Ruumismia

Ruumismeemi! Kerrankin jotain, josta minulla on jotakin sanottavaa. Nämä kädet. Nämä kädet ovat tappaneet miljoon

Terve sielu terveessä ruumiissa, sanoi jo Ilmari Salpakari. Siitä huolimatta monet mieltävät ruumiit kuolleiksi. Irvileuat väittävät, että ruumishuoneet ja -autot olisivat jotenkin sekaantuneet asiaan.

Sekaantua nyt ruumiisi

Keho on virolainen lainasana, joten puhunpa vaikka vartalosta. Äiti sanoisi kroppa.

***

Minä olen hörökorva. Vähän samalla tavalla kai kuin somalialainen onkin somali. Kovin aktiivisesti en asiaa nykyään ajattele, mutta monta vuotta minua muistutettiin siitä päivittäin. Lapset ovat aika kamalia.

Korvieni vuoksi varmaan käännän päätäni aina kuvissa. Aika paljon saisin kyllä kääntää, jotta vain yksi jäisi näkyviin. Geometrian tehtävä yläastelaisille. Niin, minä ajattelin käyttää termejä ala-aste ja yläaste siihen asti, kun mahdolliset omat lapseni joskus menevät kouluun ja vasta sitten herätä siihen, että joku idiootti on päätt

Äiti on sittemmin kertonut, että nykyään pikkulasten päiden ympärille laitetaan sellaisia nauhoja, joilla korvat pysyvät oikein päin eivätkä jää mutkalle pään alle. Mutta kun minun korvani olivat niin hupsut, hän sanoo. Ehkä nekin olisi saanut kuriin nauhalla, jos olisi halunnut.

[Mutta ei kai se niin vakavaa ole. Joitakin lapsia kuitenkin liitetään jäseniksi uskonnollisiin yhteisöihinkin lupaa kys]

Joskus tuumin, että ei kannata mennä operaatioon vaan ennemmin odottaa, että hörökorvat tulevat muotiin. Sitten huomasin, että sormien amputoiminen tuli muotiin ennen hörökorvia ja ymmärsin, että ainoa mahdollisuus on, että Charlesista tulisi kuningas. Tonnilla kai nuo Tallinnassa korjaisi. Kaikki on niin halpaa nykyään.

Äiti sanoi joskus, että ajatus siitä, että voisi halutessaan leikkauttaa korvansa on samalla tapaa lohduttava kuin Arosuden juttu siitä, että voisi halutessaan tappaa itsensä, mutta eipä tapa. Äiti on taitava löytämään kannustavia vertauksia. Minä olen useamman kerran aloittanut Arosuden saksaksi, mutten koskaan päässyt puusta pitkään.

Vaan minunhan piti kertoa vartalostani eikä äidistäni. Vaikka äidin mielestä korvani ovat kyllä ihan söp

oikea poski

Yleensä käännän näkyviin oikean posken, sillä oikea korvani on paremman muotoinen. Kampaukseni kannalta vasen poski saattaisi olla parempi. Toisaalta vasemmassa poskessani on luomi. Toisaalta jotkut kutsuvat luomia kauneuspilkuiksi. Mutta onko kauneus nyt sitten ihan meidän miesten juttu. Valintoja, valintoja.

Hiuksiani aloin kammata ala-asteen lopulla. Äiti opetti, että pitää kammata viistosti taaksepäin – ei eteen, ei suoraan sivulle. Minulla ei koskaan ollut jakausta keskellä päätäni. Isäni mielestä se näyttää typerältä.

Kampasin jakauksen vasemmalle, mutta en niin reunaan kuin isäni. Otin tavakseni föönata hiukseni pöyheästi pystyyn. Edestä se näytti jopa ihan järkevältä, eikä minulla ollut peiliä, josta olisin nähnyt muita kuvakulmia.

Hiukseni ovat varsin paksua ainesta, joten ne pysyvät jossain määrin pystyssä ilman puhallustakin, tosin. Lapsena isä sanoi aina, että hiukseni ovat niin paksut, että jotain yönä hän vaihtaa hiuksia kanssani. Aika hyvin ne ovat hänelläkin päässä pysyneet, joten sikäli kelpoja geenejä suvussamme liikkuu. Yllättävän monella kaverilla paistavat jo pälvit ja nousevat ohimot.

Niin, en puhu tukasta, kun lapsena sitä sanaa saanut käyttää, kuten ei panemistakaan. Muuten kiusattiin.

***

Jonkinlainen tarvehierarkia pätee kai vartaloonkin. Yläasteen loppuaikoina saatoin aivan oikeasti murehtia, jos hiukseni olivat jotenkin huonosti. Se on hieman hassua yhtäältä sikäli, että hyvin harvoin olin sellaisessa sosiaalisessa kontekstissa, jossa ulkoasullani olisi ollut oikeasti merkitystä ja toisaalta sikäli, että vaikka hiukset olisivat olleet minusta hyvin, moni muu olisi saattanut olla eri mieltä.

Kun sitten siirryin lukioon, ja aloin kärsiä yhä enemmän finneistä ja etenkin hikoilusta, lakkasin yhtäkkiä miettimästä liikaa hiuksiani.

Niin, minulle tuli murrosikä kovin myöhään. Se on yksi huonoimpia asioita, joita ihmisrukka voi ristikseen saada [joojoo, holokausti on pahempi]. Ei minua siitä koskaan eksplisiittisesti kiusattu, mutta ei tee hyvää yläastelaisen itsetunnolle viettää koko aikaa lapsen vartalossa.

kasi

Niin, siinä minä en ole kahdeksanvuotias, vaan kahdeksannella luokalla. Ryyppää siinä sitten ja paneskele ympäriinsä.

Mahdollisesti myöhäinen murrosikä on yksi syy, miksi olen aina vähän pelännyt itseni ikäisiä ihmisiä. Minun täytyy olla ulkopuolinen tunteakseni oloni turvalliseksi. Itseäni nuorempiin ja vanhempiin suhteessa olen ulkopuolinen, jolloin kaikki sujuu luontevasti.

Lukioon tullessani olin hieman äitiäni pidempi, sataseitsemänkymmentä jotain. Lukion loppuun mennessä olin tainnut kasvaa täyteen mittaani. Nykyään olen 192 senttiä pitkä. Noin 190-senttiselle isälle oli aina tärkeää, että hänen poikansa kasvaisivat häntä pidemmiksi. Puolittain tavoite on saavutettu.

Lukion ensimmäisen luokan välitunnit vietin vessassa. Kuivaamassa kainaloitani. Se oli kenties osaltaan sitä, että olin vieraassa ympäristössä ja hieman rikki yläasteen jäljiltä enkä osannut olla sosiaalisissa tilanteissa aivan sellainen kuin olisin halunnut. Mutta varmasti paljolti myös murrosikään liittyvää hormonihäröilyä. Aloin kantaa deodoranttia laukussa [kannan edelleen] ja haistella hysteerisesti kainaloitani. Tarkkailla hikilänttejä. Ajoittain jopa tunkea käsipyyhkeitä kainaloihini.

Käsipyyhe kainalossa kiihdyttää hikoilua, jollette tienneet. Luultavasti se ehtii hieman haistakin ennen kuin kello soi, ja paperinsa pääsee vaihtamaan.

Jo lukion toisella luokalla ongelma alkoi hellittää, ja nykyään minua huvittaa, kuinka pärjäsin hyvin Facebookin compare people -sovelluksen Nicest smelling -kategoriassa.


***

Pitää tässä välissä kertoa, kun sattui muistumaan mieleen. Äiti tuli kerran kotiin jostain tv-juontajakoulutuksesta tai sen sellaisesta ja näytti, kuinka hartioita tulisi pyöräyttää taaksepäin ja näin oikaista ryhtinsä kelvolliseksi. Kehotti meitä toistamaan liikkeen sata kertaa.

Teimme työtä käskettyä ja hihkaisimme, että siinä se, ei ikinä enää. Vaan siihenpä äiti sanoikin, että kyllä vain. Ei tämä tähän jää. Tästä lähtien ryhtiä pitää miettiä koko ajan. Ja niin sitä sitten mietittiin. Koska tahansa saattoi haukankatseinen äiti syöksyä paikalle ja tokaista ryhti. Silloin piti suoristaa selkä.

Olen saattanut kertoa, kuinka viidennellä luokalla olin terveydenhoitajalla ja päätin pitää selkäni suorana koko vierailun ajan. Hän tutki ryhtiä erityisesti. Käski kumartua ja hamuta varpaita ja vaikka mitä. Minä pysyin lujana. Lopulta hän kirjoitti lappuuni erityishuomioksi ryhti hyvä. Kelpasi sitä näyttää äidille, vaikkei se tietenkään mitään muuttanut.

Äiti ei kauheasti usko sairaanhoitajiin.

***

Olen aina ollut kovin laiha enkä koskaan miettinyt mitä syön. Paitsi että kahdeksannella luokalla taisin olla hieman pulskassa kunnossa. Passikuvani on silloin otettu, ja näytän siinä aika kamalalta. Kenties viikonloppuinen alekarkkien mussutus näkyi viimein jossakin. Kaupungissa oli kaksi kauppaa, jotka tapasivat myydä irtokarkkia halvalla viikonloppuisin. Hyvin usein sitä sai ostaa jommasta kummasta 30 markalla kilo. Sitä sitten mussutin, kun en muuta osannut.

Useat miespuoliset ystäväni pulskistuivat hieman pian lukion jälkeen. Minä kun tulen syklissä vähän myöhässä, olen tarkkaillut, mahtaako minulle käydä samoin. Eilen kävin varmaan liki kuukauden tauon jälkeen vaihteeksi lenkillä, ja huomasin kulun yhtä raskaaksi kuin edellisellä kerralla. Kesän kuntotestin yhteydessä henkilökunta sanoi, että jokusen kilon voisin hyvinkin lihoa, ja niin on varmaan käynyt, kun olen syönyt säännöllisesti vähintään kerran päivässä kunnolla. Mutta äh, en minä olisi halunnut juoksukykyäni menettää.

Jonkinmoista kuntosaleilua olen tavannut harrastaa vailla sen viisaampaa suunnitelmallisuutta tai muutakaan järkevää. Se ei vain ole ollut erityisen motivoivaa, sillä hoikka vartaloni [Kyllä, se on ihan oikea kuva, ja rickroll on vasta tässä. Oikea Internet on julma paikka, mutta täällä pääset helpolla.] ei tunnu treenistä muuksi muuttuvan. Pitäisi varmaan syödä myös. Viime aikoina käynnit ovat vähentyneet, sillä taloyhtiön alakerran varsin antiikkiselle salille päästävä kulkukorttini on mennyt pesukonevierailujen myötä niin pieneksi, etten löydä sitä mistään.

Leuanveto oli ainoa voimalaji, vaikkei voimalaji olekaan, jossa pärjäsin yläasteaikana. Kuuntelin kauhuissani, kuinka hurjia määriä jopa pikkuveljeni luokkalaiset kykenivät penkkipunnertamaan. En silloin tosin tainnut ymmärtää, että nuo samat lapset olivat viisi vuotta aiemmin väittäneet menneensä keinulla ainakin viisi kertaa ympäri.

Tai no, niin no, vatsalihasliikkeissä pärjäsin myös. Olen kertonutkin tuosta. Eikä minulla vieläkään ole rintalihaksia. Rintakarvoja sentään siunaantunut viimeisen puolentoista vuoden aikana. Kyllä minusta vielä mies tehdään.

14 on viitsinyt kommentoida:

Tukka vs hiukset, uuuh! Se oli ns. kantava ajatukseni tässä kritiikissä: http://plaza.fi/kaista/elokuvat/arvostelut/im-not-there

4/22/2008 01:57:00 ap.  

Hassua on jotenkin, miten juuri ne piirteet, jotka toisista tuntuvat hyvinkin viehkoilta, voivat ajaa itsen ahdistuksen partaalle. Kuvista päätellen sinulla on söpöt korvat.

Ehkä minullakin sitten on söpö nenä. (No hei, tuskin sentään.)

4/22/2008 10:07:00 ap.  

Onneksi en muista enää yläasteelta tai finneistä mitään!

Söpöjä kuvia, näkyi korvat tai ei.

4/22/2008 10:14:00 ap.  

Joo äitis on niin oikeassa. Söpöt korvat, oleellinen osa PA:ta.

4/22/2008 11:29:00 ap.  

Nehän ovat ihan kuin... PA KORVAT! Just PA:maiset siis!

4/22/2008 02:02:00 ip.  

Oharin nenä ei minusta muuten ole söpö vaan ylevän kaunis.

4/22/2008 02:04:00 ip.  

Tämä oli hyvä meemi. Leikkaus ei muuten olisi välttämättä auttanut edes. Ainakin meidän luokalla yksi oli Dumbo vielä pari vuotta sen jälkeen, kun siltä oli leikattu höröt pois.

4/22/2008 06:09:00 ip.  

Tästä kirjoituksesta saa kyllä aika omituisen kuvan äidistäsi!

4/23/2008 12:46:00 ap.  

Korvat on syötävän ihanat!

Poikaani on siunattu samanmoisilla ja syntyessään hänellä oli toinen korva taittunut kaksinkerroin eteenpäin, siinä kun ei ole rustoa ollenkaan. Kohta kuusitoista vuotta on naiset jaksaneet ihastella niitä korvia, eikä loppua näy.

-minh-

4/23/2008 01:41:00 ap.  

Minulla on perinteisesti ollut vahva kannatus keski-ikäisten naisten segmentissä. Tuolta osin tilanne näyttä vakaalta.

SÄ, sasse. Toivottavasti tuo omituisuus ei ole periytyvää.

4/23/2008 08:55:00 ap.  

Ihan tälleen ei todellakaan vielä keski-ikäisenä naisena (mitenkään vihj), voin kertoa että korvasi ovat ihanat!

Tosin olenhan myös aina pitänyt pisamia kovinkin seksikkäinä....

Voisi kyllä jopa sanoa että tuollaiset korvat veisivät jalat alta (mitenkään vittuilem)

4/23/2008 08:40:00 ip.  

Hmm.. tämä kommentointi on valaisevaa. Ilmeisesti se, että aivan kaikki naiset eivät ole lääpällänsä laossa edessäni johtuu siis siitä, että kykenen muilla avuillani vaimentamaan korvieni lumovoiman.

Samalla voidaan väittää, että kiusaajat olivat vain kateellisia. Siinä on perustelu, joka ei ikinä petä.

4/23/2008 08:46:00 ip.  

Sinänsä harmillista, ettei blogiin voi soittaa läähätyspuheluita. Laulat muuten ihan jees.

4/24/2008 06:08:00 ap.  

Statisti, läähätyspuhelut kehotan soittamaan Takaisin Kallioonin puhelinpalveluun. Aivan niin kuin tähänkin asti.

Hmm.. kuinkakohan sanoisin tämän, mutta minä en laula tuossa videolla. Minä olen se taustatanssijanainen siinä vasemmalla. Laulaja on nuori Jyrki Katainen. [Ei sillä, että muita Jyrki Kataisia olisikaan.]

4/24/2008 08:32:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds