Facebookissa voi nykyään klikata tykkään, jos pitää jostakin uutisesta tai sellaisesta. Mikähän minua vaivaa, kun koen tarvetta päästä klikkaamaan en tykkää.

***

Kuorosota-ohjelmaa katsoessani mietin, mahdetaanko teostomaksuja maksaa sekuntiperusteisesti. Vai haluavatko ihmiset todella katsoa vartin, kuinka joku kuoro treenaa uima-altaassa tai keittää kahvia lumihangessa ja tämän jälkeen itse esityksen, jossa kappale on leikattu kolmasosaan alkuperäisestä. Eikö voitaisi skipata turhuudet [kuten toki dikiboksin bufferilla teenkin] ja laulaa laulut kokonaisina.

Niin, olen katsonut jonkin verran televisiota viime aikoina. Pasilan ja Kuorosodan liki joka viikko. Jotenkin salaa olen halunnut, että tuo Mikki pysyisi mukana. Olen oikeasti varmaan sisimmässäni espoolainen, vaikka oikeasti halusin vain eroon Marionista, kertq ärsytti.


***

Televisio on auki tuossa taustalla. Kuulin, että uuden viihdeohjelman nimi on Reikä seinässä.

Voi korruptoitunutta mieltäni.

***

Tätä mainosta katsoessani muistin taas, että ihmiset ajattelevat asioista aika monella tavalla. Ihminen, joka ajattelee mainoksen tekstien mukaisesti ajattelee mainoksen nähdessään vain just niin. Ei tuo mainos saa ketään ajattelemaan, että huh, olenpa ollut hölmö. Ehkä se ei siihen pyrikään.




yhteisvastuu




***

Samaan tapaan heräsin miettimään, että olen ehkä ollut väärässä ajatellessani, että on älytöntä ajatella, että on olemassa naisia ja miehiä ja nämä ovat erilaisia. Kun olen tottunut ajattelemaan, että ihmiset ovat erilaisia, mutta ettei miehiä ja naisia ole mitenkään tarkoituksenmukaista niputtaa omiksi ryhmikseen.

Entä jos naiset sittenkin ovat erilaisia ja olen kaikessa sukupuoliagnostiikassani hakoteillä, mietin.

Sitten luin Mi€$asiaa-jutun Hesarista ja ihmettelin, ajattelevatko jotkut tosiaan noin vai oliko tuo vain epäonnistunutta huumoria.

Eikä sillä, käsilaukku voisi olla usein kätevä, mutta miehet joutuvat jättämään sellaisen narikkaan, mikä tuhoaa tarkoituksen.

***

Hiphei M&M-karkit ovat viimein Suomessa. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi on olemassa kaksi tunnettua mauttomien suklaakarkkien merkkiä, M&M ja Smarties. Kuka ihme noita syö?

Minua ärsyttää, kuinka suomalaiset luulevat, että vaikkapa suomalainen juusto tai jäätelö olisi jotenkin ihmeellisen hyvää, mutta Suomessa ja Ruotsissa on tosiaan aika hyvät karkkivalikoimat.

Ajattelin päästä vaihteeksi eroon armeija-aiheista, mutta jos nyt kuitenkin Hanna-Leena Hemming. Hän kirjoitti hauskasti Kauppalehdessä:

Hemmingin mukaan Reserviupseerikoulussa annetaan Suomen parasta johtamisoppia. Väite on hänen mukaansa "helppo uskoa, jos katsoo Suomen suurimpien ja tunnetuimpien yritysjohtajien reserviupseeritaustoja".

Ei auta kuin toivoa, että maailmassa riittää muitakin yhtä helppouskoisia. Jotain tekemistä pitäisi minunkin keksiä ensi kesänä näinä aikoina, joina Nokiakaan ei palkkaa ketään. Vaikka enhän minä Haminan RUKkia käynytkään vaan Merisotakoulun. Ehkä sitä ei lasketa.

***

Varusmiehille jaettava Sotilaan käsikirja [PDF >20 Mt] tekee saman virhepäätelmän kuin Hemming: sekoittaa kausaliteetin ja korrelaation. Se, että RUKin käyneet menestyvät elämässään ei välttämättä johdu RUKin käymisestä. RUKkiin pääsevät sattuvat olemaan pärjäävää tyyppiä ja usein pärjäävät muuallakin kuin armeijassa.

[Lisäys: Aihetta käsiteltiin sittemmin ansiokkaasti xkcd-sarjakuvassa.]



Tällainen hieno kaavio meille esitettiin, kun johtajakoulutuksen mielekkyyttä perusteltiin:

http://www.mil.fi/reservilainen/pdf/sotilaankasikirja2008.pdf



Saa nyt nähdä, kuinka käy. Viedäänkö meiltä vielä missikisatkin.

"On aika luopua kulttuurista, jossa möhömahaiset reservin upseerit arvioivat sievästi keikistelevien anorektikkojen ulkonäköä", vaatii professori Teivo Teivainen. HS



***


Nykyään vaikutan tosiaan Ruotuväki-lehdessä. Hieno tunne saada oma nimensä ja valokuvansa internettiin.

Jos siis jokin puolustusvoimahenkinen aihe kiinnostaa, ottakaa yhteytta, niin katsotaan, sopiiko se lehden linjaan.

On ollut hauskaa nähdä, että toimituksessa on pitkästä aikaa ihan normaaleja ihmisiä. He tuntevat nettimeemit, tietävät mikä 4chan on eivätkä pidä omituisena fonteista keskustelua.

Eikä sillä, että kaikki olisi niin auvoista. Kyllähän tämä video on hilpeä, mutta onko sitä pakko katsoa monta kertaa päivässä.




***

Toimittajana olen jo muutamassa viikossa päässyt tekemään monenlaista mielenkiintoista. Olen ehtinyt kätellä puolustusvoimain komentajaa ja puolustusministeriä. Sekä tilata taksin Juha Miedolle. Häkämies tuli erikseen tervehtimään lehdistötilaisuuden jälkeen ja kertoi tehneensä itse saman virheen – menneensä kokelaana Ruotuväkeen.

Viime viikolla käväisin Keuruulla, ja paikan lämminhenkinen tunnelma pysäytti hetkeksi. Ihmiset eivät tuntuneet lainkaan niin kyrpiintyneiltä kuin täkäläisissä varuskunnissa.

Puoli kahdeksalta sotilaskoti täyttyi Salkkareita väijymään tulleista varusmiehistä. Minuutin yli kahdeksan se oli taas liki tyhjä.

skitched-20090221-224645.jpg


***

Näköjään inttijuttua riitti koko tekstin täytteeksi. Koetan pitää jutun pituuden aisoissa. Olen ajoittain arkistoja selaillessani joutunut myöntämään, että ylipitkät tekstit ovat vähän puuduttavia joskus. Etenkin ollessaan tylsiä.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds