Riippumatta

Ripustan usein pyykit vasta ennen nukkumaanmenoa. Aamulla pukeutuessani märkiin vaatteisiin tiedän nukkuneeni liian vähän.

Mutta siitähän sitä sitten virkistyy.

***

Tätäkin mietin pyykkejä ripustaessani useita viikkoja sitten. Se lojui luonnoslaatikossa, kun ei tullut valmiiksi, mutta en usko, että tällaiset oikein valmiiksi tulevatkaan. Ehkä tämän julkaisun voi perustella vaikka löyhästi tilitysmeemillä.

Lapsena kun halusin sekoittaa pääni ennen nukahtamista, enkä ollut kertolaskun keksimistuulella – saati, että olisin kuullutkaan C-kielestä – tapasin miettiä maailmankaikkeutta.

Mietin, että niin, ei yhtään missään eikä tasan ikinä ole muuta kuin tämä maailmankaikkeus. Sitten mietin, että maailma on aika suuri paikka ja kuussakin käyty. Ja että että historia on pitkä ja tulevaakin aika paljon. Mutta sittenkin. Ei yhtään missään. Eikä tasan ikinä.

Se on aina vain vavahduttavaa, lohdutonta ja pelottavaa – jos sitä miettii.

Tavallisesti en ajattele tuollaisia asioita. Takaraivossani haihattelen naiivisti, että kaikki selviää. Niin kuin kerrottiin, että sitten isona saisin tietää, kuinka pyramidit rakennettiin. Enkä saanut. Tai niin kuin luulin nuorempana, että sitten abina minäkin tietäisin, mitä kirjoittaisin typerään muoviseen haalariirini. Enkä tiennyt. Ja siinä minä olin, suuttuneeni paitaan, joka putosi alas, vaikka en ollut käskenyt sen tehdä niin, kun sain itseni jälleen kiinni implisiittisesti olettamasta, että joskus vielä kaikki selviäisi.

Ja ymmärsin, että sen paremmin kuin en koskaan saa tietää, mistä maailmankaikkeudessa on kyse, ei minulle milloinkaan kerrota, mitä lukittujen porttikongien takana on. En saa ikinä tietää, mitä joku ajatteli joskus, kun teki niin kuin teki. En, kuka salamurhasi kenet ja kuka räjäytti mitäkin. Ei minulle kerrota, miksi kaikki projektini lopetetaan. Ei minulle tulekaan sellaista hetkeä, jolloin kaikki ei ole kesken – kun ehtii tägäillä valokuvansa ja kehittää pen prosessejaan.

En minä saa koskaan tavata Kysyn vaania, tuskin edes Vt:tä. Ei se vuosi sitten baarissa vastaan tullut fani ikinä otakaan yhteyttä. Ei kuunaan tule sellaista hetkeä, jolloin ihmiset palaavat vanhaan tilanteeseen ja toteavat, että tosiaan, jopas olimme väärässä. Ei tulekaan suurta vallankumousta ja epäjatkuvuuskohtaa, vaan kaikki jatkuu jotakuinkin entiseen tapaan. Ei minulle koskaan selviä, miksi käytin lukiossa aikaani kemian ulkolukuun. En koskaan opi puhumaan ranskaa. Enkä koskaan luultavasti edes kärsi siitä millään tavalla.

[Katsokaapa, poistin ikuisuuslistalta ylitiheän rivivälin ja tasatun oikean laidan, mutta samalla tuo harmaa palkki ylhäällä hajosi.]

Tätä ei sentään tarvitse enää odottaa.

5 on viitsinyt kommentoida:

Aika angstista.
Mulla on eilinen koneellinen edelleen ripustamatta. Jos alkaisimme vertailla, niin luulen, että jäisit sittenkin toiseksi. (ajattele, sinulla sentään on toimiva vessanpönttö, ei kolme vuotta sitten viimeksi käynnistynyttä autoa pihalla, vain yhden ihmisen tavarakaaos vyörymässä päälle)

jos jaloin ei,
niin ryömien perille saakka
kirjoittaa runoilija, ja sitä mietin tässä eteenpäin mataessani. Ja sitä kanssa, että mikä minussa on vikana, kun Vt ei tahdo tavata!

4/19/2008 07:24:00 ip.  

Niinno, ei kai se olisi angstista, jos ajattelisi, että kaiken ei kuulukaan selvitä.

4/19/2008 07:29:00 ip.  

Tavata ja tavata... Kuinka minä ehtisin tapaamaan jokaisen isän ja tyttären, kun istun kaikki lauantai-illat kommentoimassa blogeja!

Mutta ehkä jonain päivänä, PA, vilkaiset ylös sieltä mäkkisi takaa ja näet minun kävelevän kohti sinua käteni kohottaen.

... ja kuulet minun tervehtivän tuttavallisesti takanasi istuvaa Kysyn vaania...

4/19/2008 11:32:00 ip.  

Minun nykytalossani on kuivausrumpu. Kuluttaa kuulemma vaatteita ja on tietysti epäekologista ja ties mitä, mutta eipähän tarvitse pukeutua märkiin vaatteisiin.

Sellaista se, maailma.

4/20/2008 12:37:00 ip.  

Kamalaa, kuinka uudelleenasennettu Mailini tulkitsee blogikommentit roskapostiksi.

4/20/2008 10:53:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds