Helppo sanoa, vaikea olla

Kolme teatteriarvostelua, kuluttajakeskustelua ja palvelukonsepteja. Tämä merkintä on pakko lukea. [Montako merkkiä siinä uuden Blogilistan insertissä näkyikään.]

Äskettäin kävin katsomassa Man-Machine -teoksen [via]. En tiedä, oliko se teatteria vai tanssia vai mitä. Näkökulmaltaan se tuntui kylvävän hieman menneen ajan näkemystä tekniikan pelottavasta pahansuopuudesta. Aivan kuin tuohon ei muka olisi herätty jo aikaa sitten. Muutama hauska hetki mukaan mahtui. Päässälaskukohtaus ja Wiimote-miekkailu huvittivat. Yllätyin näytöksen jälkeen kelloa katsottuani. Puolitoista tuntia meni lopulta aika nopeasti.

Sit.paits. Sofi Oksanen istui seuralaisineen samaan pöytään, jossa lueskelin Imagea näytöksen alkua odottaessani. Ei hän haissut yhtään gootilta. Pettymys.

***

Teekkarispeksistä minulla ei ole paljoa sanottavaa, joten keskityn palvelukonseptin arviointiin. Olisin halunnut ostaa käsiohjelman, mutta koska lippuja ei ollut numeroitu, minulla ei ollut tullessani aikaa ostaa moista, sillä keskityin valtaamaan edes jossain määrin siedettävän salin. Puoliajalla, kun olisi ollut aikaa lukea, ohjelmia ei myyty enää missään. Skarpatkaas.

Hauska idea oli laittaa näyttelijät jakamaan takkeja narikkaan. Näytelmän myötä syntyy sittenkin tietty illuusio, ja on hauska kokemus päästä tapaamaan hahmot henkilökohtaisesti jälkeenpäin.

***

Ah, palvelukonseptit. Tänään oikkesin ensimmäistä kertaa tänä vuonna suomalaisella jäätelökioskilla. Niihin liittyy oleellisesti se, että jostain syystä huolivat maksuna vain käteistä. Jos minun tuotteeni hinta nousisi tuota tahtia joka vuosi, en välttämättä haluaisi konkretisoida sitä vaatimalla maksua raakana rahana.

Kävin siis kuuliaisesti nostamassa kaksikymppiä automaatilta etukäteen. Ja myyjä kysyi, että eikö sulla olisi pienempää. Eivät ne anna siellä pienempiä, duh. Don't hate the user, hate the system. Minä olen vain elossa täällä.

***

Samaan syyhyn vedoten ohitan myös kolikonkerääjät kaupungilla. Sanon, ettei ole käteistä, sillä minulla ei tapaa olla. Mietin, paljonko mahtaisi maksaa langaton pankkikortin lukija. Sellainen kuin ravintoloissa. Jos keräävät jossain kauppakeskuksessa, jossa sen voisi yhdistää jonkin liikkeen systeemiin.

Luultavasti sen yhdistäminen jonkin liikkeen systeemiin on niin kallista ja epäonnistuu niin monella tavalla, että parempi vaihtoehto olisi lyödä korttiheebon kouraan flyeri, jossa lukee puhelinnumero, johon soittamalla voi maksaa. Kuvitelkaa, relevantti kännykkäpalvelu!

Luultavasti tuntisin oloni niin noloksi, että siinä kerääjän syyllistävän katseen alla saattaisin soittaakin. Ellei käytössäni olisi liittymää, jolla ei voi soittaa maksullisiin numeroihin. Ai niin.

***

Niin, jäätelö maksoi kolme euroa. Otin kaksi palloa, kun yksi maksoi 2,50. Näin minua huijataan. Oikeasti minua huijattiin jo aiemmin, sillä en tarvinnut jäätelöä, joten en pitänyt tuota niin vakavana. Pitää varmaan kirjoittaa muistiin muutama hinta ihan zeitgeistin hengessä. Minä sitäpaitsi pitän zeitgeist-sanasta. {Sinähän pidät kaikista saksan kielen sanoista.}[Ai niin.] Vastasin pari viikkoa sitten jonkin galluppiin, jossa pyydettiin kertomaan, paljonko maito minusta maksaa litralta ja kommentoimaan, onko se paljon vai vähän, niinq.

Arvelin, että se maksaa 90 senttiä ja tuumin, että onhan se ihan helvetisti. Kun sitten kävin seuraavan kerran kaupassa, huomasin, että sehän maksoi mokoma 1,30. Vielä seuraavammalla kerralla huomasin, että hintalappu oli vain ollut huonosti sijoitettu, ja tuo olikin laktoosittoman maidon hinta. Normaali oli 90 senttiä. Huomasin samalla, että meetvursia saa kilohinnaltaan halvemmalla kuin juustoa. Eikä siitä jää kannikkaa, jonka joutuisi heittämään pois. Ostaisin mieluusti paremmin hyödynnettävää viipaloitua juustoa, ellei se maksaisi kohtuuttomasti ylihintaa. Ehkä ne joskus saavat juustonleikkauskoneensa kuoletettua ja voivat sitten alkaa myydä siivutettua juustoa normaalihintaan niin kuin muissa maissa on tapana tehdä.

Kun nyt kerran kysyivät, avauduin saman tien Valion ankeudesta. En miettimällä keksinyt kuin yhden Valion tuotteen, joka on oikeasti hyvä, merkityksessä parempi kuin jonkin muun merkkinen. Oivariini on. Kaikki muut marganiirijutut ovat kovin ankeita ja jo väriltään vääriä. Tietty nykyinen nimi on typerä. En ymmärrä, mikseivät sanoneet EU:lle, että ei Voimariinin nimi mistään voista tule vaan voimasta.

[En tajua, miksi jotain niin tylsää asiaa kuin maitoa mainostetaan kalliin näköisillä mainoksilla elokuvateattereissa. Mitä hyötyä on maidon brändäämisestä, kun asiakas ei pääse edes itse valitsemaan, mitä maitoa ostaa. Yleensä kaupoissa ei ole kuin tietyn firman maitoja. Kukaan tuskin valitsee kauppaansakaan maitomerkin perusteella.]

Oli ilahduttavaa havaita, että viime viikolla tarjouksessa ollut Iso-Carolina maksoi vain 3 euroa. Olisi hyvi saattanut olle enemmän. JCP tosin muistutti, että ennen vanhaan sekin oli tarjouksessa 2,50, mutta se taisi olla ennen Hesburger-omistusta.

***

Tämä ei sovi minnekään muualle, joten laitan tähän väliin {kuulostaa vähän diplomityösi rakenteelta, poju}. Metropoli-lehdessä, joka on niin huono, että sitä on vain pakko ihmetellä, oli sivun kokoinen blogimainos, kaksikin oikeastaan. En ole nähnyt tällaista aiemmin, saati Suomessa. Ladbrokes siinä mainosti jotakuta legendaarista Left Footia, joka on kuulemma luultavasti maailman paras urheiluasiantuntija. Hupsua on, että mainoksessa olleiden lainausten perusteella en osannut sanoa, onko juttu olevinaan hauskaa, älykästä, näkemyksellistä vai mitä kummaa.

Shedden haluaisi varmasti myös Jokereiden oman kikkanikkarin Ville Leinon maajoukkueen riveihin. Leinolle löytyisikin todennäköisesti jokin hyökkäävä, kiekkoa dominoiva rooli Suomen peliä jarruttavassa nelosketjussa, jonka pääasiallisena tehtävänä olisi joukkuerangaistusten kärsiminen...

Nojoo, on se varmaan nokkelaa sitten. Onittelut yhtä kaikki, tätä voinee pitää merkittävänä päänavauksena. Jos joku haluaa lukea ja kuulla jääkiekosta, minä suosittelen Ilta-Sanomien Nyholmia ja Rantasta.

***

Viikko sitten sain mahdollisuuden päästä katsomaan Kansallisteatterin Tuntematonta sotilasta. Ammattinäyttelijöitä katselleessaan ymmärtää, kuinka paljon lopulta vaatikaan osata vaikuttaa luontevalta. Puhua niin, että siitä saa selvää, mutta niin, että kuulostaa aidolta. Nykyihmisten aito puhe ei ole kovin selvää ja harrastelijaäyttelijöidän selvä puhu ei ole aitoa – eikä usein edes selvää.

Seurueeni enimmäkseen tuomisi näytelmän, mutta minusta se oli hyvin tehty. Heidän mielestään on vähän pöhköä kehua näytelmää siksi, että se on hyvin tehty. Mieleen jääneitä kohtauksia olivat alun vuorotteleva simputus, ja absurdin pöhkö kaikkien on pakko laulaa -juttu. Nuoren tulokkaan hölmöily ja tekstariviestichatti-meininki oli hassua, mutta kieltämättä aika helppo ja älyllisesti löysä juttu.

Paljo viive?
I'm in your base stealin' your bullez.
Valvoja: 60 v.

Olen joskus aiemmin miettinyt, mitä tulisi, jos yhdistettäisiin liveteatterin intensiteetti ja elokuvan realistisuus ja muut mahdollisuudet. Tuntemattomassa tuota kokeiltiin nähdäkseni mukavan onnistuneesti. Lehdon infrapunavalojen loisteessa kuvattu kuolinkohtaus oli tehty näyttämään kovasti samalta kuin elokuvassa.

Mutta ei sille mitään voi, että kokonaisuus tuntu paljolti koosteelta sekalaisia irtosketsejä. Sirpaleinen on tarinakin, toki, ja sota sotaa. Puoliaika antoi odottaa itseään niin kauan [olin aivan varma, että se tulisi, kun päästiin Neuvostoliittoon], että ajattelin jo, että se oli jätetty pois.

[Ollut sodassakaan puoliaikoja, stana.]

Jälkeenpäin mietin, millaista olisi nähdä samalla otteella tehty versiointi vaikka Raamatusta. Siihenkin mahtuisi varmaan jokunen oivallus. Mutta ei se muuttaisi pohjavirettä, jos varsinainen tarina ei tunnu tarpeelliiselta. Seurueemme oli kuitenkin osannut pohtia suhteensa nationalismiin sen kummemmitta ulkoisitta puuttumisitta. {Luulet vain, että noin voisi sanoa.}

Sittemmin tajusin, että lolspeakille käännetty Raamattu on varsin hyvä esimerkki vastaavasta hankkeesta. Se on nokkela, hauska ja oivaltava. Ja mitä sitten.

Ai niin, Myllyrinne istui katsomossa. Harkitsin, että menisin sanomaan, että mitä Ketonen ja kertoisin, että ostin juuri pikkuveljelleni syntymäpäivälahjaksi sarjan ykköskauden, kun se kakkonen on niin paska.

Ja hän olisi sanonut, että thanx, sucker. Ykkönen uusitaan ihan kohta telkkarissakin.

***

Lopulta näytös päättyi valtaisaan kaaokseen. Upseeri heitti pyssynsä korkeassa kaaressa näennäisen satunnaisesti. Ja mietin, oliko sattumaa, että se osui tahdissa lavalla olleen rumpusetin lautaseen. Ja entä, jos olisikin osunut virveliin.

Lava jäi tyhjäksi. Ihmiset olivat hiljaa ja odottivat. Juttelimme jälkeenpäin, mahtoiko jossain olla kello, jolla mitattiin, kauanko minäkin iltana kesti, ennen kuin joku rohkea keksisi, että nyt saa taputtaa. Ja muut uskaltaisivat liittyä mukaan.

Tuossa vaiheessa mietin, onko moinen reilua katsojaa kohtaan. Entä jos vielä ei kuulunutkaan taputtaa. Vähänkö olisi noloa. Eikö teatteria saisi tulla katsomaan ilman pelkoa, että nolaa itsensä. Aiemmin yleisöä oli laulatettu mukana. Eikä ollut aivan selvää, oliko varsinaisen yleisön tarkoitus laulaa mukana, kun aiemmissakaan kohdissa yleisö ei ollut ollut oikeaa yleisöä, vaan yleisöä esittäviä näyttelijöitä.

Kun systeemeitä ja palveluita ja sen sellaisia suunnitellaan, pyritään ensisijaisesti siihen, että kaikki toimisi vaivattomasti. Toissijaisesti siihen, että matkan varrella tulisi vielä hyvä fiilis. Ei ole mukavaa tuntea itseään typeräksi. Nuorempana hämmennyin herkemmin epämiellyttävissä tilanteissa, mutta nykyäänkin huomaan ne hyvin. Kun hiljattain kävin läheisessä Kotipizzassa [kannattaa stalkata siellä, Uudestaan] ja tuijotin niska takakenossa ruokalistaa, ja välillä vilkuilin oikelle nähdäkseni jalkakäytävällä olleen alemainoksen ja kokki, lisäkseni ainoa ihminen koko paikassa, seisoi edessäni ja odotti, että päättäisi nyt, tunsin oloni typeräksi. Ehkä kokonaisuudesta oli tehty vaikeasti hahmotettava, jotta en osaisi valita optimaalisesti, ja päätyisin ostamaan kalliimman jutun kuin olin ajatellut. Pidemmän päälle sellainen ei tietenkään ole järkevää, sillä en palaa paikkoihin, jotka ovat saanett minut tuntemaan itseni huiputetuksi. Kuinka paljon mieluummin, oliskinkaan istunut pöydässä selaamassa menua kaikessa rauhassa ja kertonut tilaukseni sitten kuin olen valmis.

Aiemmin valitin joskus, kuinka kirjaston järjestelmä on käyttäjän kannalta ikävä, kun muistutusmeili lähetetään vasta, kun laina on myöhässä. Joku sanoi, että mitä siitäkin tulisi, jos palvelut noin vain hyysäisivät, että kyllä pitää itse osata ottaa vastuu palautuksistaan. Minusta palvelun tehtävä oli pitää huoli omista asioistaan ja antaa ihmisten murehtia itse kunnollisuuttaan.

Mutta nyt mietin, onko koko lähtökohta väärä. Nykyekniikka ja huolellinen suunnittelu mahdollistavat loistavat palvelut, jotka minimoivat turhan ajattelun ja ylimääräisen vaivalloisuuden. [Nykytekniikka on tietty siitä hauska juttu, että sitä on ollut aina.] Mutta tämä on epäluonnollista, sillä luonto ei tee kumpaakaan. Luonto on juuri niin vaikea kuin sattuu implementointinsa puolesta olemaan. Anteeksi nyt, älykäs suunnittelija, mutta aika moni juttu on suunniteltu kohtuullisen typerästi. Jos kaikki suunniteltaisiin kunnolla ja toteutettaisiin hyvin eivätkä käyttäjät joutuisi näkemään vaivaa rutiineissaan, taantuisiko ihmiskunta vai osaisivatko ihmiset itse työllistää aivonsa? Jos saisin aina pohtia pizzaani rauhassa omissa oloissani, kuinka minusta koskaan kasvaisi kyllin vahvaa maailman kohdatakseni?

Yleisö alkoi taputtaa.

10 on viitsinyt kommentoida:

Oli siinä muutakin, mutkun oli niin pitkä, että ehdin jo alkupään unohtaa...

Tuohon itsensä typeräksi tuntemiseen piti puuttua. Tämä tapahtui Tampereella vuonna 1992. Siihen aikaan T-kaupaas myytiin sinivalkoisia tuotteita. Niissä kaikissa oli sinivalkoraidalliset pakkaukset. Ostin kerran pari pussia vaniliinisokeria, mutta kotona huomasin, että toinen niistä olikin leivinjauhetta. Tunsin itseni typeräksi. En halunnut joutua tuntemaan itseäni typeräksi ostaessani vaniliinisokeria. En enää koskaan ostanut sinivalkoisia tuotteita. Mitään niistä.

Tästä keskustelin oppilaitteni kanssa, kun kurssin teemana oli pakkauksen tehtävät (Pakkaus suojaa myymänsä tuotteen ja myy suojaamansa tuotteen, kuten opikirjan tekijä leikkisästi sanoi). Ne olivat kaikki sitä mieltä, että turhaan rutisin epäonnistuneesta pakkaussuunnittelusta, olisin lukenut tarkemmin.

Nyt tuli mieleen, että ne olisivat varmasti myös osanneet napakasti sanoa, että pidä itse huoli laina-ajoistasi, mokoma ruikuttaja!

5/10/2008 11:17:00 ip.  

Jostain syystä pikkuraha ja pienin automaatista saatava raha ovat tosiaan törmäyskurssilla.

5/10/2008 11:31:00 ip.  

Saksassahan pankkiautomaateista sai vitosiakin, mutta niitä ei voinut erikseen pyytää. Kannatti oppia, että vaikka nostamalla 35 euroa, sai kaksikymppisen, kympin ja vitosen.

Minusta sellainen automaatti olisi kiva, jossa olisi setelien kuvat ja niitä saisi sitten poimia ja raahailla lompakkoonsa siten kuin haluaisi.

Eipä vain ole automaatteja viitsitty kehittää sitten 80-luvun.

5/10/2008 11:40:00 ip.  

Jos palajuustoista haluaa jonkin ongelman kehittää, pitäisi minusta vaatia ennemminkin hyviä juustoja valmiiksi raastettuina. Vaikka toisaalta eipä se ole suuri vaiva niitä itsekään raastaa. Kyllä nyt ja näin on oikeastaan aika hyvä. (Mitä hittoa niillä viipaleilla sitten tekisi? Söisi sellaisenaan?)

5/11/2008 12:30:00 ap.  

- Olisin pettynyt jos gootit haisisivat Sofi Oksaselle
- Samaan syyhyn minäkin vetoan, ei ole tapana olla rahaa
- Olen täysin samaa mieltä, voima olkoon kanssasi
- Jos joku haluaa lukea tai kuulla jääkiekosta suosittelen tappamaan its
- sodassa oli puoliaika, sitten tuli jatkosota. Miksei näin pitkässä postauksessa ole puoliaikaa?

5/11/2008 12:43:00 ap.  

Vt, minä tapaan syödä juustoa leivän päällä. Siihen siivut sopivat oivasti.

Suruvaippa, hyviä pointteja. Minäkin mietin välirauhaa, mutta kun tuo sota kertoi pelkästä jatkosodasta, niin ei auta.

5/11/2008 01:07:00 ap.  

Ihan liian kiltisti luopuivat Voimariinista. Epäilen, että Englannissa myydään edelleen nasevasti nimettyjä levitteitä, kuten Utterly Butterly ja I Can't Believe It's Not Butter.

5/11/2008 10:25:00 ip.  

Itse otan aina kotoa kolikkopurkista pikkukolikoita puliukoille annettavaksi. Puleista on paljon hupia. Viime viikolla, kun olin yhdelle antanut euron, hän laittoi kätensä oltapäälleni ja sanoi "Minä muistan sinua rukouksissani".

Mistä muualta kuin pulien katuteatterista saa viihdettä pikkukolikoilla

5/12/2008 11:47:00 ap.  

Oh hai! Tahnx 4 teh staelkin tipz.

Minä taas mietin, että ovatko blogit korvaamassa telkkarin aivojen mädännyttäjänä, kun tuntuu että näiden pitkien postauksien jälkeen jää niin tyhjä olo. Vai sanoisinko tyydyttynyt olo?

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että tuollainen katsojien vedättäminen taputustilanteessa voi osoittautua kohtalokkaaksi. Jotkut meistä käyvät teatterissa siksi, että saavat nähdä kuinka ne mäntit taas nauravat helpoille jutuille ja taputtavat väärissä kohdissa. Sitten jos homma kääntyykin ympäri ja silloin olikin tarkoitus taputtaa, niin katkeria aggression tunteitahan se herättää.

5/13/2008 09:31:00 ip.  

Sellaiset kannettavat pankkikorttipäätteet maksavat ~600 euroa ja vuosittaiset käyttökustannukset (ohjelmistoylläpito + GPRS-liittymä) ovat ~300 euroa päälle. (hinnasto)

5/19/2008 09:41:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds