Yksi erityinen piirre armeijatouhussa on, että henkilökunta tuntuu aivan vilpittömästi uskovan, että varusmiehet oppivat valtavasti palveluksensa aikana. Peruslähtökohta tuntuu olevan, että alokas on likimain aivoton idiootti, joka ei kykene tekemään mitään itse ja jolle kaikki täytyy selittää juurta jaksain – mieluusti ilman sivulauseita.

Reserviupseerikurssin suorittanut taas on ensiluokkaisen koulutuksen seurauksena kehittynyt hämmentäväksi huippuyksilöksi, joka kykenee mihin tahansa. Aivan kuin nämä fiksut tyypit eivät olisi olleet fiksuja jo kesällä, jolloin leikkiin lähdettiin.

***

Esimerkkitarina valaisee tätä ajatusmaailmaa. Marssimme parijonossa laivaston loma-asun puolikengissä sateisessa säässä. Maahan oli kertynyt lätäköitä sinne tänne. Perusajatus on, että muoto marssii suoraan eikä piittaa lätäköistä. Nyt muodon ensimmäisenä kulkeva suuntamies kuitenkin selvästi kiersi vastaan tulleen syvän lätäkön ja muoto seurasi perässä.

Mitäs tämä on, suuntamieskö tuolla väistelee lätäköitä? meitä johtanut luutnantti kivahti muodon kulkemisesta vastanneelle upseerioppilaalle, joka oli määrätty tuolla viikolla esimieheksemme.
Minä annoin hänelle luvan väistää tuollaisia syviä lätäköitä, kun meillä on jalassa vain nämä pikkukengät, upseerioppilas keksi hädissään vastata.

Luutnantti mietti hetken ja sanoi sitten.

Hyvä on. Ovathan tässä sentään kyseessä upseerioppilaat. Upseerioppilas osaa kyllä harkita, onko lätäkkö niin syvä, että se on syytä kiertää. Mutta muistakaa, ettei tule kuulonkaan, että moista tehtävää voisi antaa suuntamiehelle, jos kyseessä olisi miehistö- tai alokasjoukko.

Nyökkäsimme vakavina. Ja mietimme hiljaa mielissämme, että aivan tosissaanko täällä kuvitellaan, ettei normaali ihminen tajua, milloin lätäkköön voi astua ja milloin ei. Aivan kuin juuri puolustusvoiman johtajakoulutus antaisi kyvyn vastata tähän haastavaan ongelmaan. Kuinka maailman naiset pärjäävätkään elämässään, kun eivät edes tiedä, kuinka menetellä vesilätäköiden kanssa.

Kommentoin muinaisessa alokasajan merkinnässäni joitain armeijakielen omituisuuksia. Yksittäisten muussa maailmassa harvinaisten sanojen lisäksi leimallista on tuttujen sanojen käyttäminen omituisella tavalla sekä muutamat toistuvat fraasit.

Jäätävä on yksi tällainen sana. Se tarkoittaa jotakin voimallisen negatiivista. Toiminta voi olla jäätävää. Myös henkilö voi olla jäätävä. Tällöin tähän liittyy erityisesti se, että henkilö on jollain lailla pihalla eikä aivan tehtävänsä tasalla. Hupsua on, että joissain yhteyksissä jäätävän on kuultu tarkoittavan myös jotain ylettömän myönteistä. Kuinka vain, en enää kykene kuuntelemaan Maija Vilkkumaata niin kuin ennen, kun hän laulaa: Niin, sä lähdet jäätävään sateeseen eikä ketään kiinnosta, mitä sä teet.

***

Huomasin aikoinaan riemukseni sanakirjastani, että sana ilmeisesti on perin kätevä. Sillä on kaksi merkitystä ja ne ovat keskenään päinvastaiset. Näin on mahdollista ottaa voimakkaasti kantaa ja selittää sitten jälkeenpäin, kumpaa mieltä olikaan. Ilmeisesti voi ilmaista epävarmuutta kuten luultavasti tai täyttä varmuutta kuten sanottaessa, että on ilmeistä, että jokin asia on jollain tavalla.

Armeijassa sanat vissiin ja varmaan ovat saaneet vastaavaan käänteismerkityksen. Sanottaessa ei varmaan pyöritä tarkoitetaan, ettei todellakaan pyöritä. Sanottaessa tervehditään vissiin ihan normaalisti, puhuja ei ole suinkaan epävarma siitä, että toisen tulisi tervehtiä.

Ruotuväen alokasliite [PDF, 1 Mt, viimeinen sivu] antaa vastaavasti esimerkin:

Vissiin, varmaan Tyypillinen sanonta. Esim. Ei vissiin juoda siitä pisuaarista.


(Ihan) normaalisti on myös valtavan yleinen fraasi. Sitä voi soveltaa usein, sillä asioiden tulisi periaatteessa tapahtua aina samalla tavalla. Jos joku kysyy, täytyykö punkka todella tehdä tänäkin aamuna, vaikka lakanat ollaan kuitenkin palauttamassa parin tunnin kuluttua, voi todeta, että punkat tehdään ihan normaalisti.

Yleensä fraasia käytetään sittenkin ironisesti. Koska asioita harvoin tehdään kaikkein fiksuimmalla tavalla, niiden tekeminen ihan normaalisti tarkoittaa, että jossain on taas sössitty. Kuten kirjoitin eilen Facebookissa matkustaneeni Suomenlinnasta Santahaminaan Upinniemen kautta. Ihan normaalisti.

Samanhenkinen fraasi on (ihan) opetetulla tavalla. Tälläkin on kovin lystiä hassutella ironisesti. Yleistä on myös todeta, että koulutuksen tässä vaiheessa asioiden pitäisi olla selviä.

[Niin, huvit ovat herkästi halpoja, jos kasarmilla ei ole edes nettiyhteyttä.]

***

Yksi loputtoman riemun lähde on inttikielen tapa puhutella asioita ja esineitä sukunimillä. Näin t-paita ei ole t-paita vaan paita, t-. Saapassukat ovat sukat, saapas- ja kenttälapio, lapio, kenttä-.

Mainituissa esimerkeissä on kuin onkin jotain järkeä. Ne toimivat jonkinlaisina sisäänrakennettuina otsikoina. Jos varusteita listataan aakkosjärjestykseen, kaikki paidat, sukat ja lapiot tulevat peräkkäin, jolloin hahmottaminen helpottuu.

Älyttömäksi tilanne menee, kun samalla logiikalla nimetään varusteita, joihin edellinen logiikka ei päde ja nimiä katkotaan hieman mistä sattuu. Oma lukunsa ovat myös lisämääreet, kuten väri ja mallivuosi.

Aioin aikoinaan piruilla nimeämiskäytännölle jo muinoin peruskoulutuskaudellani. [Vai kaudella, koulutus, perus?] Kirjoitin pakkauslistaa tavaroista, joita piti muistaa ottaa mukaan viikonloppuvapailta. Listalla olivat mm. kumi, puru- sekä kumi, pyyhe-, kunnollinen.

Palauttaessani viime viikolla varusteitani Santahaminan varusvarastoon silmiini osui paperilappu, jossa luki suojalasit kaupunkijääkärin. Olisi ollut selvästi havainnollisempaa, jos siinä olisi lukenut lasit, suoja- jääkärin, kaupunki-.

***

Jostain syystä rukkikurssillamme tuli jossain vaiheessa suosituksi hokea, ettei pidä jotakin juuri minään. Sanonnalle on tyypillistä aloittaa se sanalla itsehän. Joku ei pidä maamouhoja juuri minään, joku ei taas pansiolaisia.

Kenties näin kokeluutensa eilen aloittaneena voisi tokaista ylpeästi, että tässä vaiheessa koulutusta ei vissiin pidetä juuri mitään juuri minään.


[Oikeasti toki hyvinkin. Kurssilaisten jäätyä taakse huomasin, että oloni on kuin vaihtovuoden jälkeen kotiin palatessani. En minä moniakaan sinänsä kaipaa jokapäiväiseen elämääni, mutta tieto siitä, ettei entiseen ole paluuta, on aina hieman haikea.]

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds