Oikeasti asioihin vain kiinnittää huomiota, kun ne sattuvat omalle kohdalle. Aikoinaan kirjoitusten jälkeen tuntui, että lehdissä kirjoitettiin erityisen paljon ylioppilaista. Nyt kerrotaan kuukausittain keskeyttämistilastoja ja Cooper-tuloksia, vaikken ole edes nähnyt puolustusvoimien mainitsevan nimeä Cooper missään yhteydessä. Esiintyvät kuin olisivat itse keksineet koko jutun. [Minäkin juoksin rahtua vaille kolmetuhatta metriä, vaikka makoilen löysällä johtamisjärjestelmälinjalla. Niin, kehuskelen typerillä saavutuksilla, kun en ole saanut kohta puoleen vuoteen aikaan mitään hyödyllistä. Se on pitkä aika.]

Samaan tapaan sen kerran, kun yksi Hesarin toimittaja on nimeltä tuttu, hänet valitaan vuoden journalistiksi ja häntä mainostetaan kuukausiliitteen kannessa Halos-artikkelista sekä Hesarin etusivulla Kuukausiliitten Ahtisaari-arkistoaarrejutun kirjoittajaksi. Ei sillä, onnea Unskille minultakin.

Sikäli oivaa, että juuri kun olen armeijassa, Olivia-lehti kertoo maihareiden olevan muodissa. Ihmisten ilmoilla en tosin käytä maihareita, vaan laivaston loma-asun pikkukenkiä. Me maamouhotkin saamme pukeutua hienosti rukin ajan.

[Tänään Turussa marssiessamme useampi katselija luuli meitä laivastokokelaiksi. Eivät menneet nekään rytmihäiriöt omaan piikkiin. Maavoimien asuissa olisi ollut vielä ne kiusalliset nimilaputkin.]

***

En ole kirjoittanut mitään, sillä en saisi. Minun kuuluisi käyttää vapaa-aikani pariin puuttuvaan tenttiini valmistautumiseen. En ole jaksanut. Armeijassa on kamalasti tyhjäkäyntiä, mutta opiskelu täällä on vaikeaa. Suomenlinnassa talo ei myöskään tarjoa nettiyhteyttä eikä kännykkä toimi modeemina niin kuin kuuluisi. Raastan hermojani ja buuttailen laitteitani vuoron perään. Käytössäni on mokkuloita peräti kaksin kappalein, mutta minulla ei ole niihin simkorttia. Yksi sovelias simkortti on jumissa iPhonessani siten, ettei se toimi eikä tule ulos. Kotona minua odottaa sentään käynnistymätön skootteri, jonka huoltoon taluttamiseen pitäisi uhrata yksi arkipäiväksi sattuva vapaapäivä.

Kirjoittamista on haitannut myös käsiin räjähtänyt yritys tuottaa eeppinen tarina öisestä taisteluharjoituksesta Kiikalan korpimetsistä. Minä en tiedä, mitä korpimetsä tarkoittaa, mutta pelkkä metsä tuntuu laimealta. Juuri noin sillekin jutulle kävi. Poukkoilin jokaisesta lauseesta ohi aiheen. Sinänsä perustellusti, sillä mieleni toimii tyhmänä eteenpäin marssiessani aivan samalla tavalla.

Kyllä se juttu täytyy kirjoittaa. Siinä puhutaan Dronningholmin hillostakin.

Ja tietenkin tämä hiljaisuus sattui juuri silloin kuin kuuluikin. Jos vaikka aloinkin blogata vuoden tai pari liian myöhään, lopetin ainakin silloin, kun se oli vielä kohtuullisen coolia. Ihmeellistä on, että niin moni seuraamistani blogeista on hiljennyt. Erästä Saaraakin tapaa enää Ilta-Sanomien marginaaleissa – sikäli kun niissä lainataan YO-lehteä. [Taas noita ylioppilaita joka paikassa.]

Vanhan viisauden mukaan blogeista ei ole hyötyä, mutta niillä saa töitä ja naisia. Ehkä aktivoidun taas, kun tarvitsen jompaakumpaa.

***

Blogipikkujouluihin ajattelin tulla kaikesta huolimatta, aikataulupaineiden vuoksi vieläpä sievästi lomapuvussa.

Joskus kauan sitten näin unta, jossa olin armeijan aloitettuani ja hiukseni lyhennytettyäni jonkinlaisessa blogitapaamisessa ja kommentoin Marjutin kampausta. Hän oli leikannut hiuksensa lyhyiksi ja kommentoin, että hänelle sopii lyhyt tukka paljon paremmin kuin minulle. Sinänsä oikea havainto, tietty, mutta sikäli pöhkö, että Marjutin hiukset nyt ovat aina olleet jokseenkin lyhyet jo valmiiksi.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds