Kaiken tämän kyvyttömyyden keskeltä on sentään pystyttävä kommentoimaan pikaisesti Euroviisuja. [Älkää vain sanoko, että ne menivät jo.]

Saksalla oli karmea naispoppoo. Olin siinä luulossa, että Versailles'n häpeärauha kielsi Saksalta tyttöbändit. [Jotta ei tarvitsisi enempää hävetä.]

UK:n edustaja oli kelvollinen ensi kertaa vuosiin. Sittenkin kenties liian tyylikäs noihin kisoihin.

Latvian kappale oli selvä plagiaatti.



Latvia '08



Ajaton nettilegenda



Kiinnostavasti Latvia sai täyden pisteet UK:lta ja Irlannilta. UK:han on viime vuosina kunnostautunut vastaavalla teemamoskalla. Viimeksi mystinen halpalentoyhtiöfiilistely, Lordin vuonna taas omituinen koulu on ihan blaah -räppi.

Bosnia-Hertsegovinan kappaleen esitys oli karmaiseva ja säkeistö mitäänsanomaton, mutta kerzi muistutti siinä määrin jotain tuttua kappaletta, että pidin siitä. En tiedä, mikä tuo tuttu kappale olisi, mutta olen varma, että sen kertosäkeessä lauletaan jossain kohtaa America.

Portugalin laulaja toi mieleen Pienen merenneidon Ursulan. Ranskan kappale oli ihan hassu, mutten tajunnut show'ta. Norjan laulu oli tylsä, mutta päätyy varmasti Radio Novalle. Islantilainen kaksikko toi raatimme mieliin aerobicohjaajat. Vielä jaksaa!

Pärjänneistä maista Turkki oli ihan ok. Kreikan kappale täyttää kaikki renkutuksen tunnusmerkit. Se jäi mieleen ja oli kamala. Se palautti myös muistoja takavuosien oudosta kappaleesta, jossa tyypit olivat pukeutuneet kuin robotit ikään. [Koska kaikkihan tietävät, miltä robottivaatteet näyttäväh] Laulussa sanottiin – nim.om. sanottiin eikä laulettu – jotain tyyliin: Give me da password. Gimme da fuckin' password. Ainakin JCP:n ja minun muistikuvieni mukaan siinä sanottiin juuri niin.

Venäjää jotkut ovat itkeneet plagiaatiksi. En ymmärrä musiikista sen vertaa, että kykenisin ottamaan kantaa. Varsinkin, kun teoksen on väitetty olevan nuotilleen sama kuin useampi muu kappale. Tyypin ääni oli heikko, ääntämys syvältä ja lattialla makaava olemus pohjattoman ärsyttävä. Taitoluistelija oli sentään pätevä, mutten tiedä, miksi hän oli olemassa.

Minusta kaikkiaan on aika typerän näköistä esittää ennalta ohjelmoituja koreografioita lavalla. Ellei se näytä Michael Jacksonilta. Jos se näyttää huonommalta, sitä ei kuulu esittää. Norjalaisnaisten synkronissa ojennetut kädet, voi maailma. Ja jokaikisen nainen ja kolme tanssijaa -ryhmän touhut.

Niin, ja Suomi. Kappale oli minusta erittäin tylsä ja paikallaan junnaava. Taitavasti se kyllä laulettiin, eikä touhu mennyt missään vaiheessa örinäheviksi vaan säilyi melodisena. En välitä örinähevistä. Minun rajani menee suunnilleen Kotiteollisuudessa.

***

On myös tyyten syvältä, että kahdeksan maissa sunnuntaina Helsingistä ei ole löytää avonaista kahvilaa.


Ja valtaisa sääli, jos Finnjet nyt tosiaan tuhotaan. Sillä me matkasimme monesti, ja minulla oli muovinen koottava Finnjet-pienoismalli, jonka tein isän kanssa. Hän oli ymmärtääkseni rakentamassa oikeaakin laivaa.

6 on viitsinyt kommentoida:

Olisipa kalkkuna voittanut, niin euroviisut olisivat saaneet arvoisensa päätöksen.

Sen jälkeen, kun näin Dima Bilanin "eroottiset kuvat", en ole edes halunnut kuulla Venäjän edustuskappaletta.

Onneksi olin viisujen aikaan lähinnä humalassa.

5/25/2008 11:34:00 ip.  

Saksalla oli karmea naispoppoo. Olin siinä luulossa, että Versailles'n häpeärauha kielsi Saksalta tyttöbändit.

Maginot'idulta tuntui se, että Saksa sai 14:stä pisteestään 12 Bulgarialta. (Joku ei-enkeleistä on kai juuriltaan sieltä.)

Olisipa kalkkuna voittanut, niin euroviisut olisivat saaneet arvoisensa päätöksen.

Tarkoitatko Irlantia vai Turkkäh

5/25/2008 11:58:00 ip.  

Inkvisiittori, niinpä. En usko olevani ainoa, joka pohti, että Suomen kannattaisi lähettää ensi vuoden kisoihin Transu-koira.

Vai että Maginot'idulta, pitäisiköhän perustaa blogi, jonne keräisi FuM:n lausahduksia. Tämä oli siis kehu, vieläpä.

5/26/2008 12:45:00 ap.  

Robotin näköiset henkilöt mankuvat salasanaa? Ette kai te niin ikään kreikkalaista S.A.G.A.P.O:a muistele? Ne tosin on kai laulavinaan, vaikka aika puheen puolelle tuon Kvartetti Perskarvanakin viisuissa tunnetun poppoon esiintyminen meni...

http://youtube.com/watch?v=GWDU9ZWMoEw

5/26/2008 01:47:00 ip.  

Kriisi, tuotapa juuri. Huh, se oli kamalampi kuin muistinkaan. Mikä ihmeen fiksaatio noilla kreikkalaisilla on salasanoihin ja salaisiin kombinaatioihin?

5/26/2008 01:54:00 ip.  

Suomihan ei saa pisteitä idästä eikä etelästä.

Siksi ensivuonna koko porukan on oltava juuri näistä maista, yksi kustakin.

Maksimimäärä jengiä tietysti mukaan.

Piisillähän ei ole väliä, se kävi ilmi jo Lordien aikaan.

Uutta Euroviisu-voittoa muuten odotetaan samaan tyyliin kuin jääkiekon uutta maailmanmestaruutta.

Ei taida olla chansseja vähään aikaan.

6/01/2008 09:14:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds