmän tavuja kuin alkuperäisessä rakkaudessa. Sitten huomasin, että alkuperäisessäkin versiossa sana lauletaan käytännössä nelitavuisena rak-ka-uu-den, joten tarjottimen pitäisi kelvata siihen yhtä hyvin.

***

Antti Tuiskun kuuluisaksi tekemässä uusversiossa ensimmäistä säkeistöä seuraa räppiosuus. En saanut sitä ihan haluamaani kuntoon, joten jätin sen pois toistaiseksi. Sekoitetaan uutta ja vanhaa kouluu -kohdasta tuli mieleen sitsikulttuurista kahvin ja Jallun sotkeminen. Rostin ja Tuiskun nimien mainitsemisesta tulivat mieleen sitsiperinteeseen kuuluvat Veikko ja Riemu-Ella, mutta kokonaisuus on hyvin tehdyn tuntuinen.

Sekotetaan kahviin tilkkanen Jalluu
pummataan kuistilla Malluu.
Kuka jahtaa ku kaulimella,
ellei Veikkoa riemu-Ella?

***

Lähelläs lämpösi saa
unelma uupuvan maan.
Viimeinen haave viimalta yön
meille suojan antaa. 
Tuopistas huikkani saan
unelman uupuneen jaan:
viimeinen haave viinalle yön,
meille suojas anna.

Toisen säkeistön sanat ovat varsin abstraktit ja sopivat siksi mainiosti juopuneen protagonistin soperrukseksi. Hän on selvästi löytänyt jonkun, jolta pummia juomaa ja jolle avautua. Haave-sanan rektiot ovat mitä sattuu, mutta niinhän meillä kaikilla jossain vaiheessa iltaa.

Totuuden toivossas nään,
liekin luot kuiskaten tään:
"Vain rakkaus meidät perille vie,
se meidät pelastaa!" 
Totuuden tuopissas nään
tulet luo, kuiskaten tään:
"Vain huikka meidän humalaan vie,
arjelta pelastaa."

Ja kas, ihmeellinen tapahtuu. Antagonisti vastaa ja on selvästi samoilla linjoilla. Toivon muuttaminen tuopiksi oli suoraviivainen muutos, joka alleviivaa dekadenssin autuutta.

Mietin, että olisin jättänyt muokkaamisen vähemmälle ja sanonut drunkspiration-hengessä perille vie, mutta päädyin ilmeisempään ratkaisuun. [Tämä on ilmeisesti alkuperäinen lähde, mutta se on huonommin selattavissa.]

Jäljellä on enää tynkämäinen C-osa:

On tuolla tuhannet maailmat,
ja yksi niistä meidän on! 
On tuolla tuhannet baarit ja
tää yksi niistä meidän on!

Korvasin maailmat yksinkertaisesti baareilla, mutta koelaulaessamme tätä avustajani huomasi, että baarit ei sovi maailmojen paikalle, sillä maailmat ääntyy kolmitavuisena. Siksi ja siirretiin ensimmäisen säkeen loppuun ja toiseen säkeeseen lisättiin täytetavuksi tää.

Ehkä siinä on järkeä – tässä kohtaa on jo päästy jatkobaariin saakka.

Minä turvaan vien tämän rakkauden,
vaihdan maan maahan valkeaan. 
Minä turvaan vien tämän tarjottimen,
vaihdan krapulan humalaan.

Viimeinen säe keksittiin viimeisenä. Koelauloimme laulua porukkamme kanssa Woltin tupaantuliaisissa viime keväänä, kun kaikki muut sanat olivat jo valmiina. Tuumimme, että jotakin pitäisi vaihtaa johonkin ja loppusäkeen viimein tullessa lauloimme kuin yhteisen jaetun mielen turvin vaihdan humalan krapulaan.

Sittemmin mietimme, että tuo on järkevämpi toisin päin. Hieman vanhaan Klamydia-tyyliin Krapula tulee, mutta minä määrään päivän: humalan vaihtaminen krapulaan ei ole oikein mielekästä – sen sijaan krapulan vaihtaminen humalaan on proaktiivinen teko.

Siinä on avuksi, jos on juuri nyysinyt sata salmiakkikoskenkorvaa.

Kirjoittaja ei oikeasti tiedä näistä asioista mitään eikä ole koskaan turvautunut edes krapularyyppyyn.

Elokuvaversio teki Kurjista jälleen ajankohtaisen, joten on hieno aika tonkia arkistoja ja esitellä taannoin laatimani juomalaulusanoitus Do you hear the people sing -kappaleeseen. Niin, joudun käsittelemään asiaa tässä blogissa, sillä omituisiin käännössanoituksiini keskittynyt blogini Hei huudanko sen on mennyt vuosien saatossa kuolemaan. [Kuinka se siis poikkeaa tästä blogista?]

Tarina juontuu kahden vuoden taakse, eräille sitseille, joissa yksi kaverini ja toinen pikkuveljeni harmittelivat, ettei Kurjat-musikaalin pohjalta ole sanoitettu yhtään juomalaulua. He olivat nähneet musikaalin monesti ja kokivat, että Do you hear the people sing sopisi tarkoitukseen erinomaisesti. Lupasin laittaa asiaan hautumaan.

Kuuntelin laulun pari kertaa ja mieleen tuli teema, jossa juhlakansa laulun vallankumouksellisten tapaan vaatisi muutosta ja oikeutta – tällä kertaa lisää juomaa laseihinsa. Näin laulu voisi toimia samassa tarkoituksessa kuin nähdäkseni hivenen rasittava Henkilökuntaa, henkilökuntaa parlevuu -rallatus.

Ajatus tuntui hyvältä, mutta en oikein päässyt liikkeelle:

Lienköhän koskaan ollut näin
sitseillä melkein selvinpäin.

Äh.

*** 

Aihe unohtui ja palasi mieleeni vasta seuraavana syksynä huomatessani ilmoituksen teekkarilaulukilpailusta, jonne toivottiin uusia sanoituksia. Deadlinen voimalla rykäisin tekstin kuntoon. En koskaan saanut kilpailusta mitään palautetta, mutta puolitoista vuotta myöhemmin vappuna törmäsin johonkuhun, joka oli ollut mukana järjestämässä kisaa ja muisti laulun.

Virallisen ensiesityksensä sanoitus sai firmamme pikkujouluissa ja ujutimme sen mukaan alussa mainitun yhdistyksen vuosijuhlien lauluvihkoon sillä varjolla, että toimimme juhlien sponsorina. Tämän vuoden sitsien lauluvihkosta sponsorilogot olivat kadonneet, mutta laulua ei ollut poistettu.


Do you hear the people sing 
Do you hear the people sing,
singing a song of angry men?
It is the music of a people
who will not be slaves again!

Nousee laulu ihmisten (suom. Jukka Virtanen) 
Nousee laulu ihmisten,
vihasta kasvaa köyhien.
Kuuletko kuinka laulaa kansa
kun se hylkää orjuuden?

Kasvaa jano ihmisten 
Nousee laulu ihmisten,
janosta kasvaa kiihko sen.
Kuuletko kuinka juhlakansa
tahtoo uuden kierroksen?


Lauluja on hankala kääntää suomeksi, koska painotuksen olisi syytä noudattaa suomalaista tapaa, jossa paino on ensimmäisellä tavulla ja sen jälkeen vahvemmin parittomilla tavuilla kuin parillisilla. Moni nykysanoittaja ei tunnu kiinnittävän tähän huomiota, mutta minua tästä lipsuminen ärsyttää sen verran, että yritin pysyä tarkkana. Ensimmäisenä mieleen tullut käännös "kuuletko jo laulun sen / juhlakansan janoisen" ei toiminut juuri tästä syystä. Siinä paino osuu typerästi ensimmäisen sanan viimeiselle tavulle "ko".

Päädyin lainaamaan ensimmäisen säkeen Jukka Virtasen käännöksestä sellaisenaan ja jättämään juhlakansan myöhemmäksi. Olin lopulta tyytyväinen tapaan, jolla alkuperäisen version "laulaa kansa" vaihtui omassani "juhlakansaksi".

Alkuperäisessä versiossa ensimmäinen ja toinen säe eivät rimmaa keskenään, mutta seurasin Virtasen mallia, jossa ensimmäinen, toinen ja viimeinen rimmaavat.


When the beating of your heart
echoes the beating of the drums,
there is a life about to start
when tomorrow comes!

Laulu mielet kiihdyttää,
sydän lyö tahtiin rumpujen.
Elämä vanha taakse jää,
koittaa huominen!

Jallu, kossu vaiko gin,
mitähän oikein tilasin?
Kunhan vain riittää juominen,
hiiteen huominen.

Yksi ensimmäisiä mieleen tulleita ajatuksia sanoitukselle oli havainto, että sing muistuttaa hieman gin-sanaa. Siitä sitten sain ajatuksen laittaa pötköön juomien nimiä, vaikka en ole ikinä saanut giniä sitseillä. Sama kohta kerrataan laulussa myöhemmin, joten kehittelin myös vaihtoehtoisen sanoituksen:

Juomarin huulet hamuaa
pullonsa suuta polttavaa.
Siinä suu hamuaa pullon suuta löyhästi samaan tapaan kuin alkuperäisessä sama rytmi takoo rummussa ja sydämissä.

Alkuperäisessä versiossa riimit ovat mallia 1–3 ja 2–4, mutta minun versiooni tämä asettui muotoon 1–2 ja 3–4. Minusta tuo ei tunnu mahdottomalta näinkään, mutta voin olla väärässä. Pidän tavasta, jolla alkuperäisessä versiossa odotetaan kaiken toiseksi muuttavaa huomista suurin odotuksin, mutta tässä versiossa huominen ei voisi vähempää kiinnostaa.
Will you join in our crusade?
Who will be strong and stand with me?
Somewhere beyond the barricade
Is there a world you long to see?

Liity joukkoon marssivaan,
käy taakse barrikadien,
niin kanssas nähdä saan
maailman kansanvaltaisen!

Kuka liittyy joukkohon,
oi ketkä teistä uskaltaa?
Kas baaritiskin takaa
uusi toivo kajastaa.

Soolossa on lainattu pitkälti alkuperäisen version sisältöä. Sinnikäs juomari yrittää agitoida muita mukaan hakemaan lisää juotavaa vaikka väksin. Barrikadi muuttuu sisällön puolesta luontevasti baaritiskiksi. Jouduin turvautumaan oi- ja kas-tilketavuihin, mutta ne nyt ehkä juuri ja juuri sopivat tällaiseen lietsomiseen.

Then join in the fight
That will give you the right
to be free!!

Käy joukkoomme vaan,
kohta kanssasi jaan
vapauden!

Käy taistohon siis,
niin voit kaataa huiviis
juotavaa!

Tämä on haastava nopea kohta, jossa tavuja on vähän. Kahden ensimmäisen säkeen pitää rimmata keskenään ja kolmannen vielä edellisen kohdan viimeisen säkeen kanssa (see/free, valtaisen/vapauden). Annoin periksi sen verran, että sorruin väärään painotukseen. Yksitavuinen siis ja kaksitavuinen huiviis on pakotettu riimiksi, mutta koska kohta nopeutensa vuoksi hotkaistaan joka tapauksessa, virhe ei häiritse kamalasti.

Seuraavaksi kertosäkeistö toistetaan. Jäljellä on enää saman soolo-osuuden toisto eri sanoin.

Will you give all you can give
So that our banner may advance
Some will fall and some will live
Will you stand up and take your chance?

Joukko marssii eteenpäin,
mä katson lippuun liehuvaan.
Jotkut kaatuu viereltäin,
menehtyy taiston tuoksinaan.

Siis annatteko kaikkenne
ja käytte taisteluun.
Kai yksi ottaa liikaa,
toinen tyytyy maisteluun.

Teksti lähtee liikkeelle pitkälti alkuperäisen hengessä. Taisteluun/maisteluun tuntui riiminä näppärältä ja tuo inauksen kukkahattuilua pelkän juomisen ylistyksen rinnalle.


The blood of the martyrs
Will water the meadows of
France!

ja verellään kasteltu
vainiot on Rans-
kanmaan!

Ellei käy katkolle
tienne kai jatkoille
vie.

Lopussa on taas kova kiire ja vähän tavuja sekä tarve päättää juttu jotenkin järkevästi. Alkuperäinen tekstitys on voimakas ja Virtasen käännös onnistuu vangitsemaan sen sisällön mitä mainioimmin.

Marttyyrien uhriveren sijaan ajattelin kuitenkin pysyä maallisemmissa ympyröissä ja toivottaa vieraat eteenpäin seuraaviin juhliin. Olisi tehnyt mieli sanoa Ken tolpillaan pysyy / se tietä jo kysyy / jatkamaan, mutta sepä ei mahdu tuohon. Niinpä päädyin rimmaamaan väkisin katkolle ja jatkoille. Ei ole tullut parempaakaan mieleen, vaikka mieli tekisi. Tuosta puuttuu myös alkuperäisten sisältämä riimi edellisen osan kanssa (change/France, tuoksinaan/Ranskanmaan).

***
Bonus: Tuiskeessa

Juomalaulukilpailu innoitti tekemään loppuun myös toisen pöytälaatikkoprojektin. Olin kerran muusani kanssa lallatellut vuorotellen Anssi Kelan Puistossa-kappaletta omin sanoi. Ne lähtivät siitä, ettei Pete hyppinytkään puistossa lämpimikseen vaan dokaili sen sijaan. Kohta Pete oli muuttunut teekkariksi.

Dealinen alla punnersimme mukaan toisenkin säkeistön. Mukaan tuli jopa hurja kolmiodraama. Palautetta ei kuulunut tästäkään, mutta tykkään kaikesta huolimatta muutamasta kohdasta:

  • Nyt selviä ei laskuistaan on suoraan alkuperäisestä, mutta labrasäe kertoo, että tällä kertaa puhutaankin laskutehtävistä.
  • Tervetuloa maailmaan vs. tervemenoa helvettiin.
  • Käytyään fyssalukion.
  • Jumalauta, selviä en.
  • Fuksit kuolee aikanaan toimii jonkinlaisena kumarruksena Ikuisen teekkarin laululle. (Kuuntele Polyteknikkojen kuoron hienonhieno versio.) 
  • Nablauskin  on mainittu



Tuiskeessa 
Puistossa ilta viilenee,
Pete lämpimikseen dokailee.
Pulloaan katsoo kiroillen,
kohta loppuu kossu viimeinen.
Luokan pelle oli koulussa,
nyt teekkarina homma hallussa.
Koulustaan ei jaksa välittää,
proffaansa ei oo nähnytkään.
[Jätetty pois kohte Pete pystyyn nostaa kaulukset jne.]

Kerto:
Päivä päättyy krapulaan,
päätä särkee uudestaan.
Ei valmistuta milloinkaan,
kaikki säilyy ennallaan.
Samat tentit uusitaan,
samat laskut prujataan.
Ja kaikki kaunis katoaa,
fuksit kuolee aikanaan. 
Kuiva nörttinainen Laura on.
Käytyään fyssalukion
päätti tutkijaksi ponnistaa,
lahjattomat tieltään lannistaa.
Mutta Laura joutui vaikeuksiin,
retkahti Pete-hampuusiin.
Nyt selviä ei laskuistaan
labroista puhumattakaan. 
Sen kämppis toimis assarina
mut se ei haluu auttaa frendiään.
Se sanoo: "Tervemenoa helvettiin,
mitäs koskit meitsin Petteriin"
Laura valvoo yönsä nablaten,
"Jumalauta, selviä en".

Lönnrotinkadun silta purettiin vasta vuonna 1997. Silti kukaan ei tunnu tietävän, että moista on ollut edes olemassa. Aivan kaupunkimotarin purkamisesta ei ollut kyse, mutta merkittävästä muutoksesta joka tapauksessa.

Jotkut jaksavat innostua junista, mutta minusta junaradat ovat paljon kiinnostavampia. Muutettuani joitain vuosia sitten Lönnrotinkadun päähän en voinut olla viehättymättä sittemmin kokonaan puretun satamaradan kohtalosta. Kävin seuraamassa sen jälkiä Kaivopuistossa ja kävelin läpi vanhan ratakuilun, johon sittemmin rakennettiin Baana. Silloin siellä oli vielä sepeliä, joka sattui jalkapohjiin. 

Samalla innolla kävin vuosi sitten kävelemässä läpi Pasilasta Mäkelänrinteen uimahallin nurkille johtavan vanhan rautatietunnelin, etsimässä junanjälkiä Sörnäisten rantatien varrelta ja seuraamassa, kuinka kiskot veivät Oulukylästä metroradalle saakka. 

Rautatie on niin suuri investointi, että sellaisen rakentaminen kertoo paljon yhteiskunnan kehityksestä. Vielä enemmän kertoo sittenkin, että rata päätetään purkaa.

*** 

Helsingin puretut rautatiet on hyvin dokumentoitu, mutta tänä kesänä sain oppia, että asun myös toisen, pienemmän luokan muinaismuiston naapurissa. Selasin Helsingin bussihistoriikkia (Sinisen bussin tarina. II : Stadin dösat 1968-1991) lähinnä vanhoja mainoksia ihmetelläkseni [ai, no sittenhän se on ihan normaalia], kun huomioni kiinnittyi erikoiseen kuvaan. Mitä kummaa: päättyikö Lönnrotinkatu joskus siltaan?

Scan 15



Hämmentävintä oli, että kuva oli 90-luvulta. Silta oli ollut olemassa vielä täysissä järjissäoloaikoinani. Minne se oli kadonnut ja miksi?

Kaikki loksahteli paikoilleen tyydyttävällä tavalla. Muistin, kuinka muutettuamme Helsinkiin vuonna 1999 isäni oli manannut Lönnrotinkatua Espooseen ajaessaan, että liikennejärjestely oli nykyään ihan typerä. Tuolloin jäi epäselväksi, mistä hän oikein purnasi.

Käännös Lönnrotinkadulta Hietalahdenkadulle oli ollut aina sellainen selviö, etten ollut tullut käyneeksi Lönnrotinkadun kahdessa viimeisessä korttelissa ennen kuin nykyiseen asuntooni tutustuessani. Silloin olin kummastellut kadun päättymistä hupsuun näköalaparvekkeeseen. 

Oli avartavaa ymmärtää että mutkainen reitti tuntui oudolta siksi, että se oli aluperin rakennettu suoraksi ja näköalatasanne oli erikoinen siksi, ettei sitä ollut varsinaisesti koskaan suunniteltu paikalleen. Se vain oli kaikki mitä oli jäänyt jäljelle. Tasanteelta aukeava maisema on parhaimmillaan nätti:


P1100149




***



Sillasta löytyy yllättävän niukasti kuvia, mutta jotain sentään. Tämä on paras löytämäni, vuosi on 1971. Kuvaa klikkaamalla pääsee ihailemaan täysikokoista versiota Vaunut.org-sivustolle. Kutosen päättäri on nykyisellä paikallaan sillan alla.

Lönnrotinkadun silta


Tältä sama paikka näyttää nykyään.

l�otinkadu silta 2012




Ajorampin suunnasta löysin myös yhden kuvan. Se on osa aiemmin lukemaani Satamarata-artikkelia. Se jäi vaivaamaan minua jo aikoinaan, kun en hahmottanut, missä moinen silta olisi ollut, mutten jäänyt silloin pohtimaan sen tarkemmin. 


lönnrotinkadun sillan ramppi

Nykyään samalla seudulla näyttää tältä. 

P7212758




Ennen nurmipenkerettä hotellin edessä oli parkkikenttä. Penkereet maisemoitiin 2010 samalla kun Länsilinkin alikulku rakennettiin.



Hietalahden rantaa maisemoidaan 2010

Hietalahden rantaa maisemoidaan 2010

***


Helsingin Sanomien arkistot kertovat elävästi sillan purkamisesta. Tarkkaan tietoon rakentamisvuodesta en törmännyt, mutta huomasin, että Kaupunginmuseossa esillä olleessa vuodelta 1937 peräisin olevassa kartassa silta on jo paikoilaan. 1930-luvusta puhuu Hesarin artikkelikin.


P8042915



Sillan seutua kuvattiin vastenmieliseksi jo vuonna 1991



Varastokylä on enää vain muisto Uuden asuntoalueen halkova kanavauoma on jo valmiina (HS 27.6.1991)

Ruoholahden ja Kampin välissä Lönnrotinkadun sillan alue on epämääräinen, ruma ja kolkko. Sillan alla on öljyisiä lammikoita, tynnyreitä ja muuta roinaa. Se on myös autojen parkkeerauspaikka. Tästä kummallisesta raiskiosta aiotaan tehdä viihtyisämpi purkamalla Lönnrotinkadun silta. Liikenne ohjattaisiin Hietalahden torin reunaa pitkin rantaan. Jos silta puretaan, paikalle tulee enemmän tilaa: siihen voi istuttaa puita ja pensaita, jotka tekevät paikasta pehmeämmän.


Vuonna 1994 paikalle kaavailtiin näköalatasannetta ja A.I. Virtasen patsasta. 

Helsingin valtuusto haluaa rautatien Hietalahden kaavaan (HS 1.12.1994)


Lönnrotinkadusta tulee silloin pussikatu, joka päättyy näköalatasanteeseen. Tasanteen alle voi rakentaa liiketilaa ja rakennuksen molemmin puolin nousevat portaat Lönnrotinkadulle.

Tasanteelta voi katsella Hietalahden ylitse Jätkäsaareen, josta myöhemmin saattaa tulla uusi asuntoalue. Näköalatasanteen edessä on paikka patsaalle. Siihen on tarjottu A. I. Virtasen muistomerkkiä. Virtanen työskenteli aikanaan Valion tutkijana naapuritalossa. Patsaan paikasta on kuitenkin syntynyt kiista, jota ei ole vielä lopullisesti ratkaistu.


Mainitussa naapuritalossa toimii nykyään hotelli Radisson Blu Seaside. Helsingin Sanomien kustantamassa kirjassa Ensimmäisiä esikaupunkeja kerrotaan tarkemmin siellä toimineesta Virtasen laboratoriosta. Hotellirakennus näyttää niin modernilta, etten täysin hahmota, mitkä kaikki osat siitä ovat vanhaa Valion perua.

Suomessa on niin vähän Nobel-voittajia, että minun on mahdotonta ymmärtää, että hotelli, joka toimii osin samoissa tiloissa kuin nobelistin laboratorio muinoin ei mitenkään hyödynnä tätä markkinoinnissaan.

Virtasen patsas ei lopulta tullut Hietalahteen. Vuonna 1995 se julkistettiin Pitäjänmäellä.


***

Sillan purkamista valmisteltiin joulukuussa 1996

Lönnrotinkadun rapistunut silta puretaan loppiaisen jälkeen (HS 11.12.1996)

Helsingin keskustasta länteen suuntautuvan liikenteen mutkainen nielu, Lönnrotinkadun päässä oleva silta, poistetaan käytöstä ilmeisesti loppiaisen jälkeisenä keskiviikkona.

(– –)


Liikennesillasta puretaan ensin sen teräsrakenteinen ramppiosuus, joka kääntyy 90 asteen kulmassa kohti Mechelininkatua, mutta sillan Lönnrotinkadun suuntainen betoniosuus säilytetään ainakin toistaiseksi.


(– –)

Keskustasta ajetaan Lönnrotinkatua entiseen tapaan länteen, mutta Hietalahdentorin kulmalla autot käännetään yksisuuntaiseksi muutettavan Hietalahdenkadun kautta Hietalahdenrantaan. Hietalahdenkadulle tulee kolme ajokaistaa, joista kaksi kääntyy länteen ja yksi jatkaa etelään tai Bulevardille.



Liikenne katkaistiin 8.1.1997. Ramppiosan purkamisen jälkeen harkittiin vielä, että vaakasuuntaiselle osalle olisi keksitty käyttöä.

Lönnrotinkadun silta suljettiin liikenteeltä (HS 9.1.1997)

Uudet liikennejärjestelyt tulivat voimaan eilen aamulla kello kymmenen. Lönnrotinkadun liikenne kulkee nyt pääsääntöisesti yksisuuntaista Hietalahdenkatua pitkin Hietalahdenrannan kautta Mechelininkadulle ja edelleen länteen.
Koska Lönnrotinkadun loppupää johtaa asuintaloihin, jäi yksi kaista menemään suoraan, ja tätä autoilijat käyttivät hyväkseen, vaikka umpikujamerkki olikin vastassa. 

(– –)

Lönnrotinkadun sillasta puretaan aluksi vain ramppiosa, ja sen teräsbetoninen kadun suuntainen suora kansiosa säästetään. Säilytettävälle pätkälle on suunniteltu näköalatasannetta, jossa voisi olla kahvila tai muuta toimintaa. Kuinka pitkä osa sillasta lopulta säilytetään, riippuu siitä, millaisia toimintoja sillalle tulee.


Myöhemmin samana vuonna kerrottiin, että loputkin sillasta purettaisiin. Kahvilavaihtoehto kadun päässä oli yhä esillä, mutta ei lopulta ikinä toteutunut. Sääli! Paljoa aneemisempaa aukiota paikalle olisi tuskin saanut yrittämälläkään.


Lönnrotinkadun sillan jatkeelle purkutuomio (HS 22.8.1997

Sillan jatke on todettu huonokuntoiseksi. Sen korjaaminen uuteen käyttöön maksaisi selvitysten mukaan satoja tuhansia markkoja. Nyt tehty päätös merkitsee sitä, että Lönnrotinkatu tulee päättymään kaiteeseen Ruoholahdenrannan talorivien kohdalla.

Parhaillaan pohditaan, voidaanko kaiteeseen päättyvälle umpiperäkadulle sijoittaa esimerkiksi kesäkahvila. Päätöksiä ei ole vielä tehty.


(Satoja tuhansia markkoja. Ennen vanhaan kaupungin hankkeissa katsottiin vielä pikkurahan perään. Nykyään varastoidaan varmuuden vuoksi kivilouhetta miljoonalla eurolla siltä varalta, että joku haluaa vielä rakentaa helikopterikentän.)

Viimeinen osa siltaa purettiin 16.11.1997. Arkistossa nimettömäksi jätetty toimittaja innostui kuvauksessaan hienoon maalailuun.

Kaivinkoneet murskasivat Lönnrotinkadun sillan (HS 17.11)

Monet ulkoilijat pysähtyivät katsomaan hartaina terminaattoreita, jotka purivat siltaa pala palalta lähes ylimaallisen tuntuisin voimin. Betonikakku mureni vääjäämättä kuin näkkileipä tavallisen kuolevaisen hampaissa.

(– –)

Vesisuihkut taltuttivat pölyä Sillan kimpussa möyri kolme kaivinkonetta ja puolen kymmentä miestä.

(– –)

Sen jälkeen jättimäisiä sokeripihtejä muistuttava pulverointilaite napsautti poikki pyöröteräsraudoitukset kuin veltot spagetit. Pöly tuprusi ilmoille ja sitä pidettiin tauotta kurissa vesisuihkulla. Purkutyön jäljet siivotaan tällä viikolla.

(– –)

"Sen verran järeä 1930-luvun silta oli, että sen murtamiseksi tarvittiin 1990-luvun vehkeet", [vastaava mestari Pertti] Varakas tuumaili.

Virallinen syy sillan purkamiseen oli sen huono kunto. Taksikuskien foorumilla tiedettiin sen sijaan kertoa, että oikeasti joku kunnallispoliitikko asui kadun päässä ja halusi autot pois häiritsemästä kotirauhaansa.

Löysin vielä Kerrostalot 1880–2000 -kirjasta kuvan melkein valmiista Ruoholahdesta 90-luvun alkupuolelta. Kuvasta hahmottuu sillan lisäksi, kuinka Ruoholahden tori on vielä rakentamatta, junarata on paikoillaan ja Koffin tehdas on vielä vanhassa asussaan.





***

Jännittävää nähdä, kirjoitetaanko joskus vielä vastaavia muisteluita Porkkalankadun sillasta, jonka liikenne vähenee länsimetron myötä. Pisti silmään vanhassa kuvassa, että silta on aikoinaan rakennettu kovin syrjäisen oloiseen ympäristöön. Asfalttia ja auringonkukkia -gallerian kuva on vuodelta 1971.




Voisi leikkiä, että kaikki on ennallaan. Harmaa hattu on palannut, ja Zefrank tekee taas videoita. Oikeasti mikään ei tietenkään ole kauempana totuudesta. 

[Kyllä, ei edes Sirpa Asko-Seljavaara.]

***

Carrolskin lopetti viimeisetkin ravintolansa, vaikka minulla oli vielä alelipukkeita jäljellä. Kuponkieni piti olla voimassa vuoden loppuun. Olisin kaivannut pikkupränttiin täydennystä: voimassa 1.12.2012 asti tai niin kauan kuin ravintoloita riittää

Päädyin lopulta käymään Stockmannin Hesburgerissa, vaikka se tuntui jo ajatuksena epähienolta. Kävin samana päivänä teatterissa ja mietin, että teatterissa ja Hesburgerissa on se ero, että Hesburger-käynnin jälkeen ei ihmettele, miksi en käy täällä useammin. 

***

Kulttuuririennoista olisin suositellut Kaapelitehtaan HI Design -näyttelyä, mutta se – arvasitte varmaan – lopetti jo. Näyttelyssä oli esillä teollisuuden muotoilua. Viesti oli tuttuun tapaan, että muotoilu on muutakin kuin ulkonäköä. Sääli vain, että tuotteista ja niiden syntyprosessista kerrottiin niin vähän, että lopulta jäljelle jäi vain ulkonäkö.

Nokian osastolla huokaisin syvään. Siksi in memoriam -henkisesti vanhat laitteet oli vitriineihin aseteltu. 

Kannattattaa käydä katsomassa sentään Kaupunginmuseon Enemmän funkista, Reino -näyttely. Siellä on kiehtovia tarinoita ja kuvia Suomi-filmien aikakauden vanhasta Helsingistä. Ei maksakaan mitään.

To Rome with Love taas saattaa olla huonoin näkemäni Woody Allen -elokuva. Mutta viihdyttävä yhtä kaikki. 

***

City-lehti lopetti ja mietin, oliko sekin vähän saman aikakauden juttu kuin Carrols. Molemmat innostivat minua, kun muutimme Helsinkiin 1999. 

Minusta City-lehti meni lopullisesti pilalle vasta hiljattain, kun siirsivät pääjutun keskiaukeaman kieppeiltä loppuun. Muutoksen jälkeen lehti tuntui mitäänsanomattomalta, kun lopun vakiosivuille selattuaan ei ollut tullut lukeneeksi vielä mitään kunnollista. Sitten lopusta paljastui yllätten pääjuttu, muttei sitä enää jaksanut lukea. 

Tuntuu, että reilussa maailmassa NYT-liite olisi kuollut ensin. Sen käsittämättömän löysät kolumnit ja omituinen uho saavat minut muistamaan, että olen jo peruuttamattomasti yli 25-vuotias. Enkä siis tarkoita Anu Silfverbergiä vaan niitä alkupään kolumneja. 

Paras tämän tapainen lehti on Ylioppilaslehti, joka onnistuu kirjoittamaan yhtä aikaa kiinnostavasti ja älykkäästi. En vain oikein tiedä, missä sitä jaellaan.

***

Kiinnostavuus ja älykkyys, niiden yhdistelmä puree minuun joka kerta. Törmäsin sattumalta YLE:n Hitin kaava -ääniohjelmaan, jossa asiantuntijat purkavat kappaleet osiin ja pohtivat, mikä niistä tekee hitin. Ensimmäinen kuulemani jakso ruotii Jukka Pojan Silkkii-kappaletta, mutta jakso on näemmä jo poistunut valikoimista. Myös tuore Aikuinen nainen -jakso on hyvinkin kuuntelemisen arvoinen. 

Chisun Sabotage-kappaleen arviossa (vielä päivän tarjolla) puututtiin aivan oikein riimiin sabotage-ansaas. Muistan, kuinka kappaleen ensi kertaa kuullessani mietin heti, että huh, on menty parittamaan kolmitavuinen sana kaksitavuisen kanssa – eihän sellainen toimi.

En malta olla mainitsematta Jukka Pojan keväistä Älä tyri nyt -kappaletta, josta tulee hämmentävän paljon mieleen Zen Café. Käy koulut ja hanki pätevyys on kuin Pidä jemmarahaa pankkitilillä, eikä kummastakaan voi olla täysin varma, onko sanomassa ironiaa mukana. 

Maisema herättää jumalanpelkoo on kyllä mainiosti sanottu. 

***

En ole tullut kuunneelleksi vielä Tuomas Enbuskea radiosta, sillä en äkkiseltään löytänyt uuden aamushow'n podcastia. Mieleeni läikähti muisto Kiss FM:n Aamutiimin ajoilta. 

Kuuntelin Kissin aamuohjelmaa tuoreena lukiolaisena 1999. Kiss oli Cityn ja Carrolsin tapaan osa kaupunkia. Olin kuunnellut sitä tovin Tampereella 1996, mutta Uudessakaupungissa se ei ollut kuulunut. Juontajat Henkka Hyppönen ja Tuomas Enbuske tuntuivat keskimääräisiä radiohölöttäjiä älykkäämmiltä, ja sekös sopi kaltaiselleni kirkasotsaiselle lukiosuorittajalle. 

Mahtoiko matematiikan kolmoskurssi käsitellä geometriaa, ja minulle oli juuri opetettu kosinilause. Sillä saattaa laskea sivujen pituisuuksia kulmien suhteen kolmiosta, vaikka kolmio ei olisi suorakulmainen. Vastauksia tulee jossain tilanteissa kaksi, joista voi soveltavissa tehtävissä erikseen päätellä, kumpi tuloksista on mielekäs. Yleensä tehtävissä etsitään majakoita mereltä. 

Kas kummaa, eräänä aamuna radiojuontajat keskustelivat matematiikan tehtävästä, jossa piti etsiä majakkaa mereltä. Ja jompi kumpi, Hyppönen tai Enbuske, huomautti, että eikös siitä tule kaksi vastausta ja pitää päätellä, kumpi niistä on oikein. 

Ja mietin siinä kuunnellessani, että hyvä, että radiojuontajilla on yleissivistys kohdallaan.  Hämmentävää ajatella, että Enbuske oli tuolloin 22-vuotias ja Hyppönenkin vain 27. Kyllä niin nuorten miesten vielä kuuluukin muistaa, kuinka kosinilause menee. 

Minä olen jo sen ikäinen, että saatoin muistaa väärin ja kyse oli oikeasti sinilauseesta. 

***

Minua huvitti, kuinka Enbuske sanoi Twitterissä nimitysuutisensa aikaan, ettei itse tapaa kuunnella Novaa, että lähti mukaan, kun luvattiin, että saa puhua mitä huvittaa. Voi olla, että olen kyyninen individualisti, mutta minusta kuulostaa usein hassulta, kun ihmiset puhuvat työnantajastaan me-muodossa. 

– Meillä on 548 ABC-liikennemyymälää, sopii korkeintaan johtoryhmäporukan suuhun. 

[Paitsi tietty, jos on kyse asiakasomistajasta.] 


***

Itsensä ulkoistamisesta tulevat mieleen vielä kuntavaalit. Äänestin viimeksi Soininvaaraa, mutta mietin, pitäisikö tällä kertaa yrittää tukea jotakuta samaan tapaan faktapohjaisesti ja analyyttisesti argumentoivaa nuoremman polven edustajaa. 

Tähän mennessä olen poiminut shortlistalleni Otso Kivekkään, jolla on viisaita näkemyksiä kaupunkisuunnittelusta ja HUS:n IT-järjestelmän hölmöilystä. En kuitenkaan tiedä hänen muista näkemyksistään vielä ihan riittävästi. 

Kivekkään mediastrategia on kyllä onnistunut mainiosti. Hän on ollut esillä pitkin vuotta Hesaria myöten asiantuntijana milloin pyöräilykysymyksissä, milloin HUS:n sotkujen vuoksi. Eri juttu sitten, kuinka moni on tiennyt, että hän on ehdokkaana vaaleissa. 


Käteviä nämä blogit, kun voi helposti tarkistaa, mitä on tullut tehneeksi. Viime vuonnakin minä näihin aikoihin.. 

Mitä kummaa, en ole tainnut tehdä mitään sen jälkeen kun pääsin armeijasta. 

Armeija, niin, välillä kysytään miksi aina jaksan puhua siitä. Tänäänkin kotiin tultuani avasin kädet täristen Pääesikunnan kirjeen: joko viimein pääsisin kertaamaan. Joko viimein joku puhuttelisi minua herraksi ja korjaisi itsetuntoni, kun blogaajana en ole enää mit

Vaan ei, siellä oli taas vain kutsu salaperäiseen verkostoitumistilaisuuteen.

***

Jupisin äidilleni tässä päivänä eräänä. Tai no, siitäkin on varmasti jo kuukausi. Tai vuosi. Kuka näistä lukua pitää. Etten enää muista, mitä tapahtui milloinkin. Tapasin olla aika hyvä muistamaan, mutta pari edellistä vuotta vuodesta 2005 alkaen ovat silmissäni melkoista suttua. 

– Sinun pitäisi hankkia lapsi, äiti vastasi. 

Toisaalta, noin hän kommentoi kaikkia sanomisiani. 

***

Enkä minä oikein tiedä, miksi blogata. Kun aloitin, haaveilin, että saisin oman alan töitä, löytäisin jostain naisen ja ehkä valmistuisinkin. En nyt ehkä blogin avulla, mutta silti. 

Nykyään en enää haaveile noista [koska viihdyn täällä luostarissa], joten pitäisi repiä motivaatio kirjoittamiseen jostakin muualta. 

Ehkä jos hankkisi lap

***

Niin, kierrätin jossain Facebookiin syntyneistä blogiryhmistä vanhaa heittoani, että blogaaminen on yliarvostettua. Että sillä nyt saa töitä ja naisia, mutta mitään hyötyä siitä ei ole. 

Mainioita nämä moninaiset blogiryhmät. On sellainen yksi ryhmä, jossa on vanhoja kunnon blogaajia. Paitsi, että sielläkin on nykyään kaikenmaailman ihme jengiä, josta kukaan ei ole ikinä kuullutkaan. 

Sitten on sellainen toinen ryhmä, jossa on vähän keitä vain. Ja on hyvin liikuttavaa, kun ihmiset tulevat kutsutuksi jälkimmäiseen ryhmään ja ovat kovin innoissaan, että nyt ovat viimein päässeet sisäpiiriin. 

Vaikka oikeasti sisäpiirillä on vielä aivan omat salaiset ryhmänsä. Voi, ette tiedäkään. Kaikissa on aina yksi jäsen vähemmän kuin edellisessä. Minun salaisin ryhmäni on tämä blogi, johon eivät kuulu muut kuin minä. 

***

Ryhmissä on henkilöitä kuten Olli Sulopuisto. Heräsin pohtimaan, etten jotenkin aktiivisesti tiedostanut Ollin hahmoa silloin kun kirjoitin innokkaammin. Olen sittemmin vasta alkanut pitää Ollia aika kovana jätkänä. Hän on yleensä oikeassa elokuva-arvosteluissaan ja keksii Ylen Rele-blogissakin tuoreita aiheita, joista kirjoittaa taitavasti. 

***

Ai niin, blogijutuissa oli tarkoitus naljailla uutisille. 

Hankin trendikkäästi uuden polkupyörän [mutten ehkä kyllin koleaa, että kehtaisin kertoa siitä], ja olen huomannut saman: Runebergin kadulla ja Mechelininkadulla on pyttymäistä polkea. Vaan ei hätää, kaupunki on ottanut suunnitellakseen pyöräteitä, ja valmista voi odottaa jo vuonna 2025

2025?

Huh, se tuntuu olevan kaukana, vaikka vanhenen jo melkein kolmikymppisen tahtia. Kuinka vaikeaa voi olla parin pyöräkaistan erottaminen.

***

Isoäidin mukaan lapsenlapsella oli ongelmia. Kohtalokkain pojan ongelmista oli lopulta pyssyn kanssa heiluva isoäiti.

***

Mainos kysyy, ostaisinko vähemmän viinaa, jos sitä ei saisi mainostaa. Kaiken järjen mukaan ostaisin, jos tällainen mainoskampanja katsotaan kannattavaksi.


alkoholimainonta



Ymmärtääkseni tupakkaa sai joskus mainostaa, kunhan tuotetta ei näytetty. Jokin sellainen miehekäs tupakka oli, jossa paiskottiin auton ovia kiinni ja ne putosivat maahan, kun oli niin äijjä meininki, mutta tupakkaa ei näkynyt kertaakaan.

Mitä kertoo ajastamme se, jos nykyään on tarpeen päinvastoin kieltää mielikuvamainonta, mutta sallia tuotemainonta? 

Kenen kampanja tuo edes on? Julisteessa lukee isolla JCDecaux, kampanjan Facebook-sivulla ei kerrota mitään. 

***

Käsite ruutuaika kuulostaa terminä yhtä ironiselta vitsiltä kuin laatuaikakin ja vaikuttaa kaikkiaan epäilyttävältä. Jos alle 18-vuotias saisi viettää vain kaksi tuntia päivässä minkään näytön ääressä, millä ajalla hän lukisi läksynsä, kirjoittaisi runonsa ja opettelisi käyttämään Photoshoppia? Rasittavaa sotkea yhteen liikunnan puute ja telkkarin tyhmä sisältö ja syyttää kaikesta ruutua

Tietysti voisin kokeilla itse, jos minulla olisi lap

Niin, näin meillä oli tapana otsikoida näitä juttuja joskus ammoin.

Sittemmin on tapahtunut paljon. Minäkin sain henkivakuutusmainoksen. Paljon rahaa olisi luvassa – enemmän kuin omistan.

Katsoin vuosi sitten kesällä Kyllä isä osaa -jaksoja Youtubesta. Niiden huumori oli mustempaa kuin lapsuudesta muistin. Yhdessä jaksossa perheen vanhemmat vetävät pitkää tikkua siitä, kumpi tappaa itsensä, jotta perheellä riittäisivät rahat ruokaan.

Henkivakuutus,
edunsaajana minä.
Mitä järkeä?

Tuohan kuulostaa liki lyyriseltä. Toisaalta, edunsaaja kuulostaa lyyriseltä missä yhteydessä tahansa.

***

Tänään tuntui hetken aikaa aivan kuin kaikki olisi hyvin. Kaikesta huolimatta päivän tapaamisista eniten oli arveluttanut viron tunnille meneminen. Käyn viron alkeiskurssilla, paitsi että pariin viime viikoon en ole käynyt. Milloin minkäkin syyn varjolla.

Kielitunnille on houkuttelevan helppoa jättää menemättä kerran, mutta korot juoksevat ja kynnys mennä tunnille tauon jälkeen nousee melkoiseksi. Blogaamiseen tämä ei tietenkään pä

Kaiken maailman hyötyorientoituneet puuskahtamassa, miksi ihmeessä lukea viroa eikä vaikka kiinaa tai venäjää, mutta minua kiinnostaa nähdä, kuinka suomen kaltainen kielioppi toimii. Uskoni vieraiden kielien hyötyyn on vähän karissut ymmärrettyäni, että tuskin teen ruotsilla ja saksallakaan koskaan muuta kuin viihdytän itseäni.

Viro on varmasti täynnä tehokkaita rakenteita ja ilmauksia, joita suomesta puuttuu – ja päinvastoin. Mitä enemmän maailmasta oppii, sitä paremmin tietää, ettei missään ole hyvin.

Virossa komitatiivi ja abessiivi ovat ilmeisesti yhä aktiivikäytössä siinä missä suomessa ne ovat jääneet vähän harvinaisiksi. Kohv suhkruga on kahvi sokerilla (sokerein) ja suhkruta on sokeritta.

Kerran pyysin Mäkkärissä juomani jäittä, mutta huonostihan siinä kävi.

Mieleen tulee, että suomalainen puhekielinen "auton kaa" kuulostaa kovin samalta kuin autoga, mutta ei noilla varmaan oikeasti ole mitään tekemistä keskenään.

Opettaja mainitsi myös, että abessiivin kanssa voidaan käyttää ilma-sanaa. Virossa kai suomessa raivostuttavalta kuulostava "ilman tekemättä" on oikein.

Kuulemma Virossa kahvia ei saa maidolla vaan kaikialla tarjotaan kermaa. Hieno maa. Miedoin maitokin on 2,5-prosenttista, eli nykymittapuutta kaiketi jälleen terveellistä.

***

Muodit tulevat ja menevät, mutta voileipää täytyy näemmä aina mainostaa. Alla Kotilieden voileipämainos vuodelta 1958.

leip㬡inos


Karppausintoilun myötä leipää mainostetaan taas. Suomen Leipätiedotus – joka on ollut olemassa peräti vuodesta 1961 – on julkaissut aiheesta oikein sarjakuvan.

leipa_kunnon_ateria.jpg 1 024ճ79 pixels



Kun syö leipää, tekee maaleja. Kotiliedessä taas meijerijärjestöt lupasivat aikoinaan voileipiä syövien lasten kasvavan kilpailukykyisiksi yksilöiksi. [Niin, linkkasin leipäsarjakuvaan jo aikaa sitten Facebookissa, mutta tämä lehti toi sen uudelleen mieleen.]


***

Kauppakeskukset, tosiaan. Nämäkin kuvat ovat muutaman viikon takaa, mutta uusia ostospaikkoja on jälleen auennut, kuten laman suussa tapaa tehdä.

Uudessa Jätkäsaaren Verkkokauppa.comissa oli hämmentävän pitkä jono vielä lauantaina kaupan auettua perjantaina täsmällisesti 11.11.2011. Huomasin jonon vasta kaupasta poistuessani. Toivottavasti jono tosiaan ehti muodostua ovelle sen reilun puolen tunnin aikana, jonka sisällä viihdyin.


P1100356


Vaikutelma oli vähän varastomainen. Voi olla, että rakentelut olivat vielä kesken, mutta etenkin kameraosasto tuntui ympäristönä kovin roisilta.

Ilmeisesti onnistuin ohittamaan myös avajaistarjoukset. Jossain varmasti kerrottiin, että koko valikoima oli 50% alennuksessa, sillä muuten en ymmärrä kassoilla vellonutta jonoa. Ihmisillä ei kuitenkaan ollut käsissään pelkkää sisäänheittosälää, vaan ihan tavallisia macbookkeja.

Nyt on sentään Helsingissäkin paikka, josta saa ympäri vuorokauden Applen näyttöadaptereja, sillä koskaan ei tiedä, milloin tarve iskee. Näin se on tarkoitettu

***

Myös Makkaratalona paremmin tunnettu City-Center on uudistunut. Nähdäkseni vähän säälittävää pyristelyä yrittää pitää hengissä nimeä, jota ei ole kaiketi käytetty vuosikymmeniin. Nimikin taisi viitata koko kortteliin, josta lopulta rakennettiin vain Makkaratalo.

Kävelin Asematunnelista kohti Makkarataloa ja katselin, että kaikki näyttää kovin samalta kuin ennen Alepa on tuossa oikealla. Tuolla on Arnolds. Huomasin tuntevani kaihoa, etten enää muistanut, miltä tämä tunnelin pätkä näytti vanhassa kapeammassa asussaan joskus kymmenen vuotta sitten.

Silloin kuin Anttilan musiikkiosasto vielä oli siellä. Kun jalankulkureitti Ateneumin luokse oli auki, ja portaiden juuressa oli julistekauppa. Lukiossa ollessani tapasin kävellä siitä.

Hiljattain poistivat vielä Asematunnelin pyöreän R-kioskinkin.

Päättelin, että olin saapunut Makkarataloon saakka. Ei juuri säväyttänyt. Muistelin, kuinka tämä sisäänkäynti oli tavannut olla kaksikerroksinen. Portaissa ja ovissa oli jotain outoa. Varmaan, jotta ne olisi saatu illaksi lukkoon, kulkureitti kulki jotenkin omituisesti. Ymmärsin, että remontti oli kestänyt niin kauan, ettei minulla ollut mitään muistikuvaa, milloin olin ollut paikalla viimeksi.

Sitten nostin katseeni ylös.

makkaratalo


Oho, kaksikerroksinen aula oli muuttunut koko talon läpäiseväksi. Olin vaikuttunut. Äskeinen matala tunneli oli vaihtunut kerrostalolliseen tyhjää tilaa pääni päällä. Onhan Kampissakin korkea tyhjä tila aulassa, mutta sitä ei kykene näkemään samalla tapaa kerralla eikä se siksi huumaa noin.

Nopea kurkkaus kauppoihin, mutta kaupat nyt ovat harvoin kovin kiinnostavia. Tuntui hupsulta ymmärtää, että Sport's Academyn vierestä kulkiessaan reittiä ulos etsiessään oli aina kulkenut valtaisan aukion vierestä. Työmaapressut olivat saaneet tilan tuntumaan kovin ahtaalta.

Kävijöille oli säästetty käynti parvekkeelle, josta näkyy mukavasti City-käytävälle.


P1100325


***

Myös Kluuvin kauppakeskus on uudistettu. Kluuvin rooli ja tarkoitus oli jäänyt minulle aina vähän hämäräksi. Tällä kertaa se remontoitiin perinteisempään asuun, tarkoituksenaan vedota tyylikkäisiin nuoriin aikuisiin.

Nuoren aikuisen tiedostavin askelin astuin sisään. Belge oli hötäkässä järjestetty alakerrastaan uuteen uskoon. Yritin pinnistellä, enkä pystynyt tarkasti palauttamaan mieleeni Kluuvinkaan vanhaa sisältöä. Se italialainen jäätelöpaikka oli aukean reunassa. Aukean, johon Mäkkärikin jatkui. Ymmärsin, etten ole ikinä tainnut käydä ylemmissä kerroksissa. Oliko siellä sellaisia.

Jonkun pitäisi dokumentoida näitä juttuja.

Alakerrassa on kohua herättänyt Eat&Joy. Kaverini kutsui sitä nokkelasti Eat&Payksi. Oma kaupunki -lehti taisi kommentoida sukkelasti, että hipstereillä ei ole varaa maksaa viittä euroa jauhopussista, mutta liike on suunnattu heidän isoveljilleen boheemeille porvareille [mitä, sanoinko ensimmäisen kerran ikinä jotain myönteistä Oma kaupunkista?].

Oi, boheemit porvarit. Silloin kuin heistä viimeksi puhuttiin, Asematunnelistakin pääsi vielä kävelemään Ateneumille.

Kauppa oli hieno. Täynnä oivia lahjavinkkejä. Siellä oli myös kahvila, josta ostin espresson halvan hinnan houkuttamana. Tupla taisi maksaa 1,50. Se oli hyvää ja kooltaan niin pieni, etten tiedä, olisiko yksinkertainen riittänyt valumaan ulos kupista.



P1100328


Kluuvin yläkerrassa oli valkoista ja vähän sellaista kuin avaruusaluksisssa ennen vanhaan. Kaupat sulkivat oviaan. Muutama kahvila näytti mukavalta.


P1100331


Törmäsin myös Smart Post -laatikostoon. Olen pidemmän aikaa ollut turhautunut Postin palvelukonseptiin ja aikonut kirjoittaa aiheesta Köyttöliittymään, mutta jos tuo toimii hyvin, se ratkaisee monta ongelmaa.

Haluan hakea postin silloin, kun olen liikkeellä enkä kovin usein ole liikkeellä kotini luona yhdeksän ja kuuden välillä arkisin. En halua odottaa, kun ihmiset ihan oikeasti etsivät postimerkkikansiosta merkkejä, kun minä haluaisin vain noutaa paketin. Enkä silloin, kun yhtäkkiä aletaan palvella yrityspostiasiakkaita, jotka ovat tulleet jonottamaan vartti minun jälkeeni. Ja.. no, ehkä testaan tuota ja kirjoitan sitten lisää.

Vanhemmat tekstit

Blogger Template by Blogcrowds