Siinä minä olin, Hietalahden torin S-marketissa. Se on astetta fiinimpi ruokakauppa, tuntuisi. Väki on paremmin pukeutunutta, tuoterivit ovat suorempia, hyllyt täydempiä. Valikoimat ovat laajat, ja tuoretiskistä saa kaikenlaista.

Joukkoon sopeutuakseni ajattelin, että tottahan minunkin on ostettava Cokikseni pienessä lasipullossa. Nuorempana visioin, että olisi hienoa, jos olisi varaa pitää kotonaan jäämurska-allasta, jossa säilöisi lasisia jääkylmiä kolapulloja.

Allas puuttuu yhä, mutta yksittäisen pullon saattaa sentään ostaa silloin tällöin. Ilokseni hintakaan ei ollut kauhea: pullo maksoi vähän yli euron. Litrahinta oli sama kuin puolentoista litran hengettömässä muovipullossa.

Lapsena 15 vuotta [gulp] sitten lasipullo maksoi automaatissa 5 markkaa, joten ei hinta ole kauheasti noussut.

Kassakone piippasi pulloni. Työntekijä pysähtyi tuijottamaan näyttöä lasittunein silmin.

– Mikä hätänä? Et kai oikeasti yllättynyt siitä, ettei Vanhanen pitänyt hyvänä ideana uusia eduskuntavaaleja? kummastelin
– Ei tässä mitään, ihmettelin vain, onko tuo oikeasti noin halpa, vaikka on ihan lasia ja kaikkea, kassahenkilö vastasi.

Niin, mietin, se tuntuu halvalta, vaikka vastaavankokoinen olutpullo maksaa alkoholiverosta huolimatta vähemmän. Ja hinnan voi olettaa vielä nousevan, jos virvoitusjuomille kaavailtu vero toteutetaan.

Ja mietin, että litrahintaa juomalle kertyy yli kolme euroa. Puolet kalliiksi mainitun bensan hinnasta. Maustetulle vedelle, joka tuodaan jostain läheltä.

Kun muistelee, kuinka suuri osa bensan hinnasta on veroa ja miettii millainen työ sitä on pumpata, jalostaa ja rahdata, niin kyllä öljyä on yhä varaa myydä uskomattoman halvalla.

Kassahenkilö oli samaa mieltä.

***

Matkatessani paikallisjunalla Tikkurilasta kaupunkiin satuin istumaan pikkutytön ja tämän isän vieren. He leikkivät laiva on lastattu -leikkiä.

Ihailin, kuinka pedantisti pikkutyttö jaksoi aina aloittaa sanomalla laiva on lastattu ennen kuin sanoi varsinaisen sanan. Mieleeni palasi hetki, jolloin itse ymmärsin, ettei pelissä ole juuri mieltä eikä se pääty minnekään. [Eikä sillä, ettei kapteeni käskee olisi vielä älyttömämpi leikki, vaikka valmentaahan se sentään sulkeiskoulutukseen.]

Vuorossa oli k-kirjain, ja sanat alkoivat käydä vähiin.

– Laiva on lastattu Korkeasaaren lautoilla, tyttö keksi.
– Ei tuo kelpaa, isä protestoi.
– No, voihan niitä vaikka hinata perässä, tyttö selitti.

***

Aihe on kamalan vanha, mutta tämä blogi päivittyy niin harvoin, ettei se ole niin tarkkaa. Kuulin vasta, että pienet tupakka-askit aiotaan [tai on jo ehkä ehdittykin] kieltää, etteivät ne yllyttäisi lapsia tupakoinnin pariin. Näin satunnaiset polttajat joutuvat hankkimaan suuremman askin, joka tulee poltettua loppuun, kun askin on kerran mennyt avaamaan, ja tupakan kulutus kasvaa.


Määrätäänkö seuraavaksi viinapullot vähintään puolilitraisiksi ja kielletään oluen ostaminen yksittäin.

***

Luulin jo aiemmin saaneeni sikainfluenssan, mutta se jäi pelkäksi heikotukseksi eikä kuumetta noussut. Nyt on ollut jo torstayöstä lähtien 39 astetta. Pahinta on nukkuminen. Kuumehoureissa siirryn problem based dreamingiin, jossa yritän ahdistuneena ratkaista omituisia ongelmia, jotka tuntuvat niin suurilta, etteivät mahdu päähäni ja kolisuttavat kalloa ulos murtautuessaan.

8 on viitsinyt kommentoida:

Rankan kuuloista tuo PBD, toivottavasti ei kestä kauaa.

9/28/2009 04:09:00 ip.  

Kesti lopulta vain kaksi yötä, kiitos toivotuksesta. Tiistaina olen jo täysin terve.

9/28/2009 04:12:00 ip.  

:-) Toivotaan näin

9/28/2009 07:06:00 ip.  

Tupakka-askin koon kasvattaminen voisi olla kyllä hyvä käytäntö. Kokonainen kartonki (10 askia?) voisi olla hyvä minimi - erona perinteiseen kartonkiin tietenkin, että askit on kielletty ja tupakat ovat irrallaan.

Toinen vaihtoehto olisi tietenkin, että kielletään askit ja sallitaan vain sätkätarvikkeiden myynti. Pienyrittäjyyden kannustamiseksi voitaisiin tietenkin myöntää poikkeuslupia ammattimaisille käsinkäärijille.

9/29/2009 11:40:00 ap.  

Hengettömät muovipullot ovat huomattavasti halvempia kun ostaa 2 tai 4 kappaleen paketteja..

9/29/2009 11:48:00 ap.  

Anonyymi, vertasin puolen litran muovipulloihin. Tokihan noita suurempia saa halvemmalla. Litran pullon vielä ymmärrän, sääli että niistä luovuttiin. Kahden litran pullon pohjalle jää puoli litraa juomatonta väljähtänyttä litkua.

Vertailin pikkupullojen hintoja, sillä pikkupulloissa olutkin ostetaan.

Jännä juttu sekin, että kalliihko täysmehu saattaa maksaa vaikka 1,5 euroa, mutta samalla hinnalla saakin vain puoli litraa limpparia. Kirjoitinkin joskus, kuinka mehutölkkien varustaminen korkilla on tuonut ne kilpailemaan suoraan limppareita vastaan. Ainoa vain, että niitä ei tarjota houkuttelevasti kylmähyllystä.

9/29/2009 12:15:00 ip.  

Tuohon isojen pullojen lopputilkkojen väljähtymiseen on olemassa ratkaisu - joskin omituinen.

Tuttuni hankkii samaa limua aina useamman pullon kerralla. Sitten pullot juodaan järjestyksessä näin:

- Avaa megaturbokingsize-kokoinen pullo A ja kuluta siitä omaan tahtiisi suurin osa. Lopeta käyttäminen, kun loppu on väljähtynyttä. Jätä liemi pulloon.

- Avaa pullo B ja juo siitä vain niin paljon, että voit kaataa pullo A:sta jäljelle jääneen litkun sekaan. Näin saat taas käyttökelpoista limua.

- Kun pullo B:ssä on jäljellä enää väljähtynyttä lientä, avaa pullo C ja jatka samaan tapaan.

Itse en ole tuohon lähtenyt, sillä kierre on loputon. Lisäksi hampaista lähtee todennäköisesti kiille, ennen kuin ehtii edes viettää nelikymppisiään.

9/30/2009 09:36:00 ap.  

Miten kukaan voi juoda kokista muovipullosta? Tämä on minulle suuri mysteeri.

9/30/2009 01:37:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds