Minua hieman oudoksuttaa, miksi puhutaan kaikki mulle nyt -sukupolvesta. Minä ainakin kuuluun ennemmin siihen joukkoon, joka haluaa kyllä mulle ja nyt, mutta kaiken sijaan juuri tiettyä.

Ennemmin olen ilman kuin otan jotain väärää eikä tämä ole nähdäkseni lainkaan harvinaista.

***

Tällaista olen halunnut jo kauan, ja nyt viimein. Olen kerran eläissäni ajanut mopoa, ja se oli inhottavaa. Se piti polkea käyntiin ja siinä oli vaihteet ja kytkin ja jalkajarru hankalassa paikassa. Se pärisi ja oli likainen.

Tässä laitteessa painetaan napista ja sen jälkeen väännetään kaasua tarpeen mukaan. Eleganttia. Kyyti on pehmeää, tasaista ja tukevaa. Tuntuma on tarkka ja olemus ripeä. Iltapäiväruuhka on hyvä paikka harjoitella.

tiuhta

tiuhta
[Se näyttää kuvissa todellista oranssimmalta.]

Mietin hiljattain jonain iltana unenpöpperössä, että best things in life are free, mutta kyllä rahalla näemmä pääsee aika lähelle.

Enkä ole pitkään aikaan ollut yhtä läheisessä kosketuksessa kuolemattomuuteni kanssa kuin tuota kotiin ajaessani.

Se on vähän niin kuin ajaisi autoa, mutta ilman kaikkea sitä inhottavaa mitä autoiluun liittyy ja sellaisen mukavan kera, mitä autoilusta puuttuu.

Campari ja Vespa, jotain hyvää Italiassakin. Ferraria en ole kokeillut.

***

Täten nimeän sen Tiuhtaksi. Nimi on peräisin Rauha Hammarin vaihtoehtonimikokoelmasta. Tuota esiteltiin takavuosina Hesarin Kieli-ikkunassa ja totesin äidilleni, että Tiuhtahan on kiva nimi. Eikä ole, hän opetti, se tuo mieleen tuhti-sanan ja sinä tiedät vallan hyvin, mitä mieltä minä olen tuhdeista ihmisistä, etenkin huonokäytöksisistä nulikoista, jotka manipuloivat velttomielisiä vanhempiaan.

Minulle se toi mieleen enemmän Muumien Tiuhtin ja Viuhtin ja tietyn rivakan säväkkyyden. A on sittenkin pakko olla, sillä kyse on punaisesta. Ja kyllähän tuohon muotokieleen tietty tuhtiuden vivahdekin istuu. Sen ymmärtää etenkin, kun koettaa taluttaa laitetta.

Nyt näyttää siltä, että on aivan pakko mennä käymään vielä kaupassa. Tai vaikka suutarissa, sama se.

Tunnen vastuuni kaikkia niitä lukijoita kohtaan, jotka saapuivat tänne, kenties useamman kerran, blogilistan jälleen väitettyä julkaisun päivittyneen. Empatia ja etenkin kanssaihmisten pettymysten ehkäiseminen on minuuteni pinnimmaisia osasia, kuten hyvin tiedetään.

Olen sittenkin edelleen vähän motissa, joten tyydyn kertomaan pikaisesti, kuinka pysähdyin tänään katsomaan bussin takaikkunan mainosta. Ole enemmän Nokia, siinä kehotettiin.

Samaan aikaan Jukka-poika julisti korvissani:


Pitää olla pikkasen pläski (pläski)
Pläski (pläski)
Just jee





***

Ja kun siihen bussiin sitten nousee... Lienenkin puhunut aiheesta aiemminkin, mutta mikä siinä on, että ihmiset luulevat olevansa hyvin solidaarisia kävellessään kuljettajan ohitse mahdollisimman pitkälle käytävää kohti – ikään kuin pois tieltä – maksaessaan matkansa liian suurella tai pienellä käteisrahalla. Sitä vaikeampi siitä on lipulla matkaavan päästä ohi, mitä pidemmälle itsensä tunkee.

Hakeutuisitte siihen oikeaan laitaan, jolloin vasemmalta mahtuu ohitse. Totta on, että siinä seistessänne saatatte hieman peittää matkakortin lukijalaitetta, mutta se taistelu nyt on joka tapauksessa hävitty jo kauan sitten.

Ennen vanhaan, kun Blogistanissa vielä tapahtui jotain, oli tapana luoda katsauksia sen tapahtumiin. [Kummallista, aivan kuin asioilla olisi jokin yhteys.] Sen verran voisi sanoa, että tirkistelyvivahteinen Tyttöjen pukuhuone näkyy menestyvän kuumalla listalla erinomaisesti ja ohittaa tämänkin tekeleen tällä vauhdilla viimeistään torstaina.

Vailla kaikkea katkeruutta voin sanoa, että on uskomaton saavutus saada yli kuusikymmentä ihmistä kommentoimaan jo loppuun kalutuiksi [tsihihii] luultuihin aiheisiin, kuten kysymykseen koon välistä tai välittömyydestä.

Muistaakaa sittenkin, että internetissä ei kannata uskoa kuin blogeja. Kommentaattorit saattavat kirjoittaa mitä tahansa, sillä kuka vain voi kommentoida, mutta blogaamiseen tarvitaan sähköpostiosoite ja kaikkea.


Samoin on joitakin varmoja lupauksia koosta. Jos mies on 190cm pitkä, suht. iso nenäinen ja iso jalkainen, jolla on paksut ja pitkät sormet, niin on todennäköistä, että myös penis on tavallista isompi.


Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. {Mutta eiväthän sinun sormesi olekaan paksut.}[Ai niin.]

***

Juhannuksena opin muun muassa, että olen onnettoman surkea pelaamaan mölkkyä sekä luokattoman kehno tunnistamaan Cherin laulamia kappaleita. Ei siis toisistaan vaan ylipäänsä Cherin laulamiksi. Kun kysyin ihan vakavissani, onko tämä joku mies, joka laulaa Cher-covereita. Hitsi, jos olisin kysynyt sen oikealla tavalla, sehän olisi ollut ihan kelpo sukkeluus.

Kuten blogaustauostakin voi päätellä, olen kaikkiaan hieman kohmeessa kelpo sukkeluuksien suhteen, eikä niitä tälläkään reissulla tahtonut löytyä. Kun vaikka istuimme saunassa ja järvestä palannut toinen puoli seurueesta ahtautui sisään ja ensimmäinen joukkiosta ilmoitti, että tiedättekö mitä – nyt on saavutettu se vaihe iltaa, että puhutaan seksistä. Ja kun sanoin siihen, että ai tekin, niin se oli kamalan hauskaa, mutten enää kykene ymmärtämään, miksi.

***

Selkäni sain sittenkin kipeäksi purjelautaa kokeillessani. Ilmeisesti vedin mastoa pystyyn väärässä kulmassa. Ilmeisesti tein kaiken muunkin väärin, mutta vesi oli kovin lämmintä.

Ensimmäisenä iltana nautin myös liian vähän nestettä ja heräsin kamalaan päänsärkyyn. On upeaa, kuinka unet mukautuvat ympäröivään todellisuuteen. Kuvittelin matkaavani uudessa superjumbossa, jonka matkustamo oli jostain hyvästä syystä tavanomaista niukemmin paineistettu ja kurja oloni johtui siitä. Vastapainoksi ruoka oli erinomaista ja valikoima laaja. Matkakumppanini muistivat ulkoa superjumbon mallinumeron, joten voitte tarvittaessa kysyä heiltä.

He pitivät omituisena, kun kerroin ajoittain uneksivani sanaleikeistä, jotka herättyäni eivät sittenkään aivan tomi.

***

Kokkoa emme polttaneet, mutta ehdin soittaa jo perjantaina palokuntaan. Toimittuani sitä ennen joka vaiheessa aivan väärin.

Siinä minä olin peittelemässä JCP:tä nukkumaan, kun hän kysyi, mikä vaimeasti kuuluvat, ärsyttävästi piipittävä ääni mahtoi olla. Myönsin pohtineeni samaa hetki sitten ja suuntasin porraskäytävään tutkimaan. Aivan, sieltä se tuli.

Avasin portaikkoon johtavan oven [niin, meillä herrasväellä portaikko on erillisen oven takana] ja sieltäpä vasta kova piipitys kuului. Palohälytinpä se. Ääni tuntui kiirivän yläkerroksista, joten lähdin kapuamaan.

Korvia huumaavasta pauhusta, lievästä jännityksestä ja liian nopeasta kiipeämistahdista syntyvästä lopputuloksesta joku lyyrikko veistäisi hienon lauseen. Ylös päästyäni ymmärsin, ettei se sieltä ollut tullut. Savua, saati liekkejä, ei näkynyt missään, joten vastoin kaikkea oppimaani suorin hissiin.

Matkan varrella haisi pahalta. Hissin oven alta ei tullut savua eikä kahva ollut kuuma. Nielaisin ennen kuin avasin oven kaikin puolin ennallaan olleeseen rappukäytävään.

Pihalla seisoskeli mies. Kertoi kuulleensa kellot ja tulleensa ulos. Mietin, eikö tällaisessa tilanteessa olisi lupa soittaa palokuntaan: palohälytys ja paha haju, vähemmästäkin.

Soitin.

Samassa paikalle sattui talonmiestä lomittava päivystäjä. Väänsi palohälyttimen pois. Hälytys oli tullut viidennestä kerroksesta, ja miehet päättivät lähteä katsomaan tilannetta.

Mietin, ettei sinne kuuluisi lähteä, mutta jos joku sinne kerran menee, niin kai ainakin minä, jolla on linja auki hätäkeskukseen.

Avasimme viidennen kerroksen hissinoven. Porrastasanne oli täynnä savua. Haisi kuin pohjaanpalaneelta.

– Nyt olemme täällä viidennessä kerroksessa, ja koko tasanne on täynnä savua, sanoin puhelimeen.
– Olette missä? Lähtekää hei heti pois sieltä!!
– Joo joo, nyt olemme jo alhaalla, rauhoittelin.

Autoja saapui kuusi, talo on sentään aika suuri. Lisäksi ambulanssi ja poliisi. Valtani huipulla mietin, että olisin nyt edes soittanut firman liittymästä. Tämähän tulisi vielä kalliiksi.

Kohta JCP soitti ja toi kameran. Katsokaa nyt, ihan oikea paloauto.

paloauto


Lähibaarin asiakkaat tulivat pällistelemään. Saatoin todeta tärkeänä, ettei tässä ole mitään hätää.

– Kaikki sujuu suunnitelmien muk

Ulos tuli mies kalsareissaan. Hänet talutettiin ambulanssiin, ja auto ajoi pois. Kai he olivat tyytyväisiä saatuaan jonkun kiinni. Kohta palomiehet kelasivat letkunsa ja viiden minuutin kuluttua kaikki olivat poissa.

Ilmeisesti naapurit olivat olleet jo mökillä. Mietin, ettei miehelle olisi hyvin käynyt, jos ei olisi soitettu.

Savunkatku oli kantautunut jo pohjakerrokseen. Samassa rapussa asuva sokea rouva tuli vastaan, minne lie menossa yksin keskellä yötä. Ei kommentoinut savua millään tavalla.

– Onko liekkejä näkynyt?
– Ei ole, ei.

Vähänpä minä tiesin. Olin aivan varma, että Harmaan hatun edellinen merkintä olisi liittynyt tähän uutiseen ja esitellyt seitsemän tilannetta, joissa olemme kiinnostuneita nauhoittamaan kokonaiset 30 sekuntia ohjelmavirtaa kännykällämme, mutta niin vain erehdyin taas.


Suoran tv-lähetyksen lisäksi 30 sekuntia tv-kuvaa voidaan tallentaa kännykän muistikortille ja katsoa myöhemmin.

Ei sillä, täytyy myöntää, että Nokian uusi Razr-klooni tuntui varsin kivalta. Siinä on kannessa jonkin taiteilijan suunnittelema koru ja se maksoi pitkälti yli 500 euroa. Kun painoin kannen pause-nappia ei kestänyt kuin vajaa sekunti ennen kuin musiikin soitto lakkasi. Se ei ole kuin vajaan sekunnin enemmän kuin iPodissa, joten aika lähellä ollaan jo!

***

Tekisi mieli ja pitäisikin [rahoittajat pikkuhiljaa malttamattomia] kirjoittaa jotain Tokiosta. Tiedättehän, sellainen tunne iskee aina torstaisin. Ihan mitä tahansa, kunhan Tokiosta.

Juttuun liittyy hirvittävä määrä valokuvia. Niitä pitäisi latailla nähtäville ja kommentoida. Mutta en jaksaisi päättää valikoida. Olkoon tämä merkintä sittenkin silkkaa tekstiä, niin saadaan alta pois. Pää auki ja noin.

***

Lensimme Lontoon kautta, sillä Finnairiin ei ollut varaa. BA sentään kerrytti plussapisteitämme. Myönnän, tunnen oloni aikuiseksi vasta nyt, kun lompakossani on Finnairin plussakortti.

Heathrow ei ollut niin suuri kuin olisin lapsuudesta muistanut. Missään ei myyty Puma Create -kölninvettä. Tai toiletteako hain, muista enää. Tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun vaihdoin konetta Lontoon liepeillä käymättä itse kaupungissa, mutta joskus vielä. Toivottavasti jo syksyllä.

En pidä jumbojeteistä. Tavallisiin Euroopassa sukkuloiviin koneisiin [en osaa mallinimiä toisin kuin matkatoverini] verrattuna, ne ovat niin kovin laamoja. Laiskoja nousemaan, raskaita huojumaan, tärittävät joka käänteessä.

Economy-luokka oli brändätty world travelleriksi, ja sepä kuulosti kovasti koleammalta. Kullekin matkaajalle oli oma pieni näyttö, jota operoida käsinojan painikkeilla. Niitä oli puolet liikaa ja näyttö vielä ajoittain kosketusta ymmärtävä. Käyttö oli jähmeää kaikesta huolimatta. Kehut sentään siitä, että halpisluokassakin paikat oli nimikoitu. PA luki käsinojani nestekidenäytössä.

Epätietoisuus on pahin tietämäni olotila. Epävarmuutta siedän vallan hyvin, mutta puutteelllinen tiedonanto turhauttaa. Miksi siis ei voida selvästi kommunikoida, mikä on käytäntö yöaikaisten tarjoilujen kanssa. Että henkilökunnan suljetun sermin takaa saa käydä noutamassa virvokkeita.

On demand -elokuvat kuuluivat luultavasti vain hienompiin luokkiin. Meillä pyöri sama nauha läpi aterian.

***

Seuraavassa satunnaisia hajahuomioita.

Liukuportaat ja kaikkinaiset kuljetushihnat olivat kulultaan jotenkin verrattoman sileitä ja huomaamattomia. Hissien kiihtyvyys tietenkin hyvin rauhallinen, kuten tiedetään. Koska tekstitaulujen oli kyettävä monimutkaisempiinkin merkkeihin, länsimaisissa aakkosissa oli varaa antikvapäätteisiin, ja vieritys oli pehmeää.

Suomessa aikuiset ihmiset joko puhuvat puhelimeensa tai naputtavat tekstareita. Kukaan ei istu metrossa paikoillaan minuuttitolkulla kännykän näyttöä tuijottaen. Japanissa hyvinkin. Selailivat nettiä, lukivat meilejä, katsoivat televisiota, mitä lie.

Koko viikon aikana kuulin kerran puhelimen soivan. Junissa ne neuvottiin pitämään äänettömällä ja vanhuspaikkojen vieressä kiellettiin puhuminen. Joissain junissa puhelimeen puhuminen oli tyyten kielletty.

Näin koko viikon aikana myös ainoastaan yhdet lastenvaunut.

Kenties siksi, että asuimme karaoken syntysijoilla Shibuyassa, joka on täynnä tyylikkäästi pukeutuvia nuoria, joiden ikää on mahdotonta sanoa. Joku kommentoi naisia pantaviksi. Joku toinen panttaaviksi [tai olisi voinut, mutta en saanut sanottua sitä sopivasti].

Aurinkolaseja näkyi yllättävän vähän. Päivänvarjoja meikäläiseen verrattuna runsaasti. Hengityssuojia niin ikään.

Ajoittain kännyköitään tuijottavat vastaantulijat meinasivat ajaa ylitse, mutta muuten oli hurmastuttavaa, kuinka hyvin ihmiset antoivat tietä. Suomessa kun saadaan tungos aikaan säälittävän pienilläkin ihmismäärillä. Väki odotti kiltisti junan ovien ulkopuolella, että muut pääsivät ulos. Ei tukkinut tietä muodostumalla reitin sulkevaan puolikaareen niin kuin Suomessa tehdään silloin, kun ei jostain syystä tungeta sisään saman tien.

Mieltäni hiveli kävellä vasemmalla eteenpäin.

Asemien lattioihin oli merkitty kävelyreitit perin selkeästi, ja jos vasemmanpuoleisesta liikenteestä jostain syystä poikettiin, tästä oli selkeät maininnat.

Sateella väistelypeli sai uuden ulottuvuuden, kun varjojen korkeuksia sai sovittaa vastaantulijoihin. Noin puolet varjoista oli kauttaaltaan läpinäkyviä paremman näkyvyyden takaamiseksi.

Suurimmat ruuhkat alkoivat olla iltaisin vasta kahdeksan aikaan, kun väki palaili töistä. Kuulemma ennen pomoa ei ole syytä lähteä kotiin, vaikkei varsinaista tekemistä olisikaan.

Käyttämämme luotijuna oli nimeltään Hikari, mikä huvitti paljolti kohderyhmään kuulunutta seuruettamme.

Rautatieasemalla oli suoja-aita ja siinä reiät junan ovien kohdalla. Melkoisen imun juna mennessään tekikin. Ikkunasta näkyvä maisema näytti häiritsevän nopealta.

Monien talojen porraskäytävät sijaitsivat rakennuksen ulkopuolella. Mitäpä järkeä niitä olisi suotta lämmittääkään, jos tavallisesti liikutaan hissillä.

Automaatteja oli kaikkialla ja toisin kuin Suomessa, niiden hintataso ei ollut kauppoja korkeampi – jopa päinvastoin. Limutölkin sai 120 jenillä, mikä tarkoittaa pitkälti alle euroa. Parhaimmillaan moisen tölkin koko saattoi olla 650 ml. Kaikkiaan hinnat ovat pysyneet ennallaan yli kymmenen vuotta, mikä takasi meikäläisittäin edullisen hintatason.

Grape-Fanta maistui tosiaan viinirypäleeltä eikä greipiltä niin kuin mystisesti Suomessa. Hotellin olutautomaatti oli sekin kovin kätevä kapistus.

Lukion englanninkirjan lupaamia kalsariautomaatteja jäin kaipaamaan.

Kun minulta putosi jäätelöä maahan, tuntui, että se täytyy nostaa pois siitä sotkemasta. Kaikkialla oli hyvin siistiä, vaikka roskiksia ei tuntunut löytyvän mistään. Sama ongelma on tullut vastaan muuallakin. Suomessa on sentään esimerkillisesti roskiksia kaikkialla.

Harkitsin kirjoittavani joukkoliikenteestä oman juttunsa, mutta siltä varalta, etten, todetaan, että maksusysteemi oli oiva. Lippu ostetaan ennen matkaa ja leimaan viisaassa porttilaitteessa. Määränpäässä kuljetaan jälleen portin läpi ja samalla katsotaan, että vyöhykkeitä oli ostettu kylliksi. Mikäli lipun arvo ei riitä, erotuksen saa maksaa portilla. Reilua ja tarkoituksenmukaista. Ei puhettakaan, että joutuisi maksamaan seutumatkan suunnatessaan Otaniemestä Lauttasaareen.

Kaikkiaan junat kulkivat niin tiheään, että tuolla ei oikeasti tarvinnut surra, jos edellinen ehti nenän alta. Yhtä automaattimetrolinjaakin pääsin kokeilemaan.

Väki tapasi nukkua junissa. Minullakin on tapana nukkua bussissa kotona. Yleensä herään pysäkkiäni edeltävään liikenneympyrään. En tiedä, mihin he mahtoivat herätä. Mobiiliin paikkatiedon hallitsevaan reittioppaaseen soisi toiminnon, joka saisi puhelimen tärisemään edellisellä pysäkillä.

Vessat olivat ilmaisia kaikkialla eikä tippi kuulu hyviin tapoihin; kaksi suomalaisten eniten vihaamaan maksua loistivat poissaolollaan. En tiedä, kuinka tv-maksu mahdetaan hoitaa.

Puistossa oleillut väki näytti jotenkin viattomalta. Lennättivät leijaa, heittivät palloa. Ihmiset, jotka olivat jo ihan pussikaljaiässä.

Pariskuntia kaikkialla. {Tai ehkä se olet vain sinä.}

Englannin osaamattomuus oli pöyristyttävää. Mielenkiintoisesti kauppojen kassa puhua papattivat japania, vaikka tiesivät, etten siitä mitään ymmärrä. Varsin sama lopulta, puhuiko heille englantia vai suomea.

Jos yöllä otti valokuvia kameran yömoodilla, ne ylivalottuivat.

En oikein pitänyt sakesta. Kylmänä se oli parempaa, mutta maistui parhaimmillaan vain väljähtäneeltä Martinilta.

Sushi oli hyvää eikä maksanut juuri mitään.

Wc-istuimet olivat joko länsimaisia tai perinteisiä japanilaisia reikiä lattiassa. Junassakin tarjottiin molempia. Wc-harjaa eivät olleet sittenkään huomanneet tuoda maahan.

Postikortteja ei myyty missään. Menimme postiin kysymään ja vitsailin kaverin kanssa, että ovathan Suomessakin postissa myytävät merkit pelkkiä tulosteita. Että eihän sitä tiedä, onko täkäläinen postikorttikin vain valkoinen pahvinpala.

Mutta kun se oli! Löysin kortteja vasta lentokentältä.

Ja lopun tiedättekin. BA:n lisäksi kiitokset STA Travelille, joka suhtautui päivämääräsekaannukseen esimerkillisesti:

Kyseessä näyttää olevan selkeästi väärinkäsitys STA Travelin puolelta. Pahoittelemme kovasti tapahtunutta! Korvaamme vaatimuksenne mukaisesti teille aiheutuneet kulut kuitteja vastaan.

Hyvää, kiitos. Olen viime aikoina mm. miettinyt pitäväni shampoon tuoksusta.

Tänään olin purjehtimassa suomenruotsalaisessa veneessä {kuulemma voititte?}[no, joo.] ja mietin, että pitäisi kirjoittaa muistiin, mitä suomenkielisiä sanoja he käyttävät ruotsia puhuessaan. Nuo sanat kun ovat oletettavasti poikkeuksellisen ilmaisuvoimaisia ja jotenkin erityisiä. Tiukka on tällainen sana, hirveen myös.

Äh, maailma on pullollaan loistavia väitöskirjanaiheita [tohtoriksi mielivistä puhumattakaan] ja minä vain pahainen perustutkinto-opiskelija.


***

Olen käynyt Lahdessakin. Siitä kai tiedetään yleisesti, että se on ruma. Erityisesti tunnetaan Lahden Betoni, joka on ruma sekä se yksi radiomasto, joka on ruma sekä Idols-Ari, joka on äh. Arista puhuessaan tulee aina sanoa, että hänellä on hyvä ääni, joten sanotaan se nyt vielä.

Ari Koivusen englanninkielisellä Wikipedia-sivulla kerrotaan, että Hevi-Ari on sanaleikki. Se on niinq hevari. En ollut tiennyt tätä. Yleensäkin olen sitä mieltä, että kaikki paitsi itseni keksimät sanaleikit ovat rasittavaa näppäryyttä ja niiden keksijä hyödyttäisivät ihmiskuntaa paljon enemmän ratkomalla japaninkielisiä sudokuja.

Japanissahan on samat numerot, mutta ne kirjoitetaan ylhäältä alaspäin. Näin sudokuiden kääntäminen suomeksi redusoituu sivun kääntämiseen 90 asteen verran.

[Kyllä minä teille vielä joskus Japanista kirjoitan.]

Niin, mutta Lahdesta piti sanomani, että vaikka se on vähän ruma, niin siellä on leveät ja anteeksipyytelemättömän preussilaiset kadut. Sekä tuttuja kadunnimiä. Aleksanterinkatu ja kaikki.

***

Vaan tungenpa tähän nyt näitä kertyneitä höpsöjä lauseita, jotta pääsen niistä eroon.

Tartuin sinuun kuin hukkuva uppotukkiin.
En tiedä, kannattaako se.
Laivastonsiniset ne lentosukat olivat, eivätkä suinkaan mustat, mutta siinä mannertenvälisessä keinohämyssä kaikki näytti hetken samalta.

Tämän näköinen

Siinä oli parhautta:
sinä olit paras ikinä
ja minä olin paras siihen hätään.

Toivoin, ettei hätätila kuunaan päättyisi;
vaikka se tiesi huvittelukieltoa,
hihkuin joka hetkestä hengissä.


Seuraavan kirjoitin muistiin yhtenä yönä herättyäni. Se muistuttaa nähdäkseni Zen Cafén Taksi-kappaleen sanoitusta. Sopii liki säveleenkin.

Et koskaan kuule sanoja
sä kulta taikka rakas –
kun saalistan vain panoja,
siis avaa, nainen, hakas.


{Öö, oletkohan koskaan aiemmmin kyennyt tiivistämään minuuttasi yhtä osuvasti?}

Aikana, jona media viihteellistyy, uutisia julkaistaan sen mukaan, kuinka kiinnostavia ne ovat sen sijaan, että perusteena käytettäisiin niiden merkitystä. En oikein ymmärrä, miksi kertoa suurin otsikoin, että metrojuna heilahti. Jotenkin tuntuu höhlältä uutisoida sellaisia sattumuksia, jotka ovat ohi eivätkä enää vaikuta mihinkään. Pitäisi keskittyä niihin, jotka vaikuttavat nyt tai myöhemmin.

Blogeissa kelpaa sentään mennä häpeämättömästi kiinnostavuuden ehdoilla. Ja lienee selvää, että kaikkia kiinnostaa paljon satunnaista Japani-analyysiä enemmän tietää, kuinka menestyin eilisessä kuntotestissä. [Sitä paitsi uskokaa tai älkää, mutta olin aikeissa julkaista ennen Japani-juttuja vielä vähän runoja sekä arvostelun Korkeasaaresta, joten parempi näin.]

***

Vallan hyvin, kiitos kysymästä. Pomoni sanoi, että jokainen saa vetää ihan oman tahtiin eikä mitään stressiä, mutta niin vain koko joukkio ampaisi pillin soitua liikkeelle kuin telineistä. Sporttista väkeä: yhtä hyväkuntoista lukuun ottamatta kaikki saavuttivat tulokseksi erinomaisen.

Pääsin pisimmälle, mutta ikätasoitukset mukaan luettuina taisin jäädä toiseksi. Alle kolmikymppisille erinomaisen raja oli 2800 metriä. Täydet kierrokset ovat sikäli houkuttelevia, että suurempi kolmentuhannen tavoittelu jäi tällä kertaa enkä ehtinyt kuin 2850 metriä.

Myös vatsa- ja selkätestissä ylsin erinomaiseen, mutta jalat olivat sen verran heikot juoksun jäljiltä, että kyykkyjä en ehtinyt tehdä kylliksi. Huimasikin hieman. Kaikkiaan kyykyssä käynnin kellottaminen tuntuu vähän epäreilulta, kun pidemmän ihmisen tulisi liikkua lyhempää nopeammin.

Punnerruksiin päästyämme olin niin puhki, että jo ensimmäinen tuntui pahalta. 26 jäi ikävästi erinomaisen rajana olleesta kolmestakymmenestä. Hurjin suoriutuja takoi minuuttiin 55 punnerrusta.

Rasvaprosentin mittauksessa muistelin, että jokunen vuosi sitten kokeilemani käsissä pideltävä laite ei suostunut ilmoittamaan alle kymmenen prosentin lukemia. Tällä kertaa mitattiin tarkemmin, ja tulokseksi tuli 10,5%. Ihannearvo on 12-18 %, mutta sen alittamisessa ei ole kuulemma mitään pahaa. Myös nestepitoisuuteni oli ilmeisesti hyvällä tasolla, mutta muutama kilo lisää lihasta ei haittaisi.

rasva % 10.5 % Ihanne 12 - 18 %

rasva
kg 8.4 kg Ihanne 10 - 15 kg

Rasvaton massa 71.6 kg
Ihanne 69 - 74 kg

Paino 80
kg Ihanne 81 - 87 kg

Vesi
60.6 % Ihanne 55 - 65 %

Energian kulutus levossa 2175 kcal
Energian kulutus liikkeessä 3477 kcal

Painoindeksi
21.7
Ihanne 20 - 25

Näyttää kovasti siltä, että huolien summa on vakio. Olin ostanut postimerkit etukäteen, mutta kortteja ei tuntunut saavan mistään päin koko Tokiota. Kenties olisi kuulunut tehdä oikeat päätelmät ja jättää kortit sikseen, kun kerran eivät kulttuuriin kuuluneet. Toisaalta oikeat päätelmät eivät kuulu tämän blogin linjaan. Ah, valintoja.

Kun check-in-tiskin virkailija sitten kertoi sunnuntaiaamuna, että lentomme oli lähtenyt jo lauantaina, ensimmäinen ajatukseni oli helpotus: nyt ainakin ehtisin etsiä jostakin kortit merkeilleni ja kirjoittaa ne kaikessa rauhassa. Vasta seuraavaksi mietin, mistä saisin äkkiseltään 2000 euroa matkalippua varten.

[Tiedän, tiedän, pohjallisen alta, mutta olin käyttänyt sen kätkön jo edellisen illan jatkoilla.]

***

Vanhan kunnon BA heltyi lopulta yllättäen päästämään ensimmäiset 14 matkalaistamme koneeseen lippujen uudelleenkirjoituksen hinnalla. Me viisi muuta jäimme odottelemaan vuoroamme seuraavaan aamuun. Jäin, koska tunsin järjestävänä osapuolena lievää syyllisyyttä, vaikka en krapulassani täysin kyennyt erittelemään tunteitani – enkä minä edes varsinaisesti ollut lippuja hankkinut. Jäin, koska olin aina halunnut leikkiä turvallisissa olosuhteissa laivansa mukana uppoavaa kapteenia.

Jäin, koska olin vessassa sillä aikaa, kun kohtaloista päätettiin.

***

Toivottavasti ehdin ja jaksan kirjoittaa lähiaikoina lisää. Aihetta olisi yllinkyllin. Päädyin kertomaan postikorteissani vitsikkäästi lento-ongelmistamme, ja alkuperäinen ajatukseni siteerata Latvalaa jäi näin käyttämättä. Olen kenties kirjoittanut näin ennenkin, mutta en yhtä hyvällä syyllä.

Tallettain taa silmäluonten
näyt suurten valtasuonten.
Lisääntyneen toivon tähden
vahvempana täältä lähden.


Tuosta vähän lisää tunnelmaa.

***

[Eikä sillä, että olisin itse vielä ehtinyt kokeilla, mutta onko tosiaan tarkoitus, että tästä lähtien joka ainoan baarissa käynnin jälkeen hihkutaan erikseen, että baari oli savuton, savuton. Get over it, jooko.]

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds