Kuinka näin Kampin sortuvan

Kävelin kohti Kampin keskusta Narinkkatorilta päin. Valtavan voimakas tuuli heilutti puita miten tahtoi. Tarkemmin katseltuna Kampin keskus ei näyttänyt aivan tavalliselta. Sen sijaan, että julkisivu olisi koostunut ylös asti yhtenäisestä massiivisesta seinästä, se olikin jakautunut ylhäältä kolmeksi torniksi.

Tornit huojuivat tuulessa, keskimmäinen niistä kaikkein villeimmin. Eteen taakse se heilui, amplitudia oli huipussa metrikaupalla.

Katselin huojuntaa ja muistelin lukeneeni jotain uudesta valmistusmenetelmästä. Ehkä se kuului asiaan.

Torni rämähti maahan. Viimeinen toria kohti heittänyt heilahdus oli ollut liikaa.

Kiljaisin. Kohta häpesin kiljaisuani. Kukaan muu torilla kulkija ei reagoinut millään tavalla.

Seuraavassa hetkessä katsoin rakennusta jo eri suunnasta. Seisoin Anttilan vieressä, joskin paikalla kasvoi myös jonkin verran mäntyjä. Seurasin, kuinka työmiehet kiipeilivät parvekkeilla. Vaara leijui ilmassa.

Yhtäkkiä parveke romahti työmiehen alta, ja hän tipahti tömähtäen tonttiin. Arvioin pudotukseksi lähemmäs kymmenen metriä. Säpinä jatkui ja ymmärsin näkeväni jotain ainutlaatuista.

Kaivoin kameran laukustani ja yritin ottaa kuvia. Hätäilin, kuva tärähti. Aloin ottaa uutta, mutta kamerani oli jotenkin rikki. Kun painoin laukaisunapin puoliväliin tarkentaakseni, kamera alkoikin zoomata holtittomasti.

Ohitseni käveli työmies. Kysyin häneltä, mitä pudonneelle oli käynyt. Hän tokaisi jotain kuin kaikki olisi kunnossa. Kukaan ohikulkijakaan ei nähnyt missään mitään erikoista.

Päätin käynnistää kameran uudelleen. Erehdyin kuitenkin ensin vivusta ja siirryin kuvien näyttötilaan. Kun sitten käynnistin laitteen uudestaan jouduin siirtymään näyttötilasta takaisin kuvienottotilaan. Kaikki tämä vei aikaa, ja koko ajan tapahtui.

Työmiehet hakkasivat vimmatusti romahtaneen parvekkeen jälkiä pois. Kohta näyttäisi kuin talossa ei mitään parveketta olisi ikinä ollutkaan. Pelkkä tiiliseinä vain ja höpsö ovi keskellä seinää. Ymmärsin, että minulla olisi kiire, jos aikoisin saada kuvan.

Kun työmiehet olivat saaneet urakkansa valmiiksi pohdin, katsoisinko kuvani läpi. Päätin kuitenkin luottaa, että joku niistä olisi kelvollinen. Kaivoin sen sijaan iPhonen esiin ja aloin etsiä Helsingin sanomien sivuilta, kuinka heille voi toimittaa uutiskuviaan.

Kävelin poispäin, näin baarin ikkunasta Ruotuväen päätoimittajan. Hän istui ikkunapöydässä parin muun miehen kanssa. Mietin, pitäisikö minun mennä kertomaan, kuinka oivasti suoritan vapaaehtoista maanpuolustustyötä reservissä, mutta annoin olla ja heräsin mieluummin.

***

Harvoin muistaa unensa noin hyvin, ja harvoin niissä toimii noin lähelle reaalimaailman tavoin. Nukuin himakodin olohuoneen sohvalla yöunieni keskeydyttyä herättyäni kamalaan närästykseen.

Olin lukenut Hesarista Tervetuloa Mogadishuun -elokuvasta, jota toimittaja sanoi parhaaksi näkemäkseen televisioelokuvaksi. Siinä kerrotaan terroristeista, jotka kaappasivat lentokoneen painostaakseen viranomaisia vapauttamaan vankilasta RAF-terroristeja.

[Jopa Wikipedia kertoo paljon aiheesta suomeksikin.]

Hetkeä ennen äskeistä Kamppi-untani olin nähnyt unta, jossa äitini ilkeili minulle, joka olin hyvin innostunut ajatuksesta katsoa tuo elokuva. Hän muistutti, että olin käynyt yhtä lailla innolla katsomassa Baader Meinhof Komplex -elokuvan.

– Niin, onhan tuo aika RAFfia settiä, tokaisin äidilleni.

Ja unessani hämmennyin, olinko oikeasti keksinyt noin hyvän sanaleikin. Usein unissa keksityt nokkeluudet eivät toimi, kun asiaa ajattelee valveilla. Kuten JCP sanoi, kun ymmärtää, ettei polkupyörä-sanalla olekaan sivumerkitystä penis.

Ja niin tarkistin asian unessani pohtimalla, että Rote Armee Fraktion, on sen oltava RAF.

***

Ymmärsin herättyäni, että ajatus kuvien ottamisesta Hesariin oli tullut aiemmin lukemastani Qaiku-viestistä. Jonkun lähettämä kolarikuva oli kelvannut varmaankin Varttiin. Kiinnostavampaa on, että uni oli enteellinen.

Palatessani kaupungista Start Trek -elokuvan [ihan mainio näin sarjaa tuntemattoman kannalta] jälkeen törmäsin Westendissä autokolariin.

Onneksi tuossa ei sattunut pahemmin, vaan selvittiin peltivaurioilla. Sikäli ikävää, ettei noin pientä juttua varmaan viitsitä lehteen painaa, joten jäävät leffaliput saamatta. Eipä sillä, pääasiassa kiinnosti nähdä, kuinka tuo homma kaikkiaan toimii.




Metroon/Varttiin voi näemmä lähettää kuvia myös sähköpostitse, mutta MMS-viestit ovat etusijalla. Niinpä tuonkin jutun pääkuvaksi päätyi pikkuveljen rakeinen iPhone-kuva ja minun kuvani pääsi vain sivuosaan. Tällaista teknologista determinismiä tällä kertaa. [Viittaan samalla smartboard-keskusteluun.]

3 on viitsinyt kommentoida:

Hetken luulin, että kaikki oli totta, mutta sitten pääsin siihen kohtaan, jossa kerrot ilkeilevästä äidistä. Selvästi pelkkää unta tai muuta fiktiivistä juttua!

***

Ei skarpista kuvasta välity samaa autenttisen lukijakuvan tunnelmaa kuin mössöisestä kuvasta. Rähmäisellä kuvalla huudetaan kansalle, että kattokaa nyt, miten paljon meillä arvostetaan teidän amatöörien panosta.

7/30/2009 11:36:00 ip.  

Törmäsit autokolariin..?

7/31/2009 01:02:00 ap.  

Tuolla tavalla juuri muistaa hyvin unia. Siis kesken unien herätys ja takaisin nukkumaan.
Toissa öisessä unessa yritin vakuuttaa minua tilin tyhjäksi nostamaan käskenyttä roistoa siitä ettei tililläni ole rahaa. Ihmetys oli suuri kun pankkiautomaatti näyttikin yllättäen tilin saldoksi 11 miljardia dollaria. Tästäkään en sitten voinut tajuta näkeväni unta... unessa sitä helposti keksii luonnollisen selityksen mitä hulluimmille tapahtumille.

8/02/2009 01:36:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds