Keskustelun puutetta

Olen täällä taas, anteeksi vain.

Jossain vaiheessa meni muodista miettiä bloginsa kävijä- ja tilaajamääriä. Tai siis, lopetin niiden ajattelemisen, kun laskeva käyrä ei ollut oietakseen. Nykyään ahdistaa sen sijaan Twitterin kamala kilpailumieliala.

Kun saa uuden seuraajan, viesti kertoo, että tässä vähän tietoa kaverista. Sen sijaan, että se näyttäisi vaikka tyypin pari viimeisintä tviittausta, se kertoo tämän seuraajamäärän. Se on vähän niin kuin ihmistenkin otsaan tatuoitaisiin näiden parisuhteellisuusteoreettinen markkina-arvo. [Vaikka niinhän se tavallaan onkin tatuoitu.]

Kaikesta huolimatta aktivoiduin Twitterissä hieman. Laitoin blogimerkintäni, Qaiku-juttuni ja kirjanmerkkini luomaan lisäkakofoniaa. Olen jo ehtinyt oppia, mikä ihmsiä kiinnostaa. Jos julkaisee linkin jQuerystä tai HTML 5:stä kertovaa artikkeliin, väki klikkaa. Muuteen ei niinkään.

Oli kieltämättä kiehtovaa seurata Sellon tapahtumia #sello-risuaita-avainsanan avulla, mutta palvelun perustavanlaatuinen typeryys ärsyttää. Keskusteluja ei vain haluta tukea jostain syystä. Tiettyyn merkintään tehty vastaus ei järjestelmässä liity tuohon merkintään vaan ainoastaan merkinnän tehneeseen henkilöön. Näin ulkopuolinen ei voi seurata keskustelua eikä osallistua siihen.

Paitsi ehkä #-tagillä. Mutta kuka sen määrittelee niin, että kaikki saavat tiedon. Tämä ja muita huomioita luvassa merkinnässäni 5 reasons why Twitter sucks. Luulisi tuolla saavan hittejä.

***

Oikeasti Twitterissä kai pitäisi olla läsnä sen vuoksi, että jos joku sattuu googlaamaan nimeäni, päätyy Twitterin  ja näkee, että minulla on naurettavan vähän Twitter-seuraajia, se on vähän sama kuin jos hän yllättäisi minut alasti ja näkisi, noniin.

***

Minusta on aika tyhmää kertoa Twitterissä käyneensä parturissa, joten kerron täällä vanhaan kunnon haircut-henkeen. Joo, liikaa annoin ottaa taas. En ole vieläkään oppinut kommunikoimaan partureiden kanssa. (Paitsi sen yhden saksalaisen herrasmiehe aikoinaan.)

Siinä istuskellessani pohdin, että hiustenpesu tuntuu kyllä varsin miellyttävältä. Jos olisin yksinäinen ja katkeroitunut mies, saisin hiuksiani pesettämällä nauttia varsin edullisesti ihmisen kosketuksesta, tuumin.

Ja mietin, kuinka olisi kohtalon ivaa, jos sattuisi olemaan vielä kaljukin.

***
Sain hiljattain oppia, että Helsingissä on ruotsalaisten näyttelijöiden vanhainkoti. Kuvittelin sieluni silmin, kuinka arvokkaasti vanhentuneiden näyttelijöiden charmantti olemus leijuu talossa. Ja pohdin, millaiset omat vanhuudenpäiväni vuorovaikutussuunnittelijoiden vanhainkodissa olisivatkaan. Voi sitä valitusta huonosti suunnittelluista valokatkaisijoista ja typeristä kaukosäätimistä.

***

Ai niin, iso paha korporaatio taipui pienen kuluttajan edessä ja sain kuin sainkin Soneralta uuden iPhonen rikkoutuneen tilalle, vaikka takuu oli jo päättynyt. Ehkä raportoin tuosta joskus tarkemmin vastaisen varalle. Olen selvinnyt matkalipuntarkastajan pihdeistä puhumalla ja nyt tämä. Alan olla nähnyt kaiken.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds