Lönnrotinkadun silta purettiin vasta vuonna 1997. Silti kukaan ei tunnu tietävän, että moista on ollut edes olemassa. Aivan kaupunkimotarin purkamisesta ei ollut kyse, mutta merkittävästä muutoksesta joka tapauksessa.

Jotkut jaksavat innostua junista, mutta minusta junaradat ovat paljon kiinnostavampia. Muutettuani joitain vuosia sitten Lönnrotinkadun päähän en voinut olla viehättymättä sittemmin kokonaan puretun satamaradan kohtalosta. Kävin seuraamassa sen jälkiä Kaivopuistossa ja kävelin läpi vanhan ratakuilun, johon sittemmin rakennettiin Baana. Silloin siellä oli vielä sepeliä, joka sattui jalkapohjiin. 

Samalla innolla kävin vuosi sitten kävelemässä läpi Pasilasta Mäkelänrinteen uimahallin nurkille johtavan vanhan rautatietunnelin, etsimässä junanjälkiä Sörnäisten rantatien varrelta ja seuraamassa, kuinka kiskot veivät Oulukylästä metroradalle saakka. 

Rautatie on niin suuri investointi, että sellaisen rakentaminen kertoo paljon yhteiskunnan kehityksestä. Vielä enemmän kertoo sittenkin, että rata päätetään purkaa.

*** 

Helsingin puretut rautatiet on hyvin dokumentoitu, mutta tänä kesänä sain oppia, että asun myös toisen, pienemmän luokan muinaismuiston naapurissa. Selasin Helsingin bussihistoriikkia (Sinisen bussin tarina. II : Stadin dösat 1968-1991) lähinnä vanhoja mainoksia ihmetelläkseni [ai, no sittenhän se on ihan normaalia], kun huomioni kiinnittyi erikoiseen kuvaan. Mitä kummaa: päättyikö Lönnrotinkatu joskus siltaan?

Scan 15



Hämmentävintä oli, että kuva oli 90-luvulta. Silta oli ollut olemassa vielä täysissä järjissäoloaikoinani. Minne se oli kadonnut ja miksi?

Kaikki loksahteli paikoilleen tyydyttävällä tavalla. Muistin, kuinka muutettuamme Helsinkiin vuonna 1999 isäni oli manannut Lönnrotinkatua Espooseen ajaessaan, että liikennejärjestely oli nykyään ihan typerä. Tuolloin jäi epäselväksi, mistä hän oikein purnasi.

Käännös Lönnrotinkadulta Hietalahdenkadulle oli ollut aina sellainen selviö, etten ollut tullut käyneeksi Lönnrotinkadun kahdessa viimeisessä korttelissa ennen kuin nykyiseen asuntooni tutustuessani. Silloin olin kummastellut kadun päättymistä hupsuun näköalaparvekkeeseen. 

Oli avartavaa ymmärtää että mutkainen reitti tuntui oudolta siksi, että se oli aluperin rakennettu suoraksi ja näköalatasanne oli erikoinen siksi, ettei sitä ollut varsinaisesti koskaan suunniteltu paikalleen. Se vain oli kaikki mitä oli jäänyt jäljelle. Tasanteelta aukeava maisema on parhaimmillaan nätti:


P1100149




***



Sillasta löytyy yllättävän niukasti kuvia, mutta jotain sentään. Tämä on paras löytämäni, vuosi on 1971. Kuvaa klikkaamalla pääsee ihailemaan täysikokoista versiota Vaunut.org-sivustolle. Kutosen päättäri on nykyisellä paikallaan sillan alla.

Lönnrotinkadun silta


Tältä sama paikka näyttää nykyään.

l�otinkadu silta 2012




Ajorampin suunnasta löysin myös yhden kuvan. Se on osa aiemmin lukemaani Satamarata-artikkelia. Se jäi vaivaamaan minua jo aikoinaan, kun en hahmottanut, missä moinen silta olisi ollut, mutten jäänyt silloin pohtimaan sen tarkemmin. 


lönnrotinkadun sillan ramppi

Nykyään samalla seudulla näyttää tältä. 

P7212758




Ennen nurmipenkerettä hotellin edessä oli parkkikenttä. Penkereet maisemoitiin 2010 samalla kun Länsilinkin alikulku rakennettiin.



Hietalahden rantaa maisemoidaan 2010

Hietalahden rantaa maisemoidaan 2010

***


Helsingin Sanomien arkistot kertovat elävästi sillan purkamisesta. Tarkkaan tietoon rakentamisvuodesta en törmännyt, mutta huomasin, että Kaupunginmuseossa esillä olleessa vuodelta 1937 peräisin olevassa kartassa silta on jo paikoilaan. 1930-luvusta puhuu Hesarin artikkelikin.


P8042915



Sillan seutua kuvattiin vastenmieliseksi jo vuonna 1991



Varastokylä on enää vain muisto Uuden asuntoalueen halkova kanavauoma on jo valmiina (HS 27.6.1991)

Ruoholahden ja Kampin välissä Lönnrotinkadun sillan alue on epämääräinen, ruma ja kolkko. Sillan alla on öljyisiä lammikoita, tynnyreitä ja muuta roinaa. Se on myös autojen parkkeerauspaikka. Tästä kummallisesta raiskiosta aiotaan tehdä viihtyisämpi purkamalla Lönnrotinkadun silta. Liikenne ohjattaisiin Hietalahden torin reunaa pitkin rantaan. Jos silta puretaan, paikalle tulee enemmän tilaa: siihen voi istuttaa puita ja pensaita, jotka tekevät paikasta pehmeämmän.


Vuonna 1994 paikalle kaavailtiin näköalatasannetta ja A.I. Virtasen patsasta. 

Helsingin valtuusto haluaa rautatien Hietalahden kaavaan (HS 1.12.1994)


Lönnrotinkadusta tulee silloin pussikatu, joka päättyy näköalatasanteeseen. Tasanteen alle voi rakentaa liiketilaa ja rakennuksen molemmin puolin nousevat portaat Lönnrotinkadulle.

Tasanteelta voi katsella Hietalahden ylitse Jätkäsaareen, josta myöhemmin saattaa tulla uusi asuntoalue. Näköalatasanteen edessä on paikka patsaalle. Siihen on tarjottu A. I. Virtasen muistomerkkiä. Virtanen työskenteli aikanaan Valion tutkijana naapuritalossa. Patsaan paikasta on kuitenkin syntynyt kiista, jota ei ole vielä lopullisesti ratkaistu.


Mainitussa naapuritalossa toimii nykyään hotelli Radisson Blu Seaside. Helsingin Sanomien kustantamassa kirjassa Ensimmäisiä esikaupunkeja kerrotaan tarkemmin siellä toimineesta Virtasen laboratoriosta. Hotellirakennus näyttää niin modernilta, etten täysin hahmota, mitkä kaikki osat siitä ovat vanhaa Valion perua.

Suomessa on niin vähän Nobel-voittajia, että minun on mahdotonta ymmärtää, että hotelli, joka toimii osin samoissa tiloissa kuin nobelistin laboratorio muinoin ei mitenkään hyödynnä tätä markkinoinnissaan.

Virtasen patsas ei lopulta tullut Hietalahteen. Vuonna 1995 se julkistettiin Pitäjänmäellä.


***

Sillan purkamista valmisteltiin joulukuussa 1996

Lönnrotinkadun rapistunut silta puretaan loppiaisen jälkeen (HS 11.12.1996)

Helsingin keskustasta länteen suuntautuvan liikenteen mutkainen nielu, Lönnrotinkadun päässä oleva silta, poistetaan käytöstä ilmeisesti loppiaisen jälkeisenä keskiviikkona.

(– –)


Liikennesillasta puretaan ensin sen teräsrakenteinen ramppiosuus, joka kääntyy 90 asteen kulmassa kohti Mechelininkatua, mutta sillan Lönnrotinkadun suuntainen betoniosuus säilytetään ainakin toistaiseksi.


(– –)

Keskustasta ajetaan Lönnrotinkatua entiseen tapaan länteen, mutta Hietalahdentorin kulmalla autot käännetään yksisuuntaiseksi muutettavan Hietalahdenkadun kautta Hietalahdenrantaan. Hietalahdenkadulle tulee kolme ajokaistaa, joista kaksi kääntyy länteen ja yksi jatkaa etelään tai Bulevardille.



Liikenne katkaistiin 8.1.1997. Ramppiosan purkamisen jälkeen harkittiin vielä, että vaakasuuntaiselle osalle olisi keksitty käyttöä.

Lönnrotinkadun silta suljettiin liikenteeltä (HS 9.1.1997)

Uudet liikennejärjestelyt tulivat voimaan eilen aamulla kello kymmenen. Lönnrotinkadun liikenne kulkee nyt pääsääntöisesti yksisuuntaista Hietalahdenkatua pitkin Hietalahdenrannan kautta Mechelininkadulle ja edelleen länteen.
Koska Lönnrotinkadun loppupää johtaa asuintaloihin, jäi yksi kaista menemään suoraan, ja tätä autoilijat käyttivät hyväkseen, vaikka umpikujamerkki olikin vastassa. 

(– –)

Lönnrotinkadun sillasta puretaan aluksi vain ramppiosa, ja sen teräsbetoninen kadun suuntainen suora kansiosa säästetään. Säilytettävälle pätkälle on suunniteltu näköalatasannetta, jossa voisi olla kahvila tai muuta toimintaa. Kuinka pitkä osa sillasta lopulta säilytetään, riippuu siitä, millaisia toimintoja sillalle tulee.


Myöhemmin samana vuonna kerrottiin, että loputkin sillasta purettaisiin. Kahvilavaihtoehto kadun päässä oli yhä esillä, mutta ei lopulta ikinä toteutunut. Sääli! Paljoa aneemisempaa aukiota paikalle olisi tuskin saanut yrittämälläkään.


Lönnrotinkadun sillan jatkeelle purkutuomio (HS 22.8.1997

Sillan jatke on todettu huonokuntoiseksi. Sen korjaaminen uuteen käyttöön maksaisi selvitysten mukaan satoja tuhansia markkoja. Nyt tehty päätös merkitsee sitä, että Lönnrotinkatu tulee päättymään kaiteeseen Ruoholahdenrannan talorivien kohdalla.

Parhaillaan pohditaan, voidaanko kaiteeseen päättyvälle umpiperäkadulle sijoittaa esimerkiksi kesäkahvila. Päätöksiä ei ole vielä tehty.


(Satoja tuhansia markkoja. Ennen vanhaan kaupungin hankkeissa katsottiin vielä pikkurahan perään. Nykyään varastoidaan varmuuden vuoksi kivilouhetta miljoonalla eurolla siltä varalta, että joku haluaa vielä rakentaa helikopterikentän.)

Viimeinen osa siltaa purettiin 16.11.1997. Arkistossa nimettömäksi jätetty toimittaja innostui kuvauksessaan hienoon maalailuun.

Kaivinkoneet murskasivat Lönnrotinkadun sillan (HS 17.11)

Monet ulkoilijat pysähtyivät katsomaan hartaina terminaattoreita, jotka purivat siltaa pala palalta lähes ylimaallisen tuntuisin voimin. Betonikakku mureni vääjäämättä kuin näkkileipä tavallisen kuolevaisen hampaissa.

(– –)

Vesisuihkut taltuttivat pölyä Sillan kimpussa möyri kolme kaivinkonetta ja puolen kymmentä miestä.

(– –)

Sen jälkeen jättimäisiä sokeripihtejä muistuttava pulverointilaite napsautti poikki pyöröteräsraudoitukset kuin veltot spagetit. Pöly tuprusi ilmoille ja sitä pidettiin tauotta kurissa vesisuihkulla. Purkutyön jäljet siivotaan tällä viikolla.

(– –)

"Sen verran järeä 1930-luvun silta oli, että sen murtamiseksi tarvittiin 1990-luvun vehkeet", [vastaava mestari Pertti] Varakas tuumaili.

Virallinen syy sillan purkamiseen oli sen huono kunto. Taksikuskien foorumilla tiedettiin sen sijaan kertoa, että oikeasti joku kunnallispoliitikko asui kadun päässä ja halusi autot pois häiritsemästä kotirauhaansa.

Löysin vielä Kerrostalot 1880–2000 -kirjasta kuvan melkein valmiista Ruoholahdesta 90-luvun alkupuolelta. Kuvasta hahmottuu sillan lisäksi, kuinka Ruoholahden tori on vielä rakentamatta, junarata on paikoillaan ja Koffin tehdas on vielä vanhassa asussaan.





***

Jännittävää nähdä, kirjoitetaanko joskus vielä vastaavia muisteluita Porkkalankadun sillasta, jonka liikenne vähenee länsimetron myötä. Pisti silmään vanhassa kuvassa, että silta on aikoinaan rakennettu kovin syrjäisen oloiseen ympäristöön. Asfalttia ja auringonkukkia -gallerian kuva on vuodelta 1971.



Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds