Kortin uusimisen ABC!

Ajankohtaista. Ravintola on loukkaantunut saamastaan palautteesta, ja kyntensä näyttämään päässyt yhteisöllinen web-skene tuottaa kilpaa rapoa. Erkka jaksoi kirjoittaa tapahtuman ansiokkaasti muistiin, mutta eiköhän ensi viikolla puhuta jo jostain muusta.

Paitsi tässä blogissa, joka päivittyy vain kuukausitta

[Kas, uutinen pääsi jo Hesarin etusivun kakkosjutuksi saakka. Sinänsä oudosti uutisessa ei mainita Nuevo Latinon nimeä, mutta Lehtovaarasta muistutetaan nimellä mainiten.]

Mainitaanpa tämäkin: jos tv-lähetyksiä on olemassa verkossa, verkon käyttäjän pitää maksaa tv-maksu, vaikka ei tv-laitetta omistaisikaan. Tätäkö Jungner tarkoitti, kun hiljattain kertoi, että YLE on halukas jakamaan sisältöjään eri kanavia pitkin.

Aina jonkun kuollessa, ihmiset tulevat pätemään sillä, kuinka olivat fanittaneet vainajaa jo ties kuinka kauan. Minä en ollut tällä kertaa kuullut Plazesista ennen kuin Nokia osti sen, mutta se vaikuttaa hienolta. Olin toki tietoinen seitsemästä sanasta, joita ei saa sanoa televisiossa, mutta sen enempää George Carlinistakaan tiennyt. Kaikessa hän ei ole oikeassa, mutta tämä pätkä, Modern man, on ainakin hieno. Jotkut kadehtivat toisten pakaroita, mutta minä ottaisin kernaasti tuon artikulaation.






***

Angstailin taannoin, kuinka salaa kuvittelen, että kaikki epämääräisyydet avataan joskus, mutta oikeasti näin ei tapahdu. Mutta nytpä Kyrö kertoi tarinansa, Tiitisen listaa ollaan avaamassa, ja minäkin sain kuullakseni joitain uusia juttuja. Antaa uskoa tulevaan moinen.

En oikein osaa suhtautua olemiseeni lomana. Aikani käy vähiin, enkä ole vieläkään saanut monia töitäni edes aloitetuksi. Vaikka kuvittelin alun perin tekeväni ne toukokuussa. Niin, kyllä minä joskus vielä kirjoitan blogipostauksen matkastani Hongkongiin. Se kirjoitetaan yhteen suomeksi, mutta olen monesti kirjoittanut erikseenkin. Pahoittelut.

***

Juhannusmatkalla poikkesimme ABC:llä odottamassa toista autoa, jonka lähtö hieman viivästyi. Suhteeni ABC:hen on vähän samanlainen kuin Mikki Hiireen. En voi varsinaisesti sietää kummankaan valkoista hansikasta, mutta en voi toisaalta kieltää, etteivätkö molemmat ole tehneet jotain valtavan oikein. ABC!:n voimaa ei ymmärrä kaupunkiseudulla liikkuessaan, mutta Itä-Suomen matkoilla valtaisia hökötyksiä tulee vastaan yhtenään.

Söin kanahampurilaisen minäkin, ja pihvi oli parempaa kuin monessa hampurilaispaikassa: vaikutti aivan kokolihalta.



Hoen nyttemmin ärsyttävyyksiin asti, että minua ärsyttää, kuinka monessa paikassa panostetaan markkinointiin sen sijaan, että korjattaisiin tuote. Ironista on, että ABC on oikeasti tuotteena oiva, mutta minä en voi sietää sen markkinointia. En logoa, en nimeä, en värejä, en arkkitehtuuria, en mainoksia, en yhtään enkä mitään.

Jos vertaa ABC:tä ja suosikkiani Pick a Deliä, niissä on vain yksi merkittävä ero.







ABC!Pick a Deli
Joustava aukiolo ja tarkoitukseensa nähden mielekäs sijaintiJoustava aukiolo ja tarkoitukseensa nähden mielekäs sijainti
Hyvät valikoimat ja soveliaat hinnatHyvät valikoimat ja soveliaat hinnat
KamalaTyylikäs



CIMG1078


Näemmä ABC! on laajentunut myös trendikkäälle Deli-puolelle. En ole tuollaista liikettä vielä nähnyt. Pitänee tehdä ekskursio Tapiolaan.

Tämä kaikki on vähän harmillista. Minä olin lapsena Kesko-fani [kuuluin jopa lasten omaan Keskos-klubiin] mutta nykyään se on kovin vaikeaa. S-ryhmä yrittää uusia juttuja. Kesko ei tee mitään. Tyylikkyyteen tähdänneet Pikkolotkin korvattiin hikisillä Extroilla. Äh.

[Niin, minulla oli lapsena hyvin läheinen suhde yhtiöihin ja näiden brändeihin. Jollain tapaa määrittelin maailmaa näiden kautta. Haluaisin joskus kirjoittaa siitä, mutta se ei tunnu olevan helppoa.]

***

Kas, merkintääni aloittaessani en tiennyt olevani aikeissa avautua ABC!:stä. Kaipaan vanhoja aikoja, jolloin en voinut olla kirjoittamatta tänne ja suolsin, mitä sattui. Tekstejä lukiessani hihkun niiden epäkorenttiuden äärellä. Minä, joka pitkään uskoin, kun luvattiin, että naiset rakastuisivat koherenttuihin.

Sittemmin lompakkonikin on hävinnyt. En ollut edes juovuksissa, kun luultavasti jätin sen huoltoaseman tiskille. Tuossa lähellä on sellainen Neste, jonka huomissa oleva K-kauppa on pitkään auki. Suotta minä Keskoa parjasin.

Luottokortin uusiminen on tehty ihailtavan oikein. Puhelimeen vastataan ympäri vuorokauden, heti. Kortin saa suljettua tuosta vain, ja uusi tilataan automaattisesti. Toimitus kotiin alle viikossa.

Myös kirjastokortin uusiminen onnistui kätevästi. Passin kanssa paikalle, ja keskimääräisiin lainaussakkoihin verrattuna mitätön maksu. Kortin sai mukaan heti, ja tunnuslukukin säilyi.

Ajokortti on oma lukunsa. Satuin olemaan liikkeellä skootterilla, joten poikkesin kauniin päivän kunniaksi vihoviimeiseen korpeen, Kilon poliisiasemalle. Jonot näyttivät lannistavilta eikä minulla ollut kaikkea tarvittavaa mukanakaan, joten nappasin mukaani pelkän hakukaavakkeen.

[Passinhakijoita ohjeistettiin, että ajokortti ei kelpaa henkilöllisyystodistukseksi. Eikä passinhakijoilla useinkaan ole passia. Onko tämä nyt deadlock vai livelock.]

Kysyin virkailijalta, tarvitsenko todella myös uuden lääkärintodistuksen. En, henkilötodistus, 2 passikuvaa ja 40 euroa käteisenä [duh?] riittivät. Kertoi, että lomakkeen voi vieläpä jättää myös Isoon Omenaan.

Iso Omena on paljon paremmin saavutettavissa julkisilla liikennevälineillä, ja satun asumaankin varsin naapurissa, joten päätin palauttaa lapun sinne. Poliisin sivuilla on ohje passikuvan vaatimuksista. Manipulointi on kielletty, mutta jouduin vaalentamaan taustaa, sillä kuvauspäivä oli hämärä. Mietin, että on hupaisaa, kuinka minä ensin syvään kasvoni irti taustasta ja sitten tulostan koko roskan paperille, joka toimitetaan jollekulle raukalle, joka skannaa kuvani, syvää taustan uudestaan ja liittää sen korttiin.

Täyttelin kaavakkeen. Ensin näytti, että taustan värikoodit vihjaisivat, onko kysymys pakollinen vai ei, mutta ei näin lopulta ollutkaan. En keksinyt väreille mitään logiikkaa. En myöskään tiennyt, kuka oli korttini myöntänyt tai kuinka kauan se olisi ollut voimassa, saati miksi minulta tätä kysyttiin, kun se varmasti näkyy järjestelmässä.

Jätin lomakkeen virkailijalle, joka kertoi, että kortti on valmis noin kuukauden kuluttua. Eivät kuulemma ilmoita siitä mitenkään, vaan minun tehtäväni on soittaa perään ja kysellä. Koska on varmasti paljon tehokkaampaa vastailla turhiin puheluihin jatkuvasti kuin soittaa asiasta kerran. Saati, että lähettäisi sähköpostin.

Kysyin, voisinko saada jonkin todistuksen siitä, että minulla kuitenkin on ajokortti, jos vaikka sattuisin ajamaan autoa. Virkailija kertoi, että sellaisen saisi vain poliisilta, kymmenellä eurolla.

– No, voin varmaan käydä poliisin pakeilla passini kanssa ja saada tuollaisen todistuksen? kysyin.
– Ei, nainen kielsi.
– Jos jätät tämän hakemuksen nyt, et voi saada väliaikaista ajokorttia lainkaan.

Puhu siinä sitten pikkurilli tanassa palvelumuotoilusta, kun jossain olisi tarvetta puskutraktorille. Paitsi, että se taitaa vaatia ajokortin.

***

Paljonkohan lompakkoja katoaa vuodessa? Olisiko mahdollista perustaa palvelu, jonne voisi ilmoittaa lompakkonsa sisällön ja lompakon kadottua tilata uuden napin painalluksella.

4 on viitsinyt kommentoida:

Vaatimukseni on saada Pick a Deli välittömästi Jyväskylään! Puljun kaloripommikakkupalat ovat bensaa sielulle (tai jotain).

Lompakon varmuuskopiointi olisi kyllä varsin mainio palvelu.

6/24/2008 04:55:00 ip.  

Kilon poliisi on toivoton. Vastedes kannattaa asioida Kasarmikadun poliisiasemalla, sieltä kun saa espoolainenkin hyvää ja nopeaa palvelua toisin kuin muualla.

6/25/2008 08:57:00 ap.  

Tällaisesta Sulkupalvelusta soittivat ja yrittivät kaupitella tuotettaan.

Tenttasin kovasti korttien rekisteröinnistä. Numeroita ei kuulemma anneta rekisterin pitäjälle (miten ihmeessä ne onnistuvat sulkemaan kortin, jollei numero ole tiedossa?) ja nettilomake tietojen rekisteröintiin on vasta suunnitteluasteella.

En tilannut sulkupalvelua. Ehkä se tuosta vielä kehittyy.

7/07/2008 10:15:00 ip.  

Pick a Deli on täydellinen!
Huh. Löysin sattumalta blogiisi, ja olen nyt ahminut sen varmaan melkein kokonaan. Uskomatonta tekstiä!

7/31/2008 08:07:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds