En ole aivan valmis täysipainoiseen kirjoitteluun, joten tyydyn osallistumaan näin unta Takkallista -meemiin.

Siinä minä olin baarissa. Siinä unessa. Paikka muistutti Kallea, mikä on sikäli hauskaa, etten ole ollut siellä ilta-aikaan kuin kerran, ja siitä on vuosia. Ärsytti, kun olin tainnut juoda muutaman liikaa. Rahaa ainakin tuntui menneen kamalasti. Edellinen juoma oli maksanut kympin ja turhautti.

Tiskillä muistin lukeneeni hiljattain, että Cosmopolitan on naisten juoma, joten pojat varmaan tirskuisivat, jos ottaisin sellaisen. Huomioni kiinnittyi baaritiskin vieressä olleeseen jäätelöaltaaseen. Erityisesti kookosjäätelö vaikutti houkuttelevalta.

Pyysin baarimikkoa ehdottamaan jotain. Naispuoliset baarimikot ovat kuulemma baarimaijoja, mutta unessani en tullut pohtineeksi tätä. Sen sijaan aprikoin, kuinka naispuolisia taskumatteja tulisi puhutella.

Minulle luvattiin herkullinen kookosyllätys juuri näkemääni jäätelöön pohjautuen. Kuinkas sattuikaan! Tämäkin juoma maksoi kympin, ja hieman suututti. Etenkin, kun jouduin ostamaan kaksi kaadettuani ensimmäisen. Ei se tarjoiluastiana käytetty muovinen kertakäyttökuppi ollut kovin vakaa. En minä niin juovuksisa ollut. En, en.

Pöytään päästyäni kookos oli muuttunut kinuskiksi. Mukana oli minttua. Juoma oli kovin haaleaa ja mitäänsanomatonta. Kommentoin kaverilleni, että on aika jännä idea yhdistää minttua ja kinuskia, että en ollut koskaan keksinyt kokeilla moista. Tuon sanottuani ymmärsin, että olinpas. Olinhan minä nyt minttutoffeeta syönyt. Toffoja, aikoinaan, partioleirillä. Viisi markkaa sellainen pötkö maksoi. Kerrankin sai käyttää omaa rahaa. [Sittemmin uutuudenviehätys on hieman karissut. Nykyään käytän taas oikein mieluusti toisten rahaa. Antakaa tulla vain, numero on tuossa alalaidassa.]

Minua hävetti suunnattomasti äskeinen töppäykseni. Taisin olla melkoinen känniääliö. Kaverini lohdutti. Sanoi, että se on vähän sama juttu kuin, jos nuudelien päälle kaataa keitettyä vettä. Tuumin, että tyyppi taisi olla melkoisessa soseessa.

Käänsin päätäni ja huomasin pöydässä istuvan 120-kiloisen Takkallin. Hän siemaili aistikkaasti Romanée-Contia ja editoi videoita iPhonellaan. Kysäisin nokkelasti, mitä city-sinkun arkeen kuuluu näin kesän korvalla. Hän kertoi tyytyväisenä nähneensä unta itsestään ja heränneensä orgas

7 on viitsinyt kommentoida:

Hetkinen - mitä vittua? Tämähän on sun paras postaus ikinä!

5/17/2008 04:11:00 ip.  

joo, mitä vittua, ja siis mähän kuulin tästä messengeräh eiku iphonen välityksellä juorukelloilta hetimiten. ihana TaKa-määmi. itsehän osallistuin vain johannatukiais-määmiin, jossa nainen tarjosi kahta omaa dildoaan käyttööni ja kun olin menossa sitten vessaan käyttämään niitä niin kaikki alahampaani irtosivat ja pohdin, että mitäs nyt sitten, kun kohta pitäisi olla töissäkin. en koskaan ehtinyt käyttämään tukiaisen tarjoamia ja näin ollen en myöskään päässyt heräämään org

:(

5/17/2008 07:11:00 ip.  

Hmm... unesi tapahtui todennäköisesti tulevaisuudessa päätellen koostani ja iPhonen videoeditointiominaisuuksista. :)

5/17/2008 07:47:00 ip.  

Kervå, no kiitos, mutta tuo kuulostaa vähän huolestuttavalta.

Oikeasti olisin halunnut tietenkin kirjoittaa muodikkaasti listauksen blogistanian älyköistä ja haukkua samalla vähän kaikki, mutta ei minusta ollut siihen tällä kertaa.

5/18/2008 01:20:00 ap.  

Mestarillista sisäsyntyistä epiikkaa! Ulkosuhteet kohdallaan. Tiivis otsikointi! Huutomerkkejä ehkä hieman liian vähän!

5/18/2008 09:06:00 ip.  

PA, näin sinusta unta tänä aamuna!

Poistit minun hampaidenanarskustusongelmani jollain monimutkaisella laskutoimituksella.

5/20/2008 01:10:00 ip.  

Rappiotäti, minäkin olen joskus nähnyt unta, jossa osaan monimutkaisia laskutoimituksia.

5/25/2008 11:24:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds