Siinä, sanoin sen jo otsikossa. Pitää olla tiivis, että pärjää näinä twitterisöityneinä aikoina. Ehkä siinä voisi olla hupsu koruja syövä koira myös – mutta sitä ei saisi ottaa asuntoon.

Olen tässä jonkin aikaa katsellut vuokra-asuntoja. Kun pääsin ensin sen yli, että ne maksavat kamalasti ja että hakusivut ovat aika kömpelöitä [harmi, että Igglo kuoli, kun Oikotie on noin ysäri], törmäsin todelliseen ongelmaan: niitä ei saa, vaikka haluaisi.

Niin, vuokra-asuntoa helpompaa on saada vaikkapa naisia tai töitä. Minä luulin, että nuo ovat vaikeita asioita, mutta harvoinpa sitä joutuu näin monta kertaa työhaastatteluissa tai treffeillä käymään vailla minkäänlaista toivoakaan mistään.

Omituista, luulisin, että olen papereideni perusteella ihan haluttu vuokralainen. Hyvätapainen herrasmies, joka ei omista edes porakonetta. Ehkä pitää tosiaan paikkansa, että vuokramarkkinoilla suositaan naisia.

Ehkä he ajattelevat, että tällainen yksin asuntoa etsivä nuorukainen järjestää kuitenkin kamalia rymybileitä kavereidensa kanssa ja raahaa baarista naisia kotiinsa. Seksuaalisesti pettyneet naiset taas pistävät aamulla paikat paskaksi isännän nukkuessa autuaan tietämättömänä.

Kenties välittäjät näkevät tuon kasvoistani.

5 on viitsinyt kommentoida:

Vuokramarkkinoilla tosiaan suositaan naisia. Itse olen saanut aina kaikki asunnot, jotka olen halunnut, ja joskus on soitettu perään vaikken olisikaan. (Ihan totta!)

Mutta kyllä niitä miehiäkin vuokralla asuu, joten vielä sinuakin onnistaa!

7/23/2009 06:03:00 ip.  

Yksikseni asuvana nuorena naisena olen saanut aina kaikki vuokra-asunnot, joita vain olen käynyt katsomassa. Kerran jopa kirjoitin vuokrasopimuksen saman tien, vaikka minun jälkeeni oli tulossa vielä muita katsomaan kämppää.

Mutta kuten yllä sanottiin, niin ei kaikki miehet vielä ainakaan sillan alla asu, joten toivoa on!

7/24/2009 01:05:00 ap.  

Osta Tiimarista joku halpa muovisormus ja teeskentele olevasi kihloissa. Usein epäilyt vastuuttomasti elelevästä poikamiehestä katoaa, kun vastapuoli bongaa sormuksen. Sehän on maltillisuuden ja sitoumuksen merkki.

Tai sitten otat äitis mukaan näyttöihin.

7/24/2009 12:08:00 ip.  

Uudestaan,
kieltämättä olen harkinnut interventiota. Aikomukseni ei kuitenkaan ollut mennä PAn kanssa kimpassa esittelyyn, vaan tehdä vuokratarjous omissa nimissäni (voiko olla luotettavampaa vuokralaista kuin yli 50-vuotias nainen. Ja opettajakin vielä.)

7/25/2009 02:11:00 ap.  

50-vuotias opettajatar on luotettavampi, jos hän on nutturapäinen vanhapiika.
Ja absolutisti.
Ehkä yksi vanha kissa?

7/27/2009 12:57:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds