Melkein markkinointia

Olisi hauskaa tietää, miksei espoolaisessa K-kaupassa jouluna toteutetun dominovideon tapahtumapaikkaa haluta kertoa YouTube-videossa. Kommentointikin on suljettu. Jokuhan saattaisi vaikka innostua poikkeamaan paikan päällä.

Video oli julkaistu jo aiemmin, mutta silloin paikalle sattuessani se oli poistettu. Ilta-Sanomien uutisessa haastatellaan kauppias Matti Karvista ja mainitaan Aslakki nimeltä, joten näköjään taistelin aivan suotta tämän kuvakaappauksen.

domino

- Ei se silti mikään mainosvideo ole, Karvinen kieltää.

Pelkäävätkö sittenkin ihmisten reaktioita, kun nämä näkevät, että kaljoja on hölskytelty tarkoituksella? Kyllä meillä kotona sai haukut pienemmästäkin.

[Myöhemmin: Kas, Hesari kirjoittaa aiheesta puolitoista kuukautta myöhemmin.]

***

Kun nyt kansalaisjournalistiksi kerran ruvettiin, dokumentoidaanpa tämäkin aikakirjoihin:


Blogilista.fi - Suomen kattavin blogihakemisto


Edellisen kohun myötä tuli mieleen kurkata alkuperäisen kuvan alareunaakin:

Flickr Photo Download: Moving Apartment

[Rajasinpa omaa Blogilista-kuvakaappaustani niin, ettei tarvitsisi syyttää varastettuu tavaraan ryhtymisestä.]

5 on viitsinyt kommentoida:

Käsittääkseni YouTubessa oli alunperin mainittu kauppa nimeltä, eli osuit paikalle liian myöhään. Video julkaistiin sittemmin uudelleen nykymuodossan, jossa Aslakkia ei mainita.

2/05/2008 03:13:00 ip.  

Niin ymmärsin minäkin. Ilta-Sanomien artikkelikin julkaistiin ensimmäistä kertaa jo monta päivää sitten.

Ihmettelin vain, miksei Aslakki halua hyödyntää videon saamaa julkisuutta. Eilen video oli katsottu reilut 60 000 kertaa, nyt jo yli 130 000.

2/05/2008 03:16:00 ip.  

Eilen video oli katsottu reilut 60 000 kertaa, nyt jo yli 130 000

Kovat tehot sun linkilläs!

2/05/2008 07:40:00 ip.  

Hassua, minulle eivät tulleet lainkaan mieleen ajatukset hygieniasta tai ruoan pyhyydestä, vrt. Iltalehti ja Taloussanomat.

2/07/2008 10:07:00 ap.  

Hah, miehän olin lukenut tän merkinnän ja silti ei sytyttänyt.

3/14/2008 06:59:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds