Niin, sain viimein hankituksi verhon. Otin verhoa korvanneen pussilakanan pois, kun minulla kävi kerran vieraita eikä se näyttänyt hyvältä.


Nyt kehtaan taas tanssahdella kotonani, kun naapurit eivät tuijota sisää.

***

Yksi synkistä salaisuuksistani on, etten ole vieläkään oikeasti päässyt koulusta. Tutkintoni vanhenee käsiin, joten olen viimeisimmän kuukauden viettänyt illat murehtien kahta puuttuvaa tenttiäni. [Nyt kokeet ovat takana, mutta toiselle kurssille pitäisi keksiä vielä jotain.]


Jos joskus selviän pois enkä vaikka enää ikinä eläissäni joutuisi käymään tentissä, menettäisin monta tunnetilaa. En enää kokisi:

Sitä, kun asian periaatteessa ymmärtää, mutta kaikkea ei ole ehtinyt opetella kunnolla, eikä malta mennä nukkumaan, vaan valvoo koetta edeltävän yön toivoen, että olisi saavuttanut saman mielentilan kaksi päivää aiemmin.

Tai sitä, kun ei tajua asioista sen vertaa, että olisi kannattavaa suotta uhrata yöuniaan. Myöhäistä mitä myöhäistä. Kuinka hitaasti aika kuluukaan, kun ihmettelee luentokalvoja, joista ei ymmärrä yhtään mitään.

Sitä, kun miettii, että olisihan se, kun voisi vain ottaa kirjan käteen ja lukea. Sen sijaan, että joutuu tulkitsemaan epämääräisiä kalvoja ja viisi vuotta vanhoja valokuvia laskarivastauksista. Googlaamaan mitä lyhenteet mahtavat tarkoittaa ja ihmettelemään, näyttääkö kaava oudolta vain siksi, että se on tehty vanhalla powerpointilla ja merkit näkyvät väärin.


Tai sitä, kun on valvonut koetta edeltävän yön, mutta kokeen alkaessa tuntuu, ettei ihan vielä. Ja jää salin ulkopuolelle lukemaan viimeiseksi tunniksi. Ja miettii, että olisivatpa kaikki kokeeseen lukemiseen käytetyt tunnit olleet yhtä tehokkaita.

Sitä, kun ymmärtää hetki ennen koetta, ettei koko kurssin aikana tajunnut mistään mitään. Ei yhdelläkään huonoksi englanniksi pidetyllä luennolla, ei ainoissakaan laskareissa, joissa keskittyi kirjoittamaan talteen sen, mitä taululle kiireellä sutattiin. Että jos olisikin jättänyt muodon vuoksi koulussa istumisen väliin ja koettanut itse opiskella, voisi olla paljon paremmassa tilanteessa.

Tai sitä, kun on mennyt kokeeseen sen hyvin nukutun yön jälkeen koettamaan onneaan. Ja huomaa, ettei sitä ole matkassa. Pois pääsyä edeltävä tunti kestää todella kauan ja on tuntemuksiltaan yhtä katumusharjoitusta.

Sitä, kun kokeen jälkeisenä päivänä mieleen tulee yhtäkkinen ahdistus jostain epävarmasta asiasta. Ja ymmärtää, että koe on ohi jo. Ei sitä tarvitse enää ymmärtää.

Tai sitä, kun kokeen jälkeen laittaa elämänsä taas järjestykseen. Tiskaa astiat ja raivaa lattian. Ripustaa verhot. Aktivoituu eri elämänalueilla. Jos koe on mennyt huonosti, syyllisyydestä saa oivaa lisäpontta.

***

Piti kirjoittaa kolmesta muustakin aiheesta, mutta jos jättäisin tähän tällä kertaa. Ehkä innostun näin palaamaan tänne vielä uudestaankin.

3 on viitsinyt kommentoida:

Minä ahdistuin Otaniemessä yhdeksän vuotta, erilaisissa opettajan, erityisopettajan, matematiikan opettajan yms. täydennyskoulutuksissa murehtiessa meni yksitoista vuotta, viimeiset kaksi vuotta olen kokenut huonoutta jatko-opinnoissa. Tällä taustalla tunnistan jokikisen noista kuvauksistasi!

Hämmentävää, että kielteisissä opiskelukokemuksissa kieriskeltyäni olen silti päätynyt opettajana piinaamaan muita neljännesvuosisadan!

Toivotaan onnellista loppua sinun opiskelutarinallesi. Olisi se kyllä posketonta tuhlausta, jos yli kaksisataa hiellä hankittua opintoviikkoa valuisi tutkinnonuudistusviemäriin puuttuvan kolmen vuoksi! (mutta minä nyt tietysti olen aika puolueellinen arvioija)

1/14/2010 07:32:00 ip.  

Ah. Tai sitä päärakennuksen puoltoistakerroksen miesten vessan viimeisen kopin gallup-tyylistä rivoa seinäkirjoitusta, jonka ensimmäinen vastaus on niin nerokkaan tyhjentävä, että se sai vuosikaudet odotella haastajaa. Sittemmin haastaja ilmaantui, mutta latteassa muka-hauskuudessaan se vain päätyi korostamaan ensimmäisen vastaajan nerokkuutta. Minä olen useasti ennen tenttejä käynyt hakemassa sieltä inspiraatiota, jotta millaisen täytyy olla täydellisen tyhjentävä ja kompakti tenttivastaus, johon kenelläkään ei olisi mitään sanottavaa.

2/06/2010 11:19:00 ip.  

Uudestaan, huippua että olet kuvioissa yhä tai taas. En sittenkään jaksa muistaa enää noiden vessojen tekstejä.

Kukaties ne on jo maalattu piiloonkin. Niin se elämä heittelee.

2/07/2010 07:17:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds