Kotona

Helsinki-Vantaan hitaat liukuportaat hämmensivät kotiin palaajan. Samoin oman sängyn pehmeys.

***

Matkailijoiden arkea helpottamaan Ilta-Sanomat on kehittänyt kätevän palvelun, joka kertoo sään ulkomailla.

ulkomailla


Tarkemmasta mittauskohdasta ei ole tietoa, mutta samapa tuo.

***

Julkaisen joskus lähitulevaisuudessa suuren määrän Hongkong-materiaalia. Tässä vaiheessa tyydyn kuitenkin kehumaan Kanervaa, joka on sittemmin näemmä täsmentänyt tiedotuspolitiikkaansa:


Ladataan 201DIltalehti.fi | Suomen puheenaiheportaali201D

[Jotkut meistä ihmettelevät, kuinka henkilö voi vetäytyä sairauslomalle, kun on juuri hieman aiemmin uhonnut olevansa täysissä ruumiin ja sielun voimissa.]

Jotkut toiset taas miettivät, onko mielekästä olettaa, että henkilö, joka kutsuu Firefoxia Mozillaksi, kutsuu myös Internet Exploreria Microsoftiksi.

Samalla tavalla ymmärsin toimivani itse ristiriitaisesti. Ei kai minulla ole varaa pitää idioottimaisena kutsua Applea [äpleksi] ajatuksella että se on joko [äpl] tai [aple], jos kerran itse kutsun Googlea epäloogisesti [guugleksi]. Tietty se on joko [guugl] tai [google].

***

Yhtäkkiä ymmärsin triviaalisti, että jos olisi olemassa lokia tekevä gps-laite, eihän sen tarvitsisi osata olla yhteydessä kameran kanssa. Riittäisi, että se tietokoneeseen yhdistettäessä kertoisi tietonsa iPhotolle, ja tämä hoitaisi kuvien sijoittamisen kartalle.

2 on viitsinyt kommentoida:

On olemassa mm. GPS-laitteita muistikortinlukijalla. Kortti kiinni ja kuvien dataan synkronoidaan GPS-data. Kätevää, kunhan kellonajat täsmää.

4/07/2008 02:52:00 ip.  

Käyhän se noinkin, tietty. Hienoa, että sellaisia on.

Minä kaipaisin edelleenkin tietokoneelleni aikajananäkymän elämääni. Voisin nähdä päivittäin, mitä olen tehnyt ja luonut kulloinkin. Missä olen ollut, kenen kanssa, mitä lukenut, nähnyt ja kuullut.

4/07/2008 02:56:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds